Blogin pitäminen on vaikeaa, koska netistä löytyy kymmenittäin hauskempia ja osuvampia kirjoituksia kuin omat tekeleeni. Toisaalta, blogin pitäminen on helppoa, koska netistä löytyy kymmenittäin kirjoituksia, joihin voi linkata ja välttyä täten kirjoittamisen vaivalta.
Tämä tyyppi tulee eikä meinaa: itsevarmuutta uhkuen ja rintaansa takoen kuin showpainija tai King Kong. Yhtään koiraa ei ole vielä koulutettu kisatasolle asti, mutta tästä seuraavasta tulee neloisvalio. Rodussa ei toki ole vielä yhtään neloisvaliota, mutta myymällä uhoilijalle pennun kasvattaja saa kunniaa ensimmäisen sellaisen kasvattajana – edellyttäen, että pentu on riittävän hyvä.
Jos kasvattaja innostuu ja myy uhoilijalle pennun, melko vahvoja tulevaisuusskenaarioita on yleensä kaksi: 1) koirasta tulee ihan kiva kotikoira, mutta edes terveystarkastuksiin sitä ei saada tai 2) koira tulee postimerkki hanurissa kasvattajalle takaisin viimeistään vuosikkaana.
Oudon rannan hiekka ei varsinaisesti ole lifestyle-blogi, ellei lifestyleksi lasketa kumihanskoja mallia keinosiementäjä tai koiranoksennusta karvalankamatossa. Sitäkin hämmästyttävämpää on huomata, että hot damn, jo viime vuonna levittämästäni entomofagian ilosanomasta on kaikessa hiljaisuudessa tullut jonkinasteinen trendi coolien hipstereiden keskuudessa. Hyönteissyönti goes ravintolapäivä! Sirkka-sandwichejä!
Ensi lauantain ravintolapäivässä halukkailla on mahdollisuus testata vaihtoehtoisia proteiininlähteitä käytännössä, kun Ravintola Ötökkä avaa ovensa Viikissä 19.5.2012.
Asunto- ja sisustuspornosivusto Design*Sponge esittelee koteja, joissa ei uskoisi olevan lemmikkejä – ellei todistusaineisto poseeraisi kuvissa yhtä kuvauksellisena kuin omistajiensa kadehdittavan tyylikkäät interiöörit. Missä ovat kaikki koirankarvat, muumioituneet putkiluut, kastikkeen tahrimat kongit ja epämääräiset läiskät valkoisissa seinissä?
Kaikki asunnot koirineen Design*Spongen artikkelissa.
British Pathé kuuluu maailman vanhimpiin tv-tuotantoyhtiöihin. Pariisilainen Charles Pathé perusti sen 1890-luvulla ja tuotantoa on jatkettu näihin päiviin saakka. Koirarotujen historiasta kiinnostuneelle British Pathén pari vuotta takaperin avattu nettiarkisto on ehtymätön aarreaitta. Klippejä löytyy mykkäfilmien ajalta asti, ja vuosien varrella kameraan on tallentunut monien nykyrotujen historiaa.
BP:n videolinkityssysteemi on onneton, mutta tallenteista löytyy sellaisia historiallisia nappiosumia, että pakkohan ne on jakaa eteenpäin.
Kuinka moni saksanpaimenkoira nykyisin pystyisi samaan kuin Micky vuonna 1930?
Kolmannen hypyn aita on liki kolmimetrinen!
Tai kuinka moni kiinanpalatsikoira jaksaisi juosta esteradalla kuten rouva Phipps-Hornbyn pekingeesit vuonna 1964? (Klikkaa still-kuvaa, ja pääset katsomaan videon.)
Pekingeesi-racingiä, 1964
Vanhoina hurjina aikoina Mickyn tyylisiä hyppynäytöksiä järjestettiin melkein rodussa kuin rodussa. Alla greyhoundien hyppelyä vuodelta 1940. En osaa päättää, kumpi on hurjemman näköistä: laudalta ilmaan leiskauttava koira vai se, kun liki 30-kiloinen grey mötkähtää lennosta omistajansa syliin.
Greyhound-parkouria, 1940
Extreme-meiningistä on kyse myös greyhound racingin hiuksianostattavasta alkutaipaleesta kertovassa tallenteessa:
Ratakisat Euroopan ensimmäisellä greyhound-radalla, 1926
Vinttikoirien ja etenkin greyhoundien ratakisoja harrastavalta nykyihmiseltä tippuu leuka lattiaan kohdassa 00:30. Radalla on este. Kuva ensimmäisenä radalta ulos sinkoutuvasta koirasta lienee palanut verkkokalvoilleni koko loppuviikoksi.
Ratajuoksusta puheen ollen, venäjänvinttikoirien ensimmäiset ratakokeilut vaikuttavat aika lailla samalta kuin venäjänvinttikoirien juoksukisat vielä nykyäänkin: osa tajuaa homman, osaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Omaa silmääni viehättävät kovasti nämä vähäturkkisemmat borzoit vuodelta 1927:
Borzoit radalla, 1927
Vuonna 1958 vinttikoiraradoilta löytyi yhä esteitä. Repesin tälle videolle, jossa omistajat suorittavat radan yhdessä hämmentyneiden afgaanien kanssa – esteet tuottivat selkeästi ongelmia sekä koirille että ihmisille.
Afgaanien ratajuoksua, 1958
Koiranäyttelyistä löytyy paljon videoita lähes sadan vuoden takaa. Näyttelyvideoissa vilahtelee monia rotuja, joita ei meinaa tunnistaa nykyisten versioiden rinnalla. Vuoden 1923 näyttelyvideon alussa esiintyvä irlanninsetterikin eroaa melkoisesti siitä, millaiseksi rodun geeliversio nykyisin on kehitetty.
Yksi Euroopan uhanalaisimmista eläinlajeista sai tällä viikolla uutta toivoa, kun Uudenmaan Ely-keskus teki järkipäätöksen ja suojeli erittäin uhanalaisen halavasepikän elinalueen Vantaan Mätäojanlaaksossa. Taajaan soistuvasta rantametsästä koostuvan suojelualueen koko on 23,2 hehtaaria, joten kuoriaisella pitäisi olla tilaa temmeltää ja lisääntyä.
Halavasepikkää on tavattu koko maailmasta vain Suomesta, ja täältäkin vain muutamalta alueelta, joista Mätäojan laakso on merkittävin. Kyseessä on siis meidän vantaalaisten oma jättiläispanda, potentiaalinen superjulkkis, luonnonsuojeluyhdistysten maskotti – tai siis olisi, jos ihmiset jaksaisivat innostua kovakuoriaisista. Viime vuonna halavasepikkä oli joutua Vantaan kaupungin raivausvimman uhriksi, kun alueelta kaadettiin muutamia halavasepikän asuttamia puita leikkikentän tieltä. Puut kaadettiin siitä huolimatta, että Mätäojan laakso tiedettiin halavasepikän esiintymisalueeksi. Moni ei tiedä vieläkään, että naapurissa asuu superharvinaisuus.
Tarkastelemalla suojelualueen karttaa selviää, että harvinaisia eläimiä bongatakseen ei tarvitse lähteä Afrikkaan safarille. Mätäojan laaksoon pääsee paikallisbussilla, ja halavasepikän lisäksi alueella voi tavata myös harvinaisen laikkujumin tai pajusepikän, puhumattakaan muusta monimuotoisesta kosteikkofaunasta. Halavasepikkä on loistava esimerkki siitä, miksi kaupunkiryteikkö päihittää kaupunkipuistikon. Kaikkea luontoa ei tarvitse eikä kannata parturoida tai siistiä:
Halavasepikän esiintymä Vantaalla ei ole sattuma. Samalla pienellä alueella elävät useat muut harvinaiset puuhyönteiset. Alueen merki-tys perustuu sen historiaan ja siihen, ettei siitä ole tehty puistomaista. Hävittämällä katkenneita pajuja, raivaamalla ”ryteikköä” ja estämällä tulvia alueen lajisto tuhoutuisi nopeasti. (Jyrki Muona & Lena Brüstle)
Ensi kesänä otan eväät mukaan ja menen kaupunkisafarille moikkaamaan sepiköitä.
Animaatiostudio LAIKAn Katie Mello suunnitteli Bones-whippetilleen melko päheän halloween-kostyymin.
All Terrain Armored Transport
Ensimmäiseksi ajattelin, että koiraparka, kuinka ihmiset voivatkaan kiusata lemmikkejään jne jne jada jada, mutta sitten muistin Reaverin viimetalvisen toppahaalarin, joka ei kylläkään näyttänyt läheskään yhtä katu-uskottavalta, mutta joka aiheutti salukille paljon pahempaa häpeää ja ahdistusta kuin Bonesin naamiaisasu. Eli siis päätän, että kuvan asu on erittäin cool. Parasta olisi, jos Bones voisi ampua silmistään lasersäteitä, mutta eiköhän tuo mene noinkin.
Lisäys: Kommentoija on oikeassa, Bones on italianvinttikoira eikä whippet. Hyvä minä.
Oudon rannan hiekka 