Ylennys
James Tate
Edellisessä elämässäni olin hyvä koira
ja niinpä kuolemani jälkeen minut ylennettiin
ihmiseksi. Koirana oli mukavaa. Isäntäni
oli köyhä maanviljelijä. Minä paimensin
ja vartioin hänen lampaitaan. Yö yön jälkeen
sudet ja kojootit koettivat päästä ohitseni,
mutta kertaakaan en kadottanut ainoatakaan
lammasta. Palkkiokseni sain herkkupaloja
isäntäni pöydästä. Hän oli köyhä, mutta söi
hyvin. Maanviljelijän lapset leikkivät
kanssani vapaahetkinään. Minua rakastettiin
enemmän kuin koira voisi toivoa. Kun sitten
vanhenin, perhe otti uuden koiran ja koulutti
sen minun tehtäviini. Uusi koira oli nopea
oppimaan ja minä pääsin perheen lemmikiksi.
Aamuisin toin isännälleni hänen tohvelinsa,
sillä ikä alkoi jo vaivata häntäkin. Hitaasti
tein kuolemaa, aina pieni pala kerrallaan.
Tämän tietäen isäntäni salli uuden koiran
ilahduttaa minua tempuillaan, temmeltää
ja painaa joskus kuononsa turkkiini. Ja
eräänä aamuna en enää noussut. He hautasivat
minut säädyllisin menoin joen varteen,
varjoisan puun juurelle. Siihen päättyi
elämäni koirana. Joskus kaipaan sitä ja istun
ikkunassani ja itken. Elän kerrostalossa
jonka ikkunasta näkyy muita kerrostaloja.
Töissä istun eriössäni koko päivän enkä
puhu kenellekään. Olin hyvä koira. Tämä on
palkintoni. Ihmishahmoiset sudet tuskin huomaavat minua.
Ne eivät minua pelkää.
Oma suomennos, alkuperäinen englanninkielinen runo täällä.
Oudon rannan hiekka 