Nykyisin tuntuu olevan yleisesti tunnustettu tosiasia, että koirarotujen terveystilanteessa on parantamisen varaa ja geenipoolit ovat vaarallisen pienet. Jonkinasteinen konsensus vallitsee myös siitä, että kasvattajat ovat pilanneet koirarodut. Tai jos eivät kasvattajat, niin asialla ovat olleet ulkomuototuomarit ja rotuyhdistykset. Tai jos eivät he, niin joku muu kuin minä ne rodut kuitenkin on pistänyt tärviölle.
Tästä liikuttavasta yksimielisyydestä huolimatta uskaltaisin kuitenkin ehdottaa vaihtoehtoista syyllistä. Terva ja höyhenet nyt valmiiksi, sillä tosiasia on, että ajatus koiraroduista pilasi koirarodut.
Tai no, mitäpä sitä kursailemaan:
Ostajat ovat pilanneet koirarodut.
On helppoa paheksua kasvattajia, Kennelliittoa, koiranäyttelyitä – ketä tahansa muuta paitsi pennunostajia, meitä itseämme. Karu totuus kuitenkin on, etteivät kasvattajat viitsisi kymmeniä vuosia kasvattaa koiria, jotka eivät mene kaupaksi. Joku ne hermorauniot ja muotopuolet kuitenkin ostaa. Kukahan se mahtaa olla?
Bulldoggi-ihmisiä viehättää rodun menneisyys hurjana taistelukoirana, mutta kuitenkin he päätyvät ostamaan eläimen, jonka edessä härkä kuolisi korkeintaan nauruun tai myötähäpeään. Irlanninsusikoiran ostajien mielikuvissa väikkyy rodun kuvitteellinen uljas menneisyys susien kaatajana – ja sitten he ostavat hitaan ajamattoman jättiläisen, joka kuolee vanhuuteen kuusivuotiaana. Setterijengi puhuu kehän reunalla ylpeästi metsästyskoirista, mutta kumma kyllä kaupaksi menevät koirat muistuttavat äärimmäisen vähän niitä edelleen metsällä toimivia settereitä. Sileäkarvaiset noutajat, bullterrierit, tanskandogit, lunnikoirat, cavalierit, kiinanharjakoirat ja kymmenet muut menevät kaikki kaupaksi satojen tai tuhansien pentujen vuosivauhtia huolimatta rotuja vaivaavista vakavista terveysriskeistä.
Jostain syystä ihmiset eivät näköjään miellä ostopäätöstä poliittiseksi teoksi. Jos ostat pennun kasvattajalta X, olet käyttänyt demokraattista valintaoikeuttasi ja antanut hänelle sekä hänen ideologialleen äänesi täysivaltaisena. Pennun ostaminen on avoin valtakirja kasvattajalle jatkaa valitsemallaan tiellä. Pennun ostaminen on koiraharrastajan tärkein vaikutuskanava ja merkittävin tapa vaikuttaa siihen, millaisia koiria tulevaisuudessa tuotetaan. Unohtakaa Kennelliiton lautakunnat ja jalostuksen tavoiteohjelmat, ne ovat nappikauppaa sen vaikutus- ja ohjausvallan rinnalla, jota käytämme kun ladomme setelit kasvattajan kouraan. Joka ainoa ostamamme koira on julkinen JAA-ääni sen kasvattajan jalostustyön puolesta.
Ostin koiran säälistä pois huonosta paikasta.
Ostin tämän, koska lähiseuduilla ei ollut haluamani rodun muita kasvattajia.
Haluamassani rodussa ei ole terveempää kantaa.
Ostin tällaisen mulkosilmäisen lyttykuonon, koska en tajunnut rakenneongelmien laajuutta.
Niinpä niin. Oli syy mikä hyvänsä, pennun ostanut henkilö on ilmaissut tukensa koiran kasvattajalle, eikä sitä voi enää vetää pois vaikka myöhemmin hävettäisi ja kaduttaisi. Kasvattajat alkavat jalostaa terveempiä ja geneettisesti monimuotoisempia koiria välittömästi, kun me ostajat alamme vaatia ja ostaa vain sellaisia. Siihen asti kaikenlainen kasvattajien toiminnan moralisointi on enimmäkseen tyhjää sanahelinää.
Nykyään moni koiraharrastaja nyökyttelee innolla puheille hallituista roturisteytyksistä, rekisterin ulkopuolisten koirien käyttämisestä ja ostamisesta ja rotuunotoista. Nehän ovat juuri sitä, mitä rotumme tarvitsevat, ilman muuta kannatan – kunhan ne omituisen näköiset koirat ostaa joku muu. Koiraharrastajat paasaavat mielellään kasvattajille siitä, miten pitäisi kasvattaa parempia ja terveempiä koiria, mutta teot eivät vastaa sanoja. Kannatetaan teoriassa, mutta käytännössä ostetaan edelleen niitä samoja vanhan liiton rotukoiria samoista turvallisista linjoista samalla tutulla ulkonäöllä. Sopii siinä sitten surkutella, että voi nääs nääs kun paskat kasvattajat ovat ajaneet rotumme geneettiseen pullonkaulaan ja uutta verta ei enää saa mistään, sydämet pettävät, 12% sukusiitosprosentti kahdeksalta polvelta on rodussa matala ja 90 prosentilla kannasta aivot eivät mahdu pääkoppaan. Miten ihmeessä tähän nyt päädyttiinkään, oi ja voi!
***
Polemisointi sikseen, lupasin suureellisesti kirjoittaa joskus siitä, millainen on hyvä pennunostaja. Kuten alun palopuheesta voi päätellä, tehtävä osoittautui hankalaksi ja ajatukset suistuivat välittömästi sivuraiteille. Uskon useimpien kasvattajien kriteereiden olevan itsestäänselvyyksiä: hyvä pennunostaja ei laiminlyö tai piekse koiraa, maksaa sen ostohetkellä käteisellä, pitää yhteyttä kasvattajaan, harrastaa tai on harrastamatta sen mukaan mitä on ostohetkellä tullut luvattua ja on tunnettu tolkullisesta koiranpidostaan. Ja niin edelleen. Jos ei toteuta neljää viidestä peruskriteeristä (käteismaksusta voinemme tinkiä), saattaa olla ns. huono pennunostaja, ne muut ovat sitten niitä hyviä tyyppejä. Mutta millainen on kasvattajien mielestä ihan superhyvä, ihanteellinen pennunostaja?
Koska en tiedä asiasta kasvattajien näkökulmasta mitään, pyysin apua asiantuntijoilta. Avuliaat kasvattajat lähettivätkin lukuisia kriteereitä ja ohjeita ostajille, joiden asiakkuudesta kasvattajat käyvät suorastaan kilpailua. Aika moni tosin huomautti myös, että tällaiset ihmeostajat ovat vähän kuin tarujen yksisarviset: paljon niistä puhutaan, mutta harva on sellaisen päässyt omin silmin näkemään.
Älä kiinny alle luovutusikäiseen pentuun sen ulkonäön perusteella
Kasvattajien mukaan hämmentävän suuri osa pennunostajista haluaa jonkun tietyn värisen pennun. Pitää olla laikkua, brindleä, erivärisiä silmiä, jopa jotain tiettyä värivirhettä kysytään. Annapa olla, jos yleensä ruskeita pentuja tekevään rotuun tupsahtaa valkoinen pentu: kaikki huomaavat yllättäen, että juuri sen pennun kuva puhuttelee juuri heitä, että juuri tämä erikoisen värinen pentu tuntuu omalta.
Suurin osa kasvattajista ei erityisesti innostu pennunostajista, jotka tahtovat varata parin päivän ikäisistä marsunkaltaisista otuksista itselleen jonkun tietyn pennun. Koirissa on eroja. Ommistajissa on eroja. Ihanteellinen pennunostaja tajuaa, että kasvattaja yleensä tuntee pentujensa luonteen parhaiten ja että on kasvattajan omienkin intressien mukaista valita kullekin ostajalle sopivin pentu luonteen perusteella eikä sen, miten hyvin koiran väri sointuu olohuoneen sohvaryhmään.
All you need is love? No ei säännöllisistä kuukausituloista haittaakaan ole.
Tätä kirjoittaessa Facebookissa kiertää sydämeenkäypä vetoomus, jolla ulkomailla matkailevat ihmiset keräävät ystäviltä ja kylänmiehiltä rahaa tuodakseen matkoilla adoptoimansa kulkukoiran Suomeen. Koiran rokotukset ja muut tuontikulut ovat 450 euroa. Vaikka kannatankin kulkukoirien pelastamista, vetoomus sai aikaan lähinnä epäuskoisen tyrskähdyksen: 450 euroa, ja tyypit joutuvat keräämään sen Facebook-kolehdilla?! 450 euroa ei ole mitään sen rinnalla, mitä koira maksaa elinaikanaan. Sen eläinlääkärikulut, ruoat, hoitopalkkiot, kuljetuskustannukset, tuhot ja vakuutukset maksavat takuulla moninkertaisesti tuon summan jo vuodessa. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon enemmän joudut ehkä maksamaan vuokraa, koska monikaan vuokraisäntä ei pidä koirista.
Koiranomistaminen ei ole kallista, mutta ei se kyllä mitään halpaa lystiäkään aina ole. Kasvattajat yleensä toivovat, että pennunostajilla olisi sen verran rahaa, ettei tarvitse pistää pystyyn FB-kolehtia jos koiralta katkeaa jalka ja leikkauksen omavastuu on 500 e. Tonnin pennunostohinta on ns. pieru Saharassa: todelliset kulut alkavat siitä, kun tuot koiran kynnyksen yli kotiisi. Jos koiran ottajalla on suuria vaikeuksia saada kasaan edes ostohintaa, kasvattajalle saattaa juolahtaa mieleen ihmetellä, millä se koira on tulevaisuudessa tarkoitus huoltaa ja elättää.
Siitä puheen ollen, älä edes yritä tinkiä koiran ostohinnasta. Osamaksuunkin jotkut myyjät suhtautuvat varauksella. Siperia lienee opettanut tarpeeksi monta kertaa, että viimeisiä maksueriä on yllättävän työlästä saada tilille, kun koira on jo uudella omistajallaan ja etenkin, kun se ei enää viimeisen erän maksupäivnä olekaan söpö pentu vaan kaiken tuhoava ja sisälle paskova terminaattori.
Älä valehtele itsellesi, saati kasvattajalle
Osa kasvattajista myy lupaavia pentuja vain harrastaviin koteihin, ja osa pennunostajista taas pitää harrastuksenaan kaunistella harrastusaikeitaan tällaisille kasvattajille. Jos lupaat kasvattajalle käydä koiran kanssa rodunomaisissa kokeissa tai näyttelyssä, olisi tietysti mukava, että olisit myös valmis niin tekemään, vaikka joutuisitkin käyttämään siihen kesälomaviikonloput, jotka oikeastaan haluaisit viettää mökillä. On myös jonkinlaista itsepetosta ostaa lupaava pentu lajiin, jota voi harrastaa vain sellaisina vuodenaikoina, kun itse on kausityössä lähes kellon ympäri. Autottoman ei kannata esittää harrastavansa aktiivisesti lajia, joka vaatii välttämättä auton, jotta pääsisi edes harjoituksiin.
Kasvattajien mukaan on paljon pennunostajia, jotka haluavat pennun, jolla on mahdollisuuksia ja potentiaalia lajiin kuin lajiin. Tällaisia pentuja ei ole liiaksi, ja sellaisen myyminen ihmiselle, joka jättää koiran makaamaan sohvalle, on kasvattajalle suuri menetys. Vielä pahempaa on, jos ostaja ilmoittaa kasvattajalle haluavansa nimenomaan sen pentueen aktiivisimman ja vahvaluonteisimman pennun, ja paria kuukautta myöhemmin koko perhe on helisemässä, kun sellaiselle ei sitten keksittykään mitään järkevää tekemistä ja elikko on syönyt itsensä läpi gyproc-levystä naapurin puolelle.
Ymmärrä, että kasvattajalla on omaakin elämää
Ei liene kasvattajaa, joka ei toivottaisi potentiaalisia pennunostajia tervetulleeksi tutustumaan koiriinsa. Jos pentueessa on kymmenen pentua, tämä tarkoittaa käytännössä useita kymmeniä visiittejä parin kuukauden aikana. Osa katsojista ottaa mummit ja serkunkaimatkin mukaan, toiset tuovat koko suurperheensä ja ystävänsäkin. Kahvin ja pullan kulutus nousee tappiin ja kasvattajan kotia joutuu vieraiden vuoksi pitämään paraatikunnossa viikkokausia. Hyvät pennunostajat käyvät katsomassa pentuja, loistavat pennunkatsojat kysyvät etukäteen lupaa tulla kylään ja tuovat omat pullapitkot mukanaan. Jos he ottavat kuvia vierailunsa aikana ja haluavat julkaista ne internetissä, olisi tietysti mukavaa, jos niissä ei näkyisi kasvattajan pyykkivuoria tai synnytyksestä jääneitä verisiä pyyhkeitä keittiön pöydällä.
Hyvä kasvattaja on aina valmis neuvomaan kasvatinomistajiaan ja vastailemaan kysymyksiin, mutta järjen käyttö on tässäkin sallittua. Kasvattajien täytyy käydä töissä, kasvattaa omat lapsensa ja hoitaa omat koiransa. Jos Moppe karkaa toistuvasti tarhasta tai Peppi teki ripulit karvalankamattoon, ei välttämättä ole kovin kohteliasta soittaa kello kolmelta aamuyöllä. Samoin monta kertaa päivässä toistuvat ”arvaa mitä se nyt tekee” -tyyppiset päivitykset voinee säästää netin keskustelupalstalle.
Hyvä pennunostaja haluaa hyvän koiran, loistava pennunostaja omistaa jo täydellisen sellaisen

Minkä ikäisenä tämä narttupentu kannattaisi astuttaa, ettei tule kohtutulehdusta?
…tai on ainakin lukenut jonkun koirakirjan ja tietää, mitä on ottamassa. Jos pennunostaja kysyy, olisiko pentua parempi kurittaa Aamulehdellä vai Hesarilla ja tiedustelee, montako päivää menee sisäsiistiksi oppimiseen, aika moni kasvattaja tekee henkiset facepalmit. Neuvoja voi aina kysyä, mutta jonkinnäköiset koiran kanssa elämisen perustiedot olisi toivottavaa hallita ennen ostopäätöstä. Ei myöskään kerro kauhean hyvää potentiaalisesta ostajasta, jos tämä intoutuu kertomaan, miten huonokäytöksinen tämän edellinen koira olikaan.
Paraskin pentu on vasta aihio, lopputuloksesta vastaa paljolti omistaja
Fiksut pennunostajat tajuavat, että paraskin kasvattaja ja loisteliainkin yhdistelmä antavat pennulle vasta lähtökohdat, joista omistaja lähtee mmuokkaamaan haluamansa kaltaista koiraa. Paskasta ei saa timanttia eikä sököstä tervettä, mutta parhaankin pennun voi takuulla sössiä pilalle, jos omistaja tosissaan omistautuu asialle.
Inspiraation puutteessa lopetan listan tähän, mutta otan edelleen kasvattajilta mielelläni vastaan lisäkriteereitä loistaville pennunostajille. Huomaattehan, että ”toivon, että koiraa rakastetaan omana itsenään” ja sen sellaiset ovat mielestäni itsestäänselvyyksiä. Tuskinpa kovin moni ns. hyvä kasvattaja haluaa ehdoin tahdoin myydä koiraa paikkaan, jossa sitä pidetään huonosti.
—
Lisää aiheesta:
Miten löytyy hyvä kasvattaja?