Maastokisat, rentouttava koko perheen harrastus

Katiskassa on juttua maastokisoista rataharrastajan näkökulmasta. Moni kohta osuu ja uppoaa:

en ole PK-koirien jälkikoetta lukuun ottamatta törmännyt yhtä katsojaepäystävälliseen lajiin. Koirien seuraaminen oli käytännössä mahdotonta, ainakaan alusta loppuun. Toisaalta, harvempaa kilpailuttajaakaan kiinnosti muiden juoksemiset — ainoastaan oma ja pari kaverin rekkua jaksoivat innostaa. Voi olla, että kilpailupaikan sijainti ja malli aiheuttivat moisen, ja muualla kilpailujen seuraaminen on helpompaa — en tiedä.

Valitettavasti Jagsterin seuraamat kisat eivät olleet mitenkään poikkeukselliset. Vaikka maastokisoja joskus markkinoidaan ystäville ja kylänmiehille tapana viettää mukava, rento päivä luonnon helmassa koirien hienoja suorituksia seuraten, vinttikoirien maastokisat eivät todellakaan ole katsojaystävällinen laji. Jos rata on tehty tarkoituksenmukaiseen maastoon eikä tasaiselle pellolle, koko rataa ei välttämättä näe edes lähetyspaikalta. Koirat starttaavat, katoavat ensimmäisen mäennyppylän taakse ja ilmestyvät (toivottavasti!) esiin taas maalisuoralla. Tuomarit tietenkin näkevät koko suorituksen, mutta siitä ei juuri ole harrastajalle iloa: tähän päivään mennessä en ole onnistunut luotettavasti arvailemaan, millä perusteella tuomarit heittelevät koirille pisteitä. Usein olen pitänyt oman koiran suoritusta keskitasoisena, ja tuomareilta tuleekin päivän parhaat pisteet. Joskus taas katselee koiransa menoa rinta ylpeydestä röyheänä ja pokaalinkuvat silmissä kiiluen… ja tuomareiden antamilla pisteillä ei pääse edes finaaliin.

Arvostelulajiin liittyy toinenkin katsojille ikävä puoli: pisteitä joutuu odottelemaan, joskus pitkäänkin. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä toimistossa parinsadan koiran kolmelta tuomarilta saamien pisteiden laskeminen ja koirien sijoituksen merkitseminen aiheuttaa kosolti työtä, mutta katsojaa odotus riipii. Olenkin saanut kokeneemmilta harrastajilta vinkin asemoida hyvä ystävä notkumaan tuomarien sihteerin tuolin läheisyyteen. Hyvällä säkällä sihteerin radiopuhelimesta kuulee koiransa pisteet saman tien, eikä tarvitse odottaa tuntia tai paria tietääkseen, pitääkö lähteä kotiin vai varautua juoksuttamaan koiraa vielä finaaleissakin.

En tiedä, ovatko muut harrastajat kiinnostuneita vieraiden koirien suorituksista, mutta itse katselisin niitä mielelläni. Valitettavasti maastokisoissa ei vain yleensä ole aikaa katsoa muiden koirien juoksuja – hyvä jos omansa ehtii katsoa! Kisapäivä on jatkuvaa ravaamista: aamuvarhaisella kaasutetaan jossain jumalan selän takana pitkin huonosti merkittyjä kyläteitä toimistoon ilmoittautumaan ennen määräajan umpeutumista, mikä ei aina ole niin yksinkertaista. Muistan edelleen kauhulla erään Suomi-Cupin, jonka kisakirjeeseen oli jäänyt virheellinen ajo-ohje. Tämän seurauksena aamukahdeksalta ainakin neljä autollista vinttikoiria ja niiden hädissään palloilevia omistajia päätyi ajamaan väärästä risteyksestä paikallisen tallin lantakasan taakse pussinperään, josta ei päässyt pois kuin peruuttamalla auto kerrallaan. Olimme lopulta kisapaikalla kolme minuuttia ennen ilmoittautumisajan päättymistä.

Ilmoittautumisesta siirrytään eläinlääkärintarkastukseen, tai oikeastaan tarkastusjonoon, jossa kuunnellaan kymmenestä minuutista tuntiin whippettien pitämää helvetillistä ulvontaa. Tarkastuksen jälkeen koiran voi viedä autoon, mutta omistaja siirtyy kyttäämään numeroiden ja parien arvontaa, joka poikkeuksetta suoritetaan mahdollisimman kaukana parkkipaikasta. Kun lähtö ja manttelin väri on selvillä, siirrytään kyttäämään koska oma lähtö tulee. Tämän näkee pienestä taulusta, johon sihteerit laittavat parhaillaan käynnissä olevan lähdön numeron näkyviin. Taulu on tietenkin lähtöpaikalla, joka ei välttämättä näy toimistolta eikä ainakaan parkkipaikalta. Vieherikkojen, tuomarien kokoontumisten, koirien karkaamisen, ruokataukojen sun muiden keskeytysten vuoksi esimerkiksi kymmeneen lähtöön kuluvaa aikaa on vaikea arvioida, ja hermostuneet omistajat ravaavat jatkuvasti auton ja lähtöpaikan väliä varmuuden vuoksi useampaan kertaan, ettei oma vuoro pääse yllättämään.

Kun oman koiran vuoro lähestyy, on aika aloittaa koiran lämmitteleminen. On melko tavallista, että lämmittelyä jatkuu pitkäänkin ja koira joutuu seisoskelemaan kisakamppeet päällä pitkiä aikoja viehettä katsellen, koska vieherikkoja sattuu kaiken aikaa ja vieheiden palautuksiin kuluu aikaa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun koirat on jo päästetty lähtöalueelle, mutta syystä tai toisesta lähtö viivästyy. ”Kävelyttäkää koiria”, kuuluu käsky, ja siinä sitten palloillaan pellon laidassa eteen jätettyä viehettä tarkastellen ja pahimmassa tapauksessa annetaan koirien kerätä aggrea kyräilemällä toisiaan.

No, koirat juoksevat minkä juoksevat, ja luulisi että lähdön jälkeen omistaja voisi rentoutua ja nauttia kisatunnelmasta. Mutta ei, tästä se työ vasta alkaa! Koiraa on jäähdyteltävä ja juotettava. Kun koira on vihdoin autossa, omistaja ravaa takaisin toimistolle kyttäämään taululta mahdollista finaalipaikkaa. Kuten sanottua, pisteiden tulo taululle voi kestää, mutta tässä vaiheessa ei ole varaa rentoutua ja odotella pisteitä rauhassa, koska finaalien eläinlääkärintarkastukset ovat yleensä pikimmiten finaaliin menijöiden selvittyä. Omistajat siis ravaavat lähtöpaikan, autonsa ja toimiston väliä toistuvasti, kunnes selviää, että koira pääsee todellakin finaaliin (hienoa!). Väsynyt koira siis äkkiä ulos autosta ja takaisin eläinlääkärintarkastusjonoon, kisakalu tarkastuksen jälkeen takaisin autoon, omistaja voi ehkä käydä kahvilla tai jopa vessassa tässä välissä. Jos finaaliparit ja -lähdöt arvotaan, niitä kytätään tässä välissä. Jos oma lähtö ja manttelin väri on selvillä, otetaan alkuerien kyttäys-lämmittely-odottelu-hermoilu -rumba uudestaan.

Kun finaalijuoksukin on juostu, puhti tuppaa olemaan poissa paitsi koiralta myös omistajalta. Kotiin ei kuitenkaan välttämättä päästä vielä tuntikausiin, koska monissa kisoissa finaalien pisteitä ei julkisteta ennen palkintojenjakoa. Toki joissakin kisoissa palkintoja aletaan roduittain jakaa jo finaalien vielä pyöriessä, mutta paljon useammin kaikki rodut palkitaan kerralla illan jo hämärtyessä. Palkintojenjakoa edeltää yleensä päämäärätön haahuilu (tässä vaiheessa muiden koirien juoksut eivät enää todellakaan jaksa kiinnostaa, ja tekee mieli olutta) ja odottelu. Väsyneen taputuksen säestämänä palkinnot jaetaan tuskallisen hitaasti n-määrälle menestyneitä ja vähemmän menestyneitä koiria kustakin rodusta. Jos jaksaa pysyä valveilla, palkintojenjako on oiva tilaisuus kuulla kaikenlaisia kekseliäitä syitä oman koiran huonolle menestykselle. Kun toimistosta vihdoin saa kisakirjan ja pääsee useamman tunnin kestävälle kotimatkalle, olo on kuin viikon interrail-sekoilun jälkeen. Joka paikassa on hiekkaa tai heinää, takapenkille on unohtunut täytetty kakkapussi, limaisia kolmioleivän kuoria löytyy jalkatilasta, palkintoluunsa syönyt koira piereksii ja radiossa soi Teuvo, maanteiden kuningas.

Joka kerta vannon, ettei koskaan enää, mutta aina se seuraava maastokisakerta kuitenkin on tullut. Jos aikoo lähteä vinttikoirakisoihin turistiksi, suosittelisin kuitenkin ratakisoja. Sekä GRL:n että Vinttikoiraliiton ratakisoissa meno on katsojaystävällistä ja kaikki sujuu nopeammin ja selkeämmin. Kuulutuksia tulee säännöllisesti, koiria on yleensä vähemmän ja turisteiksi houkutelluille ystävillekin on selvää, mikä koira voitti ja miksi. Eikä niistä vesivessoistakaan mitään haittaa yleensä ole.


Lisää maastokisoista:
Miksi koirani ei menestynyt maastokisoissa?
Metsästysvideoita vinttikoirista

Mainokset

Miksi koirani ei menestynyt maastokisoissa?

1. Kisassa mitattiin tällä kertaa pelkkää ajoa, ei metsästystä.

2. Koirani on liian älykäs ajaakseen muovipussia, paitsi silloin, kun se yllättäen ajaakin sitä, jolloin se on edelleenkin älykäs, mutta suostuu moiseen vain minua miellyttääkseen.

3. Pari sai paremmat pisteet, koska sen mantteliin oli kirjailtu numero 1, joka hypnotisoi tuomarit pitämään sitä parhaana.

4. Lähtöä jouduttiin vieherikon takia odottelemaan liian kauan, ja koirani ehti masentua.

5. Koirani oli heti ensimmäisessä lähdössä, eikä ehtinyt päästä fiilikseen.

6. Rodussani on tavallisesti vain kaksi kilpailijaa, ja nyt oli sen toisen vuoro.

7. Olihan se tiedossa, että tuomari/vieheenvetäjä/toimiston täti oli varannut ensi vuodeksi pennun kaverin koirasta, joka sitten – yllätys yllätys – sai parhaat pisteet ja valioitui.

8. Rata oli liian pitkä, ja koirani on sprintteri.

9. Rata oli liian lyhyt, ja koirani on stayeri.

10. Vieheenvetäjä veti kaverinsa koiralle viehettä lähempänä kuin muille.

11. Kisapäivänä satoi, ja koira jäykistyi kylmässä.

12. Kisapäivänä paistoi aurinko, ja koirasta katosi helteellä se paras terä.

13. Koirani on tottunut juoksemaan vain vastakkaisen sukupuolen kanssa, ja nykyinen jako luokkiin sukupuolen mukaan on epäreilua sitä kohtaan.

14. Koira eksyi radalta, koska aurinko heijastui parin pannansoljesta ja häikäisi sen.

15. Koirallani oli liian nopea pari. Oikeassa rodunomaisessa metsästystilanteessa koirat ovat yhtä nopeita.

16. Koirani ei oikonut, mutta tuomari oli kierosilmäinen ja näki omiaan.

17. Toimistontädit vetivät finaalirajan silkkaa vittumaisuuttaan juuri minun koirani edestä.

18. Sinisellä manttelilla sai epäreilua kilpailuetua alkukaarteessa, ja minun koiralleni sattui punainen mantteli.

19. Voittajakoiran turkkia oli takuulla ajeltu, kun taas minun koirani juoksee luomuna.

20. Eläinlääkäri kuunteli voittajakoiran sydäntä vain viisi sekuntia, vaikka kaikki tietävät, että sitä vaivaa rutto, kuppa ja sydänvika, jotka paljastuvat vasta kuuden sekunnin perinpohjaisella tutkimuksella.

21. Lähettäjä päästi takuulla minun koirani irti nanosekuntia myöhemmin kuin kaverin koiran.

22. Kisapaikka oli tasainen pelto, joka ei mitannut kunnolla voittajien ominaisuuksia, ja isompiin haasteisiin tottunut koirani kyllästyi moiseen ja jätti kesken.

23. Radalla oli näköeste, mikä on täysin maastokisojen ja oikean metsästystilanteen hengen vastaista, koska todelliset saaliit pysyttelevät ilman muuta aina aukealla ja ne kovimmat metsästyskoirat taas osaavat säästää voimiaan ja keskeyttää, jos pupu katoaa näkyvistä.

24. Radalla oli paljon korkeuseroja, jotka ovat paitsi vaarallisia, niin myös oikean metsästystilanteen hengen vastaisia, koska beduiinit ja tataarit käyvät aina lanaamassa arot ja aavikot jeepeillään ennen metsästystä.

25. Kisapaikka oli heinäpelto, jossa oli liikaa heinää.

26. Kisapaikka oli hiekkamonttu, jossa oli liikaa hiekkaa.

27. Rata oli liian suora, mikä on oikean metsästystilanteen hengen vastaista, ja sitä paitsi oikea pupu ei juokse suoraan.

28. Rata oli liian mutkikas, mikä on nivelille vaarallista, ja sitä paitsi oikea pupu ei tee tiukkoja mutkia.

29. Kyseessä olivat kansainväliset kisat, ja koirani ulkomaalainen pari sai epäreilua kilpailuetua kauluristaan, kun mantteli rajoitti koirani liikkeitä.

30. Kaikilla kilpakumppaneilla on asuntoautot, kun taas meillä on pieni rupinen Toyota, joka päästää pakokaasut sisään.

31. Joku poksautti pellon laidalla kuoharipullon, ja koirani luuli olevansa Espan puistossa piknikillä ja lähti etsimään eväsleipiä.

32. Uljas koirarotuni on kehitetty suden, karhun ja arobiisonin metsästykseen, eikä muovipussi ole saaliina sen kiinnostuksen arvoinen.

33. Vieheenvetolaitteesta lähti liian kova ääni ja koiralta meni pasmat sekaisin.

34. Tuomarit antoivat enemmän pisteitä erikoisen väriselle koiralle, koska silmä turtuu rodun tavalliseen väritykseen.

35. Koirani on päätänsä käyttävä, älykäs ja yhdessä työskentelevä metsästäjä eikä mikään peräkanaa tai rinnakkain juokseva pikajuoksija, ja nyt se päätti käyttää päätään ja juosta yhdessä parin kanssa ulos pellolta.

36. Rataa ei oltu optimoitu juuri minun rodulleni, joka poikkeaa niin paljon edukseen muista vinttikoiraroduista, että ratasuunnittelijoiden pitäisi suorittaa kolmivuotiset AMK-opinnot Päijät-Pohjolan ratainstituutissa osatakseen tehdä oikeutta rotuni ainutkertaisille kyvyille.

37. Koiralleni ei annettu reiluja mahdollisuuksia, koska se ei päässyt finaaliin, jossa tiedän sen olevan parhaimmillaan.

38. Eläinlääkäri kielsi koiraani osallistumasta finaaleihin, vaikka se ontui ihan vain pikkuisen.

39. Voittajakoiran kasvattaja on takuulla sekoittanut salaa linjoihinsa greyhoundia.

40. Kisapelto oli rajattu samanlaisella muovinauhalla kuin viehe, ja koirani ymmärrettävästi erehtyi kohteesta.

41. Koirani näyttää parastaan vain todella vaativilla radoilla, ja tämänpäiväinen oli pelkkä aloittelijoille sopiva pellerata.

42. Buffasta ei saanut tuttua makkaramerkkiä, eikä koira tiennyt olevansa kisoissa.

43. Kisapelto oli vinttikoiraradan vieressä, ja koirani luuli olevansa ratakisoissa.

44. Talvimaastoissa oli liian talvista.

45. Koirani on rotua, joka on kehitetty ajuetyöskentelyyn, eikä kaksi koiraa ole mikään ajue.

46. Tuomarit olivat sokeita pölvästejä.