Aloittelevan riutta-akvaristin kootut snafut

Lyhenne SNAFU tarkoittaa englanniksi kuta kuinkin samaa kuin suomalainen sananparsi ”savun hälvettyä laskemme ruumiit”. Netistä löytyy toinen toistaan hienompia kuvia ja kertomuksia upeista riutta-akvaarioista, mutta riutta-snafuista kuulee harvemmin. Mokia ei jostain syystä ole tapana raportoida. On tietysti myös mahdollista, että olen ainoa suolavesipytyn kanssa töhöillyt, mutta valtion tiedonjulkistamispalkinnon toivossa ajattelin silti jakaa oman syntilistani. Mokaaminen on noloa – ja tässä harrastuksessa myös hemmetin kallista – joten älkää tehkä niinkuin minä tein vaan tehkää niinkuin isot pojat sanovat.

Jos olet vasta aloittelemassa harrastusta, älä osta pientä nanoakvaariota ”parille pehmytkorallille ja selkärangattomille”
Joo, sellainen tulee halvemmaksi. Kyllä, pehmytkorallit kasvavat helposti. Valaisimeksi riittää työpöytävalaisin. Tekniikkaa ei tarvitse nimeksikään. Mutta silti, älä osta nanoa, ellei sinulla ole jo ennestään puolen olohuoneen kokoista allassysteemiä monimetallivalaisimineen, ala-altaineen, dursoineen ja kivikoralleineen. Sitkeän huhun mukaan maailmassa on olemassa akvaristi, joka on ostanut ensimmäiseksi ja ainoaksi altaakseen 30 litran nanon ja tyytynyt siihen, mutta käytännössä nano jää pieneksi parissa kuukaudessa, jonka jälkeen ostetaan uudelleen isompi allas, tehokkaampi valaisin, vaahdotin, nostopumppu, lisää kiveä, isommat streamit… Pieneksi jääneet myydään törkeään alihintaan Aqua-Webissä seuraaville innokkaille aloittelijoille, jotka haluavat helppohoitoisen pikkunanon pehmytkoralleille ja parille erakkoravulle.

Älä osta imukupeilla kiinnittyviä virtauspumppuja
Tosi. Itse asiassa imukupilla kiinnittyvä mikä tahansa on todennäköisesti huono ajatus.

Älä yritä jyystää kalkkilevää laseista juustohöylällä
…Äläkä hammasharjalla, luottokortilla, levämagneetilla, leipäveitsellä tai kynnellä. Ei se lähde. Osta suosiolla handy-raappa rautakaupasta, ja sille kymmenen varaterää.

Älä hinkkaa handyllä silikoneja irti altaan kulmista.
Eikä tässä vielä kaikki, vaan muista myös:

Älä yritä ottaa handystä terää irti vetämällä
Se terä on oikeasti terävä. Handyssä on edessä pieni nuppi, joka painetaan irti esim. sukkapuikolla. Tämän jälkeen terä pitimineen irtoaa työntämällä sitä kahvan sivustan aukosta vaikkapa veitsenkärjellä sivusuuntaan.

Älä laita chaetomorpha-makrolevää pääaltaaseen
…ellet halua selvitellä takkuuntunutta leväkasvustoa irti pumpuista ja streameista. Lisäbonus, jos altaassa on Seriatopora hystrixin kaltainen tiheähaarainen koralli, josta chaetomorphaa ei saa irti kirveelläkään.

Jos tiputat metalliesineen tai vaikka streamin pistokkeen akvaarioon, huuhtele se välittömästi makealla vedellä.
Oikeasti tässä kai pitäisi lukea, että älä tiputa metalliesinettä tai sähkötöpseliä akvaarioon, mutta harvapa meistä sen tahallaan tekee. Suolavesi ruostuttaa suojaamattomat metalliesineet – myös ruostumattoman teräksen – nopeammin kuin uskoisi mahdolliseksi.

Älä hommaa isoa ala-altaallista järjestelmää käymättä kokeneemman harrastajan luona kuuntelemassa, miltä pulputtava ylivuoto, resonoiva nostopumppu ja täysillä huriseva vaahdottaja kuulostavat kotioloissa.
Mielipiteensä kullakin, mutta minusta ala-altaallinen riutta-akvaario ei sovi makuuhuoneeseen, ja olohuoneeseenkin vain, mikäli tykkää kontata alakaapissa teippaamassa vaimentimia putkistoon.

…Ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä:
ÄLÄ TIPUTA VALAISINTA ALTAASEEN.
Kyllä. Olen tehnyt sen. Olen tiputtanut kalleimman yksittäisen akvaariolaitteeni suolavesitankkiin. Ei, johto ei onneksi ollut seinässä. Pikaisen googletuksen perusteella vaikuttaa siltä, että en ole edes ainoa. Riutta-akvaarioissa on harvoin kansilasit, ja valaisimet ovat painavia viritelmiä. Lampun roiskauttaminen altaaseen on riuttamokailun axis of evil: noloa, kallista ja vaarallista. Älä tee!

Satojen sydänsurujen harrastus

Merivesiakvarismia yleensä ja riutta-akvaarioita erityisesti pidetään kalliina ja työläänä harrastuksena. Netin isot pojat ovat tosin kertoneet, että suolavesipytyn ylläpitäminen on helpottunut huomattavasti viime vuosina ja tietoakin on tarjolla huimat määrät verrattuna harrastuksen alkuvuosiin.

Nykyään merivesiakvaariota voi joidenkin mukaan jopa kutsua rentouttavaksi jokamiehen harrastukseksi (kunhan jokamies ei ole kovin köyhä, koska rahaa totisesti menee), ja näinhän asia onkin. Akvaarion asukkaiden elättäminen on oikeastaan todella helppoa: sen kuin menee kauppaan ja ostaa satasella korallin, jonka altaan kutsumattomat asukkaat ilolla pistävät poskeensa parissa viikossa. Pieni taskurapu lahtaa levää torjumaan hankitut kotilot. Uudet levää torjumaan hankitut kotilot eivät syökään juuri sitä levää, joka kansoittaa akvaariotasi, ja tarvitsevat lisäruokintaa. Lisäruokinta aiheuttaa lisää levää. Pienelle sievälle katkaravulle maistuu pehmytkoralli, pehmytkorallit puolestaan pistävät kivikoralleja ja kulkusirkkojen lailla leviäville meritähdille taas maistuvat molemmat, eikä niitä tietenkään syö kukaan. Kuollessaan jokainen myrkyttää osaltaan altaan vettä, järkyttää altaan haurasta tasapainoa ja aiheuttaa lisää levää.

Silmäteräni, kaunis turkoosi ricordea näytti vielä viikko sitten tältä:

Sitten joku tuntematon kävi syömässä siitä puolet, ja nyt silmäteräni tekee kuolemaa, sisälmykset huntuna vedessä liehuen.

Sama tuntematon lienee vastuussa myös vaaleanpunaisen zoanthus-populaation hitaasta tuhosta. Alussa zoanthuksia oli kymmeniä ellei jopa yli sata, sitten niiden määrä alkoi mystisesti laskea. Aiemmin polyyppien peitossa ollut kivi muuttui muutamassa viikossa yhä kaljummaksi. Yön pimeydessä taskulampulla suoritetut kyttäysoperaatiot johtivat lopulta todennäköisimmän syyllisen tunnistamiseen. Riuttaturvallisiksi joskus mainostettuja asterina-meritähtiä riivasi näemmä sietämätön lihanhimo, ja vaikka altaassa suoritettiin välittömästi meritähtien kansanmurhaa lähentelevä puhdistusoperaatio, kivi näytti kerrassaan surkealta.

Joku niitä polyyppeja edelleen napostelee, koska nykyisin zoanthuksia on enää kaksi tai kolme, ja nekin kovin kituliaita. Toisin sanoen: tulipa katettua meritähdille mukava neljänkymmenen euron buffetpöytä.

Aiemmin mainitussa terveen ricordean kuvassa ylempänä näkyy toinen tämänhetkinen harminaihe: laakamadot. Nämä madoista yksinkertaisimmat harminaiheet ansaitsevat varmaankin myöhemmin oman postauksensa, mutta voin jo tässä vaiheessa myöntää, että luoja, kuinka vihaankaan laakamatoja! Ennen akvaariota pidin laakamatojen laajaa sukua kiehtovana esimerkkinä eläinlajista, joka on evoluution myötä sopeutunut mitä erilaisempiin ympäristöihin. Nyt toivottaisin mieluusti koko veljeskunnan helvettiin olohuoneestani ja mieluummin koko mantereelta.

Jos kaikki menee hyvin ja eläimet eivät syö toisiaan, silloin luonnollisesti pettää tekniikka. Aloittelijoille vinkkinä: ei kannata ostaa imukupillisia streameja. Ennemmin tai myöhemmin käy ohraisesti.

Jos jotakin, niin riutta-akvaario opettaa ihmisen sietämään pettymyksiä ja kököttämään kärsivällisesti kivikasansa edessä odottamassa, että jotain alkaa tapahtua. Kun jotain sitten tapahtuu, se on – hivenen kärjistettynä – yleensä parhaimmillaankin lievästi negatiivista ja pahimmillaan täysi katastrofi. Netti on pullollaan harrastajien upeita riuttoja ja aloittelija luonnollisesti pyrkii kuumeisesti samaan, mutta kuten alalla yleinen sananlasku toteaa, riutta-akvaarioiden kanssa vain huonot asiat tapahtuvat nopeasti. Tai kuten eräs harrastaja asian tiivistää: ”Reef tanks are basically always looking for an excuse to die”, riutta-akvaariot vain odottavat tekosyytä kuollakseen.

Tulevaisuus on punavihreä

Erakkorapu Paguristes cadenati tunnustaa väriä. Kuoressa on liftarina muutama sukamato.