Crufts-voittajan koiranelämää

Maailman kuuluisin koiranäyttely oli ja meni. Vuoden 2012 Crufts jää varmasti historiaan diskattuine bulldoggeineen ja napolinmastiffeineen, mutta kuten tiedetään, ei sota yhtä (tai viittä) lyttynaamaa kaipaa. Show must go on. Tämän vuoden voittajaksi valikoitui lhasa apso Zentarr Elizabeth, jonka omistaja Margaret Anderson kertoo voittajan elämänlaadusta seuraavaa:

”Elizabeth on liian arvokas lenkkeilytettäväksi kotimme ulkopuolella”, selittää Margaret, 59-vuotias eläkkeellä oleva sosiaalityöntekijä. ”Mutta tietenkään emme pidä koiraamme koko ajan sisällä. Huolehdimme Elizabethin kunnosta ja terveydestä antamalla sen juoksennella takapihallamme.”

Takapiha ei kuitenkaan ole mikä tahansa piha. Andersonit ovat muokanneet puutarhaansa Elizabethin tarpeita varten poistamalla kasvimaan ja kukkaistutukset. Niiden sijaan pihaa peittävät betonilaatat, jotka pidetään hygieniasyistä tahrattomina ja valkaistuina.

”Kesällä Elizabeth voisi kävellä kuivalla ja lyhyeksi ajetulla nurmikolla, mutta emme halua ottaa sitä riskiä, että sen turkkiin joutuisi roskia ja mutaa. Sisällä Elizabeth nukkuu omassa häkissään keittiössä. Laitamme Elizabethin sinne aina, kun poistumme kotoa tai olemme liian kiireisiä valvomaan sitä. Ei Elizabethin voi antaa kuljeskella vapaasti ympäriinsä. Sehän voisi loukata itsensä. Jos Elizabeth vaikkapa tippuisi pöydältä ja katkaisisi jalkansa tai nielaisisi jotain myrkyllistä, sen näyttelyura olisi ohi.”

Elizabeth on koira, joka ei ole koskaan jahdannut myyriä, rypenyt mutaisessa ojassa, jäystänyt putkiluuta tai napsinut jäniksenpapanoita kostealta nurmikolta. Elizabeth ei ole koskaan edes nähnyt metsää. Lyön vaikka vetoa, ettei se aikuisiällään ole saanut leikkiä toisten koirien kanssa, siinähän voisi vaikka turkki kärsiä, puhumattakaan ilmeisestä onnettomuusriskistä. Onnettoman manikyroidun lattiamopin elämä koostuu neljän tunnin turkinhoitosessioista kaksi kertaa viikossa, koiranäyttelymatkoista ja laiskasta lyllerryksestä betonoidun takapihan ympäri aina, kun joku ehtii sitä pihalle valvomaan. Eipä ihme, että Elizabeth on omistajansa mukaan niin ”laiska” ja ”ylväs”, ettei sitä kuulemma edes huvita lähteä lenkille tai leikkiä pallolla. Tuskinpa häkkikanaakaan huvittaisi kylmiltään, saati että kunto riittäisi.

Margaret Anderson tekee kaiken koiransa parhaaksi, eikä Elizabethilta puutu mitään – paitsi mahdollisuus olla oikea koira.

Daily Mailin artikkelin voi lukea kokonaan täältä.

Aiheesta kirjoitti myös Pedigree Dogs Exposed.

Mainokset

Aloittelevan riutta-akvaristin kootut snafut

Lyhenne SNAFU tarkoittaa englanniksi kuta kuinkin samaa kuin suomalainen sananparsi ”savun hälvettyä laskemme ruumiit”. Netistä löytyy toinen toistaan hienompia kuvia ja kertomuksia upeista riutta-akvaarioista, mutta riutta-snafuista kuulee harvemmin. Mokia ei jostain syystä ole tapana raportoida. On tietysti myös mahdollista, että olen ainoa suolavesipytyn kanssa töhöillyt, mutta valtion tiedonjulkistamispalkinnon toivossa ajattelin silti jakaa oman syntilistani. Mokaaminen on noloa – ja tässä harrastuksessa myös hemmetin kallista – joten älkää tehkä niinkuin minä tein vaan tehkää niinkuin isot pojat sanovat.

Jos olet vasta aloittelemassa harrastusta, älä osta pientä nanoakvaariota ”parille pehmytkorallille ja selkärangattomille”
Joo, sellainen tulee halvemmaksi. Kyllä, pehmytkorallit kasvavat helposti. Valaisimeksi riittää työpöytävalaisin. Tekniikkaa ei tarvitse nimeksikään. Mutta silti, älä osta nanoa, ellei sinulla ole jo ennestään puolen olohuoneen kokoista allassysteemiä monimetallivalaisimineen, ala-altaineen, dursoineen ja kivikoralleineen. Sitkeän huhun mukaan maailmassa on olemassa akvaristi, joka on ostanut ensimmäiseksi ja ainoaksi altaakseen 30 litran nanon ja tyytynyt siihen, mutta käytännössä nano jää pieneksi parissa kuukaudessa, jonka jälkeen ostetaan uudelleen isompi allas, tehokkaampi valaisin, vaahdotin, nostopumppu, lisää kiveä, isommat streamit… Pieneksi jääneet myydään törkeään alihintaan Aqua-Webissä seuraaville innokkaille aloittelijoille, jotka haluavat helppohoitoisen pikkunanon pehmytkoralleille ja parille erakkoravulle.

Älä osta imukupeilla kiinnittyviä virtauspumppuja
Tosi. Itse asiassa imukupilla kiinnittyvä mikä tahansa on todennäköisesti huono ajatus.

Älä yritä jyystää kalkkilevää laseista juustohöylällä
…Äläkä hammasharjalla, luottokortilla, levämagneetilla, leipäveitsellä tai kynnellä. Ei se lähde. Osta suosiolla handy-raappa rautakaupasta, ja sille kymmenen varaterää.

Älä hinkkaa handyllä silikoneja irti altaan kulmista.
Eikä tässä vielä kaikki, vaan muista myös:

Älä yritä ottaa handystä terää irti vetämällä
Se terä on oikeasti terävä. Handyssä on edessä pieni nuppi, joka painetaan irti esim. sukkapuikolla. Tämän jälkeen terä pitimineen irtoaa työntämällä sitä kahvan sivustan aukosta vaikkapa veitsenkärjellä sivusuuntaan.

Älä laita chaetomorpha-makrolevää pääaltaaseen
…ellet halua selvitellä takkuuntunutta leväkasvustoa irti pumpuista ja streameista. Lisäbonus, jos altaassa on Seriatopora hystrixin kaltainen tiheähaarainen koralli, josta chaetomorphaa ei saa irti kirveelläkään.

Jos tiputat metalliesineen tai vaikka streamin pistokkeen akvaarioon, huuhtele se välittömästi makealla vedellä.
Oikeasti tässä kai pitäisi lukea, että älä tiputa metalliesinettä tai sähkötöpseliä akvaarioon, mutta harvapa meistä sen tahallaan tekee. Suolavesi ruostuttaa suojaamattomat metalliesineet – myös ruostumattoman teräksen – nopeammin kuin uskoisi mahdolliseksi.

Älä hommaa isoa ala-altaallista järjestelmää käymättä kokeneemman harrastajan luona kuuntelemassa, miltä pulputtava ylivuoto, resonoiva nostopumppu ja täysillä huriseva vaahdottaja kuulostavat kotioloissa.
Mielipiteensä kullakin, mutta minusta ala-altaallinen riutta-akvaario ei sovi makuuhuoneeseen, ja olohuoneeseenkin vain, mikäli tykkää kontata alakaapissa teippaamassa vaimentimia putkistoon.

…Ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä:
ÄLÄ TIPUTA VALAISINTA ALTAASEEN.
Kyllä. Olen tehnyt sen. Olen tiputtanut kalleimman yksittäisen akvaariolaitteeni suolavesitankkiin. Ei, johto ei onneksi ollut seinässä. Pikaisen googletuksen perusteella vaikuttaa siltä, että en ole edes ainoa. Riutta-akvaarioissa on harvoin kansilasit, ja valaisimet ovat painavia viritelmiä. Lampun roiskauttaminen altaaseen on riuttamokailun axis of evil: noloa, kallista ja vaarallista. Älä tee!

Vantaan kaupunki jyräsi jumit ja sepikät

Halavasepikkä

Halavasepikkä (Hylochares cruentatus). Kuva: Jyrki Muona, Luonnontieteellinen keskusmuseo

Vantaan kaupungille kävi nolot: kaupungin viheralueyksikkö suoritti hakkuita kahden äärimmäisen harvinaisen kuoriaislajin esiintymisalueella. Mätäojan puisto Martinlaaksossa on yksi kahdesta halavasepikän tunnetusta esiintymisalueesta koko maailmassa, ja harvennushakkuuinnostuksessaan Vantaa tuli kerralla tuhonneeksi kymmenesosan halavasepikän pesäpuista. Alueella on tähän asti viihtynyt myös Euroopankin mittakaavassa harvinainen laikkujumi.

Vielä muutama vuosi sitten kuoriaisistaan ylpeä Vantaa julisti suojelevansa koko Mätäojan laakson. Alueelle teetätettiin ulkopuolisen konsultin johdolla hoitosuunnitelma, jossa pyrittiin sovittamaan yhteen alueen virkistyskäyttö ja luontoarvot. Sittemmin kuoriaiset ovat näemmä jotenkin oudosti pudonneet kartalta ja aluetta on virkistyskäytön nimessä siistitty rankalla kädellä.  Kyseessä on ilmiselvä luonnonsuojelurikos Sauli Niinistön hengessä:

Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää. (Sauli Niinistö Helsingin Sanomissa keväällä 1997)

Vantaan kaupungin hakkuissa oli varmasti kyse typerästä mokasta, mutta selvästi Suomen jumit, jäärät, nopsakit, pallokit, kärsäkkäät ja lukuisat muut öttiäiset tarvitsisivat oman puolestapuhujansa. Saimaannorppa ja liito-orava ovat onnekseen karvaisia, söpöjä ja helposti tuotteistettavissa, mutta näkisinpä päivän, kun Vantaan kaupunki vaihtaa vaakunaeläimekseen halavasepikän lohen tilalle.

Päivitys 2.2.2012: Tarina sai onnellisen lopun, kun Ely-keskus teki päätöksen halavasepikän elinalueen suojelemisesta.

Näin tehdään remmirähjiä – opas aloitteleville koiranomistajille

Onneksi olkoon, sinulla on pentu! Olet varmaan jo huomannut, että remmirähjäys on netin koira-aiheisilla palstoilla yksi yleisimmistä puheenaiheista. Näillä yksinkertaisilla ohjeilla saat takuuvarmasti omasta koirastasikin remmirähjän, ja voit liittyä asiaa nettipalstoilla voivottelevien sankkaan joukkoon!

  • Ihan ensimmäiseksi kannattaa ajatella, että on hirmuisen söpöä, kun pieni pentu koettaa haukahdella lenkillä vieraille koirille ja ihmisille. Onpa se innokas! Kyllä haukahtelu varmasti loppuu sitten isompana itsekseen, eikös juu?
  • Ota pentu varmuuden vuoksi syliin, jos lenkillä tulee toinen koira vastaan.
  • Anna pennun vetää ja kulkea lenkillä aina ensin. Näin koira törmää sinua ennen esimerkiksi kulman takaa yllättäen ilmestyviin toisiin koiriin, ja saa itse päättää, miten niihin kannattaa reagoida.
  • Käy säännöllisesti koirapuistossa nuoren koiran kanssa, koska pentuja täytyy sosiaalistaa. Koirapuistot ovat pennuille eräänlaisia vapaapainikehiä, joissa voi opetella ottamaan turpiinsa ventovierailta ja joista ei pääse karkuun. Narttukoirat oppivat, että jokainen lähestyvä uros on potentiaalinen seksuaalirikollinen.
  • Usko niitä, jotka sanovat, että koirista tulee vihaisia tai arkoja, jos ne eivät pääse hihnassa tutustumaan vieraisiin koiriin. Anna kaikkien vastaantulevien koirien tervehtiä omaasi, koska pentujahan täytyy sosiaalistaa!
  • Käytä fleksiä, että koirasi varmasti pääsee moikkaamaan sellaisiakin koiria, joiden omistajat jostakin syystä haluavat välttää remmirähjäyksen ja koettavat kiertää teidät mahdollisimman kaukaa. Sosiaalistetaan toki heidänkin koiransa!
  • Anna koirasi jäädä tuijottamaan lähestyviä ja ohi kulkevia koiria.
  • Edellisen tehokkaampi muunnelma on teeskennellä, että koirasi painaa ainakin tonnin etkä jaksa kiskoa sitä hihnasta eteenpäin. Anna koirasi käydä maahan makaamaan keskelle tietä, josta se voi kätevästi syöksähtää ohi kulkevan koirakon jalkoihin. Näin saat kätevästi tehtyä naapurinkin koirasta remmirähjän!
  • Tee jokaisesta ohitustilanteesta iso show. Koiralle pitää koko ajan puhua rauhoittavalla äänellä: ”Noh Musti, ei mitään hätää Musti, mennäänpäs nyt ohi Musti.” Näin koira oppii, että ohitustilanteissa on jotakin erityisen huolestuttavaa, kun omistajakin ne noteeraa. Kannattaa samaten pidätellä hengitystä, kiristää hihnaa, naksutella klikkerillä, heilutella lelua ja sylkeä hampaista koiralle nameja.
  • Voit myös pyytää koiran ojanpenkalle istumaan ja koettaa seisoa sen edessä, ettei se näe ohi kulkevaa koiraa. Ideana on tehdä toisten koirien ohittamisesta mahdollisimman iso ohjelmanumero.
  • Hommaa remmirähjälle koiralle kaveriksi toinen koira, ja pian sinulla on tuplamäärä remmirähjiä!
  • Älä koskaan anna koiran leikkiä muiden koirien kanssa ilman hihnaa, paitsi tietysti koirapuistossa.
  • Hankkiudu tilanteisiin, joissa pentusi joutuu tekemisiin teille molemmille ennestään tuntemattomien koirien kanssa, kunnes pentu saa pari kertaa niiltä turpiinsa. Sitten saat oikeuden käyttää remmirähjien omistajien yleisintä tekosyytä koiran käytökselle: ”sen kimppuun kävi pentuna isompi koira, ja nyt se pelkää”.
  • Ja luonnollisesti: anna koiran rähistä hihnassa, koske sen kimppuun kävi pentuna isompi koira ja nyt sitä pelottaa, eikä tilanteelle luonnollisestikaan voi enää koskaan tehdä mitään.

Helppoa kuin heinänteko, remmirähjien tekeminen. Ellei sinulla vielä ole koiraa, voit myös huvitella pelaamalla remmirähjäbingoa, jossa saat raksin ruutuun jokaisesta listan kohdasta, jota vastaantulevat koirakot toteuttavat. Suora bingorivi on lähes taattu. Suomen remmirähjäpopulaatio on siis tulevaisuudessakin turvattu.

Lisää aiheesta:

Team Kenzongos-blogissa innostuttiin pohtimaan remmirähjäystä tämän pakinan tiimoilta vakavamminkin – kannattaa käydä lukemassa.

Miksi koirastani ei tullut remmirähjää