Greyn anatomia

greyn anatomia

Klikkaa suuremmaksi. Kuva: Aureath @ DeviantArt

Mainokset

Perjantairuno: Iku-Turso

”I have always a struggle before I can make my hands do their duty and seize a tentacle”, sanoi kuuluisa luonnontieteilijä William Beebe. Perjantaisin lonkeroon tarttuminen on kuitenkin luontevaa.

IKU-TURSO

Inehmot, inehmot,
mitä tiedätte minusta,
Tursahan tuskasta,
jätin ikijanosta,
ähkystä ärjyjen,
läähätyksestä
aallon läikkyvän urhon?
Vettä vellon,
merta melon,
jano ainainen povessani palaa;
juon ijäti,
ijäti janoon,
ei sammu mun sydämeni sytö.

Levitän leuat,
aaltoja ahmaan,
ne kuivuu, kun kurkkuuni käyvät;
ajelen impiä,
aallon kukkia,
ne kuolee, kun povelleni painuu;
myllerrän myrskyn,
juon maata, merta
ja pintoja pirstatun haahden,
kultia, päärlyjä,
myös ihmisverta
ja rintoja neitien nuorten,
ei sammu mun sieluni ijäinen imu,
ei kostu tulipuna-kieli.

Kohotan kummina elokuun öinä
kuutamon välkkeessä väsyneen pään,
kiinnitän vilkkuvat, viherjät silmät
taivaan tähtehen kimmeltävään,
katsovi tähti, tuijotan, Tursas,
kohta jo korkean voiton ma tuon,
kirpoaa taivahan kultainen kehrä,
joutsenen lailla sen silloin ma juon.

Ei sammu ahjo
sydän-alani synkän,
ei pätsi päässäni jäähdy.
On avaruus yllä
ja avaruus alla
ja itsessänikin on ijäisyys.
Ma vapautta pyydän,
ma valkeutta janoon,
ja kauneutta taivahan kaarten ma palan,
mut pääse en kahleista vaikean vaivan,
voin pään nostaa,
muu muran peittoon muotoni jää.
Jos tuskan tunnet
jumal-kirottu joku,
mun kanssani jumalia kiroo!

– Eino Leino

Koirankoulutuksesta ja rankaisemisesta

Koirankoutus ei ala sujua kuin tanssi vain siksi, että hankit ammattimaisen koirankouluttajan avuksesi. Koulutus alkaa sujua, jos ja kun teet seuraavaa:

  • koirasi saa tarpeeksi liikuntaa ja virikkeitä päivittäin
  • alat kiinnittää huomiota koiraasi ja siihen, että kommunikoit koirasi kanssa johdonmukaisesti käyttäen oikein ajoitettuja palkkioita ja signaaleja.

(Patrick Burns)

Koirankoulutuksen suuri salaisuus on se, että melkein kaikki metodit toimivat. Olipa gurusi Cesar Millan, Tuire Kaimio, Victoria Stilwell, Pertti Vilander, Karen Pryor, Helmut Raiser, Roger Mugford – joka ainoa tapa toimii ja kaikilla tavoilla on mahdollista kouluttaa seurakseen miellyttävä koirakansalainen.

On kuitenkin ilmeistä, että teoria ei ole aivan niin helposti sovellettavissa käytäntöön. Suomi on täynnä koiranomistajia, joilla on ongelmia lemmikkiensä kanssa. Valitettavasti koulutuksen heikoin lenkki onkin yleensä omistaja, ja omistajan suurin synti on yleensä epäjohdonmukaisuus.

Toimiva koirankoulutus on skinneriläistä operanttia ehdollistamista, jonka kolme peruspilaria ovat :

1. Käytöksen vahvistaminen
2. Käytöksestä rankaiseminen
3. Sammuttaminen eli ei-toivotun käyttäytymisen häivyttäminen

Itse lisäisin myös neljännen kohdan, jossa mennään käsitykseni mukaan useimmin metsään:

4. Palautteen on oltava oikein ajoitettua ja koiralle merkityksellistä.

Vahvistamisessa ja rankaisemisessa koira saa omistajalta tai ympäristöltä oikein ajoitettua palautetta toiminnastaan. Sammuttaminen tarkoittaa, ettei käytöksestä seuraa mitään. Harva koira viitsii haukkua tai raapia jääkaapin ovea samalla innolla kuin ulko-ovea, koska ulko-ovi saattaa joskus avautua vaatimalla mutta jääkaapin ovi ei koskaan.

Olen ollut huomaavinani, että viime aikoina on yleistynyt ajattelutapa, joka jättäisi mielellään rankaisun kokonaan pois koulutuspaletista. Fanaattisimmat mieltävät rankaiseminen lähinnä natsimaiseksi pahoinpitelyksi, jolla saadaan aikaan pelokkaita, nöyrästi matelevia ja haluttomasti tottelevia koiria. Olisi mukava ajatella, että voitaisiin kouluttaa vain palkitsemalla ja sammuttamalla, ilman että koiralle täytyisi tuottaa ikäviä tuntemuksia tai pettymyksiä.

Oikeassa elämässä pelkkä sammuttaminen ei välttämättä toimi, koska käytöstä vahvistaa omistajan lisäksi myös ympäristö, jolle nykyaikainen koiranomistaja harvemmin voi mitään. Ajatellaanpa koiraa, joka haukkuu kerrostalossa rappukäytävän äänille. Omistaja tahtoisi sammuttaa käytöksen, mutta on voimaton, koska vahvistus koiran käytökselle ei tule ohjaajalta. Koira kuvittelee hallitsevansa haukunnallaan maailmaa: postilaatikkoa rapisteleva postimies katoaa jäljettömiin heti haukkumisen aloittamisen jälkeen, tiellä kohti kurvaava auto karkaa melkein saman tien karkuun, vastaantuleva uhkaavan oloinen koirakko pysyy loitolla haukkujasta. Koiran haukkumiseen perustuva toimintamalli saa yhä uudelleen vahvistusta ympäristöltä, vaikka omistaja tekisi mitä.

Voi myös miettiä, kuinka hyvin sammuttaminen toimisi, kun koetetaan vaikkapa saada koiranpentu jättämään kengät ja huonekalut rauhaan. Toki olen varma, että sitkeä, alati läsnä oleva omistaja voisi karsia käytöksen sammuttamalla ja tarjoamalla mielekkäämpää tekemistä, mutta suurin osa meistä ei ole aktiivisesti paikalla pennun elämässä 24 tuntia vuorokaudessa vahtimassa sen tekemisiä.

Usein ihmiset kuvittelevat kouluttavansa ilman rangaistuksia, mutta käytännössä ne ovat väistämättömiä. Yleinen tapa opettaa koiraa olemaan vetämättä hihnassa on pysähtyä aina, kun koira vetää ja hihna kiristyy. Ideana on, että matkan jatkuminen on koiralle palkinto, mutta mitä roolia se pysähtyminen näyttelee? Rangaistushan se. Voi olla, että noin pehmeitä keinoja ei mielletä rangaistuksiksi, koska koiran rankaisemisella on nykyisin kovin preussilainen kaiku, mutta rangaistuksia ne kuitenkin ovat.

Rangaistusten eli negatiivisen, korjaavan palautteen antaminen on toimivan koirankoulutuksen tärkeä osa. Ilmankin saattaa pärjätä, jos omistaja on kärsivällinen, hallitsee koulutuksen teorian ja alituisesti läsnä koiransa elämässä, mutta useimmat meistä ovat sen verran keskinkertaisia ja kiireisiä koiranomistajia, että ideologian nimissä on turha haaskata aikaa hinkkaamiseen.

Rangaistuksia on erilaisia, eikä rankaiseminen ole vain stereotyyppistä koulutuspannalla hapettamista tai selättämistä. Kun koiralta viedään jokin sille mieleinen asia, kyse on rangaistuksesta. Kun koiralle pidetään puhuttelu silmästä silmään, koiraa rangaistaan. Kun koira viedään toiseen huoneeseen tai häkkiin jäähylle, se saa rangaistuksen. Kun pennulle sanotaan EI sen kalutessa kenkiä, kyse on mistäpä muustakaan kuin rangaistuksesta, tai ainakin yrityksestä rangaista pentua.  Valitettavasti EI-käskyllä yksinään ei pitkälle pötkitä (vaikka moni omistaja näin tuntuu kuvittelevan ja jaksaa hokea sitä eitä maailman tappiin asti). Kun pennulle sanotaan tarpeeksi monta kertaa EI ilman, että siitä seuraa mitään sen kummempaa, seuraa siedättyminen – kielto on muuttunut taustahälyksi ja kenkien kaluaminen jatkuu. EI on oikeastaan rangaistukseksi naamioitu käsky, ja se pitää opettaa koiralle siinä missä muutkin käskyt: ISTU tarkoittaa, että koiraa saa palkan, jos tekee sille opetetun toiminnan, ja EI tarkoittaa, että koira saa noottia, jos senhetkinen toiminta jatkuu.

Siedättyminen sinänsä on tärkeä työkalu koulutuspaletissa esimerkiksi kaupungin hälyyn totuttamisessa. Koira voi kuitenkin siedättyä myös käskyihin ja kieltoihin, ellei omistaja pysty tai halua vahvistaa kieltoa mitenkään. Koulutustavasta riippumatta reiluun koulutukseen ja koirankäsittelyyn pätee kaksi pääsääntöä:

1. Ei kannata käskeä, ellei ole varma, että koira osaa ja ellei pysty tarvittaessa varmistamaan, että koira tottelee.

2. Ei kannata kieltää, ellei ole valmis tarvittaessa myös vaatimaan kiellon noudattamista.

Toimiminen muulla tavoin on tehotonta koulutusta ja epäreilua koiraa kohtaan.

Oppiiko koira pelkkään rankaisuun perustuvilla menetelmillä olemaan vetämättä hihnassa tai haukkumatta sisällä? Takuulla oppii, jos omistaja on johdonmukainen. Oppiiko koira samat asiat pelkällä positiivisella vahvistamisella? Oppii aivan varmasti, jos omistaja on johdonmukainen. Oppiiko koira kummallakaan metodilla asiaa pomminvarmasti ja mahdollisimman helposti? Tuskin.