Vaikein päätös

Carli Davidson 2010

Tuulen koirat -vinttikoirapalstalta löytyi linkki invalidisoituneita lemmikkejä esittelevään kuvagalleriaan. Sokeita koiria, joiden silmät on poistettu, amputoituja raajoja, jalattomia kissoja, hydrokefaliasta kärsivä kääpiökoira. Galleriassa oli aiemmin useampia kuvia, mutta ilmeisesti kuvaaja säikähti äkillistä vierailijatulvaa ja poisti hätkähdyttävimmät otokset kuvakokoelmasta. On mahdollista, että kuvaaja sai vihapostia – mikään ei ole yhtä tuohtunut kuin tuohtunut koiraihminen, ja monia kuvat järkyttivät, ehkä inhottivatkin.

Suomessa vallitsi pitkään eläintenpitokulttuuri, jossa vammautuneet tai pahoin sairastuneet elikot – niin hyötyeläimet kuin lemmikitkin – päästettiin turhia kursailematta kärsimyksistään. Eläinlääkärillä käytiin harvoin, eikä kuntoutuksesta eläinten kohdalla juuri puhuttu. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, ja lemmikkien proteesit ja pyörätuolit yleistyvät  Suomessakin.

Harvemmin kuulee, että ihmiset surevat lopettaneensa lemmikkinsä liian aikaisin. Yleisempää on myöntää, että eutanasiapäätöstä lykättiin liian pitkään, annettiin koiravanhuksen rapistua: rakon hallinta pettää, silmät sokeutuvat, korvilla ei enää kuule, harvenevan karvan alta kuultavat kasvaimet. Mitäpä siitä, vaikka lenkit ulkona ovat jääneet ja elinpiiri kutistunut takkahuoneen kokoiseksi. Mitäpä siitäkään, että ruokakuppiin voi laittaa enää nestemäistä ravintoa. Kai elämästä voi nauttia, vaikka nautittavana olisi enää lääkkeiden suoma sekava horrostila ja vanhuksen jäykkää selkää ikkunan läpi lämmittävä aurinko?

Sana lopetus on ymmärrettävä eufemismi. Kukaan ei halua ajatella tappavansa tai tapattavansa lemmikkiään. Koirien ja kissojen eläinlääkärikuluihin käytetään vuosi vuodelta enemmän rahaa. Ihmiset kaihtavat ajatusta siitä, että loppujen lopuksi päätös lemmikin elämän päättämisestä on omistajan kontolla. Moni haluaisi ulkoistaa lopetuspäätöksen tekemisen eläinlääkärille, mutta nykyaikainen lääketiede pystyy kyllä pitämään toivottomimmatkin tapaukset hengissä loputtoman pitkään, ja usein eläinlääkäri ehdottaa yhä uusia hoitotoimenpiteitä, yhä eksoottisempia testejä, yhä kalliimpia lääkkeitä. He tekevät työtään. Lääkärin tehtävä on pitkittää elämää. Omistajan tehtävä on päättää, koska se päättyy.

Englanninbulldogin kaltaiset rodut ovat eräänlaisia koiramaailman käänteisiä Ikea-huonekaluja: pentu tulee valmiiksi kasattuna, mutta koiran elämän varrella omistajan täytyy käyttää huomattavia määriä rahaa ja aikaa pitääkseen koiransa kasassa. Moni bulldoggi ei pysyisi elämän syrjässä kiinni ilman loputtomia huolto- ja hoitotoimenpiteitä, ja yhtä moni omistaja pitää kalliita operaatioita täysin normaalina osana koiran elinkaarta. Bulldogit eivät suinkaan ole ainoita: koiria lääkitään, kuntoutetaan, korjataan, parannellaan ja hoidetaan sadoilla tuhansilla, ehkä jopa miljoonilla euroilla vuosittain. Samaan aikaan kriteerit hyvälle koiranomistajuudelle ovat kiristyneet: enää ei netissä ymmärretä, jos joku ampuu oman koiransa tai lopetuttaa sairaan eläimen, jota kenties olisi vielä voitu hoitaa. Jalan katkeamista ei pidetä asiallisena syynä päättää koiran elämä, mahalaukunkiertymät täytyy totta kai yrittää hoitaa (yhä uudelleen ja uudelleen), vialliset nivelet korjataan vaikka proteeseilla. Ollaan kenties menossa amerikkalaiseen suuntaan, jossa hyvän koiranomistajuuden perusvaatimuksiin kuuluu raajarikon koiran pyörätuoli.

Nykyihminen inhimillistää lemmikkejään, rakastaa niitä vilpittömästi, liittää ne osaksi perhettään, samaistuu niihin ja tuntee yksinäisyyden tuskaa ne menetettyään. Koirat ja kissat ovat persoonallisuuksia, ystäviä, perheenjäseniä. Kukapa ei olisi valmis maksamaan mitä tahansa tarjotakseen ystävälleen parasta mahdollista hoitoa. Liian varhain ja helpolla luovuttaminen koetaan häpeällisenä, saituutena, ja nuoren koiran lopettaminen helposti kyseenalaistetaan. Niin tekevät jopa koiransa lopettaneet omistajat itse.

Lemmikin kuolemaan liittyvän tunnelatauksen keskellä unohtuu koira, joka ei ymmärrä, että puolen vuoden häkkilevon päässä siintää mahdollinen parempi tulevaisuus. Koiralle ei voi selittää, että jos nyt syöt syöpälääkkeesi ja otat sytostaattihoitosi, saatat elää vielä vuoden pidempään. Eläimen kipua ja pelkoa ei voi oikeuttaa sillä, että kärsimys vahvistaa, että sillä ostetaan muutama kuukausi lisää elinikää, että elämä vaipoissa ja pyörätuolissa on yhtä antoisaa kuin niitä ilman. Pilalle jalostettuja friikkirotuja lukuun ottamatta koirat on luotu juoksemaan, kalvamaan luita, kaivamaan kuoppia, rypemään mutalätäköissä. Koirat eivät osaa nähdä suurempaa kokonaisuutta, liidellä mielensä korkeuksissa kuin Stephen Hawking ruumiinsa kahleet unohtaen, eivätkä koirat saa lohtua tulevista mahdollisuuksista nykyisen kärsimyksen keskellä. Raajansa ja aistinsa menettänyt koira on kuin ajattelukykynsä ja minuutensa menettänyt ihminen. Pyörä pyörii, mutta hamsteri on kuollut.

Mainokset