Mitä koirakirjoissa ei kerrota, osa 4: roturuletti

Koirat ovat rasittavia ja tulevat kalliiksi. Niillä on ällöttäviä tapoja. Koirat herättävät sinut kello kolmelta yöllä kertoakseen, että nyt tuli ripulipaska karvalankamatolle, ne aiheuttavat noloja tilanteita ottamalla itseltään suihin mummolassa, ne murisevat naapurin lapsille, möykkäävät pahviseinäisessä kerrostalossa työpäivät eivätkä ikinä käyttäydy kuten koulutusoppaissa tai omistajan ruusunpunaisissa unelmissa oletetaan. Ne täyttävät siististi stailatun kotisi karvoilla ja kuralla. Koirat haisevat ja piereskelevät, huohottavat ärsyttävästi, raiskaavat sohvatyynyjä. Koiranpentujen aivot toimitetaan jälkitoimituksena, jos toimitetaan.

Pahinta on, että kun vuosien hinkkauksen ja ristiriitojen jälkeen sovitte vihdoin yhteen kuin vanha aviopari ja ymmärrätte toisianne niin hyvin, ettei sanoja tai talutushihnoja enää tarvita, koira menee ja kuolee vanhuuteen. Sydämesi särkyy ja lisäksi joudut aloittamaan kaiken alusta seuraavan naskalihampaisen mielipuolen kanssa.

Kaikesta huolimatta ihmiset kuitenkin päätyvät hommaamaan koiria, mikä on hienoa ja kannatettavaa. Jostain syystä aiheesta kirjoitetut oppaat eli ne otsikossakin dissatut koirakirjat lähestyvät yleensä aihetta lähinnä kuluneimmasta mahdollisesta näkökulmasta: haluat siis koiran. Siistiä! Seuraavaksi esittelemme n. 200 koirarotua sanoin ja kuvin, valitse niistä sopivin. Onnea matkaan!

Perse edellä puuhun eli kuinka roturulettia pelataan

Useimmat koiraa harkitsevat ihmiset aloittavat siis projektinsa lukemalla rotuoppaita tai tekemällä koirarotutestin netissä. Jos hankittava koira on ensimmäinen, valintaperusteena on yleensä ulkonäkö, höystettynä rotuoppaan avuliailla symboleilla ja luonnehdinnoilla: ”sopii lapsiperheeseen”, ”tarvitsee paljon liikuntaa”, ”vaatii peruskoulutuksen”.

Rodunvalintaruletit uskottelevat, että meille kaikille on olemassa täydellinen rotu. Kuinkapa ei olisi, rotujahan on yli 300, ja jokaisella on – rotukirjojen ja rotujärjestöjen mukaan – omat ainutlaatuiset luonteenpiirteensä ja ominaisuutensa.

Ainutkertaisista ominaisuuksista puheen ollen, koiraihmiset kertovat usein löytäneensä oman rotunsa, jolla on niin ainutlaatuisia luonteenpiirteitä, että mikään muu rotu ei pääse lähellekään. Epäilen vahvasti, että kyseessä on joko sitkeä meemi tai itsepetos. Mistä ihmiset tietävät, millaisia muut rodut ovat, jos heillä on ollut vain tietyn rotuisia koiria? Entä jos omistaa kaksi samanrotuista koiraa, joiden luonteet poikkeavat toisistaan, kuten usein tapahtuu – kumpi niistä on se alkuperäinen, oikea rodun edustaja? Olisiko vaikka korthalsingriffonin luonne niin erityisen ainutlaatuinen korthalsingriffonin omistajien mielestä, jos ne yllättäen muuttuisivat mopsin näköisiksi? Miten korthalsingriffonin ainutlaatuinen luonne poikkeaa saksanseisojan ainutlaatuisesta luonteesta?

Yritän tässä varovaisesti vihjata, ettei välttämättä ole järkevää aloittaa koiranhankintaa pohtimalla, onko vaikka schapendoes juuri minulle sopivampi kuin lagotto romagnolo. Huolimatta kasvattajien ja kenneljärjestöjen sitkeistä pyrkimyksistä viimeisten sadan vuoden aikana, koirayksilöt rodun sisällä eivät ole toistensa klooneja – paitsi ehkä ulkonäöllisesti. On totta, että rotutyyppien välillä on eroja: kovaluonteisinkin vinttikoira on yleensä pehmeä verrattuna terrieriin, ajokoiria on keskimäärin vaikeampi kouluttaa pysymään pihalla kuin paimenkoiria, seisovat lintukoirat häsläävät enemmän kuin isot molossit. Luonteen kannalta koiratyypillä on merkitystä, rodulla ei niinkään. Luonnetestitilastoja selaamalla näkee, millaisia eroja koirien luonteissa on, vaikka olisivat kuinka samaa rotua.

Asunnossani on tilaa 55m2, bruttopalkkani 3200 euroa kuussa, sisustukseni on sinisävyistä ja seurustelen pääasiassa pk-seudulla asuvien pyöräilijä-hipstereiden kanssa. Mikä koirarotu minulle sopisi?

Toinen ongelma rotusuosituksissa ja -oppaissa ovat täysin hatusta vedetyt valintakriteerit. Samoilla testivastauksilla roturuletit arpovat varsin toisistaan poikkeavia rotuja. Haluatko lyhytkarvaisen ja lapsiperheeseen sopivan koiran, asut kaupungissa kerrostalossa eikä sinulla ole harrastustavoitteita? Rotutestit auttavat, kuten kuvista näkyy.

Samantyyppisiä tuloksia saa, jos aloittaa netissä ”Suositelkaa minulle rotua” -ketjun. Viisi ensimmäistä ehdottaa omaa rotuaan, seuraava sanoo hommanneensa juuri stabyhounin pennun ja olevansa aivan täydellisen rakastunut rotuun (siis oikeasti, kuka muka ei ole ihastunut vasta hankittuun koiranpentuunsa?), pari kommentoijaa innostuu vertailemaan venäjänajokoiran ja suomenajokoiran olennaisia luonne-eroja ja sopivuutta lapsiperheeseen, kun huomattavasti tärkeämpää olisi pohtia ensin halutun koiran tyyppiä ja tehdä lopullinen rotuvalinta vasta viimeisenä. Rotuesittelyjen lukemisen sijaan kannattaisi pohtia, mihin tarkoitukseen koira tulee ja miten vaivaisen (vaivalloisen?) otuksen kanssa on valmis jakamaan elämänsä seuraavien vuosien ajan. Ensikertalaisen kannattaisi myös ehkä mieluummin kysyä, minkä tyyppisen koiran kanssa hän aiheuttaa vähiten vahinkoa, jos kaikki ei menekään kuin Strömsössä.

Jos tarvitsee auton, jolla voi kuskata perhettä mökille ja citymarkettiin, ei kannata ostaa kaksipaikkaista urheiluautoa. Jos tykkää eniten maailmassa nukkua, pelata tietokoneella ja syödä, bordercollien ostaminen ei ole järkevää, vaikka miten uskottelisi itselleen skarppaavansa siinä vaiheessa, kun koira on kotona. Joo, kyllä uusi koira aina aktivoi harrastamaan… noin parin viikon ajan. Enintään. Ihmiset, joille sopii aktiivinen palveluskoira tuppaavat yleensä olemaan perustyypiltään eräänlaisia henkisiä partiolaisia, joilta löytyy itseltään viettejä ja draivia harrastamiseen vähintään yhtä paljon kuin koiriltaan. Tiedätte, keitä olette. Meille muille saattaa riittää vähempikin kuin käyttölinjainen belgianpaimenkoira.

Valhe, emävalhe ja ”perusterve rotu”

Luonnollisesti kaikki haluavat mahdollisimman terveen koiran. Tässä vaiheessa rotuoppaat ja aina yhtä avulias internet yleensä neuvovat perehtymään valitsemasi rodun terveystilanteeseen. Tämä onkin varsin kannatettavaa, mutta entä, jos valittu rotu on terveydeltään jo valmiiksi susi? On tietysti olemassa sileäkarvaisia noutajia, cavalierkingcharlesinspanieleja tai taskandoggeja, jotka ovat terveempiä kuin rotunsa keskimäärin ja epäilemättä löytyy kasvattajia, jotka liputtavat linjojensa terveyden puolesta, mutta joidenkin rotujen terveystilanne on katastrofaalinen ja ”terveen” määritelmä niiden piirissä lähinnä suhteellinen.

Sekä rotukirjoilla että netissä jaettavilla suosituksilla on ikävä taipumus esitellä rodut parhaassa mahdollisessa valossa, oli kyse miten sököstä muotopuolesta tahansa. Mistä lähtien shar pei on ollut palveluskoira? Elävätkö ne todella keskimäärin 12-14 vuotta ja mihin tieto odotettavissa olevasta eliniästä perustuu? Turkinhoito voi olla ”vähänen”, mutta mihin unohtui tulehtuneiden ihopoimujen putsaamiseen käytettävä aika, puhumattakaan muista rotua riivaavista vakavista terveysongelmista?

Basset hound pyörähti esimerkkieni roturuleteissa esiin useammankin kerran, mikä johtunee käyttämistäni parametreista rauhallinen, asun kerrostalossa ja lyhytkarvainen. Vahinko, ettei yhdessäkään testissä kysytty, haluanko jakaa elämäni epämuodostuneen, sairauksien raiskaaman ulkonäköjalostuksen kukkasen kanssa. Päinvastoin, joidenkin ehdotusten perusteella voisi melkeinpä kuvitella, että olen tarkoituksella raksinut kuvitteelliset kohdat hengitysvaikeuksia, kyllä kiitos ja lonkkavika ei niin haittaa, mahdollisesti myös sisäsiittoisuus on haaste, ei ongelma ja kartutan mielelläni eläinlääkärin tilipussia.

Kuinka sitten ensikertalainen voi tietää, millaisia rotuja kannattaisi suosia, jotta mahdollisuudet saada terve ja helppohoitoinen koira olisivat mahdollisimman suuret? Helppoa: älä ota jättirotuista äläkä pienintä mahdollista tissinvälikoiraa. Älä ota lyttykuonoa, länkisäärtä tai tukkajumalaa, jonka turkki laahaa maata. Ja turkista puheen ollen, ei kannata ottaa myöskään kaljua koiraa. Vältä koiria, joiden mittasuhteet ovat pielessä – liian lyhyet jalat, liian pitkä selkä, jättiläiskokoinen pää. Vältä harvinaisia rotuja, joiden geenipooli on usein säälittävän pieni. Googleta rotusi nimi suomeksi ja englanniksi, ja jos rodun mukaan on nimetty syndrooma, syöpä tai perinnöllinen sairaus, jätä väliin. Suurin osa edellämainistuista kriteereistä sopii tietysti myös sekarotuisiin.

Yksi Rin Tin Tin pakettiin, kiitos. Lassiekin kelpaa, jos ei muuta ole.

Useimmat ensikertalaisten koiranostajien toivelistat näyttävät seuraavanlaisilta:

1. Helposti koulutettava – toiveena vapaana vierellä kulkeva ja käskystä totteleva.
2. Eläinystävällinen – meillä on kaksi kissaa ja haluamme rauhassa kulkea ulkona ilman ”tappeluja”
3. Leikkisä ja suht. energinen – tykkäämme kävellä
4. Ei saa olla ”vihainen”, eikä haukkua kaikille – asumme kerrostalossa ja rapussa kulkee ihmisiä, vieraitakin meillä aina silloin tällöin käy
5. Mutta suojeleva omistajia kohtaan sen täytyy olla!
6. Ja tietenkin todella rakastettava ja seurallinen 🙂

Vai että vapaana pidettävä, sosiaalinen, omistajiaan suojeleva ja eläinystävällinen. Siitäpä vain arpomaan sopivaa rotua! Listan esittäjälle suositeltiinkin innokkaasti lukuisia rotuvaihtoehtoja. Ehkä joku noutaja? Colliethan ovat kilttejä? Lancashire heeler voisi sopia kriteereihin. Lapinporokoira? Kyselijä itse oli ajatellut saksanpaimenkoiraa. Eikä siinä mitään, joka ainoa näistä roduista varmasti sopisi kriteereihin… oikein koulutettuna. Joka ainoasta rodusta saa myös varsin helposti näiden kriteerien täydellisen vastakohdan, jos olettaa, että on olemassa jokin mystinen rotu, joka tulee tällaisena valmiina ihannepakettina ilman, että omistajan tarvitsee tehdä muuta kuin latoa seteleitä tiskiin.

Asiansa osaava omistaja loihtii rodusta kuin rodusta mukavan koiraseuralaisen. Kädettömämpi tapaus saa greyhoundistakin kulmakunnan kauhun. Useimmiten ihmisten rodulle esittämät toiveet eivät oikeastaan ole kiinni rodusta laisinkaan, vaan siitä, kuinka hyvä omistaja on koulimaan koirasta haluamansa kaltaisen. Yksikään koirarotu ei täytä noita vaatimuksia automaattisesti, ja aika moni täyttäisi ne, jos omistaja tietää, mitä tekee.

Mitä muuta koirakirjoissa ei kerrota?

Osa 1: Sisäsiisteysongelmat
Osa 2: Harmien ja hajuhaittojen ABC
Osa 3: Ovatko sekarotuiset terveempiä kuin rotukoirat?

Menovinkki: Ravintola Ötökkä, 19.5.2012

Oudon rannan hiekka ei varsinaisesti ole lifestyle-blogi, ellei lifestyleksi lasketa kumihanskoja mallia keinosiementäjä tai koiranoksennusta karvalankamatossa. Sitäkin hämmästyttävämpää on huomata, että hot damn, jo viime vuonna levittämästäni entomofagian ilosanomasta on kaikessa hiljaisuudessa tullut jonkinasteinen trendi coolien hipstereiden keskuudessa. Hyönteissyönti goes ravintolapäivä! Sirkka-sandwichejä!

Ensi lauantain ravintolapäivässä halukkailla on mahdollisuus testata vaihtoehtoisia proteiininlähteitä käytännössä, kun Ravintola Ötökkä avaa ovensa Viikissä 19.5.2012.

Ötökän menu

Leipä päällisellä ja sirkalla 2 €

Sirkat:
Friteerattu sirkka
Valkosipulisirkka

Leivät:
Hapanleipä
Nokkosleipä

Leivänpäälliset:
Nokkospesto
Härkäpaputahna
Brie-juusto

Makeasti:
Hunajainen sirkkakeksi 1,5 €

Juomat:
Koivunlehtijuoma 1 €
Aroniajuoma 2 €

Oudon rannan hiekka suosittelee! (Ja suunnittelee ensi kesäksi lehtokotiloravintolaa, jossa tarjotaan muurahaisenmunakaviaaria.)


Ravintola Ötökkä
löytyy osoitteesta Talonpojantie 15, Helsinki ja on osa Ravintolapäivän tarjontaa.

Suomi-pentumainos-suomi -sanakirja

Pedigree Puppy

Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää, eli kuinka netin pentumainoksia luetaan.

Erinomainen luonne = oma koira paras koira!

Erinomainen sukutaulu = ja muuta maininnan arvoista koirassa ei olekaan. Liekö maailmassa kasvattajaa, joka sanoisi yhdistelmänsä sukutaulua huonoksi?

Erittäin lupaava pentu vapaana = luovutusikäinen pentu on aina lupaava, jos sillä ei ole kahta päätä tai persereikää otsassa.

Erittäin lupaavat nuoret vanhemmat = jostain syystä kasvattaja haluaa teettää pentuja pennuilla.

Huippusukuinen tuonti = kaikki mikä tulee ulkomailta on automaattisesti hienoa, eikö vain?

Huono suomi = 5kk chihu musta lyhyt karvainen poika .Eläilääkärin tarkastama ja lemmikipassi,madotetty,sirutetty.Oiken kiltti ja rejpas.Helsingissa 700 euro. Ostajille, jotka ovat joko raadollisia (ihan sama mistä koira on peräisin, kunhan sen saa halvalla) tai typeryksiä (kuulostaa luotettavalta ja kokeneelta kasvattajalta!).

Hyvin pidättyväinen = pakenee vieraita sohvan taakse. Esiintyy yleensä muodossa ”Bella ei suinkaan ole arka, se on vain rodulle tyypillisesti hyvin pidättyväinen.”

Jälkeläisnäyttö = yleensä muodossa ”Maxilla on jo lupaavaa jälkeläisnäyttöä” eli koiralla on ennestään pentuja, joista yksi on voittanut näyttelyssä rodun paras pentu -palkinnon.

Kasvateilla ei toistaiseksi ainuttakaan hylättyä koesuoritusta = …koska vain harvaa on ikinä viety kokeisiin.

Käyttölinjainen = tavallistakin sisäsiittoisempi.

Käyttöön ja näyttöön = Kasvattaja harrastaa pääasiassa näyttelyitä.

Käyttöön, näyttöön tai kainaloon = kasvattaja ei harrasta mitään koiriensa kanssa.

Maskuliininen uros = merkkaa sisään ja/tai rähisee.

Menestystä tullut myös maastokisoissa/agilityssä/jossain muussa kokeessa = maastokisoista SA / kilpailee kolmatta vuotta agilityn ykkösluokassa / käynyt kokeessa mutta pokaalia ei tullut.

Osamaksukin mahdollinen = kasvattaja on epätoivoinen.

Paperiton rotukoira = kasvattaja on 85% todennäköisyydellä ihme hiippari.

Pennut myydään eläinlääkärin tarkastamina, madotettuina ja sirutettuina = mutta ilman papereita.

Perusterve rotu = mikä tahansa sisäsiisteysongelmista autoimmuunitauteihin on mahdollista.

Pidättyväinen = arka.

Primitiivinen luonne = huonot hermot.

Menestyneet sisarukset = Sisaruksilla on menestystä, mutta jalostusyksilöllä syystä tai toisesta ei.

Menestyneet isovanhemmat/serkut/kummin kaiman kälyt = Jalostusyksilöksi on valittu meriitittömät eläimet ja toivotaan, että sukulaisten tittelit sokaisevat ostajan.

Vahva metsästysvietti = vinttikoira on ajanut metsässä jänistä, mutta ei aja viehettä.

Suoraselkäisiä wanhan hyvän ajan saksanpaimenkoiria = kasvattaja on myyntihenkinen ja tietää mistä tuuli puhaltaa.

Sukusiitosprosentti neljältä polvelta 0 = ja kymmeneltä polvelta 46,8%.

Sukusiitosprosentti on matala tämän rotuiseksi = koko rotu on järkyttävän sisäsiittoinen.

Täysin terve suku = koirille ei ole tehty terveystarkistuksia.

Tavoitteena tälle vuodelle BH pentueen jälkeen = kasvattajan lainan korot ovat erääntymässä ja pitää tehdä pentue nopeasti keskeneräisellä koiralla.

Tittelirivi = INT & FI & LT & EE & LV CH, FI & EE & LV KVA-m, CVM-09, JWW-10, PMJV-09, PMV-10 JV-09, HeW-10, HeW-11, MV-10 = rotua edustaa useimmissa kisoissa max. kolme yksilöä.

Typistetty = ostajille, jotka eivät näe koiraa korvilta ja hännältä.

Treenaa lajia X = ei tulla ikinä näkemään kokeissa.

Ulkosiitos = KoiraNetin sukutaulussa ei näy kahta kertaa samaa nimeä.

Viehevarma = vinttikoira jahdannut käsiviehettä maastotreeneissä.

Osa pennuista sijoitetaan = ja seuraavan kerran tapaatte käräjillä.

Rahalla saa ja farmariautolla pääsee

Images_of_Money @ Flickr

Treenilinjaiset-blogissa osui silmiin mainio artikkeli koiraihmisen konkurssista eli koiran omistamisen aiheuttamista materiaalisista ja sosiaalisista kustannuksista.

Vaikka moni kasvattaja antaa pennun mukana jonkinlaisen pentualoituspaketin, pakettiin harvoin kuuluu auto. Niinpä koiraihminen joutuu hankkimaan sen(kin) ihan itse. Autoa tarvitaan myös kaupungin ytimessä, jonne koiraihmiset ovat voineet muuttaa halutakseen elää arkea ilman autoa. Mutta ilman autoa ei pääse koiran kanssa metsään, jonne koira haluaa mennä, mutta jota ei keskustassa ole.

”Raha ei tee onnelliseksi, mutta itken mieluummin Porschessa kuin paikallisbussissa”, kuuluu tunnettu sutkaus. Itsekin roudaan mieluummin akuutin kouristuskohtauksen saanutta koiraa eläinlääkärille omalla autollani kuin taksilla, jonka kuskia huolettaa eniten se, kuka maksaa takapenkille valuneesta oksennuksesta koituvan siivouslaskun. Kaikkein kustannustehokkaimmat sissit hoitavat eläinlääkärikeikat julkisilla kulkuvälineillä, josta kaikki kunnina heille, mutta ei nyt helvetissä.

Kaikki on helpompaa kun on rahaa, eikä koiraharrastus ole poikkeus. Ripulipaskan voi luonnollisesti jynssätä itsekin irti karvalankamatosta kahden neliön kylpyhuoneessa (sappisaippua on muuten tähän ihan ehdoton). Varakkaampi soittaa paikalle pesulan noutopalvelun (60 euroa), joka palauttaa puhtaan maton kukille tuoksuvana olohuoneeseen siinä vaiheessa kun tee-se-itse -jynssääjän matto vielä tiputtelee vettä kerrostalon kuivaushuoneen lattialla ja kerää äkäisiltä naapureilta valituslappuja.

Opiskelijabudjetilla elävä joutuu anelemaan kyytiä treenikentälle, näyttelyyn, ja yhteislenkille, onnelliset autonomistajat pakkaavat piskinsä farmariautoon ja ajelevat hetken mielijohteesta mökille iltapäiväksi uittamaan koiria. Auto toimii myös erinomaisena näyttelyhäkin korvikkeena kaiken maailman kissanristiäisissä, sen ansiosta koirat voi ottaa mukaan kauppareissullekin ja sopivia ulkoilumaastoja voi etsiä Google Mapsin avulla vaikka sadan kilometrin päästä. Puhumattakaan siitä, että eläinlääkärin voi valita hinnan mukaan, ei sijainnin.

Lemmikkipalstoilla oli taannoin erään nuoren koiranomistajan kirjoitus vaikeasta tilanteesta, johon hän oli koirineen joutumassa. Työharjoittelu ulkomailla oli vähällä tyssätä siihen, ettei harjoittelupaikkaan saanut ottaa koiria sisälle, ja piha oli jo ennestään täynnä koiria, joiden kanssa kirjoittajan oma terrieri tuskin tulisi toimeen. Muutamalla satasella tästäkin olisi selvitty joko maksamalla koiralle hoitaja harjoittelun ajaksi tai ostamalla kohdemaassa aitaelementtejä ja pykäämällä niistä kirjoittajan koiralle oma tarha. Ne sataset vain ovat yllättävät tiukassa, jos joutuu elämään opinto- tai toimeentulotuella.

Tämä kirjoitus on omistettu uudelle autolleni, jossa on invalidiystävälliset automaattivaihteet ja koiraystävällinen ilmastointi. ❤

Lue lisää:
Koiraihmisen konkurssi, osa 1
Koiraihmisen konkurssi, osa 2

Virtuaalikasvatusta ja moraalisäteilyä

Moraalisäteily: Ylemmyydentuntoinen pahennus, jota hieman ”tiedostavammat” yksilöt levittävät suuren henkilökohtaisen tuskan saattelemana meidän tavallisten kurjimusten keskuuteen.

Muutama vuosi sitten pikkutyttösektorin keskuudessa oli kovasti muodikasta pitää virtuaalikenneliä, eli pölliä koirien kuvia muiden ihmisten kotisivuilta ja lätkäistä ne nettiin keksityillä nimillä kuvitteellisen kennelin virtuaalisina tuotoksina. Näitä virtuaalikoiria sitten jalostettiin keskenään. Erinomaiset jalostusyksilöt Mega CH Superstar Kiss Of The Night ja Master Winner 2011 Sateenkaaren Mystic Tähtisumu risteytettiin tarkkaan harkiten, ja saatiin liuta erinomaisia virtuaalisia jälkeläisiä, joissa – toisin kuin oikeissa koirissa – ei ikinä ollut mitään vikaa.

Idea ei ole uusi, muistan puuhailleeni jotain vastaavaa ala-asteella, joskin tuolloin hevoset ja koirat joutui itse piirtämään ruutuvihkoon eikä jalostusmateriaalia pystynyt hankkimaan naapuripulpettia kauempaa. Viime aikoina virtuaalijalostus on ilmeisesti kokenut jonkinasteisen renessanssin netin koirapalstoilla. Sinne on syntynyt lauma virtuaalikasvattajia. Kutsun heitä jalostuspoliiseiksi, ja heillä on Suuri Tehtävä: jalostusvalintojen tekeminen muiden ihmisten puolesta, tai oikeastaan pään aukominen poikkeavasti ajatteleville kasvattajille. Jalostuspoliisit toivovat vilpittömästi kolmea asiaa:

a) kunhan tarpeeksi saarnaa, niin vääräuskoiset kasvattajat näkevät valon, parantavat tapansa ja alkavat ajatella Oikein™

ja

b) potentiaaliset pennunostajat pelastetaan väärin jalostavien kasvattajien kynsistä, kunhan heille vain julkisesti kerrotaan, mikä kaikki yhdistelmässä on jalostuspoliisin mielestä pielessä

ja tietenkin

c) että kukaan ei pilaisi rotua kasvattamalla Väärin.

Netin jalostuspoliisit ovat bonganneet kyseenalaisen pentumainoksen

Koiraharrastajien keskuudessa tuntuu elävän sitkeänä ajatus siitä, että kunhan jalostusmateriaalia tarpeeksi testataan ja karsitaan, löydetään myyttiset terveet linjat, joilla nykyisenlaista koiranjalostusta on turvallista jatkaa. Testejä, kokeita, tuloksia ja terveystarkistuksia ei mielletä työkaluina järkevämpien yhdistelmien pohtimiseen vaan ehdottomina ohjenuorina jalostuskäytölle. Meillä kaikilla on tieysti selkeä idea siitä, millainen on hyvä jalostusyksilö. Valitettavasti jokaisen idea hyvästä jalostusyksilöstä on aivan erilainen, ja sekös virtuaalista jalostuspoliisia ihmetyttää. Miten ihmeessä joku voi päätyä astuttamaan koiran, jolla on näyttelystä pelkkä H? Eikö kasvattaja tajua, että luonnetestissä hylätty koira on huono jalostusyksilö? Ei voi ymmärtää!

Hämmennys on ymmärrettävää, sillä virtuaalikasvattajan arvostelema koira ei ole elävä, hengittävä olento vaan pelkkää dataa paperilla, kokoelma tuloksia ja testejä. Jalostus on mustavalkoista ja helppoa, kun katsotaan pelkkiä lukuja. Jalostuspoliisit uskovat tietävänsä koirasta kaiken olennaisen lukemalla pentueilmoitusta, sukutaulua ja Kennelliiton koiranettiä. Jos netissä lukee, että whippetillä on C-lonkat tai bordercolliella agilitystä ja tokosta pelkkiä hylsyjä, niin paskahan se koira varmasti on. Jos sukutaulussa ei ole kummemmin titteleitä tai uutta verta, niin mitä annettavaa moisella voisi olla rodulle? Sukusiitosprosenttikin taisi lipsahtaa jalostuspoliisin sietorajan yli, kamalaa, itsehän en koskaan tällaista yhdistelmää tekisi vaikka toki kukin taaplaa tyylillään, nääs nääs nääs. Jos jalostuspoliisin toiminnan kyseenalaistaa, saa vastineeksi vilpitöntä hämmästystä: mitä, eikö muka ole paha asia tehdä sairaita yhdistelmiä, kannatetaanko täällä mahdollisesti pentutehtailua?

Tarkoitus on hyvä, mutta koiraharrastajille tyypilliseen tapaan lapsi viskataan menemään pesuveden mukana. Jalostuspoliisit yrittävät niin kovasti tehdä oikein ja parantaa maailmaa, että kaikkein ankarimmin he hyökkäävät tavallisten rivikasvattajien kimppuun, eli siis ihmisten, jotka vievät keskiverron koiransa vain hyödyllisinä pitämiinsä tutkimuksiin ja kehtaavat vielä julkaista pentuemainoksen netissä. Kun tällainen pienkasvattaja laittaa pentuilmoituksen nettiin, paikalle kiiruhtavat usein virtuaalikasvattajat ja jalostuspoliisit kuin haaskalle koikkelehtivat korppikotkat, ellei kasvattaja sattumalta kuulu raakkuvan parven ystäväpiiriin. Kaikkihan me olemme näitä viattomiksi kysymyksiksi naamioituja vittuiluja lukeneet: Kas, narttuhan on jo kuusivuotias, miksei sillä ole tehty jo aiemmin pentuetta? Miksi uros on alle kaksivuotias, eihän sillä ole vielä meriittejä eikä jalostusnäyttöäkään? Miksi koiralla ei ole tuloksia lajista X, Y tai Z? Mitenkäs tuo luonnetestitulos on vähemmän kuin esimerkillinen? Missä ovat jalostusyksilöiden sukulaisten terveystulokset viidenteen polveen asti? Samaan aikaan todelliset pentutehtailijat tehtailevat edelleen kaukana nettipoliisien ulottumattomissa ja kaiken maailman Pectus-kennelit saavat jatkaa rauhassa toimintaansa, sillä virtuaalijalostajat keskittyvät helpoimpien ja lähimpien kohteiden lynkkaamiseen.

Kasvattajan työ ei varmasti ole helppoa, ei ainakaan jos tunnustaa sen tosiasian, että kaikissa koirissa on enemmän tai vähemmän vikaa. Harmillista kyllä, koirat ovat myös muutakin kuin Koiranet-sivunsa summa. Käyttötulosten valossa keskinkertaisella elukalla voi olla kasvattajan mielestä erityisen kaunis pää, luonnetestissä hylätyllä mukavan rauhallinen luonne ja C-lonkkaisella susirumalla piskillä taas mielenkiintoinen sukutaulu. Onhan niitä aidosti paskoja yhdistelmiä ja hölmöjä kasvattajia olemassa (ja lemmikkiaiheisilla palstoilla tunnutaan saavan jonkinlaista sadomasokistista nautintoa siitä, että kaivetaan esiin tuohduttavimmat pentuilmoitukset) mutta toisaalta taas jokainen meistä lienee jonkun muun mielestä paska koiraharrastaja. Mikään ei ole varmempaa kuin se, että joka ainoaa yhdistelmää voi halutessaan kritisoida jollakin kriteerillä.

Asiaa ei pidä ymmärtää niin, että vähättelisin terveystarkistusten tekemistä tai kannattaisin kyseenalaista kasvatustyötä. Nythän on niin, että koirapiireissä häärii jos jonkinlaista säheltäjää, rahanahnetta paskiaista, hullua ja taivaanrannanmaalaria. On paskoja kasvattajia ja hyviä kasvattajia, on pihalla olevia kasvattajia ja sellaisia, jotka yrittävät parhaansa vallitsevissa olosuhteissa. Tokihan pistää vihaksi katsella ala-arvoisia yhdistelmiä mainostettavan erinomaisina. Väsähtänyt slogan ”näyttöön ja käyttöön” nostattaa kuplan otsaan. On vaikea olla ihmettelemättä joidenkin harrastamia tiukkoja linjauksia ja näyttelyihmisten ihmeellisiä ulkomuotokriteerejä, ja yhtä lailla ihmetyttää eräiden tahojen liberaali suhtautuminen luonteeseen ja hermorakenteeseen (”se on vain hieman varautunut”). Joidenkin koirat ovat rumia, toisten koirilla on minun mielestäni karsea luonne, jotkut mainostavat käyttökoirina piskejä jotka kelpaisivat lähinnä saunan taakse. Harmittaa, toden totta.

Ja kuitenkin, minunkin koirieni kasvattajat ovat takuulla jonkun mielestä vastuuttomia ja oma koiranpitoni lähestulkoon ala-arvoista. Kyse on perspektiivistä. Niin kauan kuin pysytään lain puitteissa, miksi juuri minun mielipiteeni pitäisi olla muiden ihmisten jalostusvalintojen ohjenuorana? Koiranjalostuksen suurimmat vaaranpaikat lienevät kuitenkin aivan muualla kuin muutamassa harrastelijan teettämässä mielestäni keskinkertaisessa pentueessa.

Onko tuloksilla väliä? Totta hitossa, jos sattuu olemaan harrastuksesta kiinnostunut pennunostaja. Jos aikoo itse harrastaa tavoitteellisesti jotakin koiraurheilulajia, on turvallisinta ottaa koira kasvattajalta, joka kisaa samassa lajissa ja jonka jalostusyksilöillä on siitä meriittejä. Jos etsii lähinnä lenkkikaveria, tuloksilla ei tee mitään. Jalostuksellisesti tulosten merkityksen voi arvioida vain kukin kasvattaja itse, ja lopullisesti asian punnitsevat pennunostajat.

Entä onko terveystarkastuksilla väliä? Totta kai niillä on, mutta harvassapa ovat jalostusyksilöt, joilla ei ole mitään rasitteita tai vikoja vaivoinaan. Testien ja mahdollisten terveystutkimusten määrä kasvaa kasvamistaan. Koirat voidaan DLA-testata, silmäpeilata, sydänkuunnella ja -ultrata, luustokuvata, niistä voidaan ottaa allergianäytteet, munuaisarvot ja trombosyytit, mutta toistaiseksi monien rotujen pahimmat terveysongelmat ovat sellaisia, joita ei voida testein varmistaa. Terveystutkimukset sinänsä ovat oikein kannatettavia ja on olemassa tutkimuksia, jotka joillekin roduille ovat liki välttämättömiä. Toisaalta on myös tutkimuksia, joilla ei kaikille roduille ole muuta arvoa kuin lisätä rivejä pentumainokseen. Aktiivisesti maastojuoksua harrastavan vinttikoiran lonkkakuvaaminen on tietysti ihan kiva juttu sinänsä, mutta onko juuri se hyvän kasvattajan mittari? Toki on hienoa myydä pentuja perusteellisesti terveystarkistetuista vanhemmista, mutta jos teetetään liuta tutkimuksia vain siksi, että niin kuuluu tehdä, ei se välttämättä tee kasvattajasta tai yhdistelmästä sen parempaa. Keneltä tahansa kasvattajalta voidaan kysyä, että miksi jalostusyksilöt eivät ole kyynär-, polvi- ja lonkkakuvattuja, jalostustarkastettuja, polveutumistutkittuja, TGAA-testattuja, sydänultrattuja, DLA-testattuja ja niin edelleen. Takuulla aina on joku testi jäänyt tekemättä, tai kaikkien tulokset eivät ole priimaa.

On hienoa, että erilaisia koirien vikoja ja sairauksia pystytään nykyisin seulomaan tutkimuksin. Tulevaisuudessa testausmahdollisuuksia kehitetään vielä lisää. Ennemmin tai myöhemmin saavutaan tilanteeseen, jossa jokaisesta perin pohjin tutkitusta koirasta on löytynyt jonkinlaista häikkää. Kaikki me tiedämme teoriassa, että täydellistä koiraa ei ole olemassa (paitsi oma koirani, tietysti!), mutta mitä enemmän tutkittua tietoa koiristamme saadaan, sitä konkreettisemmaksi asia muuttuu. Nettipoliisien vaino kohdistuukin usein nurinkurisesti juuri sellaisiin pienkasvattajiin, jotka ovat avoimesti kertoneet koiriensa ongelmista ja julkaisseet tutkimus-, koe- ja tarkastustulokset. Tivataan, miksi ei ole tehty enempää tutkimuksia tai kilpailtu useammassa lajissa. Moraalisessa tuohtumuksessa unohtuu se tosiasia, että kasvattaja on itse vastuussa valinnoistaan eikä hän oikeastaan ole tilivelvollinen muille kuin kasvatinomistajilleen.

Taho, jota virtuaalikasvattajien pitäisi oikeasti ripittää, ovat tietysti ostajat jotka sortuvat heidän mielestään vääränlaisiin yhdistelmiin. Harvalla tosin riittää kanttia mennä sanomaan vastaleivotulle pennunomistajalle, että miksi ihmeessä menit ostamaan tuollaisen sontaläjän, sen isällähän oli näyttelystä pelkkä H ja emä hylättiin luonnetestissä. Sehän olisi sikälikin noloa, että kaikesta huolimatta pennusta voisikin kasvaa ihan kelpo koira, ja miten jalostuspoliisimme sitten kävisi? Turvallisempaa on etsiä netistä vaarattomalta vaikuttava kohde ja tykittää oikein täyslaidalta omia eettisiä periaatteitaan, kunhan muistaa laittaa alkuun hassun hymiön ja jonkinlaisen disclaimerin tyyliin ”ihan ilman sarvia ja hampaita, mutta haluaisin kysyä, miksi ihmeessä”…

Esimerkillä johdetaan, ei saarnaamalla. Toivoisin, että jalostuskeskustelu keskittyisi siihen, mitä me harrastajat, kasvattajat ja pennnunostajat voisimme itse tehdä paremmin sen sijaan, että kiillotetaan sädekehiä ruotimalla kasvattajien jalostusvalintoja netissä. Pitäisi pystyä hyväksymään se, että kasvatusfilosofioita on erilaisia ja kaikilla ostajilla on omat kriteerinsä pennun ja kasvattajan valinnalle. Jos ihmiset keskittyisivät parantamaan maailmaa kohtelemalla omia koiriaan järkevästi ja tukemalla arvomaailmaltaan hyvinä pitämiään kasvattajia sen sijaan että yrittävät netissä suu vaahdossa kertoa kuinka muiden on syytä toimia, oltaisiin huomattavasti nykyistä hedelmällisemmällä maaperällä. Ennen pitkää niiltä todellisilta säätäjiltä ja pentutehtailijoilta loppuisivat ostajat ja maailma olisi taas piirun verran fiksumpi paikka.


Alun lainaus: Urbaani sanakirja. Moraalisäteily, tuo Homma-foorumin termilahja maailmalle!

Lue myös Juha Kareksen neuvot aloitteleville kasvattajille.

Linkkivinkki: koiria ja koirakämppiä

Asunto- ja sisustuspornosivusto Design*Sponge esittelee koteja, joissa ei uskoisi olevan lemmikkejä – ellei todistusaineisto poseeraisi kuvissa yhtä kuvauksellisena kuin omistajiensa kadehdittavan tyylikkäät interiöörit. Missä ovat kaikki koirankarvat, muumioituneet putkiluut, kastikkeen tahrimat kongit ja epämääräiset läiskät valkoisissa seinissä?

(c) Caitlin Williams

(c) Abigail Ahern

(c) Karen Hill

(c) Katie Kirk

Kaikki asunnot koirineen Design*Spongen artikkelissa.

Koiravideoita viime vuosisadan alkupuolelta

British Pathé kuuluu maailman vanhimpiin tv-tuotantoyhtiöihin. Pariisilainen Charles Pathé perusti sen 1890-luvulla ja tuotantoa on jatkettu näihin päiviin saakka. Koirarotujen historiasta kiinnostuneelle British Pathén pari vuotta takaperin avattu nettiarkisto on ehtymätön aarreaitta. Klippejä löytyy mykkäfilmien ajalta asti, ja vuosien varrella kameraan on tallentunut monien nykyrotujen historiaa.

BP:n videolinkityssysteemi on onneton, mutta tallenteista löytyy sellaisia historiallisia nappiosumia, että pakkohan ne on jakaa eteenpäin.

Kuinka moni saksanpaimenkoira nykyisin pystyisi samaan kuin Micky vuonna 1930?


Kolmannen hypyn aita on liki kolmimetrinen!

Tai kuinka moni kiinanpalatsikoira jaksaisi juosta esteradalla kuten rouva Phipps-Hornbyn pekingeesit vuonna 1964? (Klikkaa still-kuvaa, ja pääset katsomaan videon.)

Pekingeesi-racingiä, 1964

Vanhoina hurjina aikoina Mickyn tyylisiä hyppynäytöksiä järjestettiin melkein rodussa kuin rodussa. Alla greyhoundien hyppelyä vuodelta 1940. En osaa päättää, kumpi on hurjemman näköistä: laudalta ilmaan leiskauttava koira vai se, kun liki 30-kiloinen grey mötkähtää lennosta omistajansa syliin.

Greyhound-parkouria, 1940

Extreme-meiningistä on kyse myös greyhound racingin hiuksianostattavasta alkutaipaleesta kertovassa tallenteessa:

Ratakisat Euroopan ensimmäisellä greyhound-radalla, 1926

Vinttikoirien ja etenkin greyhoundien ratakisoja harrastavalta nykyihmiseltä tippuu leuka lattiaan kohdassa 00:30. Radalla on este. Kuva ensimmäisenä radalta ulos sinkoutuvasta koirasta lienee palanut verkkokalvoilleni koko loppuviikoksi.

Ratajuoksusta puheen ollen, venäjänvinttikoirien ensimmäiset ratakokeilut vaikuttavat aika lailla samalta kuin venäjänvinttikoirien juoksukisat vielä nykyäänkin: osa tajuaa homman, osaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Omaa silmääni viehättävät kovasti nämä vähäturkkisemmat borzoit vuodelta 1927:

Borzoit radalla, 1927

Vuonna 1958 vinttikoiraradoilta löytyi yhä esteitä. Repesin tälle videolle, jossa omistajat suorittavat radan yhdessä hämmentyneiden afgaanien kanssa – esteet tuottivat selkeästi ongelmia sekä koirille että ihmisille.

Afgaanien ratajuoksua, 1958

Koiranäyttelyistä löytyy paljon videoita lähes sadan vuoden takaa. Näyttelyvideoissa vilahtelee monia rotuja, joita ei meinaa tunnistaa nykyisten versioiden rinnalla. Vuoden 1923 näyttelyvideon alussa esiintyvä irlanninsetterikin eroaa melkoisesti siitä, millaiseksi rodun geeliversio nykyisin on kehitetty.

Koiranäyttely, 1923

Nämä ja 90 000 muuta videota löytyy British Pathén arkistosta.

Lisää koirarotujen historiaa aiemmassa kirjoituksessa Koirakuvia sadan vuoden takaa.

Crufts-voittajan koiranelämää

Maailman kuuluisin koiranäyttely oli ja meni. Vuoden 2012 Crufts jää varmasti historiaan diskattuine bulldoggeineen ja napolinmastiffeineen, mutta kuten tiedetään, ei sota yhtä (tai viittä) lyttynaamaa kaipaa. Show must go on. Tämän vuoden voittajaksi valikoitui lhasa apso Zentarr Elizabeth, jonka omistaja Margaret Anderson kertoo voittajan elämänlaadusta seuraavaa:

”Elizabeth on liian arvokas lenkkeilytettäväksi kotimme ulkopuolella”, selittää Margaret, 59-vuotias eläkkeellä oleva sosiaalityöntekijä. ”Mutta tietenkään emme pidä koiraamme koko ajan sisällä. Huolehdimme Elizabethin kunnosta ja terveydestä antamalla sen juoksennella takapihallamme.”

Takapiha ei kuitenkaan ole mikä tahansa piha. Andersonit ovat muokanneet puutarhaansa Elizabethin tarpeita varten poistamalla kasvimaan ja kukkaistutukset. Niiden sijaan pihaa peittävät betonilaatat, jotka pidetään hygieniasyistä tahrattomina ja valkaistuina.

”Kesällä Elizabeth voisi kävellä kuivalla ja lyhyeksi ajetulla nurmikolla, mutta emme halua ottaa sitä riskiä, että sen turkkiin joutuisi roskia ja mutaa. Sisällä Elizabeth nukkuu omassa häkissään keittiössä. Laitamme Elizabethin sinne aina, kun poistumme kotoa tai olemme liian kiireisiä valvomaan sitä. Ei Elizabethin voi antaa kuljeskella vapaasti ympäriinsä. Sehän voisi loukata itsensä. Jos Elizabeth vaikkapa tippuisi pöydältä ja katkaisisi jalkansa tai nielaisisi jotain myrkyllistä, sen näyttelyura olisi ohi.”

Elizabeth on koira, joka ei ole koskaan jahdannut myyriä, rypenyt mutaisessa ojassa, jäystänyt putkiluuta tai napsinut jäniksenpapanoita kostealta nurmikolta. Elizabeth ei ole koskaan edes nähnyt metsää. Lyön vaikka vetoa, ettei se aikuisiällään ole saanut leikkiä toisten koirien kanssa, siinähän voisi vaikka turkki kärsiä, puhumattakaan ilmeisestä onnettomuusriskistä. Onnettoman manikyroidun lattiamopin elämä koostuu neljän tunnin turkinhoitosessioista kaksi kertaa viikossa, koiranäyttelymatkoista ja laiskasta lyllerryksestä betonoidun takapihan ympäri aina, kun joku ehtii sitä pihalle valvomaan. Eipä ihme, että Elizabeth on omistajansa mukaan niin ”laiska” ja ”ylväs”, ettei sitä kuulemma edes huvita lähteä lenkille tai leikkiä pallolla. Tuskinpa häkkikanaakaan huvittaisi kylmiltään, saati että kunto riittäisi.

Margaret Anderson tekee kaiken koiransa parhaaksi, eikä Elizabethilta puutu mitään – paitsi mahdollisuus olla oikea koira.

Daily Mailin artikkelin voi lukea kokonaan täältä.

Aiheesta kirjoitti myös Pedigree Dogs Exposed.

Perjantairuno: The Hound


Elämä on kuin vieras koira – joko se repii kappaleiksi tai tulette ystäviksi. Joistakin se pitää enemmän kuin toisista.

The Hound

Life the hound
Equivocal
Comes at a bound
Either to rend me
Or to befriend me.

I cannot tell
The hound’s intent
Till he has sprung
At my bare hand
With teeth or tongue.
Meanwhile I stand
And wait the event.

– Robert Francis

Elämä kuin koira
arvaamaton
loikkaa vastaan
raastaen
tai rakastaen.

Käykö tuo koira
tuntematon
kättäni vasten
hampain
vai hellien?
Seison ja katson
kuinka käy.

Oletko vaarallinen koiranomistaja?

Korkeasaaren entinen intendentti Turunen onnistui viime viikolla trollailemaan sen verran tehokkaasti, että ajatus koiranomistajille pakollisesta testistä (tyyliin aselupa) nousi jälleen otsikoihin. En tiedä muiden mielipiteistä, mutta mielestäni ajatus luvanvaraisesta koiranomistajuudesta kuulostaa huonoimmalta ajatukselta sitten maasotaan ryhtymisen Keski-Aasiassa.

Kaikenlaiset hömppätestit ovat kuitenkin kivoja, joten kaivoin esiin muinoin suomentamani DO-TAG -testin (Dog Owner Threat Assessment Guide), jonka alkuperäinen lähde on Smartdogs-blogi. Testi on amerikkalainen, mutta yhdeksättä kysymystä lukuun ottamatta varsin kuranttia tavaraa myös suomalaisille koiranomistajille.

OLETKO VAARALLINEN KOIRANOMISTAJA?

Valitse kustakin kysymyksestä parhaiten itseesi ja koiraasi soveltuva vastaus, ja lopuksi laske pisteet yhteen.

1. Mitä tapahtuu, kun kutsut vapaana olevaa koiraasi?
– En ikinä antaisi koirani kulkea ilman hihnaa! (7 pistettä)
– Koira tulee, jos kädessäni on makkaraa tai muuta hyvää. (5)
– Koira tulee, jos sillä ei ole muuta tekemistä. (3)
– Koira tulee, ellei paikalla ole muita eläimiä tai ihmisiä. (2)
– Koira tulee, vaikka olisi parhaillaan jahtaamassa pikkueläimiä. (-5)

2. Poissaollessasi koirasi on…
– Vapaana luonnossa – koirani tarvitsee vapauttaan!* (10)
– Kytkettynä etupihalla karkoittamassa ei-toivottuja vieraita. (12)
– Kytkettynä tai juoksulangassa alueella, jonka ohi kulkee usein ihmisiä. (8)
– Vapaana alueella, jota ympäröi ns. näkymätön aita. (8)
– Vapaana aidatulla alueella, jonka ympärillä on usein ihmisiä ja muita koiria. (6)
– Turvallisessa kenneltilassa tai tarhassa rauhallisella paikalla. (1)
– Vapaana asunnossani, koska koirani ei aiheuta vaaraa itselleen. (0)
– Häkissä tai rajatussa tilassa sisällä, koska koira voi aiheuttaa vaaran itselleen ja sillä on koulutus meneillään. (0)
– Häkissä sisällä, koska koira tuhoaa paikkoja eikä sitä voi kouluttaa. (6)

3.Kuinka koirasi käyttäytyy hihnassa:
– Minulla ei ole aikaa viedä koiraani remmilenkeille. Koirani saa paljon liikuntaa temmeltäessään vapaana pihalla. (10)
– Minun täytyy lenkittää koiraani iltaisin tai hiljaisina aikoina, koska koirani suhtautuu aggressiivisesti muihin. (10)
– Koirani vetää kovasti hihnassa ja raahaa minua perässään, vaikka olen yrittänyt kaikkia konsteja lopettaakseni vetämisen. (8)
– Annan koirani juosta naapurustossa vapaana katselemassa paikkoja. (9)
– Koirani hihnakäyttäytyminen on moitteetonta, paitsi silloin, kun vieraita ihmisiä tai koiria tulee vastaan. (3)
– Koirani kävelee kauniisti vierelläni, vaikka ympärillä olisi häiriötekijöitä. (0)
– En tarvitse hihnaa, koska koirani kulkee käskystä vierelläni häiriötekijöiden ohi. (-2)

4.Miten koirasi suhtautuu hoitotoimenpiteisiin (harjaus, kynnenleikkuu, lääkkeiden antaminen…):
– Koiralle pitää laittaa kuonokoppa ennen kuin voin koskea siihen. (8)
– Koirani ei tarvitse mitään hoitotoimenpiteitä. (10)
– Vien koirani eläinlääkärille tai trimmaajalle, koska en uskalla tehdä toimenpiteitä itse. (9)
– Koirani ei ole järin innoissaan, mutta sietää hoitotoimenpiteet. (2)
– Koirani rakastaa hoitotoimenpiteitä! (0)

5. Entä, kun koirasi käyttäytyy huonosti?
– Menetän malttini. Mokoma paskiainen tekee sen vain ärsyttääkseen minua. (10)
– Turhaudun, koska sellaista tapahtuu niin usein. (6)
– Jätän asian joskus huomioimatta, koska olen niin kiireinen. (8)
– Yleensä huomaan koirani pahanteon liian myöhään puuttuakseni siihen.*** (8)
– Jätän huonon käytöksen huomioimatta ja toivon, että ongelma ratkeaa itsestään. (8)
– Torun tai rankaisen koiraa ja jatkan omia hommiani. (5)
– Korjaan koiran käytöstä ja kehun tai palkitsen, kun koira lopettaa pahanteon tai muuttaa käytöstään. (1)
– Suorastaan odotan näitä loistavia koulutusmahdollisuuksia! (0)
– Mamman oma pikku kultamussukka ei ikinä käyttäytyisi huonosti! (15)

6. Koirasi on:
– Kokenut menneisyydessä hirvittävän kovia ja sitä täytyy ymmärtää sekä kohdella silkkihansikkain. (10)
– Oma täydellinen vauvelini. (10)
– Ihan vaan koira, ei enempää eikä vähempää. (5)
– Koira, jolla on koiran halut ja tarpeet. (0)

7. Miten sujuu pienten lasten ja koiran yhteiselo?
– Jätän koirani turvallisin mielin keskenään lasten kanssa. Voin luottaa koiraani. (10)
– Suljen koirani toiseen huoneeseen, koska se vihaa lapsia. (7)
– Pidän koiraa silmällä koko ajan. (4)
– Pidän aina silmällä sekä koiraa että lapsia. (0)
– Koirani ei ole koskaan ollut tekemisissä lasten kanssa. (8)

8.Minulla on kaksi tai useampia koiria, koska:
– En ehdi viettää tarpeeksi aikaa koirani kanssa. Kun niitä on kaksi, ne pitävät toisilleen seuraa. (10)
– Omistan vain yhden koiran, koska minulla ei ole aikaa, rahaa tai tilaa useammalle. (0)
– Omistan vain yhden koiran, koska se vihaa muita koiria. (8)
– Minulla on tarpeeksi aikaa, energiaa, tilaa, rahaa ja muita tarvittavia resursseja nauttiakseni kaikista koiristani. (0)
– Tiedän, että osaan huolehtia koiristani paremmin kuin kukaan muu.** (20)

9. Onko koirasi leikattu eli kastroitu tai steriloitu?
– Leikattu omasta pyynnöstäsi alle puolivuotiaana. (2)
– Leikattu omasta pyynnöstäsi yli puolivuotiaana. (0)
– Leikattu jo ennen kuin sait sen. (0)
– Leikkaamaton, koska se on rekisteröity rotukoira. (8)
– Leikkaamaton, koska koira ikävöisi kiveksiään tai kohtuaan. (7)
– Leikkaamaton, koska terveys- ja luonnetestien mukaan se on erinomainen rotunsa edustaja. (0)
– Leikkaamaton, koska kasvattaja haluaa koirastani pennun. (8)
– Leikkaamaton, koska olen liian kiireinen, epäjärjestelmällinen tai rahaton huolehtiakseni asiasta. (10)
– Leikattu terveyssyistä, mukaan lukien se, jos se ei terveytensä tai luonteensa puolesta ole rotunsa hyvä edustaja (0)

10. Totteleeko koirasi komentoja kuten istu, maahan ja paikka:
– Koirani ei tarvitse kouluttamista. (10)
– Vain jos käsillä on herkkupalkkaa. (8)
– Vain jos sen huomio ei ole kiinnittynyt johonkin muuhun. (8)
– Tottelee, jos ympärillä ei ole liian paljon häiriötä. (5)
– Tottelee, jos ympärillä ei ole isoja häiriötekijöitä (esim toisia koiria). (3)
– Tottelee häiriötekijöistä (esim. toiset koirat ja ihmiset) huolimatta . (0)

* Jos asut maalla ja koirasi vartioi karjaa tai lampaita, saat vain yhden pisteen.
** Jos todella ajattelet näin, hanki apua. Saatat olla eläintenkeräilijä.
*** Tätä ei ole alkuperäisessä testissä, mutta minusta saman pistemäärän voisi saada myös, jos toruu koiraa vahingon jo tapahduttua, esim. kun tulee töistä ja löytää huonekasvit lattialta.

PISTEET:

75 tai enemmän – Saatat olla kuolettavan vaarallinen koiranomistaja. Ellet muuta tapojasi, on erittäin todennäköistä, että koirasi aiheuttaa pysyviä vammoja muille ihmisille tai päättää päivänsä ennenaikaisesti ala-arvoisen käytöksesi vuoksi. Sinun ei pitäisi omistaa minkäänlaista koiraa.

50-75 pistettä
– Olet vaarallinen koiranomistaja. Naapurisi vihaavat todennäköisesti sekä sinua että koiraasi. Ihmiset välttelevät sinua ja kiertävät kadun toiselle puolelle pysyäkseen poissa tieltäsi. Koirasi saattaa vahingoittaa tulevaisuudessa joko ihmisiä tai toisia koiria. Hanki apua pikimmiten!

40-50 pistettä – Olet ongelmakoiranomistaja. Kaikki tuntevat koirasi – vääristä syistä. Naapurisi ovat valittaneet sinusta niin usein, että poliisi muistaa jo, missä asut. Eläinlääkärit teeskentelevät ilahtunutta saapuessanne vastaanotolle. Jotkut ystävistäsi eivät halua tulla kylään, koska eivät halua joutua tekemisiin koirasi kanssa. Vaikka koirasi ei ikinä purisikaan ketään, on mahdollista, että se lopetetaan tai annetaan uuteen kotiin huonon käytöksensä vuoksi – vaikka todellisuudessa syy on sinun.

30-40 pistettä – Olet ärsyttävä koiranomistaja. Naapurisi pitävät sinusta, mutta toivovat silti joskus salaa, että muuttaisit pois. Lastesi ystävät eivät halua leikkiä koirasi kanssa. Sinulla ei varmaankaan ole kovin paljon aikaa koirallesi, tai sitten hemmottelet sitä ylenpalttisesti – tai mikä pahinta, sekoitat koiraparan pään lopullisesti vuorottelemalla lellittelyn ja huomioimattomuuden kanssa. Eläinlääkärisi pitää sinusta, mutta tuskin suosittelisi sinua hyvänä koiranomistajana, jos joku kysyisi.

20-30 pistettä – Olet kelvollinen koiranomistaja. Koirasi käy harvoin ihmisten hermoille ja sen käytös parantuu kaiken aikaa. Ihmiset ovat yleensä iloisia tavatessaan koirasi, ja vaikka eivät olisikaan, koirasi ei häiritse heitä. Eläinlääkärisi kehuisi sinua mielellään, jos kasvattaja tai eläinsuojeluyhdistys pyytäisi suosituksia.

Vähemmän kuin 20 pistettä – Olet erinomainen koiranomistaja. Vaikka lemmikkisi olisi ollut alussa ongelmakoira, omistat nykyisin kelpo koiran. Ystävät ja naapurit kysyvät sinulta mielellään neuvoa koirankoulutusasioissa.