Koiravideoita viime vuosisadan alkupuolelta

British Pathé kuuluu maailman vanhimpiin tv-tuotantoyhtiöihin. Pariisilainen Charles Pathé perusti sen 1890-luvulla ja tuotantoa on jatkettu näihin päiviin saakka. Koirarotujen historiasta kiinnostuneelle British Pathén pari vuotta takaperin avattu nettiarkisto on ehtymätön aarreaitta. Klippejä löytyy mykkäfilmien ajalta asti, ja vuosien varrella kameraan on tallentunut monien nykyrotujen historiaa.

BP:n videolinkityssysteemi on onneton, mutta tallenteista löytyy sellaisia historiallisia nappiosumia, että pakkohan ne on jakaa eteenpäin.

Kuinka moni saksanpaimenkoira nykyisin pystyisi samaan kuin Micky vuonna 1930?


Kolmannen hypyn aita on liki kolmimetrinen!

Tai kuinka moni kiinanpalatsikoira jaksaisi juosta esteradalla kuten rouva Phipps-Hornbyn pekingeesit vuonna 1964? (Klikkaa still-kuvaa, ja pääset katsomaan videon.)

Pekingeesi-racingiä, 1964

Vanhoina hurjina aikoina Mickyn tyylisiä hyppynäytöksiä järjestettiin melkein rodussa kuin rodussa. Alla greyhoundien hyppelyä vuodelta 1940. En osaa päättää, kumpi on hurjemman näköistä: laudalta ilmaan leiskauttava koira vai se, kun liki 30-kiloinen grey mötkähtää lennosta omistajansa syliin.

Greyhound-parkouria, 1940

Extreme-meiningistä on kyse myös greyhound racingin hiuksianostattavasta alkutaipaleesta kertovassa tallenteessa:

Ratakisat Euroopan ensimmäisellä greyhound-radalla, 1926

Vinttikoirien ja etenkin greyhoundien ratakisoja harrastavalta nykyihmiseltä tippuu leuka lattiaan kohdassa 00:30. Radalla on este. Kuva ensimmäisenä radalta ulos sinkoutuvasta koirasta lienee palanut verkkokalvoilleni koko loppuviikoksi.

Ratajuoksusta puheen ollen, venäjänvinttikoirien ensimmäiset ratakokeilut vaikuttavat aika lailla samalta kuin venäjänvinttikoirien juoksukisat vielä nykyäänkin: osa tajuaa homman, osaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Omaa silmääni viehättävät kovasti nämä vähäturkkisemmat borzoit vuodelta 1927:

Borzoit radalla, 1927

Vuonna 1958 vinttikoiraradoilta löytyi yhä esteitä. Repesin tälle videolle, jossa omistajat suorittavat radan yhdessä hämmentyneiden afgaanien kanssa – esteet tuottivat selkeästi ongelmia sekä koirille että ihmisille.

Afgaanien ratajuoksua, 1958

Koiranäyttelyistä löytyy paljon videoita lähes sadan vuoden takaa. Näyttelyvideoissa vilahtelee monia rotuja, joita ei meinaa tunnistaa nykyisten versioiden rinnalla. Vuoden 1923 näyttelyvideon alussa esiintyvä irlanninsetterikin eroaa melkoisesti siitä, millaiseksi rodun geeliversio nykyisin on kehitetty.

Koiranäyttely, 1923

Nämä ja 90 000 muuta videota löytyy British Pathén arkistosta.

Lisää koirarotujen historiaa aiemmassa kirjoituksessa Koirakuvia sadan vuoden takaa.

Linkkivinkki: koirakuvia sadan vuoden takaa

Netistä löytyi kokoelma koirarotujen kuvia 1700-luvun lopulta 1980-luvulle asti. Kuvien koirat ovat oman aikansa parhaimmistoa, näyttelyissä palkittuja, kansallisia kuuluisuuksia ja arvokkaita jalostusyksilöitä. Äkkiseltään voisi kuvitella, että rotumääritelmin vaalitut rodut näyttäisivät nykyisinkin samalta kuin vajaa sata vuotta sitten. Joidenkin rotujen kohdalla tavoite alkuperäisen ulkomuodon vaalimisesta on kuitenkin toteutunut paremmin kuin toisten.

Kukapa olisi uskonut, että mäyräkoiralla on joskus ollut jalat?

1897 mäyräkoira

Vuonna 1929 jalat löytyivät vielä myös welsh corgi pembrokelta. Kuvan koira oli omana aikanaan näyttelyissä palkittu valio. Jostakin syystä se näyttää varsin erilaiselta kuin yksi vuoden 2010 korkeimmin palkituista corgeista ja saisi nykyään epäilemättä lähdöt kehästä keltaisen nauhan kera. Lukevatkohan nykyiset kasvattajat ja tuomarit aivan eri rotumääritelmää kuin vuonna 1929?

1929_PembrokeCorgi_ch_golden_girl

Bullterrierikin on joskus näyttänyt siltä, että siitä olisi tositilanteessa vastusta härälle. Rodun historiaa tuntemattomien  lienee vaikea tunnistaa kuvan koiraa bullterrieriksi, niin erilaiselta ne nykyään näyttävät.

1879 bullterrieri

Vuonna 1913 shetlanninlammaskoiraa ei vielä oltu keksitty tuunata minilassieksi, eikä korvien liimaamistakaan näköjään tuolloin harrastettu.

1913 shetlanninlammaskoira

Näyttelylinjaisten saksanpaimenkoirien nykymallista voi olla montaa mieltä, mutta käsi pystyyn: kenen mielestä kuvan koira Wolf II of Teaneck on rakenteellisesti puutteellinen tai rumempi kuin 2000-luvun saksanpaimenkoirat?

saksanpaimenkoira 1920

Rotujärjestöiltä tekisi kieltämättä mieli kysyä, että mitä hittoa tässä välissä oikein on tapahtunut? Mikä meni pieleen? Kaduttaako yhtään? Jos rotumääritelmän tarkoitus kerran on säilyttää rodun ulkomuoto ikuisesti naftaliinissa ja näyttelyissä rangaistaan kaikenlaisista poikkeamista, miten ihmeessä rodut ovat kuitenkin sadassa vuodessa muuttuneet näin paljon?

Lisää kuvia: Dog Breed Historical Pictures

Jotkut koirarodut muuttuvat, jotkut eivät – eikä rotumääritelmällä ole asian kanssa juuri tekoa.