Mitä koirakirjoissa ei kerrota, osa 3: ovatko sekarotuiset terveempiä kuin rotukoirat?

Inbred

Heti alkuun faktat tiskiin: rotukoirat ovat sisäsiittoisia. Rodun kuin rodun yksilöt ovat lähes kaikki sukua keskenään, ja kun sanotaan lähes kaikki, se tarkoittaa muutamin poikkeuksin kaikkia. Koiramaailmassa on kaikenlaisia lohdullisia termejä asialle: puhutaan linjaamisesta, rotupuhtaudesta, linjasiitoksesta ja ’ulkosiitoksesta’ kun tarkoitetaan, että esim. kymmenessä polvessa ei löydy yhteistä esi-isää. Näillä kaikilla tarkoitetaan sitä, että rotukoiran kuin rotukoiran taustalta löytyy reipasta insestiä. Nykyiset kenneljärjestöt sääntöineen pakottavat muutamin poikkeuksin kaikki rodut sisäsiittoisuuteen, koska roturisteyksiä ei ole sallittu sitten 1900-luvun alun. Näin onkin kätevästi onnistuttu luomaan rotuja, joiden yksilöitä on geneettisesti lähes mahdotonta erottaa toisistaan. On olemassa rotuja, joissa yksilöiden kymmenen polven sukusiitosprosentti voi ylittää 80%, kun täyssisarparituksellakaan ei päästä kuin 25 prosenttiin. Kasvattajat harvemmin hiiskahtavat asiasta pennunostajille – monet eivät välttämättä edes tiedä rotunsa todellista sisäsiittoisuutta.

Perinnölliset sairaudet ovat perinnöllisiä, koska ne – d’oh! – periytyvät genetiikan lakien mukaisesti. Rotukoirien sisäsiittoisuuden vuoksi sekä huonot että hyvät geenit ovat päässeet tiivistymään kannassa. Jos kantakoiria on alun alkaenkin tai myöhemmän geneettisen pullonkaulan vuoksi ollut vain muutamia, kaikilla nykyään elävillä yksilöillä on näiden kantakoirien geenit. Uutta verta ei useimmille roduille ole eikö tule, eikä täysin geenivirheistä puhdasta kantaa ole olemassakaan. Rotukoirien kantakirjat ovat pysyneet kiinni kautta koko nykymuotoisen koiranjalostuksen historian, ja ajatuskin niiden avaamisesta aiheuttaa monille harrastajille kylmiä väreitä. Sekarotuisten tahallinen tuottaminen on pahin solvaus, minkä keskiverto rotukoiraharrastaja pystyy kasvattajasta keksimään.

Miten rotukoirien sisäsiittoisuus liittyy sekarotuisten huhuttuun terveyteen?

Sekarotuisten oletettu terveys verrattuna rotukoiriin on sitkeä puheenaihe koiramaailmassa. Ei sellaista aihetta sivuavaa nettikeskustelua, johon joku sekarotuisen omistaja ei tulisi kehumaan moppensa pitkäikäisyyttä tai rotuharrastaja kertomaan, kuinka hänen entinen seropinsa kuukahti kaksivuotiaana luusyöpään.

Anekdotaalinen eli yksittäistapauksiin perustuva luulo ei kuitenkaan ole tiedon väärti. Ns. oikeassa elämässä sekä tiedemaailmassa on tiedetty jo pitkään, että keskimäärin sekarotuiset elävät pidempään ja terveempinä kuin keskimääräiset rotukoirat. Vakuutusyhtiöt lluonnollisesti tuntevat asian hyvin, ja maailmanlaajuisesti sekarotuisten vakuutukset ovat lähes säännönmukaisesti edullisemmat kuin rotukoirien. Tanskalaisessa tutkimuksessa sekarotuisten mediaani-ikä oli reilusti korkeampi kuin rotukoirien, samoin brittitutkimuksessa.

Pienet rotukoirat elävät yleensä pidempään kuin suuret, ja pienet rotukoirat elävät luonnollisesti keskimäärin pidempään kuin sekarotuiset ryhmänä. Keskimäärin pisimpään elävät pienet sekarotuiset. Terverakenteiset rotukoirat elävät hyvällä tuurilla pidempään kuin lyhytjalkaiset, lyttykuonolla kirotut sekarotuiset. Toisaalta, terverakenteiset sekarotuiset elävät todennäköisesti pidempään kuin samantyyppiset rotukoirat. Sisäsiittoiset sekarotuiset kuolevat todennäköisesti nuorempina kuin ulkosiitoksen tuloksena syntyneet seropit.

Jos ja kun hyväksytään se tieteellinen tosiasia, että sisäsiittoisuus aiheuttaa pidemmän päälle kannan heikkenemistä, syy sekarotuisten tilastollisesti parempaan elinajanodotteeseen on ilmeinen. Rotukoirat on vuosikymmenien saatossa rakastettu pilalle rotupuhtauden nimissä. Pelkkä sisäsiittoisuus ei vielä sinänsä ole ongelma ja pienilukuisia, sisäsiittoisia mutta terveitä populaatioita tavataan luonnossa yleisesti. Luonnossa tähän on kaksi syytä: mahdollisuus saada silloin tällöin uutta verta kantaan – ja koska ulkosiitoksen tuloksena syntynyt jälkeläinen on usein heteroosin ansiosta hyvin elinvoimainen, uudet geenit leviävät tehokkaasti populaatiossa – sekä ankara luonnonvalinta, joka armotta karsii kannasta heikot, sairaat tai ympäristöön sopimattomat yksilöt. Nykyinen rodunjalostus on tiukinta käyttökoirajalostusta lukuun ottamatta luopunut kummastakin.

Sekarotuisuus yksinään ei tee autuaaksi eikä paskasta saa timanttia

Jos mopsi risteytetään kiinanpalatsikoiran kanssa, jälkeläiset perivät todennäköisesti vanhempiensa sairaan rakenteen: muun muassa huonot lonkat ja hengitysvaikeudet. Huonolonkkaisuus tai liian ahtaat hengitystiet eivät oikeastaan ole sairauksia, vaan epänormaaliksi jalostetun rakenteen mukanaan tuoma väistämätön seuraus, vaikka tapana onkin viitata tällaisiin vaivoihin ”perinnöllisinä”. Nykyisen mopsin näköistä koiraa ei todennäköisesti ole mahdollista jalostaa ilman näitä sairaan rakenteen lieveilmiöitä, jotka riivaavat yhä suurempaa osaa kannasta. Kahden samalla tavalla kieroutuneen ulkomuodon omaavan rodun risteytyksellä ei siis ole mahdollista korjata rakenteellisista syistä johtuvia vikoja. Proosallisemmin sanoen paskasta ei saa timanttia: mopsin ja pekingeesin sekarotuiset pennut ovat suurella todennäköisyydellä rakenteellisesti yhtä sököjä kuin vanhempansakin.

Rotukoiraharrastajilla ei kuitenkaan ole syytä juhlaan, koska tismalleen samat vaivat periytyvät myös puhtaissa pekingeesi x pekingeesi- ja mopsi x mopsi -risteytyksissä. Näiden suhteen esimerkkisekarotuisilla ei mene sen paremmin eikä huonommin kuin vanhemmillaankaan. Jos unohdetaan rakenne ja siirrytään ns. oikeisiin perinnöllisiin sairauksiin kuten mopsien enkefaliitti, etenevä verkkokalvon surkastuminen (PRA), perianaalifistelia ja muut autoimmuunitaudit, sekarotuisten pentujen sairastuminen on kuitenkin puhdasrotuisia epätodennäköisempää, koska vanhemmat eivät todennäköisesti ole sukua keskenään.

Lyhyt johdanto perinnöllisyystieteeseen

Nisäkkäiden perinnöllisyystiede on monimutkaisempaa kuin vanhoissa koirankasvatusoppaissa esitellyt värien perinnöllisyyskaaviot antoivat ymmärtää, mutta yksinkertaistetaan hieman. Useimmat perinnölliset sairaudet ovat monogeenisiä, eli ne aiheutuvat yhdessä lokuksessa olevasta yhdestä tai kahdesta virheellisestä alleelista. (En aio selittää termejä tai perinnöllisyystiedettä sen kummemmin. Jos termit eivät ole tuttuja, katso vaikka wikipediasta). Polygeeniset sairaudet taas ovat monen tekijän summa: perinnöllisyyden lisäksi niiden puhkeamiseen vaikuttavat myös ympäristötekijät. Monia koirarotuja riivaavat allergiat ja sydänsairaudet lienevät parhaiten tunnettuja esimerkkejä polygeenisistä sairauksista, joiden periytyvyys on vahvasti osoitettu.

Monogeeniset sairaudet voivat periytyä joko dominoivasti tai resessiivisesti. Koirarotujen jalostuksen kannalta resessiiviset sairaudet ovat hankalimpia. Terveessä nisäkäspopulaatiossa resessiiviset sairaudet eivät helposti pääse vallalle, koska sairauden ilmenemiseen yksilö tarvitsee sairauden aiheuttavan alleelin molemmilta vanhemmiltaan. Suljetussa rotukoirapopulaatiossa tilanne on toinen. Koska rotukoirat ovat lähes kaikki enemmän tai vähemmän läheistä sukua toisilleen, samat resessiiviset geenit ovat päässeet moninkertaistumaan kannassa, ja sairauksia alkaa putkahdella yhä useammin. Ennemmin tai myöhemmin päädytään umpikujaan, jossa koko populaatiota vaivaa paitsi kokoelma perinnöllisiä sairauksia niin myös yleinen elinvoiman aleneminen. Jotkut rodut ovat jo nyt tällaisessa umpikujassa, mutta ilman roturisteytysten ja/tai rotuunottojen laajamittaista käyttöönottoa samaan jamaan päätyy yhä useampi koirarotu.

Ovatko sekarotuiset terveempiä kuin rotukoirat?

Ovat… ja eivät.  Sekarotuiset elävät keskimäärin pidempään ja terveempinä kuin rotukoirat, koska roturisteytyksissä geneettinen pakka menee sekaisin. Riski perinnöllisten sairauksien siirtymiseen eteenpäin jälkeläisille on pienempi kuin puhdasrotuisilla. Jos sekarotuisten vanhemmista vaikkapa vain toisellakin on terve rakenne, pennuilla on todennäköisesti paremmat mahdollisuudet välttyä myös liioitellun rakenteen mukanaan tuomilta ongelmilta kuin kahden liitoitellulla rakenteella paiskatun rotukoiran tai sekarotuisen jälkeläisillä. Jos saluki risteytetään napolinmastiffilla, osalla pennuista saattaa hyvinkin olla huonot lonkat – mutta pienemmällä todennäköisyydellä kuin kahden puhdasrotuisen napolinmastiffin pennuilla.

Toistelen sanoja riski, todennäköisyys ja keskiarvo aivan tarkoituksella, koska varmuudella tervettä koiraa ei saa mistään. Nuoria sekarotuisia kuolee perinnöllisiin sairauksiin ja rakennevikoihin siinä missä rotukoiriakin. On toki olemassa myös rotuja, jotka vielä toistaiseksi ovat suhteellisen terveitä. (Tosin ei liene olemassa sellaista rotujärjestöä, joka ei luonnehtisi rotuaan suhteellisen terveeksi. Jopa englanninbulldoggiyhdistys, joka edustaa melko varmasti yhtä sairaimmista roduista jonka voi Suomessa laillisesti ostaa, kertoo sivuillaan, että ”olennaisesti sairaampi kuin useimmat muut koirarodut englanninbulldoggi ei kuitenkaan ole”.) Todennäköisyydet ovat kuitenkin monirotuisten puolella, jos otanta on tarpeeksi suuri.

Huonolla tuurilla ja huonolla valinnalla pennunostaja saa sekarotuisestakin takuulla sairauksien raiskaaman murheenkryynin vaivoikseen. Sekarotuisten myyttinen terveys ei olekaan syy sännätä ostamaan kääpiökoiraristeytys lähimmältä suomea murtaen puhuvalta kaupittelijalta. Toisaalta, rotukoirien paperit eivät välttämättä ole sen parempi syy maksaa maltaita koirasta, jolle ei pystytä myöntämään sen kummempaa terveystakuuta kuin monirotuisillekaan.

Mitä asialle voisi tehdä?

On surullista, että asioiden ei välttämättä tarvitsisi olla näin. Miksi ihmeessä rotukoiraharrastajat haluavat antaa sekarotuisille kilpailuedun eliniän ja odotettavissa olevien sairauksien suhteen? Rotukoirat voisivat olla rutosti nykyistä terveempiä, ja populaation elinvoiman vaaliminen voisi olla kenneltoiminnan kantava voima. Koska suuri osa kasvattajista on käsittääkseni vastuullista sakkia, jotka aidosti rakastavat rotuaan ja huolehtivat linjojensa terveydestä niin pitkälle kuin nykyiset kenneljärjestöjen rotupuhtautta vaalivat säännöt sallivat, monen rodun tilannetta voitaisiin helposti parantaa avaamalla kantakirjat. Rotukoirajalostuksen alkuaikoina roturisteytykset ja maatiaiskannan käyttäminen olivat kenneltoiminnan arkipäivää, yksi työkalu kasvattajan mittavassa työkalupakissa. Miksi ihmeessä siitä on nykyisin tehty paitsi halveksittavaa niin myös äärimmäisen hankalaa?

Koiraharrastajat torjuvat usein roturisteytysten ja rotuunotettujen maatiaisyksilöiden käytön jalostuksessa sanomalla, että ”eihän niistä voi tietää, mitä niiden takana on”, jolla he tarkoittavat, ettei yksilön perimästä ole tarkkaa tietoa. Asenne on ymmärrettävä, mutta pohjimmiltaan harrastajat ovat väärässä. Sekarotuisten ja rotuunotettujen suurin vahvuus on nimenomaan se, ettei niiden geneettistä taustaa ole selvillä. Vie kuitenkin aikaa, ennen kuin kennelmaailma taipuu väistämättömän edessä, ja siihen asti pallo onkin ostajilla. Tarvitaan asennemuutos: puhdasrotuisten ongelmien vähättelystä, voivottelusta tai suoranaisesta tietämättömyydestä tulisi siirtyä tekoihin: pentuja voi ostaa kasvattajilta, jotka teettävät harkittuja ja perusteltuja roturisteytyksiä Kennelliiton luvalla tai ilman. Puhdasrotuista lemmikkiä haikailevat voivat ostaa koiransa rotuunotetuista vanhemmista tai kasvattajilta, jotka suosivat harvinaisempia linjoja tai maatiaiskantaa jalostustyössään. Pennunostajien pitäisi alkaa ajatella, ettei ole automaattisesti huono merkki, jos kolmen polven sukutaulussa on tyhjiä laatikoita. Jos ei kerta kaikkiaan pysty ostamaan roturisteytystä tai sen jälkeläistä, kannattaa suosia käyttökoirajalostusta, jossa vaativa käyttö toivottavasti karsii heikoimmat yksilöt jalostuksesta ja pitää sairaudet kurissa. Rotujärjestöjen aktiivit voivat koettaa vaikuttaa hallituksissa yleiseen ilmapiiriin, joka kokee velvollisuudekseen ’suojella’ rotua risteytyksiltä ja epäilyttävältä vieraalta vereltä. Kasvattajat voivat uskaltautua käyttämään risteytyspentujen jälkeläisiä omissa linjoissaan. Ja niin edelleen, yksi askel ja yksi koira kerrallaan.

Lisää luettavaa:

Kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen tuki-sivuston artikkelikokoelma
Inbred thinking
The Canine Diversity Project
Nouseva myrsky: mitä kasvattajien tulisi tietää immuunijärjestelmästä
Closed registries – dogs in the handbasket to hell

Mitä muuta koirakirjoissa ei kerrota?

Osa 1: Sisäsiisteysongelmat
Osa 2: Harmien ja hajuhaittojen ABC
Osa 4: Kuinka roturulettia pelataan

Advertisements

30 thoughts on “Mitä koirakirjoissa ei kerrota, osa 3: ovatko sekarotuiset terveempiä kuin rotukoirat?

  1. Hei, oli tosi kivaa lukea näin asiallista tekstiä aiheesta! Hienoa, että jaksat paneutua näihin asioihin, jotka huomaa vain ja ainoastaan kyseenalaistamalla. Varmaan saat kestää myös paljonkin negataavistä palautetta, mutta yritä siitä huolimatta jaksaa. Vielä kiinnostaisi kysyä, että uskotko johtajuus teoriaan? Itse en usko siihen, mutta valitettavasti edelleenkin se on vallitseva teoria ja mikäli sinäkään et usko siihen toivomukseni olisi, että kirjoittaisit siitä.

  2. Hyvä juttu, mutta…!

    ”Useimmat perinnölliset sairaudet ovat monogeenisiä, eli ne aiheutuvat yhdessä lokuksessa olevasta yhdestä tai kahdesta virheellisestä alleelista. (En aio selittää termejä tai perinnöllisyystiedettä sen kummemmin. Jos termit eivät ole tuttuja, katso vaikka wikipediasta). Polygeeniset sairaudet taas ovat monen tekijän summa: perinnöllisyyden lisäksi niiden puhkeamiseen vaikuttavat myös ympäristötekijät.”

    Polygeenisyyshän tarkoittaa, että ominaisuuteen vaikuttaa useampia geenejä (siitä se poly).
    Ympäristötekijät vaikuttavat myös monogeenisiin perinnöllisiin ominaisuuksiin.

    Tämä pilkun viilauksena.

  3. Helena: kiitoksia mukavasta palautteesta. En ymmärrä koirankoulutuksen muotiteorioista juuri mitään – luulen, että maalaisjärjellä ja koiranlukutaidolla pärjää pitkälle – enkä muutenkaan ole koira-asiantuntija, mutta koulutuksesta on pitänyt kirjoittaa jo jonkin aikaa.

    Pilkku: joo, hyvä pointti, jäi vahingossa pois.

  4. Kiitokset loistavasta kansantajuisesta ja moninäkökulmaisesta tekstistä, ohjaan varmasti tänne kun vääntö aiheesta seuraavan kerran taas alkaa.

    Olen viimeaikoina törmännyt netissä yhä useampiin tyyppeihin jotka käsittävät nämä faktat – mutta samalla tietenkin niihin jotka roikkuvat edelleen autuaassa tietämättömyydessänsä. Tämän sanoman levittäminen on yhtä vaikeaa kuin uskonnollinen käännytys. Siksi kai on erityisen kiva huomata, että meitä pakanallisia väärinuskojiaon olemassa enemmän kuin ensin näytti.

  5. SKL:n hyväksymistä roturisteytyksistä sen verran, että pennut rekisteröidään ER-rekisteriin, jossa näkyvät myös ne ”vääränrotuiset” esivanhemmat – eli tuossa tapauksessa ”tyhjiä laatikoita” ei synny.

    • Roturisteytyksissä ei, mutta esim. alkuperämaan tuonneilla ja niiden jälkeläisillä sukutaulu voi olla tyhjää täynnä. Siis esim. näin.

  6. Todella hieno blogi ja täynnä asiaa. Olen aivan samoilla linjoilla ja sitä mieltä, että koiranjalostuksessa olisi tehtävä täydellinen asenne- ellei jopa paradigman muutos. Puhdasrotuisten koirien ongelmat eivät ratkea jos ollaan täysin sokeuduttu sille, että koko systeemissä on jotain pahasti vialla. Lisäksi on huolestuttavaa, että koirien sairauksia ja ulkomuodosta johtuvia händikäppejä, kuten myös käytöshäiriöitä pidetään ”normaaleina”, ja ratkaisuja ongelmiin etsitään ravinnosta tai koulutuksesta. Jos itse olisin koirankasvattaja, periaatteeni olisivat jokseenkin tämän suuntaisia (Code of Ethics & Guidelines for Breeders): http://www.africanis.co.za/africanis-society.htm

  7. Hei, päädyin sattumalta blogiisi, ja pidän paljon rennosta tyylistäsi kirjoittaa ja hieman kärjistelläkin asioita. Näin monisyisestä aiheesta kirjoittaessa kannattaa pitää kuitenkin mielessä, ettei muuta vahingossa faktoja kärjistelyn takia.

    Kiinnitin huomiota tuohon vakuutus-asiaan, sillä sanoit sekarotuisten vakutuusten olevan halvempia, koska ne ovat terveempiä. Se voi olla yksi asiaan vaikuttava tekijä, mutta päätekijä on kuitenkin koiran vakuutusarvo, eli se mistä summasta koira on vakuutettu. Koiran vakuutusarvo määräytyy lähes poikkeuksetta koiran kauppahinnan mukaan. Ja rotukoirien hinnat ovat huomattavasti kalliimpia kuin sekarotuisten (vaikka ero onkin hieman pienentynyt viime vuosina). Se siis näkyy vakuutuksen hinnassa, onko koira vakuutettu 300 eurosta (sekarotuiset) tai vaikka 1200 eurosta (rotukoirat).
    kantakirjat

    Toinen asia, mikä hieman pisti silmään, oli puhe koirien geenipopulaation laajentamisesta. Teoriassa idea toimisikin täydellisesti avaamalla kantakirjat, ja käyttää maatiaiskantaa parantamaan sisäsiittoisuutta. Valitettavasti monella rodulla tämä ei toimisi käytännössä, sillä rotuunotettavia koiria, jotka eivät olisi jo sukua olemassa oleville rotukoirille tuskin olisi. Esimerkiksi villakoirilla tuskin on olemassa missään päin maailmaa ”maatiaiskantaa”, josta voisimme huoletta ammentaa rotuun uusia geneettisesti mielenkiintoisia yksilöitä. Olemassa olevat villakoiria muistuttavat sekarotuiset ovat usein puhtaan villakoiran ja jonkin muun rotuisen tai puhtaiden villakoirien jälkeläisiä, joita ei syystä tai toisesta ole rekisteröity, ja näin ollen näillä sekarotuisiakin painaa jalostuksellinen taakka, jota ei voi kuitenkaan nähdä. Tällaisilla muotiroduilla, kuten villakoira, toinen ongelma olisi myös pentutehtailu. Miten välttää pentutehtailun tuotoksien päätyminen rodun geenipoolin laajentamistarkoitukseen? Pentutehtailijoiden toiminta on muutenkin jo niin moraalitonta, ettei sitä tulisi millään tavalla tukea, mutta pentutehtaiden koirista ei voi myöskään tietää, kuinka sisäsiittoisia ne ovat. Asia ei kuitenkaan ole onneksi aivan näin synkkä kaikilla roduilla, sillä on onneksi vielä olemassa rotuja, joilla on todellakin olemassaoleva maatiaiskanta ja avoimet kantakirjat. Näitä on esimerkiksi kotoisat lapinporokoira ja suomenlapinkoira, sekä lisäksi ainakin jackrussellinterrieri.

    Vaihtoehto, miten geenipoolia rodun sisällä pystyisi laajentamaan, on rotujenväliset risteytykset. Joillakin läheisillä roduilla kantakirjatut esi-isät voivat olla samoja, mutta luulen, että olisi mahdollista löytää myös linjoja, jotka olisivat täysin uusia toiselle rodulle. Joka tapauksessa rotujen väliset risteykset tekisivät rodusta heterogeenisemmän.

    Taisi tulla kyllä ennätyspitkä kommentti, mutta blogisi on niin mielenkiintoinen, että kirvoitti paljon ajatuksia! 🙂

    • Vakuutusyhtiöillä on taulukot, joissa vakuutuksen hinta on suhteutettu kauppahintaan ja vakuutusarvoon. Eli siis 300 euroa maksaneen (ja sillä arvolla vakuutetun) koiran vakuutus on kuitenkin eri hintainen riippuen koiran rodusta ja/tai roduttomuudesta.

      Ai niin, ja roturisteytyksistä vielä: ilman muuta, mieluummin nyt heti kuin myöhemmin.

    • Olen samaa mieltä, ettei villakoirista taida löytyä erisukuista maatiaiskantaa mistään. Samoja suosittuja koiria todennäköisesti löytyy rekisteröimättömien koirienkin taustalta.

      Kymmenen sukupolven sukusiitoskerroin taitaa olla nykyään aika yleinen kriteeri. Sekään ei kerro koko totuutta. Omalla isovillakoiranpennullani kymmenen sukupolven COI on 2,4 %. Viidellätoista sukupolvella laskettuna tulokseksi tulee jo 9,9 % johtuen suosituista koirista kauempana sukupuussa.

      Valitettavasti Wycliffen viidellä kantakoirilla on valtava paino rodussa, eivätkä ne yleensä juuri näy edes viidentoista sukupolven sukusiitoskertoimessa. Niistä aiheutuu arviolta 2,7 %:n vaikutus pentuni todelliseen sukusiitosasteeseen.

      Isovillakoirien kohdalla pitäisin väriristeytyksiä hyvänä keinona rajoittaa suosittujen koirien painoa yhdistelmissä. Hintana siinä voi valitettavasti olla värien huononeminen. Oman pentuni taustalta löytyy mustan ja valkean lisäksi aprikooseja linjoja, mikä on osasyy sen poikkeuksellisen matalaan sukusiitosasteeseen.

      Kannatan roturisteytyksiä isovillakoiran kohdalla, mikäli kyse on tunnistettavissa olevan terveydelle edullisen geenin tai ominaisuuden tuomisesta rotuun. Muussa tapauksessa vaikutus koko rodun geenipohjaan jää mitättömäksi tai sitten risteytyksiin käytetyistä koirista muodostuu rodun perimään uusia suosittuja koiria.

  8. Hyviä nämä tekstit, pistävät kyllä miettimään. Odotan innolla lisää ja mielelläni haluaisin kuulla mielipidettäsi aiemmin mainitusta asiasta ”pentu tehtailu” sekä puhdasrotuisten että seropien kannalta ^^

    • Pentutehtailusta ei varmaankaan ole tulossa kirjoitusta, koska en oikein itsekään tiedä, mitä ’pentutehtailulla’ kulloinkin tarkoitetaan. Itse nimitän pentutehtailijoiksi ihmisiä, jotka pitävät jalostuseläimiään huonosti ja pennuttavat välittämättä koiriensa hyvinvoinnista ja terveydestä. Tähän kategoriaan mahtuu toki sekä sekarotuisten että rotukoirien niin sanottuja kasvattajia.

  9. http://www.taloussanomat.fi/harrastukset/2010/01/09/rotukoirasta-tuli-ongelmaostos/200925714/139

    Eniten hoitokuluja vakuutusyhtiöt maksavat seuraavista roduista:

    Eniten korvattavia eläinlääkärikäyntejä 2008

    Tapiola
    Saksanpaimenkoira
    Labradorinnoutaja
    Kultainennoutaja
    Sekarotuinen
    Berninpaimenkoira
    Länsiylämaanterrieri
    Rottweiler

    Lähivakuutus
    Bokserit
    Terrierit (yleisesti)
    Labradorinnoutaja
    Rottweiler
    Lähde: Vakuutusyhtiöiden korvaustilastot

    Ruotsin sairastavimmat koirarodut
    Ruotsalaistilasto 2003-2006

    1. Bokseri
    2. Berninpaimenkoira
    3. Sileäkarvainen noutaja
    4. Rottweiler
    5. Rhodesiankoira
    6. Cavalier kingcharlesinspanieli
    7. Saksanpaimenkoira
    8. Englanninspringerspanieli
    9. Labradorinnoutaja
    10. Kultainennoutaja
    Lähde: Agria-vakuutusyhtiö, Ruotsi

    Elinvoimaisia ja terveyspulmaisia koirarotuja
    Ruotsalainen riskiluokitus 2009
    Vähäiset terveys- ja kuolleisuusriskit

    Australiankelpie
    Bichon havanais
    Japaninpystykorva
    Lhasa apso
    Länsigöötanmaan pystykorva
    Norjanpystykorva
    Pohjanpystykorva
    Siperianhusky

    Suuria terveysriskejä

    Bassetti
    Berninpaimenkoira
    Bokseri
    Dobermanni
    Irlanninsusikoira
    Mopsi
    Rottweiler
    Saksanpaimenkoira
    Sileäkarvainen noutaja
    Skotti- ja kettuterrierit
    Snautserit
    Tanskandoggi
    Lähde: Agria-vakuutusyhtiö, Ruotsi
    .
    Nämä koirat eivät elä vanhoiksi
    Nuorimpina kuolevat koirarodut

    Irlanninsusikoira
    Tanskandoggi
    Bernhardinkoira
    Berninpaimenkoira
    Dobermanni
    Lähde: Agria-vakuutusyhtiö, Ruotsi

    .
    Sekarotuinen on neljänneksi sairastavin yhden vakuutusyhtiön tiedoissa

    • Joidenkin vakuutusyhtiöiden tilastoihin vaikuttaa paljon yhtiön käytäntö luokitella koiria sekarotuisiksi. Esim. oma greyhoundini on vakuutettu ’sekarotuisena’, koska jotkut vakuutusyhtiöt eivät anna vakuuttaa rotukoiraa, jos sillä ei ole Kennelliiton rekisterinumeroa. Sama pätenee kaikkiin ei-rekisteröityihin rotukoiriin, ja tietty mukana ovat myös Viron rescuet sun muut. Kuten itse artikkelissakin kirjoitin, ’sekarotuinen’ on vähän onneton kategoria, koska niitä on kaiken kokoisia ja muotoisia: raskastekoiset sekarotuiset sairastavat enemmän kuin kevytrakenteiset, pienet rotukoirat elävät pidempään kuin isot sekarotuiset jne. Jotta tilastoista saataisiin kaikki irti, sekarotuiset pitäisi jakaa ryhmiin koon mukaan. Tästä tutkimuksellisesta epäkohdasta huolimatta julkaistut tutkimukset ovat päätyneet samaan lopputulokseen: keskimäärin sekarotuiset elävät n. vuoden pidempään kuin rotukoirat, oli koko mikä hyvänsä.

    • Onko näissä luvuissa otettu huomioon rodun yleisyys, josta tietysti seuraa suhteellisen korkea määrä eläinlääkärikäyntejä verrattuna vähälukuisempaan rotuun?

  10. Ihanaa lukea tekstiäsi! Olet viisas ihminen ja osaat kirjoittaa hyvin. Tuli hyvä ja rentoutunut olo, kun saattoi täydestä sydämestään olla samaa mieltä jonkun kanssa. Kiitos siitä!

    “Olennaisesti sairaampi kuin useimmat muut koirarodut englanninbulldoggi ei kuitenkaan ole.” En löydä sanoja…

  11. Vakuutusyhiöillä on oma taulukkonsa seropeille noin 300 pintaan- aivan riippumatta siitä, mikä seropi on kyseessä. Lisäksi unohdat sen tosiasian, ettei seropeja juurikaan terveystukita. Ne menevät monttuun. Pääosa seropeista elelee jossain häkissä jossain ja ei se niitten elämä ole mitenkään kummoista. Ne on monesti otettu hetken mielenhäiriöstä.

    • Lisäksi unohdat sen tosiasian, ettei seropeja juurikaan terveystukita

      Sekarotuisten keskimääräistä parempi elinvoimaisuushan ei siis ole mikään oma mielipiteeni, vaan tutkittu fakta – noita linkkejä klikkailemalla voi perehtyä tutkimuksiin enemmän. Esim. täällä on esitelty tutkimusaineistoa, joka perustuu eläinlääkäriasemien aineistoon eli koiriin, jotka ovat päätyneet tutkimuksiin.

      Loogisesti ajateltuna muuten yleinen argumentti siitä, ettei suurinta osaa seropeista tutkita lainkaan, kääntyy esittäjien omaa tarkoitusta vastaan: jos eläinlääkäriasemalle päätyvät vain ne oikeasti sairaimmat seropit, joiden sairaus on niin vakava että tämä stereotyyppinen terveystutkimuksista piittaamaton seropin omistajakin joutuu raahaamaan piskinsä lääkäriin, niin tilannehan näyttää rotukoirien terveyden kannalta vielä pahemmalta kuin ennen argumentin esittämistä: Eläinlääkäriasemille päätyvät vain ne sairaimmat seropiyksilöt, ja siitä huolimatta seropit elävät eläinlääkäritilastojen mukaan pidempään kuin rotukoirat.

      Vakuutusten suhteen en puhu vakuutusarvosta, vaan vakuutusmaksujen koosta maailmanlaajuisesti.

      • Sekarotuinen on kyllä oikeasti todella huono käsite, on aivan liikaa täysin erilaisia seropeita. Tyyppi yksi: navetan takana kasvanut ’oho naapurin Musti oli irti’ -seropi. Tyyppi kaksi: rotukoira jota ei jostain syystä määritellä puhtaaksi, esimerkiksi ’pina’ collie tai vaikka puhdas ulkomailta tuotu rotukoira, jonka rotua kennelliitto ei ole myöntänyt roduksi.
        Tyyppi kolme: järkevät ja tarkoituksellisesti tuotetut, suunnitelmalliset roturisteytykset.

        (Jokainen voi jatkaa listaa mielessään.)

        Tuon tyypin 1 koirat viedään eläinlääkäriin, jos ongelma on helppo, yksinkertainen ja halpa. Esimerkiksi naapurin koira repi korvan säleiksi, Mustille käydään laittamassa tikit. Jos taas Musti sairastuu, on paljon helpompaa kuopata se, kuin lähtä selvittelemään sairautta ja mahdollisia hoitokeinoja eläinlääkäriin.

        Tyyppi 1 antaa seropeille huonon maineensa. Tyypin kolme koirat ovat vastuulliselta kasvattajalta ja tarkkoin harkittuna parhaita mahdollisia koiria, jota maa päällään kantaa.

  12. Aivan bueno kirjoitus! Katselee hyvin teemaa eri näkökannoilta ja pitäytyy kiihkoilematta faktoissa.

    Omasta mielestäni on vähän kyseenalaista, mihin jotain tiettyä rotua ylipäätään tarvitaan, joten tässä ehdotetun (mielestäni erittäin hyvän) avoinkirjaisen rodunjalostuksen oheen toivottaisin tervetulleeksi myös suunnitelmallisen roduttomien koirien kasvatuksen ilman, että tavoitteena olisi jonkun uuden rodun kehittäminen. Tavoitehan voi ihan hyvin olla myös ne tietynlaiset, tiettyyn käyttötarkoitukseen kaavaillut koirayksilöt, ei kokonainen uusi populaatio.

  13. Mistä tietää sukusiitosprosentin 10. sukupolven taakse, jos Koiranetissä näkyy vain 8 mukaan? Onko kyse siitä että rodun populaatio ei ole iso? Entä jos sukutaulussa tiedossa on 8.sukupolven kohdalla enää 20% sukulaisista, onko järkeä katsoa enää sukusiitosprosenttia siinä vaiheessa?

    En tiedä näistä asioista mitään, olettaisin että pienipopulaatioisilla roduilla tyydytään 4 sukupolven takaiseen prosenttiin (ettei tule paha mieli) ja suurempilukuisemmilla katsotaan pidemmälle?

    • Siinäpä se, sukusiitosprosenttien selvittäminen on joskus varsin hankalaa, koska KoiraNetin sukutaulut ovat hyvin puutteelliset etenkin ulkomaisten esi-isien kohdalta. Jos sukutaulusta puuttuu yksilöitä, tulos ei ole luotettava. Asiansa osaavan kasvattajan pitäisi kuitenkin pystyä laskemaan ja/tai arvioimaan sukusiitosprosentteja muutamaa sukupolvea pidemmälle, sillä kasvattajan nyt yleensä pitäisi tietää sukutaulusta löytyvät koirat, ja netissä on useita työkaluja sukusiitosprosentin laskemista varten. Poikkeuksena tästä tietysti esim. rotuunotetut yksilöt, joiden sukutaulua ei tunneta välttämättä lainkaan. Jos kasvattaja ei osaa kommentoida yhdistelmänsä sukusiitosprosentteihin mitään, etsisin toisen kasvattajan.

      Neljän polven sukusiitosprosentti ei mielestäni sano mitään, sukupolvia on siinä liian vähän.

  14. Mainitset tekstissäsi kiinanpalatsikoirien huonot lonkat. Mihin tieto perustuu? KoiraNetissä mainitaan ainoastaan viiden koiran tulos ja kyllä, niiden mukaan lonkkatilastot ovat huonot (60% sairaita). Mielestäni kuitenkaan viisi koiraa ei riitä määrittelemään koko rodun tilannetta.

    • Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että huonot lonkat eivät varmasti ole kiinanpalatsikoirien pahin terveysongelma. Esimerkkirodut mainitsemaasi lauseeseen valikoituivat sen perusteella, että nämä rodut usein näyttävät paperilla (ja KoiraNetissä) terveyden perikuvilta siitä yksinkertaisesta syystä, ettei jalostusyksilöitä juuri tutkita, mutta todellisuus on sitten jotain ihan muuta.

      Olisi kiva, jos joku pekingeesi- tai mopsikasvattaja kertoisi, miksei niitä lonkkia katsota tarpeelliseksi tutkia, kun harvojen tutkittujen perusteella kuitenkin näyttäisi olevan aihetta?

  15. Olen todella ilahtunut näin valistuneesta tekstistä! Tällaista on ilo lukea ja allekirjoitan mielelläni melkein kaiken.

    Yhdestä asiasta olen kuitenkin kanssasi eri mieltä. Kennelliitto joutaa mielestäni instituutiona romukoppaan. Sillä ei tee enää mitään. Kennelliitto (ja varsinkin sen kattojärjestö briteissä) on koirat tähän jamaan saattanut. Minä ehdottaisin, että perustaisimme kokonaan uuden rekisterin ja vain muutamia rotuja, joiden rotumääritelmät olisivat väljiä ja koskisivat enimmäkseen luonnetta ja kokoa. Liioittelu voitaisiin kokonaan jättää sikseen.

    Kennelliitot ovat yhdessä keittäneet sellaisen sopan, että viisainta olisi vain heittää se roskiin ja aloittaa kokonaan alusta.

    Eiköhän perusteta? Ei kennelliitto ole sen lainvoimaisempi kuin mikään muukaan yhdistys, ja jokainen voi sellaisen perustaa, jos mielii.

    • En ole varma, tarvitaanko mitään rekisteriä oikeastaan mihinkään – mutta tiedän, että kantani on useimmille turhan radikaali.

      • Mielestäni rekisteriä kyllä tarvitaan. Jos meillä olisi avoin rekisteri, johon voisi lisätä aivan kaikki koirat, rodusta ja taustasta riippumatta, pentutehtailu varmasti vaikeutuisi. Ei enää olisi mitään syytä olla laittamatta pentuja rekisteriin. Ja rekisteriin pääsyn vaatimukset voisivat olla esimerkiksi sellaiset, että samalla nartulla ei saisi olla liian usein tai liian montaa pentuetta, lähisukulaisten pentueita ei hyväksyttäisi muuhun kuin ej rekisteriin jne. kuten kennelliitollakin.

        Tällä tavalla toimiessamme lähtisimme ratkaisemaan useampaakin ongelmaa! Nykyään pentutehtailijat pääsevät kuin koira (heh heh) veräjästä, kun eihän sekarotuisia mihinkään rekisteriin voi laittaa. Tällä tavalla olisi myös helpompi seurata, kuka niitä pentuja tuottaa ja kuinka paljon. Veronkierto pimeästi koiranpentuja myymällä olisi helpommin vahdittavissa. Toivon mukaan ihmiset eivät enää ostaisi paperittomia koiria, kun paperittomuudelle ei enää olisi muuta syytä kuin silkka rikollisuus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s