Aiempien remmirähjäystä käsitelleiden kirjoitusten kommenteissa on kyselty, miksi suhtaudun niin negatiivisesti ihmisten tapaan pistää ohitusvaikeuksista kärsivä koira ohitustilanteissa istumaan tai seisomaan paikalleen tien viereen sillä aikaa, kun toinen koirakko ohittaa. Kyselijöille esitän vastakysymyksen: jos teillä ja koirillanne sattuu olemaan ohitusvaikeuksia ja olette tuskalla ja vaivalla pyrkineet kouluttamaan remmirähjästänne yhteiskuntakelpoista koirakansalaista, haluaisitteko itse yhtenään ohittaa lenkillä ojanpenkkataktiikan kannattajia?
Ajatellaanpa, miltä siitä ohittavasta koirasta tuntuu, kun kohdalle osuu ojanpenkalle pysäytetty kyräilevä lajitoveri. Oletan, että suurin osa lukijakunnasta on naisia, joten havainnollistavana esimerkkinä voimme kuvitella tilanteen, jossa kotimatkalla öisessä rautatietunnelissa täytyy ohittaa tuntematon, oudosti käyttäytyvä mies. Jo matkan päästä näkee, kuinka äijä parkkeeraa tunnelin päähän odottamaan, että tulet kohdalle, mahdollisesti vielä irvistelee perverssisti ja hieroo haaroväliään, ehkä huutelee ehdotuksia lähteä pusikkoon peuhaamaan. Siitä on varmaan tosi helppo mennä coolisti ohi ilman, että sydän alkaa hakata kahtasataa, selkäkarvat nousevat pystyyn ja käsi puristuu nyrkkiin? Voisi siinä alkaa tehdä mieli joko juosta karkuun tai rähistä takaisin.
Paikalleen pysähtynyt vieras koira antaa lähestyville koirille tasan yhden viestin, ja se on tämä:
Paikallaan jököttävän koiran ohitus tyynesti ja hermostumatta vaatii ohittavalta koiralta (ja sen ohjaajalta!) rautaisia hermoja. Puhumattakaan siitä, että masentavan usein ohitettava koira ei suinkaan pysy tien vieressä, vaan koettaa singahtaa sopivalla hetkellä kunnon rähjäyksen säestämänä iholle. Ok, tokihan se on hihnassa ja selkäsauna jää yleensä yrityksen asteelle, mutta ohittava koira ei voi sitä tietää. Kuinka monta tällaista kohtaamista voidaan kohtuudella vaatia ohittavilta koirilta ilman, että niistä tulee hermoraunioita eli tulevia remmiräyhääjiä?
Arka ja epävarma koira tarvitsisi ohitustilanteessa useamman kymmenen metriä tuntemattoman koiran ja itsensä väliin, jotta se ei tuntisi itseään uhatuksi, mieluummin vielä enemmän. Jos joku voi vannoa toteuttavansa ojanpenkkafilosofiaa niin, että kaartaa joka kerta 50 metriä pöpelikköön ja istuttaa koiraansa siellä, niin hienoa, synninpäästö annettu.
On myös vaikea käsittää, mitä ojanpenkkataktiikalla on tarkoitus opettaa istuttajan omalle koiralle. Pysähtyminen on koirille vaaran merkki. Pysähtymällä ja raahaamalla koiran tien viereen varmistaa sen, että koiran adrenaliinitasot nousevat: RED ALERT! RED ALERT! Tuolta tulee toinen koira ja tilanteessa on jotain hämärää!
Olen usein pohtinut, mitä tapahtuu kun kaksi ojanpenkkakouluttajaa kohtaa toisensa. Pysäyttämätön voima kohtaa ylittämättömän esteen? Ovatko Suomen sivutiet täynnä toisiaan tuijottavia ja paikallaan jäkittäviä koirakkoja, jotka odottavat, kenen hermo pettää ensin ja kuka joutuu hoitamaan paskaduunin eli jäkittävän koiran ohittamisen?
Suurin osa ojanpenkalla istuttajista – tai pahimmassa tapauksessa ojanpenkalla tuijotuttajista, jotka antavat koiransa karvat pystyssä kyyläillä ohittavaa koirakkoa – edustaa näkemykseni mukaan koulukuntaa, jonka mukaan muista ei tarvitse välittää hittojakaan, kunhan oma homma sujuu halutulla tavalla. Maailma olisi kuitenkin hitusen verran parempi paikka, jos joskus miettisi, millaiseen asemaan ne omat koulutusmetodit asettavat kaikki muut kadulla liikkujat – vastahakoiset kohtaamistreenikaverinne.
Lisää aiheesta:
Näin tehdään remmirähjiä
Miksi koirastani ei tullut remmirähjää?
Remmirähjäämisestä hyvä kirjoitus Sulon ja Liinan blogissa
Oudon rannan hiekka 
Ai-VAN!!
Itse olen joskus kurillani kokeillut tuota, mitä tekee ohjanpenkka”ohittaja” jos en vaan lähde ohittamaan. Aika kauan yleensä jaksavat käkkelöidä siellä… Myö ollaan sitten oman koiran kanssa rauhassa odoteltu, tokoiltu yms. Meillä ei ole kiire mihinkään. Sitten kun toinenkin etenee, mekin edetään. 😀 Hieman paheksuvia katseita tälleen kyllä saa. 😉
Loistava kirjoitus taas, kiitos. 🙂
Hiukkasen eri mieltä olen. Alkuvaiheessa voi olla helpompi opettaa koiralle korvaavaksi toiminnoksi vaikkapa istuminen, varsinkin jos omistajan mekaaniset koultustaidot ovat huonot. Toki itse pyrkisin pois tuosta istumisvaiheesta, mutta jos ongelma on paha on siitä helpompi aloittaa. Itse käytän pysähtymistaktiikkaa välillä jos olen kaikkien kolmen kanssa liikenteessä , jolloin niitä on helpompi hallita mikäli aloittavat kimpassa vastaantulevan karkoittamisen. tällöin yritän kyllä saada myös sivusuunnassa etäisyyttä jos vain mahdollista. mitään varsinaisia remmirähjiä ei nuo minuni koirat ole, mutta jos vastaantuleva rupeaa räyhäämään niin
kimppapuolustuksen vaara on olemassa. Ja
täytyy nyt voielä todeta että huomattavasti
enemmän ottaa pattiin omille koirilleen rähjäävät omistajat kolinapurkkien heittelystä puhumattakaan. siinä kun joutuvat myös vastaantulevat koirat tulilinjalle vaikka käyttäytyväisivät ihmisten näkövinkkelistä mallikelpoisesti.
Täsmälleen samaa mieltä. Tuohon voisi ehkä lisätä, että jos nyt ihan välttämättä haluaa jäädä jäkittämään koiransa kanssa (esim. jos koira on hyvin vahva ja hankala hallittava), niin hyvänä hätäkeinona voisi käydä sekin, että ottaa koiran jalkojen väliin ja kääntää sen ympäri, siis takalisto ohittajia kohti. Kun koiralla ei ole katsekontaktia, se ei rähjää, ja lisäksi koiran persaus ei tunnu ”paskaduunin” tekijöistä, eli ohittajista, kovin uhkaavalta.
Tämä on totta!!! Siskoni käyttää tätä nimenomaista taktiikkaa juurikin, koska oma pehmeä koira pimahtaa helposti, kun vastaan tulee (uhoavia) uroksia. 😀 Katsekontaktia vailla ohitus voi jopa hurahtaa ohi ilman pienintäkään urahdusta keneltäkään osapuolelta. Sit on voittajafiilis. Seuraavaan ärähdykseen asti. 😛
Jos koira luottaa omistajaansa, ei rähjäävänkään koiran ohittaminen nosta kierroksia vaikka jäkittäisi puskassa. Eniten itseä ärsyttää räyhäävät koirat joiden omistaja kyllä seisoo tien toisessa reunassa mutta koira räyhää keskellä tietä remmin tai flexin päässä. Siinä ollaan jo liian lähellä. Kun olen sitten pyytänyt hilaamaan koirana pois keskeltä tietä niin koiraa hilataan muutama sentti tai tokaistaan vaan ”kyllä mä pystyn tän pitämään”. Niin ärsyttävää! Jos johtajuus on kunnossa, ei koiralla ole tarvetta rähjäämiseen vaikka vastaantulija räyhäisi kuinka, sillä koira luottaa, että omistaja kyllä suojelee jos on tarvis. Oma rauhallisuus toki on kaiken A ja O.
Päiville sanoisin, ettei kolinapurkin käyttäjien tulilinjalle joudu jos et änkeä iholle. Purkki kun heitetään oman koiran jalkoihin eikä miten sattuu. Ja jos koira jo rähjää, on se jo niin kierroksilla, että kieltäminen ym jo turhaa.
Siis ei hemmetti mitä sepostusta. Jos ei toista koiraa uskalla ohittaa, seisoo se sitten vaikka päällään tien sivussa, ei varmaan kannata koiraa omistaa edes.
Ongelma poistuisi tosiaan helposti, jos tarvitsisi miettiä vain sitä, pelkääkö omistaja.
Omistajan pelko sen oman koiran epävarmaksi saa. Jos sille rähjääjälle vaan nauraa ja kävelee normaalisti ohi, niin tekee yleensä myös oma koira.
Hei, minulla on suht iso bokseriuros, joka ei välitä muista koirista, PAITSI räyhäävistä uroksista. Ohikulku tilanteessa asetan itseni koiran ja koiran väliin ja ohjaan koiran aivan tien laitaan ja sanon kerran ”ANNA OLLA” jonka jälkeen koirani ei muuta mielenkiintoa toista koiraa kohtaan osoita kuin katseen….jos sitäkään
itse kuulun tähän kökötys kansaan.. ongelmana on se että jos en pysähdy. en vältämättä saa pidettyä koiraa kiinni.. koska 70kg sessu.. ja kun näkee toisen koiran..ottaa jo 50 metrin päästä sellasen tuijotus kisan..plus kehon kieli jännittyy kuin johonkin hyökkäykseen.. ja vaikka nyt kuinka se toisia koiran kuljettajia harmittaa, uskon sitli että se on parempi.. kuin sitten se että toiselta koiralta lähtee kilon pala niskasta parempiin suihin..
Hei koiraihmiset, tädit ja sedät. Koiran koko ei vaikuta ohitustilanteissa mitenkään JOS koira kunnioittaa sinua. Yks lysti onko bulli taikka kissan ja koiran risteymä. Lienee yksinkertaisuudessaan järkevää sanoa: Jos koira joka tömpsyttelee hihnasi päässä luottaa sinuun ja pitää sinua johtajanaan se EI räjähdä tai yritä urhonloikkaa muita liikkuvia olioita nähdessään. Toki on poikkeuksia jos puhutaan aidosta luonneviasta (HARVOIN) tai traumasta(loikka poispäin ohitettavasta). Onko se parempi istuttaa sitä kihisevää koiraansa vai vaan myöntää että ei saa otetta karvapalleroonsa ja etsiä parempi vaihtoehto. Kiitos tästä mahtavasta bloggauksesta! P.S olen myös ymmärtänyt että koiraa istutetaan namin avulla, entäs sitten kun se nami unohtuu matkasta? Plus miinus nolla.
Tämän soisin ihan jokaisen koiran omistajan lukevan….näitä ojanpenkan kanattajia on meilläpäin todella paljon. Hommasta tekee omalla kohdallani vielä kivempaa se, että itsellani on koiria enemmän kuin yksi.
Päivitysilmoitus: Remmirähinää osa 1. | Lystikoira
Päivitysilmoitus: Meidän remmirähjä nyt | Lystikoira
entäs sitten kun koira on kodinvaihtaja ja oppinut räyhäämään ja kiskomaan neliveto päällä kaikille ja kaikelle.. onko se minun vikani jos edellinen omistaja tämän aiheutti? nyt päästään jo ton pojan kanssa bussien,autojen,ihmisten ohi räyhäämättä, mutta koirat on ongelma. isosta koirasta kun on kyse niin en sen halua ärsyttäviä räksyttäviä pikkukoiria kuitenkaan syödä. mieluummin menen kauemmas kun annan puudelin tulla jalkoihin härkkimään
Eihän näissä ongelmissa syyllisen etsiminen auta mitään – mainiota, että olet jaksanut tehdä töitä koirasi kanssa ja edistynyt noin hyvin.
Kuten sanottua, vastustan ojanpenkkataktiikkaa siksi, että se on omiaan luomaan lisää remmirähjiä ohittavista koirista ja ongelma suuressa mittakaavassa vain pahenee. Nyt kun itselläni on nuori koira, joka herkästi puolustaa itseään irtokoirilta, pidän tehokkaimpana kertoa vastaantulijoille, että ei kannata päästää fifiä iholle, täältä saattaa irrota hammasta. ”Annetaan niiden tutustua” -jengi on muuttanut nopeasti mielensä ja kohtaaminen on ohi nopeasti, kun kummallakaan koiralla ei ole tilaisuutta pysähtyä tuijottamaan ja kiihdyttää itseään.
Jos hallitsee koiransa fyysisesti, en vain tajua yhtäkään syytä, miksei tilanteesta vain mennä nopeasti ohi, vaikka sitten kaartamalla sieltä ojanpenkan kautta, kunhan liike vain jatkuu. Jos taas ei usko hallitsevansa koiraansa fyysisesti ja pelkää koiran riuhtaisevan itsensä irti, niin tilannehan on vaarallinen kaikille osapuolille. Toivon, ettei tällaisia koirakkoja oikeasti kylillä liiku.
Tämänkin asian voi tehdä niin monella tavalla. En tykkää koluta puskia, mutta aika usein on pakko, koska vastaantuleva ei-sosiaalinen koira vie yli puolet lenkkipolusta. Vaikka oma viiden koiran lauma pystyy kävelemään suht kapeassa rykelmässä sivulla, niin väkisikin mekin viedään jonkun verran tilaa. En halua altistaa omia koiria yllätyshyökkäyksille, joten ainoa mitä voi tehdä on väistää itse sivuun. Koirat siis on sivussa, hännät kohti ohittavaa remmirähjää. Oma kokemus on aika päinvastainen kun alkuperäisessä kirjoituksessa, yleensä kun me väistetään ison lauman kanssa sivuun, niin ohittava koira myös rauhoittuu. Katsekontaktin puuttumisella ja rennolla laumalla toki varmasti on iso merkitys, mutta en näe mitään pahaa siinä, jos joku haluaa opettaa koiransa pysähdyksen kautta rauhalliseksi ohittajaksi. Itsekin ohitan mielelläni koiran joka on reilummin sivussa.
Mun täytyy sanoa että mun on helpompi koirieni kanssa ohittaa rähjäävät koirat, jos ne on siellä ojanpenkassa ja väistää, eikä tule suoraan kohti provosoiden ja rähjäten ja mahdollisesti vaan metrin etäisyydellä. Helpompaa se kyllä ainakin tuntuu olevan myös omille koirille. Eikä ainakaan ole lisännyt mitään remmirähjäystaipumusta ainakaan tässä taloudessa.
Minusta tuossa kirjoituksessa niputettiin ”ojanpenkalla istuttamiseen” kaksi aivan eri asiaa: harkittu väistäminen ja kyttäämään jääminen. Ongelma on koiran aggressiivinen käyttäytyminen, ei paikoilleen jääminen. Vähintään yhtä hankalaa on ohittaa suoraan kohti vetävä, huutava remmiräyhä kuin istumisesta tai makuulta ryntäävä.
Jos huomaan oman koirani jännittyvän, minä annan sille lisää tilaa ohitukseen väistämällä vaikka sinne ojanpenkalle. Väistämisessä tärkeintä se, että oma koirani voi ja uskaltaa pitää koko huomionsa ja katseensa minussa. Sen sijaan on samantekevää, istuuko se paikoillaan vai seuraako sivulla. Epätasaisella alustalla molempien on helpompi keskittyä katsekontaktiin, kun emme liiku, joten ojanpenkalla istuttaminen on joissain tilanteissa ihan käypä ratkaisu. Haluan silloin opettaa koiralleni paikoillaan pysymistä ja katsekontaktia häiriökoirasta välittämättä. Sen lisäksi haluan toki opettaa koiralleni eteenpäin kävelemistä katsekontaktissa, häiriökoirasta välittämättä – mutta kenties jossain muualla, jonkun toisen koiran ohittaessa, jollain leveämmällä tiellä.
Olen samaa mieltä kanssasi. Monessa tilanteessa käsken kolme koiraani penkan puolelle odottamaan ja katsomaan _minua_ jotta vastaantulijat pääsevät helposti ohi. Ulkoilemme usein kapeilla teillä ja metsäpoluilla, joten tilaa ei ole paljon. Koirani eivät ole oma-aloitteisesti remmirähjiä. Jos vastaantulija aloittaa tuijotuksen tai säntää kohden, niin aivan varmasti ainakin yksi tai kaksi omistani reagoi hakkumalla. En halua näitä tilanteita omille koirilleni, koska ne romuttavat helposti nuoren koiran kanssa tehdyn pohjatyön. Ojan penkalla kököttämällä juniori on ottanut mallia vanhemmista ja odottaa kauniisti. Tästä on ollut paljon helpompi siirtyä ohittamisiin niissäkin tilanteissa, joissa vastaantulija pöhisee ja namipalkka on unohtunut kotiin.
”Jos hallitsee koiransa fyysisesti, en vain tajua yhtäkään syytä, miksei tilanteesta vain mennä nopeasti ohi, vaikka sitten kaartamalla sieltä ojanpenkan kautta, kunhan liike vain jatkuu.”
Minulle tärkeintä on se, että oma koirani pysyisi mahdollisimman rauhallisena, ei se että liike jatkuu. Jos toisen koiran ohittaessa oma koirani on rauhallisempi paikoillaan istuen, niin antaa istua ja pitää katsekontaktia minuun. Joskus ojanpenkka on vaikeakulkuinen (toisten koirien ohituspaikkaa kun ei useinkaan voi valita), ja silloin on tosi paljon kätevämpää ja turvallisempaakin pyytää omaa koiraa istumaan rauhallisesti paikoillaan toista koiraa tuijottamatta, kuin yrittää tasapainoilla risujen keskellä.
Minä pysähdyn usein ojaan kolmen koirani kanssa.syynä on meidän nuorin koira joka pelkää muita koiria ja siksi riehuu mutta suurin syy on vastaantulevat Koirakot jotka tulevat remmit pitkällä vastaan tai ohittavat nätisti mutta taluttaja päästää koiran pitkälle remmille heti ohitettuaan meidät ja koira kääntyy haistelemaan tai riehumaan meille Seläntakaa. Koen turvallisemmaksi seistä ojassa tosin koirani katsovat minua ei ohi menevää koirakkoa. Jopa ojassa seistessäni ja koirieni huomion itsessä pitäessäni on paljon ihmisiä jotka päästävät koiransa jopa sinne ojaan meitä”tervehtimään” joten niin monta kun on koirakkoa on tapoja selviytyä tilanteista. Koitetaan ymmärtää sitä vastaan tulevaa ja myös ojassa seisovaa . Koulutetaan niitä omia karvalapsia eikä muiden☺️