Oudon rannan hiekka on ollut tauolla yli puoli vuotta. Tuntui siltä, ettei sen paremmin akvaarioista kuin koiristakaan ollut mitään sellaista sanottavaa, mitä joku ei jo olisi ehtinyt sanoa paremmin – ja takuulla myös nopeammin. Mikä sitten houkutteli palaamaan bloggaamisen pariin? No, mikäpä muu kuin blogin kestoaihe eli paska!
Chic Choix -kasvattaja Juha Kares täräytti niin loistavan kirjoituksen kennelinpitäjän siivousaineista ja koiratalouksien jatkuvasta siivousrumbasta, että oksat pois. Menkää lukemaan, mies tietää mistä puhuu.
Kareksella on käsittääkseni melkoinen liuta koiria. Itselläni niitä on peräti kaksi kolme kappaletta, joten ihan vielä en ole kokenut tarpeelliseksi ostaa Airwickejä olohuoneeseen. Koirien vähyydestä huolimatta niiden jälkiä joutuu kuitenkin siivoamaan yhtenään. Paska, eritteet ja hajuthan ovat jo pitkään muodostaneet blogin vankan perustan, koska itse inhoan karvoja, hajuja ja tahroja melkein yhtä paljon kuin nautin koirien kanssa elämisestä. En myöskään erityisesti pidä siivoamisesta, joten vähintä mitä voin oman mielenterveyteni eteen tehdä on siivota kunnollisilla välineillä.
Kloriitti eli valkaisuaine (ja sen hippivastine etikka)
Poikain sisäoppilaitoksessa peruskoulunsa käynyt brittiystäväni kertoi muinoin anekdootin siitä, kuinka hän joutui koulussa arestiin ja siivoamaan rotevan jumppamaikkansa ohjauksessa. Ystäväni sonnustautui tunnollisesti koulun tarjoamaan sievään essuun ja alkoi nitkuttaa tahroja kaakeleista männyntuoksuisella ekopesuaineella. Touhua hetken katseltuaan opettaja paiskasi hänelle L-koon kumihanskat ja ärjäisi ”God damn, tosimiehet siivoavat valkaisuaineella!”
Jostain syystä jengi haluaa pestä muovi- tai kivilattiansa mäntysuovalla tai – oikein hurjaksi heittäytyessään – vähän ärjymmällä Tolulla. Ihan vapaasti. Minä jynssään vedellä lantratulla Kloriitilla. Maailmassa ei ole sellaista tahraa, joka lähtisi wc-tiloista, keittiöstä tai lattiasta helpommin tavispesuaineella kuin Kloriitilla. Homman kääntöpuoli on sitten se, että kun valkaisuaineella irtoaa mikä tahansa, sillä lähtevät myös värit kankaista sekä mahdollisesti henki ja terveys, jos erehtyy laimentamaan ainetta kuumalla vedellä ja hengittelee liiaksi niitä höyryjä.
Kloriitilla voi lattianpesun lisäksi valkaista pyykkiä (ja jos unohtaa yhdenkin värillisen vaatteen valkoisten sekaan, pääsee nauttimaan kivasta marjapuuronvärisestä lopputuloksesta) ja se on ihan ykkönen kaikenlaisten kaakelisaumojen ja tiskialtaiden pyyhkimiseen. Sillä lähtee home ja se desinfioi. Kloriitilla saa myös tuunattua farkkuja vaaleammiksi. Kloriitti on koiraihmisen paras kaveri, mutta jos on olemassa yksi pullo, jota koiran ei pitäisi antaa pureskella, se on tämä.
Jos ei halua sekaantua tosimiesten siivousnesteisiin, voi ehkä kokeilla etikkaa. Merivesiakvaristin paras ystävä väkiviinaetikka toimii nimittäin koiratalouksissakin. Sitä voi käyttää pyykin huuhteluaineena kun pesee koirien täkkejä ja patjoja, ja sillä voi jynssätä pinttyneet teräskupit kiiltäviksi. Jos pesukoneessa on pyöritetty erityisen paskaista koiratalouspyykkiä, pyöritän konetta pesuohjelmalla vielä tyhjänä etikan kanssa.
Niinkin luotettavalta taholta kuin Suoli24 -keskustelupalstalta olen lukenut, että etikkaa ei kaikkialla suositella laitettavaksi pyykkikoneeseen. Ihan sama. Ruokolahtelaisen rouvan ullakolta Tikkurilaan ja Tampereen kautta takaisin pääkaupunkiseudulle reissannut kymmenvuotias Upo Pesukarhuni on kestänyt jo sen verran koettelemuksia, että pari ruokalusikallista etikkaa tuskin tuntuu enää missään.
Olen myös kuullut, että jotkut käyttävät etikkaa ruoanlaittoon. Ihme meininkiä.
Sappisaippua
Suomalaisen kirjallisuuden suursaavutuksiin kuuluva Paskapokkari esittelee muiden kiintoisien paska-anekdoottien lisäksi myös ammattilaisnäkemyksen paskatahrojen oikeaoppisesta poistamisesta tekstiileistä. Naiset ja herrat, näin se käy:
- Sekoita teelusikallinen pesuainetta (ei saa sisältää alkaaleja tai valkaisuainetta) kupilliseen kädenlämpöistä vettä. Hinkkaa ja anna kuivua.
- Sekoita ruokalusikallinen ammoniakkia puoleen kupilliseen vettä. Hinkkaa ja anna kuivua.
- Toista kohta yksi.
- Sekoita kolmasosakupillinen viinietikkaa kahteen kolmasosakupilliseen vettä. Hinkkaa ja anna kuivua.
- Huuhtele vedellä.
…tai sitten voit ostaa sappisaippuaa ja hoitaa homman yhdellä jynssäyksellä.
Sappisaippua on ihmeaine. Jos Kloriitin käyttö on jostakin kumman syystä mahdotonta, sappisaippua toimii melkein yhtä hyvin – tai oikeastaan paremminkin, koska sillä ei ole taipumusta irrottaa värejä tekstiilistä. Sillä lähtee veritahra sohvasta ja oksennuksen aiheuttama tummentuma housunlahkeesta. En edes muista, kuinka monta kertaa olen jynssännyt sappisaippualla paskaa irti karvalankamatosta liian pienessä pesuhuoneessani, ja ne paskatahrat siis todellakin katoavat, olettaen että ns. kouriintuntuva osa on ensin kaavittu lastalla ja paperilla pönttöön.
Ja sitten taas toisaalta… Niin ihana aine kuin sappisaippua onkin, eräänä päivänä koin valaistumisen jynssätessäni taas kerran samaa kirottua karvalankamattoa samassa ahtaassa vessassa. Ahaa-elämys muodostui kahdesta lauseesta: ”Mitä helvettiä oikein teen” ja ”miksi käyn töissä ansaitsemassa rahaa, jos kuitenkin jynssään nämä paskatahrat irti omin pikku kätösin kuin opiskeluaikoina konsanaan”.
Jos matossa on paskaa, lähetän sen nykyään pesulaan. Suosittelen samaa kaikille.
Hyvä imuri
Aika monella koira- tai kissaihmisellä näyttää olevan kaapissa joku opiskeluaikainen Vampyr666. Masokistit!
Imureista keskustellaan lemmikkiaiheisilla nettipalstoilla tuon tuosta, ja eri imurimerkeillä on vankat kannattajansa. Itse kuulun Kareksen kanssa hurmahenkisiin Dyson-evankeliumin levittäjiin. On jotenkin tyydyttävää katsella, kuinka koirankarvat linkoutuvat ympäriinsä läpinäkyvässä säiliössä kolminkertaisella valon nopeudella (vai mitä ne mainoslärpäkkeet nyt väittävätkään). Imuteho on kunnon malleissa semmoinen, että jehovan todistajat ja muut ei-toivotut vieraatkin katoavat jos suuttimen kääntää ovelle päin.
Oikea koirarotu
Monilla koirilla on melko epämiellyttävä ominaishaju. Pahimmillaan rasvainen löyhkä on niin voimakas, että jos tämmöisen tapauksen kanssa joutuu hissiin tai julkiseen kulkuvälineeseen, tulee äkkiä ikävä Kareksen suosittelemia ilmanraikastimia. Välttääkseni paskamyrskyn kommenttiosastolla poikkean tässä blogin tavanomaisesta linjasta enkä dissaa mitään yksittäistä rotua, mutta mielestäni jotkut rodut pitäisi myydä kasvattajalta Wunderbaumit kaulassa. Miksi helvetissä ne haisevat niin voimakkaasti? Mikä niissä on vikana?
Niin, koirilla siis on ominaishajunsa, ja jos asia ei vielä tullut selväksi, en pidä ko. hajua miellyttävänä. Onneksi asiaan on ratkaisu. Kaikki rodut eivät haise; sairaat yksilöt tietty erikseen. Pesen koiriani ehkä kerran vuodessa ja harjaan niitä lähinnä karvanlähtöaikaan, ja ne eivät puolueettomien tarkkailijoidenkaan mukaan haise koiralle. Eri asia tietysti ovat muunlaiset hajuhaitat kuten ilmavaivat, sillille löyhkäävä hengitys ja ripuli, joka usein seuraa yritystä parantaa sillille löyhkäävä hengitys antamalla koiralle luu, mutta hei, ainakaan koirani eivät haise koiralle!
—
Aiheesta lisää:
Juha Kares – Ei voi olla totta – tätäkö se on?
Oudon rannan hiekka 