Ottaisinko kodinvaihtajakoiran?

Reikä seinässä

Kuva: mliu92

Alakerran nuorelle pariskunnalle on ilmestynyt uusi koira. Iloinen perhetapahtuma ei ole jäänyt naapureilta huomaamatta, sillä reipas, hieman hysteerinen haukku kaikuu tauotta tänne kolmanteen kerrokseen asti aamuseitsemästä pitkälle iltapäivään. Rappukäytävän ilmoitustaululle on ilmestynyt tuohtunut nimetön kirjelmä, ja seinänaapuri harkitsee lihapullaan kätketyn Diapamin sujauttamista pariskunnan postilaatikosta. Kuulemma päiväkausia jatkuneen louskuttamisen luomaa mielipahaa ei juuri vähennä asunnon oveen ilmestynyt lappu, jossa anellaan ymmärrystä nuorelle, kerrostaloelämään tottumattomalle koiralle ja sen sopeutumisvaikeuksille.

Koiria, jotka vaihtavat aikuisina kotia, on monenlaisia. Alakerran uusi äänekäs asukki on ns. rescue-tapaus, eli huonoista oloista pelastettu tai löytökoiratarhalta haettu koira. Toki on paljon koiria, jotka vaihtavat kotia aikuisina ilman ongelmia ja sopeutuvat välittömästi uuteen kotiinsa, mutta tässä artikkelissa keskitytään kuitenkin nimenomaan rescue-tapauksiin sekä koiriin, joiden taustaa ei syystä tai toisesta tunneta tai jotka annetaan uuteen kotiin pitovaikeuksien vuoksi.

Suomessa toimii useita järjestöjä ja hyväntekeväisyysyhdistyksiä, jotka välittävät kodittomia koiria koti- ja ulkomailta uusiin koteihin Suomessa. Jotkut tuovat koiria Espanjasta, toiset Virosta. Yhdistyksiä on monenlaisia, ja ainakin nämä mainitut järjestöt hoitanevat koirien maahantuonnin kaikkien sääntöjen mukaan. Valitettavasti yhdistyksillä ei aina ole resursseja kattavaan kotitarjokkaiden arviointiin, ja usein uusille omistajille tarjottava tuki mahdollisissa ongelmatilanteissa on melko sattumanvaraista.

Melko tyypillinen rescue-koiran ottaja on nuori opiskelijatyttö tai pariskunta, joka on äskettäin muuttanut vanhempiensa luota omilleen ja asuu vuokralla kerrostalossa. Varsin usein hankittava koira on se ensimmäinen ikioma lemmikki. Onkin varsin onnetonta, että tämä ihmisryhmä on juuri se, jonka ei pitäisi ensimmäisenä harkita sen paremmin koti- kuin ulkomaisiakaan rescue-koiria. Toki yhdistykset koettavat välittää koiria vain kokeneille koiraihmisille ja omakotitaloon maalle, mutta harvalle päättäväiselle koiranottajalle osataan sanoa ei.

Maalla omakotitalossa asuvat ja kotosalla viihtyvät kokeneet koiraihmiset ovat ihanteellisia kotitarjokkaita kodittomille aikuisille koirille, ja miksipä eivät myös paljon kotona viihtyvät työttömät tai eläkeläiset, joille koirien koulutus on intohimo. Niiden, jotka käyvät töissä tai koulussa ja asuvat vuokralla, tulisi kuitenkin harkita tarkkaan. Kaikille kodinvaihtajan ei pitäisi olla ensisijainen vaihtoehto.

Älä ota kodinvaihtajaa, jos asut kerrostalossa

Osa kodinvaihtajista sopeutuu kerrostaloon välittömästi. Kaikki aikuisina otetut koirani ovat olleet hiljaisia ja suhteellisen hyvätapaisia alusta alkaen, mutta todennäköisyydet eivät ole kerrostaloasujan puolella. Huomattavan suuri osa koti- ja ulkomaisista kodinvaihtajista kärsii yksinolovaikeuksista tai ne eivät ole tottuneet elämään kerrostalossa.  Luettuna asia kuulostaa vähäpätöiseltä: tokihan koira pian oppii olemaan reagoimatta yksinoloon tai rappukäytävästä kuuluviin ääniin? No ei, ei välttämättä, ja harva oppii itsekseen. Vailla pitkäjänteistä työtä moni ei opi koskaan.

Elämä metelöintiin tai eroahdistukseen taipuvaisen unelmien lemmikin kanssa voi olla kerrassaan helvetillistä: miten vastata naapurien moitteisiin ja vihaisiin lappusiin, kun koira sitkeästi louskuttaa päivät pääksytysten, kun olet poissa? Kestääkö parisuhteesi sen, ettette puoleen vuoteen voi poistua kotoa iltaisin? Korvaako kotivakuutuksesi eroahdistuneen tai ikävystyneen koiran askartelemat reiät seinissä ja huonekaluissa?

Jos asut vuokralla ja koirasi metelöi viikkotolkulla, naapurisi onnistuvat ennen pitkää hommaamaan sinulle häädön. Uuden asunnon löytäminen voi olla hankalaa, jos olet vähävarainen opiskelija, koska moni vuokranantaja karsastaa koiria.

Jos kuitenkin päädyt kodinvaihtajaan, varaudu heti kättelyssä ostamaan sitruunapanta ja käyttämään sitä varmuuden vuoksi ensimmäisistä päivistä alkaen. On helpompi ehkäistä ongelmia ennalta kuin korjata jo tavaksi muodostunutta metelöimistä. Sitruunapannat eivät kuitenkaan ole edullisia, eivätkä auta kaikkein paatuneimpiin tapauksiin, ja eroahdistuneisiin koiriin niitä ei kannata edes kokeilla.

Jos muuten koirasi sattuu olemaan eroahdistunut, siis oikeasti eroahdistunut eikä vain ikävystynyt, niin onnea matkaan. Eroahdistus on psyykkinen sairaus, joka aiheuttaa yksin jäävälle koiralle neuroottisia pakko-oireita: läähätystä, levottomuutta, tuhoamista, sisäsiisteysongelmia, ulvomista ja niin edelleen. Ota yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan, valmistaudu pitkään urakkaan ja toivo parasta. Eroahdistus ei yleensä ”parane” koskaan, vaikka oireet voikin kärsivällisellä koulutuksella ja rutiinien luomisella saada hallintaan.

Älä ota kodinvaihtajaa, jos olet hankkimassa ensimmäistä koiraasi

Pienellä koira-aiheisten palstojen selailulla maallikollekin selviää, että koirankoulutus on vaikeaa. Victoria Stilwell ja lukemattomat aiheesta kirjoitetut kirjat saavat sen näyttämään niin helpolta: Musti tahtoo makupalan ja oppii nopeasti istumaan paikallaan palkkion toivossa. Lassie ymmärtää pikku Timmyä puolesta sanastakin, ja susikoira Roilla on sataprosenttisen varma luoksetulo.

Oikeassa elämässä kaikki on hankalampaa. Mustin mielestä koirankeksit kiinnostavat kiviäkin. Edellinen omistaja on ehkä piessyt sitä karkureissun päätteeksi, ja kerran irti päässyt koira ei suurin surminkaan aio palata ulottuvillesi, vaikka vieressä kulkee moottoritie. Rekku taas ei usko selätys- ja auktoriteettioppeihin, vaan päättää antaa takaisin ja puree. Penniä ei voi torua, koska se paineistuu, alkaa täristä ja laskee alleen. Mörkö taas räyhää hihnassa ja vetää niin, että on turha haaveillakaan minkään motivointilelun näyttämisestä, koska tarvitset molemmat kädet pidelläksesi sitä aloillaan.

Lyhyesti: pennun kanssa kaikki on helpompaa. Pentu on muovattavissa, ja useimmissa tapauksissa se omaksuu suhteellisen vaivatta sinun elämäntyylisi ja tapasi. Aikuinen kodinvaihtaja taas saattaa olla tapoihinsa kangistunut jäärä tai huonojen kokemustensa traumatisoima hermoraunio, ja kummassakin tapauksessa uudelleenkoulutus vie aikaa ja saattaa osoittautua ylivoimaiseksi. Entä, jos ystäväsi eivät enää voi vierailla luonasi, koska koirasi on miehiä tai lapsia kohtaan pelkoaggressiivinen? Kestääkö kanttisi sen, että koira reagoi terävästi hyökkäämällä äkillisiin liikkeisiin ja rähisee muille ulkona?

Suosittelen siis, että ensimmäistä koiraansa etsivät ihmiset ottavat harjoituskappaleekseen pennun. On totta, että koiranpentujen aivot toimitetaan yleensä vasta jälkitoimituksena ja että ensimmäisen vuoden ajan saa varautua hinkkaamaan kusiläiskiä matoista, mutta toisaalta, moni tarhaolosuhteista saapuva aikuinen koirakaan ei ole käytökseltään moitteeton tai sisäsiisti. Ajattele asiaa näin: jos olisi pakko valita, ottaisitko mieluummin kotiisi ventovieraan pienen lapsen vai sillan alta poimitun 50-vuotiaan syrjäytyneen äijän?

Aikuiset kodinvaihtajat eivät maailmasta lopu, ja niitä ehtii pelastaa sitten myöhemminkin, kokemuksen myötä.

Älä ota kodinvaihtajaa, jos olet köyhä

…Tai jos sinulla ei ole sukulaisista ja ystävistä koostuvaa turvaverkkoa, joka voi lainata sinulle rahaa ja/tai aikaa. Yleisestä luulosta poiketen koira ei tarvitse paljon tarvikkeita (omani ovat selvinneet vuosia muutamilla hyvälaatuisilla perustarvikkeilla), mutta eläinten terveydenhuolto on kalliimpaa kuin ihmisten – koirille ei ole KELA-korvauksia! – ja normaalielämäkään ei koiran myötä muutu ainakaan halvemmaksi. Matkustaminen julkisilla koiran kanssa on kalliimpaa kuin ilman. Isot koirat syövät kokonsa mukaisesti, eli paljon. Sitruunapannat, vedonestovaljaat, koulutuskurssit, talvitakit, uudet parketit vuokra-asuntoon… kaikki maksaa.

Parketeista puheen ollen, jokaisen kodinvaihtajakoiran tulisi olla vakuutettu. Joskus koirien vakuutuksista luopuminen on perusteltua, mutta koira, jonka taustoja et tunne, tarvitsee vakuutuksen ehdottomasti, ellei sinulla satu olemaan määrättömästi rahaa. Koiralla voi olla krooninen, kallista hoitoa vaativa sairaus, tai karannut koira voi loukata itsensä ja vaatia välitöntä leikkaushoitoa. Koiraa ei välttämättä kannata vakuuttaa kuolemantapauksen varalle, mutta hoitokuluvakuutus lienee hyvä investointi. Koiran vastuuvakuutus taas auttaa niiden pilalle jyrsittyjen/raavittujen/kustujen parkettien korvaamisen kanssa. Omien koirieni vakuutukset ovat talouden toiseksi kalleimmat autovakuutuksen jälkeen, joten kannattaa varautua pulittamaan ainakin 200 euroa vuodessa kattavasta vakuutussetistä.

Jos rescue-koirallasi on käytösongelmia, sille on vaikea löytää hoitopaikkaa lyhyidenkin poissaolojen ajaksi, saati sitten ulkomaanmatkojen. Koirahoitolat maksavat hunajaa: pääkaupunkiseudulla yhden yön hinta yhdeltä koiralta voi olla 30 euroa/yö, eli 210 euroa viikossa. Ajattelitko lähteä yllätyslomalle, kun Ryanairilta sai liput niin halvalla? Ajattele uudestaan, koska koirasi hoitolamaksut voivat tuplata matkan hinnan, puhumattakaan siitä, että ilman autoa koiran kuljetus syrjäseudulla sijaitsevaan hoitopaikkaan voi olla hankalaa.

Rescue-koira ei sovi kaikille eikä kaikkiin elämäntilanteisiin

Jokaista nyt esiteltyä kauhuskenaariota kohti löytyy varmasti lukuisia aikuisen kodinvaihtajan omistajia, joilla ei ole koskaan ollut ongelmia lemmikkinsä kanssa. Tästä huolimatta väitän, että tuntemattomista oloista tulevan aikuisen koiran kanssa erilaiset ongelmakäyttäytymisen muodot eivät ole vain mahdollisia, vaan todennäköisiä. On omistajasta kiinni, kuinka haasteellisiksi ne kokee, mutta oman jaksamisen ja elämäntilanteen arviointi tulisi suorittaa ennen päätöstä koiran hankinnasta, eikä vasta siinä vaiheessa, kun naapurit jo kiikuttavat tulikivenkatkuisia nimettömiä kirjeitä postiluukkuun. Sekä koira että sen uusi omistaja pääsisivät helpommalla, jos helppoa sopeutumista ja siedettävää käytöstä pidettäisiin iloisena yllätyksenä eikä oletusarvona.

Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen sivuilta lainattua:

Rescue-koiran hankinnassa ei ole kyse vain siitä, suostuuko yhdistys luovuttamaan koiran siitä kiinnostuneelle. Vähintään yhtä suuri vastuu on myös tulevalla perheellä. Jokaisen rescue-koiraa harkitsevan tulee olla valmistautunut siihen, että saapuva koira ei täysin vastaa sitä kuvausta, jonka yhdistys on koirasta antanut. Koiran käytös voi muuttua, kun se pääsee pois tarhaoloista. Edelleen sen käytös voi muuttua, kun se on Suomessa sopeutunut uuteen ympäristöön ja uusiin ihmisiin. Koirasta voi myös paljastua sen mahdollisesta julmastakin taustasta johtuvia ongelmia, esim. miehille rähjäämistä tai lasten pelkäämistä. Rescuen kanssa pitää olla varautunut siihen, että joutuu opettamaan kaikki asiat samalla tavalla kuin pikkupennulle ja lisäksi kouluttamaan pois mahdollista ongelmakäyttäytymistä. Yleisimpiä rescue-koirien ongelmia ovat eriasteiset häiriökäyttäytymiset yksin jäämisessä (haukkuminen, ulvominen, kodin ja irtaimiston tuhoaminen) sekä rähjääminen muille koirille ja/tai ihmisille. Rescue-koiraa ei kannata ottaa, ellei ole aikaa ja ennen kaikkea osaamista vaativankin koiran kouluttamiseen.

Adoptoitavasta koirasta tulee ottaa huomioon sekin, että koiran terveys voi olla heikko. Katukoirat ovat usein sisäsiittoisia ja niillä on paljon perinnöllisiä sairauksia, kuten lonkkavikaa ja muita luuston kasvuhäiriöitä, sokeutta tai huononäköisyyttä, luonnevikoja ja arkuutta. Lisäksi koirat ovat joutuneet selviytymään ankarissa olosuhteissa huonolla ravinnolla, niillä on tappeluhaavoja, hammasmurtumia ja liikenteessä saatuja huonosti parantuneita vammoja. Sairauksien ja vammojen tutkiminen vaatii erityistä asiantuntemusta niiltä eläinlääkäreiltä, jotka tutkivat koiria. Tutkiminen lisää kustannuksia, mutta se on välttämätöntä, koska kyseessä ovat usein ne kaikkein huono-osaisimmat koirat. Mikäli tutkimuksia ei tehdä kohdemaassa, kaatuvat kustannukset koiran ottajalle, kun koiraa joudutaan Suomessa käyttämään eläinlääkärissä. Adoptoijan on syytä arvioida omat voimavaransa ja taloudellinen tilanne; riittävätkö resurssit pahimmillaan koko koiran eliniän kestävään lääkitsemiseen ja hoitamiseen.

Ei ole alakerrassa räksyttävän koiran vika, että se haukkuu. Valitettavasti vastuun omistajien huonosta päätöksestä kantaa kuitenkin koira.

Mainokset

19 thoughts on “Ottaisinko kodinvaihtajakoiran?

  1. Ei kaikki kodinvaihtajat ole recueita! Kasvattajilta saa myös usein jostain syystä kodittomaksi jääneitä rotukoiria joilla ei ole välttämättä mitään ongelmia.

  2. Hyvää tarinaa! Löysin blogisi vasta ja tästä riittää varmasti lukemista moniksi tunneiksi..:)

    Mulla on näkökulma tuohon tekstiin just rescuekoiran omistajan näkökulmasta. Itse asiassa meillä on näitä kaksi ja kohta tulee kolmas. En lukeudu siihen todennäköisimpään rescuenottajakastiin, vaan ollaan keski-ikäinen perhe…kaksi kolmesta lapsesta on muuttanut kotoa, on iso omakotitalo omalla aidutulla tontilla, eli varmaan tekemisen puutetta siis. En ikinä menisi suosittelemaan heppoisin perustein rescuekoiran ottamista, sillä sen verran on töitä jouduttu tekemään ja rahaa on kulunut (tosin ei terveysongelmiin,,,mitä nyt yks piikki tassussa ja kinkunverkko syötynä…no meni siinäkin pari-kolmesataa) ongelmakoirakouluttajaan muutamia satasia. Panostukset ovat tuottaneet tulosta ja noin vuosi koirien tulosta voin sanoa, että meillä on täysin yhteiskuntakelpoiset koirat, joiden kanssa elämä on mukavaa ja helpohkoa. Tosin alun sähläyksen ja vaikeuksien jälkeen nyt tuntuu ihan siltä, että onko tämä tottakaan? Onko noi koirat edes terveitä, kun ne on noin rauhallisia, eivät hajota mitään, eivätkä räyhää jokaiselle ohikulkijalle? Itse ollaan saatu oppia valtavasti koirista, niiden kanssa elämisestä ja onnistumisen iloa.

    Meidän ongelmakoirakouluttaja sanoi, että aikalailla ovat rescuekoirien omistajat luovuttaneet nopeasti, sillä ei olla etukäteen oikeasti tajuttu, että vaikeuksia voi todella olla. Tarhakuvaukset eivät pidä paikkaansa ollenkaan, sillä koirat muuttuu toisenlaisiin oloihin päästessään. Meidänkin hijainen rauhallinen poika osoittautui vähemmän rauhalliseksi piippailijaksi, remmirähjäksi ja kodinpuolustajaksi ja toinen helppo, mihin vaan kuljetettava vaikka mitä pelkääväksi jäätyilijäksi.

    Ja nimenomaan allekirjoitan tuon, että jokainen kokee tilanteet eri tavalla. Vaikka meillä oli ystävien kauhistelun perusteella aika vaikeeta ja käsittämätöntä menoa välillä, niin itse en hermostunut varsinaisesti, kuin kerran, kun aivan pitämätön mekkoni oli tuhottu…sekin meni nopeasti ohi. Edelleenkään edes koiran omistavat tututkaan eivät tajua, mitä kaikkea on jouduttu kokemaan noiden kanssa. Heidän rotukoiransa (pentuina otetut), kun niin vaan helposti kaiken ovat oppineet ja ovat tahdottomia mussukoita (sori, pakko oli sanoa). Väitän kuitenkin, että osa eroista johtuu taustasta ja suuri osa rotukoostumuksesta. Suomessahan suositaan hyvin paljon noutajia ja paimenkoiria…ainakin tuttavapiireissä. Meidän näissä höppähousuissa on rutka annos metsästyskoiraa (terrieri ja galgo), niin luulen, että siinä on yksi pointti lisää soppaan.

    Yhteenvetona olen samaa mieltä kanssasi. Älä ota kodinvaihtajaa tai rescueta ekaksi koiraksi, köyhänä, kiireisenä, säälistä….

    • Kiitoksia kommentista. Itsellänikin on ollut virolainen rescue, joten tutulta kuulostavat nuo alkuhankaluudet. Mielestäni niistä ensimmäisten kuukausien (tai vuosien) vaikeuksista voitaisiin puhua paljon nykyistä avoimemmin ja enemmän.

    • Olisinpa lukenut blogiasi vuosi sitten, tai uskonut intuitiooni. Viisautta ei kuitenkaan voi saada, se pitää ansaita. Uskon tälläkin kokemuksella olevan merkitys elämääni.

      Täsmälleen vuosi sitten opiskelijaelämääni saapui ilostuttamaan aikuinen ’kodinvaihtaja’ uros. Ensimmäinen vuosi sujuikin toisiimme tutustuen ja maailmaa yhdessä kiertäen, mutta viime aikoina olemme olleet törmäyskurssilla päivittäisissä asioissa. Koira keksii sijaistoimintoja yksi toisensa perään.

      Lohdullista kyllä, tukiverkosto, ystävät ja perhe, ovat auttaneet enemmän kuin koskaan. Päivä päivältä jaksan uskoa yhä enemmän siihen, että koirani kuntoutuu takaisin omaksi ihanaksi itsekseen. Ja saisi nauttia vielä muutaman vuoden verran täydellistä koiran elämää ja kenties opettaa toisen koiran nauttimaan koiranpäivistä yhtälailla!

      Koiran perusluonnetta ei vaihdokkaasta voi tietää, mutta ensimmäisen vuoden aikana näkemäni ja tuntemani koira antoi viitteitä kuoren alla olevasta helmestä, joka toistaiseksi käsittämättömästä syystä vaipui takaisin kuoreensa. Avoin ja luokseenpäästävä koira muuttui täydeksi hermoraunioksi. Stressitilaa lasketaan päivittäin normaalien päivärutiinien ohella lyhytkestoisilla harjoituksilla.

      Vaihdokas ei ole ensimmäinen koirani, mutta ensimmäinen aikuisena luokseni tullut koira. Ajattelin lapsenomaisesti aikuisen koiran sopivan elämäntilanteeseeni paremmin kuin pennun, koska opiskelen x määrän tunteja päivässä, eikä siihen sopinut pienen pennun kanssa touhuileminen. Luulin pääseväni helpommalla, ja pääsinkin. Tähän asti.

      Ehkä hienointa eläinten, koirien kanssa, on se, että ne elävät hetkessä. Jokainen päivä, jokainen hetki on ainutlaatuinen ja merkityksellinen. Päivittäin huomaan koiran edistyvän ja nauttivan jälleen hieman enemmän elämästään, vähemmän stressaantuneena ympäröivästä maailmasta. Aivan kuten Susanna aiemmin kirjoitti, koiran oppimisen ja tekemisen ilo. Koiran sisäinen palo silmissä kun se vihdoin oppii ja oivaltaa asian, ihmisenä palaan tähän muistoon, koska se on valo keskellä pimeyttä. Mutta koiralle se on hetkellinen euforia, jota se tarvitsee toistuvasti kuntoutuakseen. Oppiakseen olemaan koira.

      Olen 100%:sti samaa mieltä kirjoittajan ja Susannan kanssa siitä, että rescuekoira, kodinvaihtaja, aikuinen koira tms. ei ole jokamiehen eikä -naisen koira. Toisaalta jos tykkää haasteista, kokemusta löytyy ja kantti kestää niin why not? Otetaanhan koiria muutoinkin mitä ihmeellisimmin perustein ja kasvatetaan vielä erilaisemmin metodein. Koira on sopeutuvainen eläin, eihän se muuten olisi ihmisen mukana säilynyt näinkään pitkälle, jalostettunakaan. Pallona heitänkin, että oletko koskaan ajatellut kirjoittaa ulkomuotojalostuksesta sinällään, nopealla silmäyksellä (olen uusi lukija) en ainakaan aivan suoraa tekstiä löytänyt, mutta mielenkiinnolla jään seuraamaan mietteitäsi.

      • Uskon, että mielipiteeni koiranäyttelyiden ja liioitellusti tulkittujen rotumääritelmien negatiivisesta vaikutuksesta nykysiiin koirarotuihin tulee kyllä blogin lukijalle väkisinkin selväksi. 🙂 Viime aikoina ulkonäköjalostuksen seurauksista onkin kirjoitettu ja puhuttu paljon, mikä on sinänsä hienoa, mutta valitettavasti harva kasvattaja tuntee harrastavansa ”ulkonäköjalostusta”. Ne ovat aina ne kuuluisat muut ihmiset…

        Henkilökohtaisesti en usko, että kasvattajien syyllistäminen johtaa mihinkään. Jos jotakuta pitäisi syyllistää, kyseenalaistaisin mieluummin ostajien motiivit valita erikoisen näköinen rotu, joka selvästikään ei voi liioiteltujen piirteidensä vuoksi elää yhtä antoisaa koiranelämää kuin liioittelemattomammat lajitoverinsa. Ehkä jonakin päivänä saan aikaiseksi kirjoittaa aiheesta Mitä helvettiä oikein ajattelitte, kun otitte mopsin tms. mutta toistaiseksi uskon edelleen, että hyvä esimerkki ja neutraali tiedonvälitys vaikuttaa asioihin enemmän kuin paraskaan moraalisaarna.

      • Syyllistämisellä ja saarnaamisella ei ole ennenkään menestytty, mutta sen sijaan avoimuuteen ja rehelliseen tiedon jakamiseen tulisi kannustaa. Puhut neutraalista tiedonvälityksestä, vaikka kirjoitat sulavasanaisesti ja rohkeasti blogillasi. Otat selvästi asioihin kantaa, joka mielestäni on asiallista ja hyvänmaun mukaista.

        Esimerkillisyys, olen vahvasti sitä mieltä, että vaikka maailmassa on ihmisiä, jotka näyttävät hyvää esimerkkiä kanssaeläjilleen, ei muutos tule tapahtumaan hetkessä. Tai itsestään. Asioista, joihin halutaan muutosta tulee puuttua ja niistä tulee keskustella. Nykyihminen ei valitettavan usein pysty puhumaan lajitoverinsa/-tovereidensa kanssa ilman välitöntä yhteenottoa.

        Niin paljon kuin moni haluaakin tehdä koirien hyväksi ja etsii jatkuvasti uusia keinoja eri rotujen ja yksilöiden kehittämiseen ja elvyttämiseen, joutuu lähes jokainen jossain vaiheessa myöntämään oman rajallisuutensa. Toisaalla välinpitämättömyys ja tietämättömyys kulkevat miltei käsikädessä. Useimmiten on turhauttavaa lukea koirapalstoja ja foorumeita, mutta tämänkaltaiseen en ole vielä törmännyt. Hämmästelen ja tutkin ympäristöäni kuin pennun silmin.

        Mukavaa loppukesää! 🙂

  3. Hei,
    hyvä blogi ja ajattelemisen arvoisia pointteja monikin koiran hankintaa miettiville. Kiitos myös yhdistyksemme sivujen linkittämisestä blogiisi.

    Haluaisin kuitenkin omaan kokemukseeni perustuen mainita muutaman seikan josta ole erimieltä.

    1. Rescuekoiran hankkijat. Meille tulee kotiselvityslomakkeita kaikista ikäluokista, asuinoloista ja perhetilanteista. On niitä nuoriakin, mutta myös perheitä, keski-ikäisiä pariskuntia kenen lapset ovat lentäneet pesästä, yksin eläviä jo työuransa päättäneitä. Suurin osa adoptiokoiraa kauttamme kysyviä on yleensä perheitä. Omakotitalossa asuminen ei myöskään ole meillä se asia, jonka pohjalta päätämme saako joku koiran. Tarkoituksenamme on etsiä koirille koteja, ei koteihin koiria. Kodit valitsemme perustuen kirjalliseen selvitykseen (kotiselvityslomake), henkilökohtaiseen haastatteluun perusten sekä koiran tarpeet ensisijaisesti huomioiden. Tärkeimpänä kriteerinä pidämme kykyä ja halua sitoutua koiraan koko sen loppuelämäksi, tahtoa ja halua selvittää mahdolliset ongelmat sekä kykyä huolehtia koiran tarpeista – myös taloudellisesti. Me emme myöskään anna koiraa jokaiselle joka sitä kauttamme kyselee – vaikka kyseessä olisi kuinka periksi antamaton henkilö. Kotiselvityksiä ”hylätään” useistakin eri syistä. Jostain koirasta saattaa tulla useita kyselyitä ja näistä seulotaan se paras mahdollinen koti koiralle. Jos koira on kotihoidossa Suomessa, adoptoivalla on myös mahdollisuus tutustua koiraan ja toisin päin. Koiraa ei myöskään yhden puhelun perusteella lähdetä kotihoitopaikasta hakemaan vaan harkintaa tässäkin on mukana ja uudelta perheeltä vaaditaan ennen päätöstä. Luonnollisestikaan emme omista kristallipalloa ja emme myöskään pysty aina saamaan koiralle kotia jonka luulimme kodin olevan. Ihmiset ovat todellakin taitavia puhujia ja välillä onnistuvat saamaan meidät vakuuttuneeksi että ovat koiralle paras koti ja myöhemmin paljastuu ettei asia ole näin, ja koiralla on edessä kodinvaihto. Kaikissa tapauksissa jos koira vaihtaa kotia yhdistys etsii uuden kodin sillä tahdomme että voimme seurata koirien elämää koko niiden elinajan ja olla omistajien tukea mahdollisimman pitkälle.
    2. Internetsivuillamme kerrotaan myös mahdollisista vaikeuksista mitä rescuekoiran kanssa saattaa tulla, eroahdistus ja sisäsiisteyden opettelu ovat ehkä ne tavallisimmat ongelmat. Kaikissa ongelmissa pyrimme tukemaan ja auttamaan, tarvittaessa ohjaamaan koirankouluttajan huomaan. Sivuillamme painotetaan myös monessa kohtaan että koiran luonne saattaa muuttua kotiin pääsyn jälkeen. Me emme luonnollisestikaan voi antaa takuita koirien luonteesta koska kyseessä on oman persoonan omaava eläin.
    3. Olen eri mieltä myös siitä, että pentu on blogin mukaan hyvä harjoituskappale. Tämä on melko yleinen harhaluulo, että pennusta kuin pennusta saa muovaamalla pienestä lähtien sellaisen kuin haluaa. Tässä on paljon asioita, koiran rodun piirteitä, mitä ei ikinä muovaamalla saa muuttumaan. Jo selaamalla esim Apulan ilmaispalstaa jossa koiria pistetään kiertoon ”pitovaikeuksien” vuoksi huomaa, että on otettu tämmöinen harjoituskappale joka ei olekaan itsestään muuttunut tottelevaksi Lassieksi. Nuorista koirista luovutaan kun ”tämä saksanpaimenkoira onkin niin aktiivinen ja tarvitsee liikuntaa” tai metsästysrotuinen koira karkailee turhautumisen vuoksi kun sitä ei jakseta lenkittää. Pentu EI omaksu elämäntyyliä ja tapoja vaivattomasti. Koiran koulutus on melko vaivalloista ja aikaa vievää hommaa – valitettavan monella on se harhaluulo että se on vaivatonta ja pentu vain itsestään oppii Lassieksi. Ei pidä paikkaansa missään tapauksessa, ja tämä harhaluulo on varmasti suurin syy siihen, miksi Apulassa kiertoon lähtee paljon nuoria koiria. Pentu ei opi eikä omaksu itsestään yhtään mitään vaan vaatii koulutusta, pitkäjänteistä opetusta kaikessa.
    4. Olen samaa mieltä siitä ettei rescuekoiraa kannata köyhän hankkia. Tai oikeastaan mitään koiraa. Koirat maksaa, muutakin kuin hankintahinnan ja ruuan. Sitoutumiseen kuuluu myös se, että sitoudutaan taloudellisesti koiraan ja ollaan valmiita asettamaan koiran tarpeet yhtä tärkeiksi kuin muutkin tarpeet. Jos esim vakuutusta ei ole ja koira vammautuu vaikka juostessaan, tai sairastuu, on rahat löydyttävä.
    5. Rescuekoiria ja kodinvaihtajia ei voi niputtaa suoraan siihen ongelmakastiin. Eikä pentuja helpoiksi.

    On aivan totta, ettei rescuekoira sovi kaikille, ja ongelmia saattaa ilmetä. Koiraa tulee harkita tarkkaan ja omat resurssit punnita – oli hankintakanava sitten mikä tahansa. Myös vastuu koiran hankinnasta on ensisijaisesti juuri hankkijalla – ei rescueyhdistyksellä tai kasvattajalla joka koiran omistajalle antaa / myy jotka varmasti tekevät parhaansa löytääkseen koiralle juuri täydellisen kodin. Tässä asiassa voimme luottaa vain vaistoihimme ja koiran hankkijan sanaan ja toivoa että hankkijat todellakin tarkoittavat mitä sanovat; eli ovat kyvykkäitä huolehtimaan koirasta sen elämän loppuun asti 100% hyvin. Kuitenkin, onnistumisia on moninkertaisesti verrattuna ongelmatilanteisiin. Huomattavasti useammin saamme palautetta uusilta kodeilta jossa he ihmettelevät koiransa täydellisyyttä ja ihanuutta verrattuna avun pyyntöihin ongelmatilanteissa.

    Olen itse adoptoinut kolme koiraa Espanjasta, yhden kodinvaihtajan Suomesta sekä lisäksi minulla on kasvattajalta pentuna hankittu koira. Jokainen koirista on oma persoonansa mutta yhdelläkään ei ole ongelmia. Tai – joku saattaisi niputtaa ”ongelmakäytökseksi” koiran rodunomaisen käytöksen. Pentuna kasvattajalta hankittu Mäyris haukkuu ja vahtii kovasti. Suomesta kodinvaihtajana hankittu Basset Hound on todella itsepäinen eikä suostu tekemään mitään mikä ei satu sillä hetkellä huvittamaan, lisäksi se on kamalan ahne. Espanjasta tullut terrierimix on hyvin reviiritietoinen. Espanjasta tullut galgo taas omaa kovan metsästysvietin vaikka kotona onkin sohvaa ja rauhaa rakastava. Espanjasta tullut podenco – täydellisyys – jos ei lasketa satunnaista tilaisuuden tullen tapahtuvaa karkailua hajujen perään metikköön.

    Hyvä kirjoitus kuitenkin ja hienoa että asioita otetaan esille ja ihmisiä herätellään pohtimaan asioita. Olen myös omassa blogissamme hiljattain käsitellyt samaa asiaa. http://espanjankoirat.vuodatus.net/blog/3280311/miksi-koira-hankitaan-jos-siita-luovutaan-heti/

    Mukavaa perjantaita!

    Kati Hirsikangas
    Kodittomat Espanjan Koirat ry

    • Hei Kati,

      kiitoksia kommentista!

      Olen eri mieltä myös siitä, että pentu on blogin mukaan hyvä harjoituskappale.

      Oletko siis sitä mieltä, että kauttanne Espanjasta tuotu aikuinen koira on useimmiten parempi vaihtoehto ensimmäistä koiraansa etsivälle kuin kotimainen pentu?

      Henkilökohtaisesti en antaisi aikuista ulkomailta tuotua rescueta ihmisille, jolla ei ole ollut koiraa aiemmin. Ei siksi, etteikö heissä voisi olla oivallisia koiranomistajakandidaatteja, vaan siksi, että kuvittelisin kandidaatin rahkeiden ja osaamisen mittaamisen olevan silloin vielä hankalampaa kuin sellaisten kotitarjokkaiden, joilta koirakokemusta löytyy.

      Tämä on melko yleinen harhaluulo, että pennusta kuin pennusta saa muovaamalla pienestä lähtien sellaisen kuin haluaa.

      Olen kohtalaisen varma, että en ole missään väittänyt, että pennusta kuin pennusta tulisi helpolla sellainen koira kuin omistaja haluaa. Erilaiset koirankasvatukselliset ongelmathan ovat suorastaan tämän blogin kantava voima. 🙂

      Helpompaa se pennun kouliminen useimmiten on kuin aikuisen, etenkin jos kyse on tuntemattomista oloista tulevasta aikuisesta koirasta.

      Rescuekoiria ja kodinvaihtajia ei voi niputtaa suoraan siihen ongelmakastiin. Eikä pentuja helpoiksi

      Ei tietystikään tarvitse, mutta minusta olisi järkevämpää, jos koirien ja etenkin rescueiden ottajat asennoituisivat jo harkintavaiheessa niin, että ongelmia on odotettavissa mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Sitten olisi iloinen yllätys jos ja kun niitä ei tulekaan, sen sijaan että kuvitelmat ovat turhan ruusuiset hankintavaiheessa ja karu arki yllättää myöhemmin. Olen ollut parilla löytökoiratarhalla vapaaehtoistyössä, ja yleensä ihmisillä näyttää olevan turhan ruusunpunaiset lasit silmillä koiraa hankittaessa.

      Olet aivan oikeassa siinä, että ihmiset ottavat myös pentuja liian heppoisin perustein. Sen vuoksi olen pyrkinyt tässäkin blogissa toistamaan toistamasta päästyäni, miten rasittavia ja ällöttäviä maailman ihanimmatkin koirat välillä osaavat olla. 😉

  4. Hyvä ja erittäin realistinen kirjoitus. Rescuen kohdalla tosiaan pitää varautua kaikkeen. Luulen että yksi syy rescuen ottamiseen on niiden saamisen helppous. Oman kokemuksen mukaan yhdistykset antavat hyvinkin heppoisin perustein koiria melkeinpä jokaiselle pyytäjälle. Surullisimmissa tilanteissa samaan talouteen syydetään koiria vauhdilla ilman että aiemmatkaan koirat on edes kunnolla kotiutuneet. Koiria tuodaan liukuhihnalla Suomeen eikä yhdistysten toiminta välttämättä kestä päivänvaloa. Nytkin eräästä yhdistyksestä on poliisitutkinta alkamassa.

    Yhdistysten sivuilla sujuvasti kerrotaan mistä koiran hinta muodostuu… lääkärit, rokotukset, loishäädöt, streiloinnit, lennot tms. Totuus kuitenkin on että iso osa koirista tulee tarhoille jo valmiiksi steriloituina eikä kustannukset tosiaan ole niin isoja mitä väitetään. Kuulemani mukaan osa rahoista menee suoraan näiden hyväntekijöiden omaan taskuun vaikkakin se puetaan hyväntekeväisyyden nimiin. Itse arvostaisin enemmän rehellisyyttä ja sitä että kerrotaan osan ”tuotoista” menevän yhdityksen ihmisille.

    Itse olen henkeen ja vereen rescueihminen. En kuitenkaan voi hyväksyä/kannattaa niiden yhdistysten toimintaa jotka verhoaa rahan takoamisen hyväntekeväisyyden nimiin.

  5. Hyvä kirjoitus!!! Rescueiden kanssa pitää tosiaan varautua mutta pitää kyllä muidenkin eikä rajata vaan mahdollisia haasteita rescuekoiriin…

    Tuo poliisitutkinta viittaus oli varmaan yhdistykseen joka tuo koiria Espanjasta…. Potkivat pellolle saman tien henkilöt keitä epäiltiin ja tekivät ilmoituksen poliisille… Heidän nettisivuillaan ja blogissa ovat kertoneet asiasta. Eipä ainakaan painettu villaisella kuten yhdistyksessä joka tuo Idästä päin koiria…. Sielä edelleen mukana koiravaraajana ja hallituksessa ihminen joka teki aika pahoja juttuja, rahaan ja eläimiin liittyväää… Miten voi olla koiravaraajana ihminen jonka kotoa on haettu eläimiä pois huonossa kunnossa ja taloutta pyöritetty kuuleman mukaan yhdistyksen rahoilla kymmenen vuotta…. Ja onhan sekin yhdistys millä näyttää pyyhkivän hyvin joka taistelukoiria tuo Espanjasta…. Eivät löydy edes yhdistysrekisteristä… Ottavat koirista paljon isooman maksun kuin muut ja koirat maksetaan yksityisten tileille, ei ole kirjanpitoakaan sitten? Ja antavat kenelle tahansa, just oli heillä nettikeräys jollekkin yhdistyksen henkilölle joka oli ottanut koiran mutta ei ollutkaan rahaa maksaa sen kuluja kun koiralta meni jalka poikki, keräsivät laittomalla keräyksellä tän henkilön omalle tilille rahaa, uhkailivat keräyksessä että koira viedään piikille jos eivät saa rahoja kasaan… He mainostavat näitä koiria lempeinä perhekoirina…. Onko sen rotuinen rescuekoira muka sopiva lapsiperheeseen, en tiedä…. Ja koiria ei edes tuoda Suomeen laillisesti, miksi eivät merkkaa Eviralle niitä…. Hirvee jengi niitä kehuu eikä tajua ollenkaan että toiminta ei ole laillista kehuvat vaan miten hieno yhdistys tämä on ja tuovat koiria Facebook sivujensa mukaan ihan liukuhihnalla….

  6. Tässä ei varmaan kannata alkaa ruotia eri yhdistyksiä, kun ihmisillä on samoista toimijoista hyvin erilaisia kokemuksia. Mahdollisille ensikertalaisille tulee varmasti jo edeltävien kommenttien perusteella selväksi, että yhdistyksissä on eroja ja että kannattaa katsoa, mitä kautta rescuensa ottaa.

  7. Hyvä ihmisiä on kuitenkin varoittaa siitä ettei nämä yhdistysten ihmiset mitään pyyteettömiä hyväntekijöitä ole…. Ja mitä Espanjasta tuotuun yhdistykseen jota poliisi tutkii tulee niin eipä se nykyinenkään hallitus kuivilla ole…

    Itse suosittelisin hakemaan koiran tarhalta itse. Ilman välikäsiä 🙂

    • Ite hain koirani tarhalta yhdistysaktiivien kanssa ja omasta puolestani suosittelen taas sitä – ensikertalainen kun ei välttämättä osaa kaikkia maahantuontisäädöksiä ja muita noudattaa, siitä sitten tulee omia ikäviä tapauksiaan…

      Mutta joo, koira kannattaa nähdä paikanpäällä ennen lopullista ottamispäätöstä. Itseäni on kans paljon auttanut, kun näki, millaisissa oloissa koirani aiemmin eli.

  8. Hei!

    Kiitos mahtavasta blogistasi, tämä on yksi ehdottomia lemppareitani 🙂

    Minä tein lähes kaiken mistä tässä varoitetaan, eli asun kerrostalossa ja rescue oli ensimmäinen koirani, mutta kuulun siihen mainitsemaasi olemassaolevaan otantaan jolla ei ole rekun kanssa ihmeempiä ongelmia ollut (käytiin myöhemmin ongelmakoirakouluttajalla korjaamassa hihnakäyttäymistä, mutta siinäpä se). Minut tosin koiran tullessa hyvin pitkälle ehkä ”pelasti” se, että olin kaksi viikkoa aikaisemmin jäänyt odottamatta työttömäksi, joten aikaa riitti vaikka muille jakaa.

    Pointtini, miksi tätä kommenttia lähdin edes kirjoittamaan oli se, että vaikka olen samaa mieltä siitä että yhdistysten antamat kuvaukset koiraa koskien kannattaa lukea ilman niitä ruusunpunaisia laseja, ainakin minun kokemusteni mukaan koiraa etsivälle jää silti valideja valintatyökaluja pelkän kuvauksen lisäksi. Minulla ei ole kokemusta kuin yhdestä koiria Suomeen tuovasta yhdistyksestä (Kodittomat Koirat ry) eikä tietomääräni siis alkuunkaan riitä minkäänlaiseen vertailuun, joten tämä lopputekstini täysin yhden ainoan henkilökohtaisen kokemuksen näkökannasta.

    Minä sain mahdollisuuden käydä hyvinkin monipuolista keskustelua yhdistyksen ihmisten kanssa, jotka pyynnöstä kyselivät tarkempia tietoja koiraa hoitavalta taholta. Kävin myös ennen valintani tekemistä eräässä rescue-tapahtumassa tutustumassa eri yhdistyksiin ja kyselemässä vielä lisää, koska halusin löytää sen eniten omalta tuntuvan tahon. Toki, yhdistys itsessään ei kerro koirasta mitään, mutta omassa päänsisäisessä maailmassani se antoi vähän enemmän painoarvoa ja luottamusta sanoille joita koiran kuvauksesta luin. Minä jouduin heidän suurennuslasinsa alle, niin samaten minä halusin luoda itselleni pohjaa miksi luottaisin heihin.

    Kun otetaan huomioon että koiran kuin koiran käytös hyvin todennäköisesti tosiaan muuttuu olosuhteiden vaihtuessa kertoi kuvaus mitä tahansa (etenkin ulkomainen rescue on AINA sika säkissä), koiran valitsemisen perusteeksi jää usein ulkonäkö. Hyvänä kakkosena tulevat ikä, koko ja mahdolliset terveystiedot. Ehkä tein itsekkään (helpon) ratkaisun sen myötä että yhdistyksellä on kotia odottavia koiria hyvin paljon kotihoidossa tarhan sijaan, ja sanomatta etteivätkö ne tarhakoirat ansaitse hyvän loppuelämän siinä missä kotihoidossakin olevat, itsesuojeluvaistoni ehkä alitajuisesti muistutti että koira tosiaan on ensimmäiseni, ja kotihoidossa olevan koiran ottaminen aiheuttaisi ehkä lopulta vähän vähemmän sitä hiusten repimistä. Meillä kävi hyvin, ja koen yhdeksi suureksi tekijäksi nimenomaan tämän kotihoito-elementin.

    • Hyvä pointti tuo kotihoito, ilman muuta se ataa jo parempaa osviittaa koiran käyttäytymisestä kuin pelkkä tarhakuvaus. Kiva saada tänne myös näitä positiivisia kokemuksia!

  9. Varmaan ihan aiheellista varoittaa ihmisiä, mihin ryhtyvät tuntematontaustaista koiraa ottaessaan.

    Itse kuulun ryhmään ”köyhä opiskelijatyttö otti ekaksi koirakseen kerrostaloon rescuen” ja tiedättekös: ei yksinolo-ongelmia (opeteltiin yksinolo vaiheittain), remmirähinän ja muiden käytösongelmien kanssa oppi pikkuhiljaa ja koirakin alkoi kuntoutua. Sen sijaan kasvattajalta hankitun tasapainoisen pennun kanssa olen yhä jossainmäärin kusessa, vaikka olen sittemmin muuttanut maalle omakotitaloon – sille kun on jostain syystä paljon vaikeampaa opettaa sitä yksinoloa kuin rauhalliselle täysikasvuiselle koiralle oli.

    Toki rescueilla esiintyy keskivertoa enemmän eroahdistusta ja muita käytösongelmia. Ja niitä omia resursseja koiranhoidon ja koulutuksen suhteen kannattaa oikeasti miettiä. Olen samaa mieltä, mitä noista tukiverkoista tuumasit, ilman niitä tuskin olisin itsekään pärjännyt.

    Pennut sen sijaan eivät ole mitään automaattihelppoja koiria. Nuori ongelmakoira, jota ei osattu kouluttaa, lienee se yleisin kodinvaihtaja Suomessa? Täytyy sanoa omien tämänhetkisten kokemusten perusteella, että tulevaisuudessa painin mieluummin pelkoagressiivisen remmirähinän kuin vuoden mittaiseksi pitkittyvän sisäsiisteyskoulutuksen ja paikkojen tuhoamisen kera.

    Ei sillä, jatka samaan malliin. Blogiasi on hauska lukea sen terävyyden takia. Että jotkut osaakin. (Itelle sataa välistä shaibaa niskaan, vaikka miten pehmeesti yrittäisi asioita ilmaista. Tiedä sitten, pureeko tällainen mielistelemätön tyyli paremmin nykypäivän karulla asenteella varustettuihin immeisiin.)

  10. Täällä myös yksi, joka otti rescuen ensimmäiseksi koiraksi kerrostaloon! Tosin koirista omasin paljon kokemusta, olin pitkään tehnyt vapaaehtoishommia koirien parissa. Ja siitäkin syystä koditon koira oli itsestäänselvä valinta omaksi koiraksi.
    Kaikki meni paremmin kuin hyvin. Ongelmiin olin varautunut, mutta niitä ei ilmennyt. Koira käyttäytyi mallikelpoisesti niin kotona kuin maailmalla, oli kiltisti ja hiljaa työpäivieni ajan. Tottui myös yllättävän hyvin vuorotyöni epäsäännöllisyyteen. Kerran unohdin roskapussin olohuoneeseen, ja se oli työpäiväni aikana levitelty ympäriinsä. Muuta ei koskaan ole tuhottu. Koira pääsi testien jälkeen jopa mukaan Kaverikoira-toimintaan (vierailut vanhainkodeissa ym.), johon harvoin rescueita hyväksytään. Yksi hyväluontoisimmista koirista mitä olen koskaan tavannut.
    Seuraava koirani oli suomalainen kodinvaihtaja ja rotukoira. Koira tarvitsi uuden kodin perheen muuttuneen tilanteen takia, ei siis koiran ongelmien. Tosin ongelmia ilmeni, koira puri melko helposti ns. pelkopurija ja oli muutenkin todella hermostunut. Välillä olisi tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin, mutta reilun puolen vuoden jälkeen ailkoi helpottaa. Ja nyt on ns. normaali ehkä jopa helppo koira.
    Muutimme isompaan asuntoon (tosin kerrostaloon edelleen) ja päätimme, että tilaa on vielä yhdelle koiruudelle. Niimpä Espanjasta saapui hänkin. Vaikeampi tapaus kuin ensimmäiseni, mutta ei silti hankala. Todella rohkea ja reipas, hyvähermoinen. Mutta myös kovapäisempi kuin aikasemmat koiramme. Sisäsiistiksi opettelussa kesti myös kauemmin, ensimmäinen koiramme oppi sen päivissä, tämä noin kolmessa viikossa. Uusin espanjalainen on myös ollut kiltisti kotona, ei haukuta tai tuhota mitään. Aluksi haukuttiin kylläkin posteljoonille, mutta se on osattu lopettaa. Ja ekana yönä tuhosi jännityksissään yhdet sukat.
    Toki koirat nielevät rahaa, mutta sen ei pitäisi olla mikään yllätys. Ja huono onni sairauksien suhteen voi käydä Espanjan tarhakoiralle, kuin myös Suomen rotukoiralle. Toki rotukoirien kohdalla ei ole aina onnestakaan kyse, jos tehdään varta vasten pentuja sairailla vanhemmilla, mutta ei tästä sen enempää.
    Omat vanhempani ovat olleet korvaamaton apu koirienhoidossa, sillä tottakai kaikilla on menoja, jonne koiria ei pysty ottamaan mukaan. Mutta tämäkin koskee ihan kaikenlaisten koirien omistajia, hoitajia tarvitaan silloin tällöin. Parasta onkin kun isäni (joka kovasti vastusti koiranottoa), soittelee usein voiko tulla hakemaan koiria mukaan metsään, mökille ym. Tottakai vapaaehtoisia hoitajia löytyy helpommin, mikäli koira on helppo ja tottelevainen.
    Liikaa ehkä syytellään rescuekoirien ottajia, ja toisaalta taas rotukoirien omistajia, kun on olemassa aika iso ihmisryhmä joiden ei vaan tulisi ottaa koiria. Minkäänlaisia koiria.
    Ja yleistämiseen myös syyllistytään harmillisen usein, vaikka joku rescue olisi hankala, kaikki eivät silti sitä ole. Itse tunnen monia, joilla on rotukoirien kanssa tullut ongelmia, ja lopulta on päädytty nuoren koiran lopettamiseen. Joten mielestäni se suomalainen pentu ei todellakaan ole mikään varma valinta. Ei minkään elävän olennon kohdalta varmaan voisi sanoa näin. Itse en myöskään näe estettä ottaa rescuekoiraa ensimmäiseksi koiraksi. Tietysti se riippuu paljon myös ihmisestä, mutta jos jollekin ei sovi rescuekoira, ei hänelle todennäköisesti sovi mikään muukaan koira.
    Ja sanomattakin on selvää, että koiran ’adoptointiin’ ulkomailta tulee paneutua ja perehtyä. Itse etsin sopivaa järjestöä ja koiraa noin vuoden verran. Ja uusien koirien välissä on aina ollut 2-3 vuotta.
    Koiran ottaminen vaatii aina asiaan perehtymista ja harkintaa, ja lopulta voi vaan toivoa parasta! 😀

    • Minustakin tuolla koirakokemuksella on paljon merkitystä. Itsellänikin oli nuorempana rescue kerrostalossa vuokrakämpässä, ja kaikki sujui ihan hyvin – mutta kuten omassa esimerkissäsi, minullakin oli paljon kokemusta koirista jo ennestään ja tiesin suunnilleen, millaisia hyviä ja huonoja puolia koiriin ja niiden käytökseen liittyy. Sen sijaan täysin koirakokemattomalle rescuen – etenkin ulkomaisen – ottaminen on mielestäni jonkinmoinen riski, jota täytyy puntaroida huolellisesti ja olla rehellinen sekä itselleen että sille koiralle. Näin tietysti myös pentua otettaessa. Koira kuin koira, ongelmat ovat samoja – aikuisen koiran kanssa mahdolliset ongelmat vain tulevat huomattavasti nopeammin. Jos pentu murisee ihmisille, siihen on helpompi puuttua ja kouluttaa pois ajan kanssa kuin silloin, jos aikuinen sakemannin ja dobermannin sekoitus murisee ja näykkii ohikulkijoita kaupungissa. Kokemusta viimeksimainitusta nimittäin on.

      Aikanaan rescue-toiminnan kanssa paljonkin touhunneena huomasin jo silloin, että kuten rotukoirienkin kanssa, niistä epäonnistumisista kuulee harvemmin. Koira vain hiljaa katoaa johonkin, koska ihmisiä hävettää, etteivät pärjänneetkään sen kanssa. Tämä taas johtaa siihen, että koiraa harkitsevat saavat ehkä turhankin ruusuisen kuvan koiranomistajuudesta. Blogini tarkoitus onkin paljastaa koko koiranomistamisen karu todellisuus ripulikohtauksineen kaikkineen. 😀

      Minusta on vhän ikävää, että moni kokee kirjoituksen jotenkin haukkuvan ja syyllistävän rescueita ja niiden omistajia. Näinhän ei tietenkään ole. Jokainen koira ansaitsee mahdollisimman hyvän kodin, mutta minusta rescueiden kanssa täytyy käyttää vielä enemmän harkintaa kuin pennun. Sinä olit selvästi valmistautunut rescuen ottamiseen, sinulla oli koirakokemusta ja olit perehtynyt eri järjestöihinkin – toivoisin, että kaikki rescueita miettivät pystyisivät tarjoamaan niille yhtä hyvän kodin.

  11. Erinomainen artikkeli! Kaikkien jotka harkitsevan lemmikin hankkimista olisi syyta lukea tama. Huolimatta siita mista hankkiivatkaan sitten lopulta elaimensa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s