Rahalla saa ja farmariautolla pääsee

Images_of_Money @ Flickr

Treenilinjaiset-blogissa osui silmiin mainio artikkeli koiraihmisen konkurssista eli koiran omistamisen aiheuttamista materiaalisista ja sosiaalisista kustannuksista.

Vaikka moni kasvattaja antaa pennun mukana jonkinlaisen pentualoituspaketin, pakettiin harvoin kuuluu auto. Niinpä koiraihminen joutuu hankkimaan sen(kin) ihan itse. Autoa tarvitaan myös kaupungin ytimessä, jonne koiraihmiset ovat voineet muuttaa halutakseen elää arkea ilman autoa. Mutta ilman autoa ei pääse koiran kanssa metsään, jonne koira haluaa mennä, mutta jota ei keskustassa ole.

”Raha ei tee onnelliseksi, mutta itken mieluummin Porschessa kuin paikallisbussissa”, kuuluu tunnettu sutkaus. Itsekin roudaan mieluummin akuutin kouristuskohtauksen saanutta koiraa eläinlääkärille omalla autollani kuin taksilla, jonka kuskia huolettaa eniten se, kuka maksaa takapenkille valuneesta oksennuksesta koituvan siivouslaskun. Kaikkein kustannustehokkaimmat sissit hoitavat eläinlääkärikeikat julkisilla kulkuvälineillä, josta kaikki kunnina heille, mutta ei nyt helvetissä.

Kaikki on helpompaa kun on rahaa, eikä koiraharrastus ole poikkeus. Ripulipaskan voi luonnollisesti jynssätä itsekin irti karvalankamatosta kahden neliön kylpyhuoneessa (sappisaippua on muuten tähän ihan ehdoton). Varakkaampi soittaa paikalle pesulan noutopalvelun (60 euroa), joka palauttaa puhtaan maton kukille tuoksuvana olohuoneeseen siinä vaiheessa kun tee-se-itse -jynssääjän matto vielä tiputtelee vettä kerrostalon kuivaushuoneen lattialla ja kerää äkäisiltä naapureilta valituslappuja.

Opiskelijabudjetilla elävä joutuu anelemaan kyytiä treenikentälle, näyttelyyn, ja yhteislenkille, onnelliset autonomistajat pakkaavat piskinsä farmariautoon ja ajelevat hetken mielijohteesta mökille iltapäiväksi uittamaan koiria. Auto toimii myös erinomaisena näyttelyhäkin korvikkeena kaiken maailman kissanristiäisissä, sen ansiosta koirat voi ottaa mukaan kauppareissullekin ja sopivia ulkoilumaastoja voi etsiä Google Mapsin avulla vaikka sadan kilometrin päästä. Puhumattakaan siitä, että eläinlääkärin voi valita hinnan mukaan, ei sijainnin.

Lemmikkipalstoilla oli taannoin erään nuoren koiranomistajan kirjoitus vaikeasta tilanteesta, johon hän oli koirineen joutumassa. Työharjoittelu ulkomailla oli vähällä tyssätä siihen, ettei harjoittelupaikkaan saanut ottaa koiria sisälle, ja piha oli jo ennestään täynnä koiria, joiden kanssa kirjoittajan oma terrieri tuskin tulisi toimeen. Muutamalla satasella tästäkin olisi selvitty joko maksamalla koiralle hoitaja harjoittelun ajaksi tai ostamalla kohdemaassa aitaelementtejä ja pykäämällä niistä kirjoittajan koiralle oma tarha. Ne sataset vain ovat yllättävät tiukassa, jos joutuu elämään opinto- tai toimeentulotuella.

Tämä kirjoitus on omistettu uudelle autolleni, jossa on invalidiystävälliset automaattivaihteet ja koiraystävällinen ilmastointi. ❤

Lue lisää:
Koiraihmisen konkurssi, osa 1
Koiraihmisen konkurssi, osa 2

Mainokset

Virtuaalikasvatusta ja moraalisäteilyä

Moraalisäteily: Ylemmyydentuntoinen pahennus, jota hieman ”tiedostavammat” yksilöt levittävät suuren henkilökohtaisen tuskan saattelemana meidän tavallisten kurjimusten keskuuteen.

Muutama vuosi sitten pikkutyttösektorin keskuudessa oli kovasti muodikasta pitää virtuaalikenneliä, eli pölliä koirien kuvia muiden ihmisten kotisivuilta ja lätkäistä ne nettiin keksityillä nimillä kuvitteellisen kennelin virtuaalisina tuotoksina. Näitä virtuaalikoiria sitten jalostettiin keskenään. Erinomaiset jalostusyksilöt Mega CH Superstar Kiss Of The Night ja Master Winner 2011 Sateenkaaren Mystic Tähtisumu risteytettiin tarkkaan harkiten, ja saatiin liuta erinomaisia virtuaalisia jälkeläisiä, joissa – toisin kuin oikeissa koirissa – ei ikinä ollut mitään vikaa.

Idea ei ole uusi, muistan puuhailleeni jotain vastaavaa ala-asteella, joskin tuolloin hevoset ja koirat joutui itse piirtämään ruutuvihkoon eikä jalostusmateriaalia pystynyt hankkimaan naapuripulpettia kauempaa. Viime aikoina virtuaalijalostus on ilmeisesti kokenut jonkinasteisen renessanssin netin koirapalstoilla. Sinne on syntynyt lauma virtuaalikasvattajia. Kutsun heitä jalostuspoliiseiksi, ja heillä on Suuri Tehtävä: jalostusvalintojen tekeminen muiden ihmisten puolesta, tai oikeastaan pään aukominen poikkeavasti ajatteleville kasvattajille. Jalostuspoliisit toivovat vilpittömästi kolmea asiaa:

a) kunhan tarpeeksi saarnaa, niin vääräuskoiset kasvattajat näkevät valon, parantavat tapansa ja alkavat ajatella Oikein™

ja

b) potentiaaliset pennunostajat pelastetaan väärin jalostavien kasvattajien kynsistä, kunhan heille vain julkisesti kerrotaan, mikä kaikki yhdistelmässä on jalostuspoliisin mielestä pielessä

ja tietenkin

c) että kukaan ei pilaisi rotua kasvattamalla Väärin.

Netin jalostuspoliisit ovat bonganneet kyseenalaisen pentumainoksen

Koiraharrastajien keskuudessa tuntuu elävän sitkeänä ajatus siitä, että kunhan jalostusmateriaalia tarpeeksi testataan ja karsitaan, löydetään myyttiset terveet linjat, joilla nykyisenlaista koiranjalostusta on turvallista jatkaa. Testejä, kokeita, tuloksia ja terveystarkistuksia ei mielletä työkaluina järkevämpien yhdistelmien pohtimiseen vaan ehdottomina ohjenuorina jalostuskäytölle. Meillä kaikilla on tieysti selkeä idea siitä, millainen on hyvä jalostusyksilö. Valitettavasti jokaisen idea hyvästä jalostusyksilöstä on aivan erilainen, ja sekös virtuaalista jalostuspoliisia ihmetyttää. Miten ihmeessä joku voi päätyä astuttamaan koiran, jolla on näyttelystä pelkkä H? Eikö kasvattaja tajua, että luonnetestissä hylätty koira on huono jalostusyksilö? Ei voi ymmärtää!

Hämmennys on ymmärrettävää, sillä virtuaalikasvattajan arvostelema koira ei ole elävä, hengittävä olento vaan pelkkää dataa paperilla, kokoelma tuloksia ja testejä. Jalostus on mustavalkoista ja helppoa, kun katsotaan pelkkiä lukuja. Jalostuspoliisit uskovat tietävänsä koirasta kaiken olennaisen lukemalla pentueilmoitusta, sukutaulua ja Kennelliiton koiranettiä. Jos netissä lukee, että whippetillä on C-lonkat tai bordercolliella agilitystä ja tokosta pelkkiä hylsyjä, niin paskahan se koira varmasti on. Jos sukutaulussa ei ole kummemmin titteleitä tai uutta verta, niin mitä annettavaa moisella voisi olla rodulle? Sukusiitosprosenttikin taisi lipsahtaa jalostuspoliisin sietorajan yli, kamalaa, itsehän en koskaan tällaista yhdistelmää tekisi vaikka toki kukin taaplaa tyylillään, nääs nääs nääs. Jos jalostuspoliisin toiminnan kyseenalaistaa, saa vastineeksi vilpitöntä hämmästystä: mitä, eikö muka ole paha asia tehdä sairaita yhdistelmiä, kannatetaanko täällä mahdollisesti pentutehtailua?

Tarkoitus on hyvä, mutta koiraharrastajille tyypilliseen tapaan lapsi viskataan menemään pesuveden mukana. Jalostuspoliisit yrittävät niin kovasti tehdä oikein ja parantaa maailmaa, että kaikkein ankarimmin he hyökkäävät tavallisten rivikasvattajien kimppuun, eli siis ihmisten, jotka vievät keskiverron koiransa vain hyödyllisinä pitämiinsä tutkimuksiin ja kehtaavat vielä julkaista pentuemainoksen netissä. Kun tällainen pienkasvattaja laittaa pentuilmoituksen nettiin, paikalle kiiruhtavat usein virtuaalikasvattajat ja jalostuspoliisit kuin haaskalle koikkelehtivat korppikotkat, ellei kasvattaja sattumalta kuulu raakkuvan parven ystäväpiiriin. Kaikkihan me olemme näitä viattomiksi kysymyksiksi naamioituja vittuiluja lukeneet: Kas, narttuhan on jo kuusivuotias, miksei sillä ole tehty jo aiemmin pentuetta? Miksi uros on alle kaksivuotias, eihän sillä ole vielä meriittejä eikä jalostusnäyttöäkään? Miksi koiralla ei ole tuloksia lajista X, Y tai Z? Mitenkäs tuo luonnetestitulos on vähemmän kuin esimerkillinen? Missä ovat jalostusyksilöiden sukulaisten terveystulokset viidenteen polveen asti? Samaan aikaan todelliset pentutehtailijat tehtailevat edelleen kaukana nettipoliisien ulottumattomissa ja kaiken maailman Pectus-kennelit saavat jatkaa rauhassa toimintaansa, sillä virtuaalijalostajat keskittyvät helpoimpien ja lähimpien kohteiden lynkkaamiseen.

Kasvattajan työ ei varmasti ole helppoa, ei ainakaan jos tunnustaa sen tosiasian, että kaikissa koirissa on enemmän tai vähemmän vikaa. Harmillista kyllä, koirat ovat myös muutakin kuin Koiranet-sivunsa summa. Käyttötulosten valossa keskinkertaisella elukalla voi olla kasvattajan mielestä erityisen kaunis pää, luonnetestissä hylätyllä mukavan rauhallinen luonne ja C-lonkkaisella susirumalla piskillä taas mielenkiintoinen sukutaulu. Onhan niitä aidosti paskoja yhdistelmiä ja hölmöjä kasvattajia olemassa (ja lemmikkiaiheisilla palstoilla tunnutaan saavan jonkinlaista sadomasokistista nautintoa siitä, että kaivetaan esiin tuohduttavimmat pentuilmoitukset) mutta toisaalta taas jokainen meistä lienee jonkun muun mielestä paska koiraharrastaja. Mikään ei ole varmempaa kuin se, että joka ainoaa yhdistelmää voi halutessaan kritisoida jollakin kriteerillä.

Asiaa ei pidä ymmärtää niin, että vähättelisin terveystarkistusten tekemistä tai kannattaisin kyseenalaista kasvatustyötä. Nythän on niin, että koirapiireissä häärii jos jonkinlaista säheltäjää, rahanahnetta paskiaista, hullua ja taivaanrannanmaalaria. On paskoja kasvattajia ja hyviä kasvattajia, on pihalla olevia kasvattajia ja sellaisia, jotka yrittävät parhaansa vallitsevissa olosuhteissa. Tokihan pistää vihaksi katsella ala-arvoisia yhdistelmiä mainostettavan erinomaisina. Väsähtänyt slogan ”näyttöön ja käyttöön” nostattaa kuplan otsaan. On vaikea olla ihmettelemättä joidenkin harrastamia tiukkoja linjauksia ja näyttelyihmisten ihmeellisiä ulkomuotokriteerejä, ja yhtä lailla ihmetyttää eräiden tahojen liberaali suhtautuminen luonteeseen ja hermorakenteeseen (”se on vain hieman varautunut”). Joidenkin koirat ovat rumia, toisten koirilla on minun mielestäni karsea luonne, jotkut mainostavat käyttökoirina piskejä jotka kelpaisivat lähinnä saunan taakse. Harmittaa, toden totta.

Ja kuitenkin, minunkin koirieni kasvattajat ovat takuulla jonkun mielestä vastuuttomia ja oma koiranpitoni lähestulkoon ala-arvoista. Kyse on perspektiivistä. Niin kauan kuin pysytään lain puitteissa, miksi juuri minun mielipiteeni pitäisi olla muiden ihmisten jalostusvalintojen ohjenuorana? Koiranjalostuksen suurimmat vaaranpaikat lienevät kuitenkin aivan muualla kuin muutamassa harrastelijan teettämässä mielestäni keskinkertaisessa pentueessa.

Onko tuloksilla väliä? Totta hitossa, jos sattuu olemaan harrastuksesta kiinnostunut pennunostaja. Jos aikoo itse harrastaa tavoitteellisesti jotakin koiraurheilulajia, on turvallisinta ottaa koira kasvattajalta, joka kisaa samassa lajissa ja jonka jalostusyksilöillä on siitä meriittejä. Jos etsii lähinnä lenkkikaveria, tuloksilla ei tee mitään. Jalostuksellisesti tulosten merkityksen voi arvioida vain kukin kasvattaja itse, ja lopullisesti asian punnitsevat pennunostajat.

Entä onko terveystarkastuksilla väliä? Totta kai niillä on, mutta harvassapa ovat jalostusyksilöt, joilla ei ole mitään rasitteita tai vikoja vaivoinaan. Testien ja mahdollisten terveystutkimusten määrä kasvaa kasvamistaan. Koirat voidaan DLA-testata, silmäpeilata, sydänkuunnella ja -ultrata, luustokuvata, niistä voidaan ottaa allergianäytteet, munuaisarvot ja trombosyytit, mutta toistaiseksi monien rotujen pahimmat terveysongelmat ovat sellaisia, joita ei voida testein varmistaa. Terveystutkimukset sinänsä ovat oikein kannatettavia ja on olemassa tutkimuksia, jotka joillekin roduille ovat liki välttämättömiä. Toisaalta on myös tutkimuksia, joilla ei kaikille roduille ole muuta arvoa kuin lisätä rivejä pentumainokseen. Aktiivisesti maastojuoksua harrastavan vinttikoiran lonkkakuvaaminen on tietysti ihan kiva juttu sinänsä, mutta onko juuri se hyvän kasvattajan mittari? Toki on hienoa myydä pentuja perusteellisesti terveystarkistetuista vanhemmista, mutta jos teetetään liuta tutkimuksia vain siksi, että niin kuuluu tehdä, ei se välttämättä tee kasvattajasta tai yhdistelmästä sen parempaa. Keneltä tahansa kasvattajalta voidaan kysyä, että miksi jalostusyksilöt eivät ole kyynär-, polvi- ja lonkkakuvattuja, jalostustarkastettuja, polveutumistutkittuja, TGAA-testattuja, sydänultrattuja, DLA-testattuja ja niin edelleen. Takuulla aina on joku testi jäänyt tekemättä, tai kaikkien tulokset eivät ole priimaa.

On hienoa, että erilaisia koirien vikoja ja sairauksia pystytään nykyisin seulomaan tutkimuksin. Tulevaisuudessa testausmahdollisuuksia kehitetään vielä lisää. Ennemmin tai myöhemmin saavutaan tilanteeseen, jossa jokaisesta perin pohjin tutkitusta koirasta on löytynyt jonkinlaista häikkää. Kaikki me tiedämme teoriassa, että täydellistä koiraa ei ole olemassa (paitsi oma koirani, tietysti!), mutta mitä enemmän tutkittua tietoa koiristamme saadaan, sitä konkreettisemmaksi asia muuttuu. Nettipoliisien vaino kohdistuukin usein nurinkurisesti juuri sellaisiin pienkasvattajiin, jotka ovat avoimesti kertoneet koiriensa ongelmista ja julkaisseet tutkimus-, koe- ja tarkastustulokset. Tivataan, miksi ei ole tehty enempää tutkimuksia tai kilpailtu useammassa lajissa. Moraalisessa tuohtumuksessa unohtuu se tosiasia, että kasvattaja on itse vastuussa valinnoistaan eikä hän oikeastaan ole tilivelvollinen muille kuin kasvatinomistajilleen.

Taho, jota virtuaalikasvattajien pitäisi oikeasti ripittää, ovat tietysti ostajat jotka sortuvat heidän mielestään vääränlaisiin yhdistelmiin. Harvalla tosin riittää kanttia mennä sanomaan vastaleivotulle pennunomistajalle, että miksi ihmeessä menit ostamaan tuollaisen sontaläjän, sen isällähän oli näyttelystä pelkkä H ja emä hylättiin luonnetestissä. Sehän olisi sikälikin noloa, että kaikesta huolimatta pennusta voisikin kasvaa ihan kelpo koira, ja miten jalostuspoliisimme sitten kävisi? Turvallisempaa on etsiä netistä vaarattomalta vaikuttava kohde ja tykittää oikein täyslaidalta omia eettisiä periaatteitaan, kunhan muistaa laittaa alkuun hassun hymiön ja jonkinlaisen disclaimerin tyyliin ”ihan ilman sarvia ja hampaita, mutta haluaisin kysyä, miksi ihmeessä”…

Esimerkillä johdetaan, ei saarnaamalla. Toivoisin, että jalostuskeskustelu keskittyisi siihen, mitä me harrastajat, kasvattajat ja pennnunostajat voisimme itse tehdä paremmin sen sijaan, että kiillotetaan sädekehiä ruotimalla kasvattajien jalostusvalintoja netissä. Pitäisi pystyä hyväksymään se, että kasvatusfilosofioita on erilaisia ja kaikilla ostajilla on omat kriteerinsä pennun ja kasvattajan valinnalle. Jos ihmiset keskittyisivät parantamaan maailmaa kohtelemalla omia koiriaan järkevästi ja tukemalla arvomaailmaltaan hyvinä pitämiään kasvattajia sen sijaan että yrittävät netissä suu vaahdossa kertoa kuinka muiden on syytä toimia, oltaisiin huomattavasti nykyistä hedelmällisemmällä maaperällä. Ennen pitkää niiltä todellisilta säätäjiltä ja pentutehtailijoilta loppuisivat ostajat ja maailma olisi taas piirun verran fiksumpi paikka.


Alun lainaus: Urbaani sanakirja. Moraalisäteily, tuo Homma-foorumin termilahja maailmalle!

Lue myös Juha Kareksen neuvot aloitteleville kasvattajille.