Miksi koirastani ei tullut remmirähjää – koirista ja koirankoulutuksesta yleensä

Kuva: Emmett @ Flickr

Remmirähjäysartikkelin kommenttiosastossa pyydettiin, että kun selvästi esitän koulutusgurua, niin miksen saman tien kerro salaista taikareseptiäni, jolla estetään koiraa kasvamasta remmirähjäksi. Melkoinen haaste, ottaen huomioon, etten ole koirankoulutuksen ammattilainen enkä mielelläni anna koulutusneuvoja, koska

a) ihmiset jättävät neuvot kuitenkin noudattamatta
b) ihmiset noudattavat niitä kirjaimellisesti lukematta koiraansa
c) joku vetää niistä herneen nenään.

En osaa neuvoa pomminvarmasti, kuinka koirasta kuin koirasta saisi kasvatettua kunnon koirakansalaisen. Vielä vähemmän osaisin kertoa, miten piintyneestä remmirähjästä kitketään ei-toivottu käytös pois. Sitä varten on liuta ongelmakoirakouluttajia, joista osa on varmasti parempia kuin toiset, mutta itseltäni ei riitä kompetenssia sille saralle. Ainoa asia, josta olen mielestäni pätevä kertomaan, on omien koirieni kehitys järkeviksi koirakansalaisiksi. Jokainen omistaja muokkaa tieten tai tietämättään koirastaan itsensä ja koulutusfilosofiansa näköisen, mutta monilta (itseni mukaan luettuna) menee usean koiran koko elinikä oppia, että sitä saa mitä vahvistaa, ja että useimmat koirien tavat ovat meidän muovaamiamme, hyvässä ja pahassa.

Ennen vanhaan riitti, että koira vartioi pihaansa, kuolasi isäntänsä saappaille ja ajoittain kävi töissä metsällä tai lammashaassa. Kaikenlaiset tunkeilijat piti karkoittaa ja parhaana pidettiin koiraa, jonka haukku raikui mahdollisimman kauas. Talutushihnasta ei kukaan ollut kuullutkaan. Nykyisin sen sijaan vaadimme koiriltamme aivan mahdottomia. Murtovarkaita ja epämääräisiä hiippareita saa ja pitää haukkua, postimiestä ei. Hurtta-merkkisen pehmulelun saa repiä, mutta sängylle asetettu design-tyyny pitää osata jättää rauhaan. Tassun antaminen on söpöä, jos tassut ovat siistit, mutta paheksuttavaa, jos koira on juuri rypenyt mutalätäkössä. Ulkona saa syödä ruohoa, mutta sisällä pitää jättää huonekasvit rauhaan. Koirapuistossa muille koirille saa haukkua, mutta lenkillä siitä saa huutia.

Lähipiirissä elää ajatusleikki Zeta Reticuli -planeetalla elävistä lonkerohirviöistä, jotka pitävät ihmisiä lemmikkeinään. Zetareticulilaiset puhuvat toisilleen kemikaalisignaalein ja elävät neliulotteisessa äänettömässä maailmassa. Yhteisen kielen löytäminen isäntiemme kanssa voisi siis olla varsin vaikeaa! Miltä sinusta tuntuisi, jos käsittämätöntä kemikaalikieltä erittävä lonkeroisäntä pakottaisi sinut aggressiivisen oloisen  Reiskan kanssa leikkikehään painimaan, koska ”ne tahtovat vain leikkiä ja selvittävät kyllä itse välinsä”? Tai jos zetareticulilainen välttämättä tahtoisi kylvettää sinut lannassa joka kerta, kun olet juuri käynyt suihkussa? Tai jos jokainen yrityksesi kommunikoida muiden ihmisten kanssa tukahtuisi siihen, että sinua ulkoilutetaan bring out the gimp -tyylisessä asussa, jossa puhuminen ja luonteva ruumiinkieli kävisivät täysin mahdottomaksi? Miten hyvin me suoriutuisimme siivon lemmikin virasta?

On hämmästyttävää, että koirat sopeutuvat kaupunkiolosuhteisiimme niinkin hyvin kuin useimmat niistä tekevät.

Hyvä hihnakäytös on temppu, ja sellaisena se pitää opettaa

Väittäisin, että suurin osa koirista reagoi vieraisiin lajitovereihin koettamalla pitää ne loitolla omasta laumastaan, ellei niille ole muuta opetettu. Hihnassa siivosti käveleminen on koulutuskysymys siinä missä tassun antaminen tai tunnistusnoutokin. Jos osaa opettaa pennun olemaan purematta ihmistä, osaa todennäköisesti opettaa pennun myös kävelemään hiljaa hihnassa. Useimmat ihmiset eivät vain kiinnitä hihnassa ääntelyyn läheskään niin paljon huomiota kuin hampaiden käyttöön tai edes vetämiseen.

Omille koirilleni on opetettu, että haukkuminen on sallittua lähinnä silloin, kun ne ovat vapaana. Sisällä tai hihnassa ei haukuta eikä riehuta. Jos tiellä tulee vastaan muita koirakkoja, koirani saavat katsoa niitä, mutta pysähtyä tai mölistä ei saa. Aivan sama, mitä muuta koira tekee, mutta matka jatkuu ripeästi pois ohitustilanteesta

Koulutus alkaa ensimmäisen kerran, kun viet uuden pentusi ulos, ja jatkuu sen koko elämän ajan

Pikkupentua on helppo komentaa, ja pikkupennun maailma romahtaa rangaistuksesta, jolle aikuiset koirat korkeintaan tuhahtaisivat säälivästi. Pentua on siis helpompi lahjoa, uhkailla ja huijata oppimaan hihnakäyttäytymisen salat kuin teini-ikäistä tai varttunutta koiraa. Valitettavasti ihmiset vain usein heräävät ajattelemaan remmirähjäystä vasta, kun ongelma on jo akuutti ja koira liki vuosikas tai vanhempikin. Väärin! Kuten useimmat asiat koirankoulutuksessa, remmirähjäyskin on helpointa kitkeä silloin, kun mitään remmirähjäystä ei vielä ole päässyt syntymäänkään.

Omat koirani eivät ole ikinä saaneet haukkua hihnassa, eivät edes pentuina. Ensimmäisestä kimeästä haukahduksesta kaikki kiva niiden elämässä loppui kuin seinään ja seurasi viisi minuuttia absoluuttista tylsyyttä tai jäätävää paheksuntaa (riippuen siitä, mitä koirankoulutusopasta olin sattunut juuri silloin lukemaan). Nameja pentuni saivat silloin, kun ne käyttäytyivät normaalitilanteessa normaalisti, eivät silloin kun poikkeustilanne on päällä. Normilenkillä palkkaan koiriani satunnaisin väliajoin vaikkapa hyvästä seuraamisesta tai kontaktin pitämisestä, mutta en ole ikinä käyttänyt nameja häiriötekijänä siirtämään koiran huomiota pois ohitettavasta koirakosta.

Koirani eivät ikinä tervehdi muita koiria hihnassa. En päästä yhtäkään vierasta koiraa niiden luokse, vaikka minun pitäisi olla töykeä mummoille, lapsille ja naapureille. Tuttuja koiria saa tervehtiä hillitysti, mutta kaikkinainen riekkuminen ja möykkääminen on kielletty niin kauan kuin hihna on kiinni pannassa. Aina tähän tietysti ei päästä, mutta ajatus on tärkein.

Jos kaikesta huolimatta vieras koira pääsee tulemaan iholle, minä kohtaan sen ja mahdollisuuksien mukaan karkoitan sen pois, oli kyseessä sitten puudelinpentu tai aikuinen rottweiler. Kovin lämpimiä naapurisuhteita en ole päässyt lähiseudun koiraihmisiin solmimaan, koska joudun säännöllisin väliajoin tiuskimaan naapurustolle pitämään kapiset rakkinsa pois omien hellanduudeleideni luota, mutta väliäkö hällä: koirieni tavoin minäkään en seurustele kuin harvojen ja valittujen ihmisten kanssa.

Opeta koira puhumaan koiraa – turvallisessa ympäristössä

Kaikki lienevät kuulleet juttuja siitä, kuinka koirista tulee vihaisia, jos ne eivät pääse moikkaamaan muita koiria lenkillä. Siitä en tiedä, koska omat koirani elävät natsikurissa kulmakunnan koirien tervehtimisen suhteen, mutta minunkin mielestäni koirat tarvitsevat kaltaistensa seuraa. Tässä vaiheessa ihmiset yleensä ajattelevat koirapuistoa, jota taas itse pidän light-juustoihin verrattavissa olevana perkeleellisenä keksintönä. Minun koirani leikkivät tuttujen koirien kanssa pelloilla tai metsissä – totta kai ilman hihnaa.

Ole reilu ja koirasi luottamuksen arvoinen

Käsi sydämelle: kuinka moni meistä on joskus pettänyt koiransa luottamuksen? Me hallitsemme niiden elämää kuin jumalat, ja valitettavan usein osoittaudumme arvaamattomiksi, äkkipikaisiksi jumaliksi. Säännöt muuttuvat kesken leikin: ensin koira ei saa tulla sänkyyn. Sitten se saakin, koska se on niin söpö ja omistajan jalkoja paleltaa. Sitten ostetaan uusi päiväpeitto, ja koira saa huutia, jos se hyppää kuraisilla tassuillaan sänkyyn. Tai vielä pahempaa: koira viedään koirapuistoon ottamaan turpaan vierailta sillä varjolla, että ”kyllä koirat selvittävät itse välinsä, leikkiähän tuo vain on”. Koirapuistosta ei pääse karkuun, ja omistaja seisoskelee hoomoilasena portilla ja katselee sakinhivutusta vierestä. Tekisi mieli komentaa muita koiria pois oman kimpusta, mutta kun ei kehtaa. Mitä ne muut minusta sitten ajattelisivat?

Johtajuudesta puhutaan paljon, mutta sen merkitys tuntuu olevan hukassa monelta. Johtajuus ei ole sitä, kuka menee ovesta ensin, vaan sitä, että olette koirasi kanssa saumaton tiimi, pelaatte samassa joukkueessa tilanteessa kuin tilanteessa. Hyvä johtaja kertoo selkeästi, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä, eikä muuta sääntöjä kesken kaiken. Koirat ovat laumaeläimiä, ja niillä on yleensä sisäsyntyinen tarve miellyttää omistajaansa. Ei ole niiden vika, että me olemme niin vaikeasti miellytettävissä.

Koiran tulisi voida luottaa siihen, ettei omistaja saata sitä epämukavaan tilanteeseen, jossa se joutuu tulemaan toimeen omillaan ilman ennakkovaroitusta. Hyvä pomo ei vaadi liikoja eikä oleta koiran olevan ajatustenlukija.  Omaa kiukkuaan ei pitäisi koskaan purkaa koiraan. Jos koira käyttäytyy väärin, ei pidä ajatella, että ”miksi oi miksi koirani on paska” vaan mennä itseensä ja pohtia, miksi on epäonnistunut kouluttajana kyseisen käytöksen suhteen. Toki on olemassa eläimiä, joita oikeasti vaivaa luonnehäiriö, mutta useimmat koirat eivät ole mitään saatanan sikiöitä, jotka testaavat tahallaan omistajansa hermoja tai jättävät huvikseen tottelematta käskyjä. Koiran käytökseen on aina joku syy.

Mieti ennen kuin ostat

Jos minulla olisi koirankoulutusideologia, se olisi varmaankin miksi tehdä asioita vaikeasti, jos ne voi tehdä helpolla. Siksi otin nartun. Nartut sopivat paremmin omaan käteeni ja niillä on vähemmän taipumuksia remmissä pullisteluun kuin uroksilla. Jos halajaa rotukoiraa, kannattaa valita rotu huolella ja kasvattaja vieläkin huolellisemmin. Jos pennun vanhempien luonnetestitulos on aivan onneton tai ylimaallisen korkea, mieti tarkkaan, kuinka paljon vaivaa haluat tulevaisuudessa nähdä mahdollisten käytösongelmien purkamiseen.

Jos haluat sekarotuisen, varaudu siihen, että karjalankarhukoiran ja saksanpaimenkoiran risteytyksellä voi olla suurempia taipumuksia remmissä rähjäämiseen kuin esimerkiksi greyhoundin ja irlanninsusikoiran kupeiden hedelmällä. Rescue-koiran kanssa ei ole mitään takeita mistään, ja kannattaa pohtia sitä tosiseikkaa, että kotimaiset koirat päätyvät yleensä kodittomiksi, koska niiden omistajat eivät ole syystä tai toisesta pärjänneet niiden kanssa.

Älä anna koiran tehdä päätöksiä

Sinähän se johtaja olet, joten koiran ei tulisi päättää juuri ikinä mistään. Pentu ei päätä, jäädäänkö lenkillä tuijottelemaan vieraita ihmisiä tai muita koiria. Sinä sen päätät. Jos annat pennun tehdä niin, vahvistat tietynlaista käyttäytymismallia. Koira ei myöskään saisi päättää, mihin suuntaan lenkillä mennään tai keiden kanssa seurustellaan. Jos aiot olla johtaja, käyttäydy kuten johtajan kuuluu ja huolehdi laumastasi kaikissa tilanteissa.

Ajatus koiran rankaisemisesta tuntuu useimmista epämukavalta. Itsekin kannatan positiivisia koulutusmenetelmiä, mutta jos tilanne vaatii, olen valmis vaatimaan koiralta opitun asian noudattamista. Avainsana on opittu. On typerää odottaa koiran tekevän sellaista, jota sille ei ole kunnolla ja kärsivällisesti ikinä opetettukaan, ja vielä typerämpää on rangaista koiraa, joka osaamattomuuttaan tai epävarmuuttaan jättää toteuttamatta omistajan tahtoa. Omat koirani olivat jo pentuina sen verran nössöjä, ettei niihin tarvinut kajota fyysisesti, ja rangaistus tarkoittaa tietysti eri koirille eri asioita. Rangaistus on sellaista, mikä on koirasta ikävää, tylsää tai ääritapauksissa kamalaa. Todella kiihtyneen koiran rankaiseminen on kuitenkin yleensä turhaa, koska kierrokset ovat liian korkealla, ja jo tämän vuoksi remmirähjäyksen korjaaminen vanhemmalla iällä vaatii kymmenkertaisesti aikaa ja vaivaa verrattuna pikkupennun koulutukseen.

Ota opiksesi

Olen aikanani omistanut remmirähjän, enkä tuolloin taittamattomuuttani saanut siitä kitkettyä huonoa käytöstä pois niin sitten millään. Opin kuitenkin koiraltani paljon, ja saan paljolti kiittää sitä nykyisistä hyvin (ainakin useimmiten!) käyttäytyvistä koiristani. Remmirähjääjältäni opin, että ongelmiin pitää varautua jo silloin, kun ajatus pennuista vasta kytee kasvattajan mielessä. Opin, että harva koira syntyy ongelmatapauksena – ongelmakoiraksi yleensä ajaudutaan omistajan suosiollisella avustuksella. Opin senkin, että koiranomistaminen ei ole helppoa. Ollakseen hyvä koiranomistaja ihmisen täytyy harrastaa ankaraa itsetutkiskelua, suunnitella, ennakoida, koettaa ajatella asioita kanssamme elävien avaruusolioiden eli koirien näkökulmasta. Minulle selvisi, että yksi teoria ei selitä kaikkea eikä yksi koulutustapa sovi kaikkiin tilanteisiin. Ennen kaikkea opin, että koirankouluttajaksi kasvetaan kantapään kautta. Täytyy tehdä virheitä, ennen kuin ne tunnistaa.

Mainokset

19 thoughts on “Miksi koirastani ei tullut remmirähjää – koirista ja koirankoulutuksesta yleensä

  1. Vaikka en ole kaikesta tämän blogin ajatuksista samaa mieltä, niin pakko sanoa että kirjoitat tosi kauniisti koirien ja omistajien välisestä suhteesta.

  2. mutta väliäkö hällä: koirieni tavoin minäkään en seurustele kuin harvojen ja valittujen ihmisten kanssa.

    Eikä mitään mahdollisuutta että tästä ajattelutavasta epäluuloisuus siirtyy koiraan? ”Kuka tuolta tulee vastaan, mä en sit ainakaan katso sitä silmiin/edes sille puolelle tietä, pidän huoli vain omasta itsestäni, no nyt se on lähempänä, en kyllä tunne sitä, ei kai se ole joku uhkaava, okei katotaan kun lähestyy, ollaan jo melkein kohdalla, hei onks toi SE, mitä jos mun pitäis moikata, ei sekään mulle koskaan moikkaa, en kyl varmaan katto ees päin, huh huh ohi meni, ei helvetti jos se kuitenkin kääntyy mun perään, se ei kyllä ollut ketään mun tuttu, helvetti kun nykyään ei voi olla varma kenenkään tarkoitusperistä, hulluja on niin monenlaisia liikenteessä, noh Musti oles rähjäämättä nyt”

    • Jaa-a, omiin ei ole siirtynyt, ihan rennosti mennään niin koirat kuin omistaja. Toki kaikesta varmaan saa tehtyä ongelman jos oikein yrittää.

  3. Loistavaa tekstiä jälleen! Itse tosin en kutsuisi hihnakävelyä tempuksi, vaan miellän sen osaksi tapakasvatusta. Koulutukseksi miellän istu, seuraa, nouda ym käskyt, mistä koira saa palkan. Kasvatukseen taas kuuluu mm. ei kerjätä, ei hypitä vasten ja hihnassa ei vedetä eikä rähjätä. Nykyisinhän koiraa ei saisi muka edes kieltää kun se ei opeta koiralle mitään. Minusta se opettaa juuri sen, että kyseinen toiminta on kiellettyä. Harva kai lapsiaankaan lahjoo herkuilla joka käänteessä… Ihanaa, että joku vielä puhuu laumasta ja johtajuudesta. Itsekin olen ollut huono johtaja tilanteessa, jossa olisi pitänyt häätää vieras koira pois, mutta en ole tajunnut ja kehdannut. Onneksi nyt olen viisaampi ja liian lähelle tuleville koirille annan lähtöpassit enkä enää välitä vaikka katsotaan pitkään, sillä omat koirani luottavat minuun nyt huomattavasti paremmin, ja sehän on kaikkein tärkeintä. Töitä toki on vielä, mutta hyvään suuntaan ollaan menossa 🙂 Tulisipa lenkillä vastaan enemmän sinun kaltaisia omistajia koirineen.

  4. Siis näähän vois melkein olla mun näppiksestä lähtöisin. Paitsi, että kirjoitat hauskemmin. Blimey.

    Minäkin olen aika ajoin aistivinani oudoksuntaa kotikulmien koiranomistajien taholta. Kerran törmäsin koirapuistossa omistajaan, joka oli joka kerta hihnalenkillä vastaantullessaan katsonut minua pitkään, kun en ollut päästänyt koiraani tervehtimään. No puistossa tämä täti sitten totesi painokkaasti, että ”häntä niin SÄÄLITTÄÄ semmoiset koirat, joiden omistajat ei ikinä päästä lenkillä tervehtimään”. Joo, selväksi tuli! Hymyilin vain ja esitin tyhmää. Ei tahdo aina riittää energia omien metodiensa perustelemiseen, ja miksi pitäisikään.

  5. Niin totta mitä kirjoitit, kokemuksia löytyy omasta elämästä! Meillä koira voi nykyään vapaanakin ohittaa toiset koirat sen jälkeen, kun toisten koirien nuuhkimiseen otettiin lenkeillä nollatoleranssi. Menen myös tarvittaessa seisomaan koirani ja vieraan koiran väliin ja ajan vieraan pois, ansaiten lisäpisteitä koirani silmissä ja paheksuntaa vieraan koiran omistajan silmissä. Paras kommentti oli erään mäyräkoiran omistajalta, että ”Pelkäätkö että tää antaa sun koiralle selkään?” (äänessä välittyi pieni toive siitä että näin olisi.) Myös anelua tyyliin ”No päästä nyt se nuuhkimaan, pitäähän niiden nyt päästä leikkimään keskenään” esiintyy ja sitten loukkaannutaan kun sesse jatkaakin kulkuaan natsiemäntänsä kanssa. Mutta – se tunne siitä, kun oma koira tassuttelee räyhäävän koiran ohi rauhallisena ja luottavaisena – se on jotain sanoinkuvaamattoman hienoa!

  6. Tuohon johtajuusasiaan kommentoisin…äidilläni on espanjasta recue, joka tuli aikalailla nuorena. Äiti on seitsämänkymppinen, hyväkuntoinen ja tosi aktiivinen nainen. Äiti on antanut koira viedä häntä…eli lenkeillä mennään koiran ehdoilla…minne koira, sinne äiti. Mä kyllä ihmettelen tuota hommaa…mutta niillä toimiii. Koira uskoo äitiä tarvittavat käskyt ja suhde on ilmiömäisen läheinen. Mä en ikinä vois omille koirille antaa tuota päätäntävaltaa, että menisivät minne haluaisivat, sillä en tiedä, mahtaisinko jaksaa semmoista lenkkiä, mutta kummasti meidänkin koirat lukevat meitä etukäteen ja tietävät, mihin suuntaan milloinkin ollaan menossa. Ja äidin tapauksessa todellakaan koira ei tuosta lenkkihommasta huolimatta ole johtaja.

  7. Yritin namipalkkioilla houkutellen saada koiran ohittamaan vastaantulevan rauhallisesti – noin kaksi vuotta. Namit kiinnostivat, silloin kun koiraa huvitti, eli vastaantuleva koira ei ollut tarpeeksi kiinnostava/pelottava/tms.
    ts.koira itse päätti, milloin totellaan namien avulla tai ei. Tehtiin tätä sekä liikkumalla ohittaen ’baari auki’-menetelmällä,
    että istumaan laittaen.
    Ja itseasiassa tuntui, että koiran mieleen oli iskostunut ajatus, että kun ohitetaan koira, ihan sama miten (hiljaa vai räyhäten),
    ohituksen jälkeen saadaan nami. Esim. vaikka räyhätty miten ja päästään lopulta ohi, alkaa tökkiä takintaskuani, olisiko namin
    paikka nyt.

    Tuntui, että minä en päätä millään lailla, miten ohitus tapahtuu, vaan että jos koira ’päättää’, että
    tuolle vastaantulevalle ei kannata räyhätä, saa minulta lisäbonuksena namit.

    Pari viikkoa sitten tapahtui, että tuli pienenpieni koira vastaan. Omani alkoi räyhätä, vaikka yritin istuttaa
    namien avulla. Kiristyvä hihna veti ennestään kipeän sormeni (syntynyt vastaavassa tilanteessa) ihan väärään asentoon
    ja sattui niin h…sti. Sain pienimuotoisen raivarin ja vedin koiran viereeni, hihna noin 30 cm:n pituisena ja sitten käveltiin
    rivakkaa tahtia kilometrin verran, haistelematta tai pysähtymättä mihinkään.
    Tuli koira vastaan ja vain nykäisin hihnasta antaen komennon ”seuraa”. Ja kuinka kiltisti se sen tekikään.
    Olin tullut jo omantunnontuskiin, minkälaisen trauman se tällaisesta ei-palkitsevasta toiminnasta saavatkaan,
    mutta kun koira oli nätisti ohitettu ja kehuin ja namitin, voi sitä hännänheilutusta.

    Siitä lähtien olen aina tehnyt niin, kun koira tulee vastaan:
    hihna lyhyemmälle , ehkä hiukan rivakampi kävelykin ja asenteella, nyt mennään ohi nätisti.
    Jos alkaa toinen koira liikaa kiinnostaa, pieni nykäisy ja ”seuraa”-komento.
    Hyvän ohituksen jälkeen kehumista ja namit ja hihna vapaalle.
    Jos ei mene hyvin, jatkuu hihna kireällä, haistelematta, pysähtelemättä jonkin aikaa,
    mieluiten siihen asti, että tulee toinen koira vastaan, jotta voivat näyttää osaavansa ohituksen.

    Tuntuu, että nyt koira ymmärtää, että MINÄ päätän, miten mennään ohi.

    Namipalkka ei meillä ei riittänyt, huonosta käytöksestä nami jäi vain saamatta,
    eikä se koiraa tuntunut juuri häiritsevän.

    Nyt – pari viikkoa tuon muutoksen jälkeen – emme voi kuin ihmetellä (ja nauttia),
    kuinka hienoa on ohittaa toinen koira.

    • Kiitos paljon kokemuksesi jakamisesta, sain tästä toivoa tulevaan. Oma koirani on samanlainen kuin sinun oli, lenkillä nostanut itsensä jalustalle kun minä en ilmeisesti ole tarpeeksi pätevä olemaan pomo. Tosin nyt juoksujen huippukiiman aikaan ei ole juuri mitään tehtävissä paitsi mahdollisimman kaukaa kiertäminen. Kaikki koirat on kiimaisen nartun mielestä niin mielenkiintoisia, ettei minun kiinnostavuus riitä mihinkään. Mutta juoksujen jälkeen otetaan uusi linja, herkullisimmat namit ja täyteen tankattu kärsivällisyys emännälle.

  8. Valtavan hienosti kirjoitettu! Ja täyttä asiaa!

    Itse olen koiraihmisenä käynyt koirien käytös- ja koulutuskursseja, lukenut vaikka kuinka paljon eri metodeista ja katsonut vaikka mitä ”koirankorjaus”-ohjelmia. Jotain hyvää, jotain huonoa, eli en aina ole samaa mieltä kaikista asioista, mutta pääasiahan onkin, ettei tarvitsekaan olla!

    Jokainen koira on erilainen persoonansa, kuin myös jokaisen elinpiiri on erilainen, jopa samassa naapurustossa. Yhteys koiraan, se luottamus, molemminpuolisesti, on aina joka tilanteessa kaikkein tärkein asia, mistä lähdetään liikkeelle. Pennulle se on helpointa luoda, mutta on mahdollista myös aikuiselle kodinvaihtajalle, tai jos on tajunnut koiran myöhemmällä iällä, että on koulutuksessa/kasvatuksessa (paljolti samoja asioita nämä kaksi mielestäni, uusi asia koiralle vaatii aina koulutuksen, kasvatuksessakin, koira ei sentään vielä ole telepaattinen) tapahtunut aikaisemmin virhe, joka pitää korjata. Itsellekin on näin tapahtunut; harva, jos yksikään, koiranomistaja täysin virheetön on itsekään, uskon.

    Nautin kyllä kirjoituksistasi tosi paljon! Kiitos niistä!

  9. Löysin blogisi kun tulin turhautuneena kotiin taas yhden epäonnistuneen lenkin jälkeen. Päällimäisenä huutaa ajatus miten tekisi mieli pistää koirat lihoiksi. ”Näin tehdään remmirähjääjiä” kirjoituksesi osui arkaan paikkaan. Ensin olin niin perkeleen vihainen sinulle. Siitä se mieliala muuttui ja ajattelukyky kuitenkin palasi. Eihän tässä voi vihainen olla kuin itselleen. Syytä on ollakin. Arvostan suuresti sitä että joku osaa ja uskaltaa kerrankin pukea asiat suoriksi, rehellisiksi lauseiksi. ”Koiria saa rangaista, Rangaistus ei tarkoita pahoinpitelyä, remmirähjät ovat hanurista eikä niiden omistajat ole yhtään sen parempia. Kyllä vieraita ihmisiä saa ottaa pannuun se että meidän koirat huutaa, rähjää, riehuu ja kiskoo.”

    Meillä on kaksi remmirähjää. Ja isoja sellaisia ovatkin. Pelasin remminrähjäysbingoa ja melkein joka toinen kohta osui kohdalle. Ja kyllä muuten vituttaa. Että aikuinen ja omasta mielestään ihan tervejärkinen ihminen sortuu tekemään jokaisen virheen jonka olemassa olon tietää.

    Meillä on apua haettu kursseilta ja ongelmakoirakouluttajilta. Paljon ollaan apua saatukin, mutta siihen viimeiseen ja pahimpaan ei olla ratkaisua löydetty. Koiria on kaksi ja vaikka ne yksikseen kävelevät (suhteellisen) hienosti niin yhdessä se käyttäytyminen menee potenssiin neljä tuhatta. Pyritään viemään pojat joko erikseen lenkille tai sitten jonnekin sysimetsään keskenään juoksemaan. Kahden ihmisen vuorotyö tuo kuitenkin haasteita siihen kuvioon. Ja tietenkin se kaikkein pahin on tämä oma piha missä kohtaamisia ei voi välttää. Pienikin rasahdus, oven käyminen tai vieraan ihmisen yskäisy (puhumattakaan vieraan koiran ääntelystä) saa koirat kiihtyneiksi ja sitten sitä mennäänkin koko loppu lenkki raivopäänä eteenpäin.

    Jälkiviisaana sitä miettii ja muut arvostelee että minkälaisia koiria tuli otettua kerrostaloon asumaan. Silloin oli muutto omakotitaloon lähitulevaisuudessa, että: ”Kyllä se sitten helpottaa”. Tässä sitä vieläkin ollaan ja kituutetaan.

    Sen kaiken vihaisuuden jälkeen sain blogiteksteistäsi voimaa, ajatuksia ja uskoa siihen että se parempi huominen koittaa. Että niitä ongelmia pitää johdonmukaisesti korjata ja niitä keinoja on olemassa. Kiitos!

    • Been there done that! Fiilis huonosti menneen lenkin jälkeen on kyllä perseestä, etenkin se pikku hiljaa kehkeytyvä pelko ja ahdistus tuleviakin lenkkejä kohtaan. Hyvin muistuvat mieleen ajat oman remmirähjän kanssa taistellessa, kun tosiaan teki ajoittain – tai jopa aika usein – mieli tehdä koirasta rukkaset, kun tuntui ettei oma jaksaminen eikä osaaminen kummempaan enää pysty. Mun mielestä asiassa melkein kurjinta on se hyssyttely, mitä netissä ja koirankouluttajien luona usein kohtaa, jos puhuu niistä negatiivisista tuntemuksistaan. Kun sitä vain on niin vihainen, että tekee mieli tunkea se ystävällisten avuntarjoajien tuputtama naksutin sinne missä aurinko ei paista ja lähettää koira maata kiertävälle radalle. Itselleni oli silloin helpointa yrittää katsoa asia stoalaisittain siltä kantilta, että ainakin tulevaisuudessa osaan tehdä uuden koiran kanssa asiat paremmin – ja niinpä sitten osasinkin. Koirien kanssa opitaan olemaan… no, olemalla koirien kanssa, ja virheistään sitä oppii kaikkein parhaiten.

      Mutta keep the faith, kyllä se oikeasti joskus helpottaa, kokemuksen ja sitkeän puurtamisen ja joskus (ainakin mulla) koirien vanhenemisenkin myötä.

  10. Kiitos hyvistä vinkeistä. Toivoton olen ollut kiltin ja kultaisen remmiräyhän kanssa. Tuntuu kuin koirassani olisi kaksi eri persoonaa. Kotona ja tuttujen kanssa todella sydämellinen ja tottelevainen. Lenkillä aivan totaalisen kauhea peto, jota hävettää viedä toisten lähellä. Olenkin alkanut käydä lenkillä ennen klo viittä aamulla ja aina erittäin rauhalliseen aikaan. Reittivalinnat teen tarkkaan etukäteen ja vaihdan suuntaa tarvittaessa. Namipalat olen kokeillut ja käännökset, eikä apua ole löytynyt. Tuntuu kuin namipussi pitäisi laittaa koirani leuan alle kiinni, koska kohtaukset ovat toistuvia. Aivan hysteeristä siis paniikin omaista käytöstä, eikä koirani kuule ei näe tilanteen ollessa päällä. Sain neuvoja, että hidasta vauhtia ja silitä rinnan alta. Ilmeisesti koirallani on pelkotila, koska se on hiukan auttanut kohtauksessa. Ajattelinkin sitä jatkaa, vaikka melko koomista onkin pysähdellä esim. parkkipaikalla autojen kulkiessa ohi. Mielestäni olen samalla aaltopituudella koirani kanssa ja toivonkin sydämestäni parantumista. Koirani olen hankkinut varta vasten lenkkikaveriksi senkin vuoksi on todella raskasta elämä tällä hetkellä. Ehkäpä jonain päivänä aurinko meillekin paistaa ja voimme yhdessä ylpeänä lenkillä katsoa toisiamme, kun kaveri meidät ohittaa. Toivon kipinää ja tänään sain sanottua koirani olevan fiksu, vaikkei ole vielä hoksannutkaan kuinka lenkillä käyttäytyä.

  11. Muuten otan 100% osaa siihen mitä tässä sanottiin, mutta se ovista meneminen… Alfa menee aina ensin kaikkialle ja joka paikkaan. Syö ensin, parittelee, nostaa hännän, murisee, haukkuu ja lähtee karkuun. Lauma seuraa kaikkea ja kaikkialle. No mistä minä mitään tiedän? Mulla on vaan kolme rottista.

  12. ”Ensimmäisestä kimeästä haukahduksesta kaikki kiva niiden elämässä loppui kuin seinään ja seurasi viisi minuuttia absoluuttista tylsyyttä tai jäätävää paheksuntaa.”

    Vaan mitäs olisit tehnyt, jos pieni pentu olisi räkyttänyt maanisesti lähestyvälle koiralle ensimmäisistä lenkeistä asti ja sinun namisi, paheksuntasi, tylsyytesi ja läsnäolosi olisivat olleet sille täyttä ilmaa?

    Ei normaalista pennusta kovin helposti tehdä remmirähjää. Joillain taas on siihen varsin loistavat taipumukset tekemättäkin.

    • Jos omistaja on koiralle kuin ilmaa, yleensä vika on omistajassa. Onneksi nykyään on saatavilla paljon hyviä ohjeita siihen, kuinka omistaja voi korjata tilannetta.

      Uskon muuten, että normaalista koirasta saa todella helposti tehtyä remmirähjän. Siksi niitä on niin paljon.

  13. Mulla on nyt käsissäni elämäni X.nnes koira (kuudes? seitsemäs?), puolivuotias valkkari. Tuli viikko sitten kasvattajalta oltuaan sitä ennen tämän neljä kuukautta toisessa paikassa. Ja voihan video, kun multa palaa hermot. Siitä on tehty remmirähjä. No ei nyt pahinta mallia vielä, mutta… YKSIKÄÄN koiristani ei ole ollut remmirähjä, sillä osaan sen kasvatuksella välttää. No, miten nyt kitken tämän käytöksen pois, on ihan uusi tilanne ja työkalut ovat vähissä. Ennaltaehkäisy on niin eri asia. Olen todella ärtynyt siitä, että koti nro 1 ylipäätään otti tämän koiran ennestään ison koiralaumansa jatkeeksi ja että ovat antaneet tämän tapahtua. No. Olen luottavainen. Kyllä me tästä päästään eteenpäin. Ja jos ei omin avuin, otan pian yhteyttä johonkuhun kokeneempaan.

    Vika ei todellakaan ole koirassa. Rauhallisempaa ja paremmalla hermorakenteella varustettua elukkaa saa suurennuslasin kanssa etsiä.

  14. Hyviä poinnteja, mutta en ymmärrä tätä koirapuistojen dissausta ja asennetta: ”Tässä vaiheessa ihmiset yleensä ajattelevat koirapuistoa, jota taas itse pidän light-juustoihin verrattavissa olevana perkeleellisenä keksintönä. Minun koirani leikkivät tuttujen koirien kanssa pelloilla tai metsissä – totta kai ilman hihnaa.”
    Kivahan se ois joka päivä pystyä ulkoiluttaa koiraa pelloilla ja metsissä, mutta tämä on osalle mahdotonta. Koirapuistojakin on erilaisia, joten haluaisin ymmärtää mistä tämä ehdottomuus? Mitä eroa on pellolla ja isolla aidatulla koirapuistolla, jossa puita, kasvillisuutta jne ja jossa esim. yksi samankokoinen koira oman koiran lisäksi? Samalla tavalla puistoissakin tulee koirat tutuiksi, joten eivät ne välttämättä joudu jatkuvasti tuntemattomien kanssa painimaan. Puistoja on erilaisia, pieniä loukkoja, joissa paljon eri koiria ja isoja aitauksia, joissa on kyllä tilaa ottaa etäisyyttä kuten siellä pellollakin.
    Ärsyttää kun asiat nähdään niin mustavalkoisena ja usein kuulee koirapuistoja paheksuttavan ja sitten kehuskellaan, kun ”meidän Rekku juoksee aina vapaana metsissä kaverin koiran kanssa”. Kuvittelepa tilanne, että olet vaikka ensikertalainen koiranomistaja, asut kaupungissa ja kavereilla ei ole koiria. Kyllä siinä saa aika luovaa hulluutta käyttää, jos meinaa monta kertaa viikossa tarjota pennulle koirakavereita näillä ihanteilla. Mikäs siinä, jos riittäisi, että vloppuna ajalee sinne metsään riehumaan, mutta meillä ainakin koira onnellinen ja rauhallinen, kun saa viikottain leikkiä useasti muiden sopivien koirien kanssa. Että olisiko jo aika antaa neuvoja myös siihen koirapuistoiluun, eikä julistaa sitä perkeleelliseksi? Sitäkin voi tehdä niin monella tapaa.

    • Kuvittelepa tilanne, että olet vaikka ensikertalainen koiranomistaja, asut kaupungissa ja kavereilla ei ole koiria

      Ei tarvitse kuvitella. 😀 Vanhemman koirani ollessa vuosikas asuin Helsingin keskustassa ilman autoa, eikä kellään tutulla ollut koiraa lähimaillakaan. Olihan siinä sompailemista, että pääsi useamman kerran viikossa jonnekin vapaana ulkoilemaan.

      Kaikki toki saavat ulkoiluttaa koiraansa miten haluavat. En pidä koirapuistoista, koska tilastollisesti ne ovat keskimääräistä parempia paikkoja saada omalle koiralleen negatiivisia kokemuksia muista koirista. Herkemmälle koiralle on se ja sama, joutuuko se ’jatkuvasti’ painimaan vieraiden koirien kanssa vai ainoastaan sen yhden kerran.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s