Menovinkki: Ravintola Ötökkä, 19.5.2012

Oudon rannan hiekka ei varsinaisesti ole lifestyle-blogi, ellei lifestyleksi lasketa kumihanskoja mallia keinosiementäjä tai koiranoksennusta karvalankamatossa. Sitäkin hämmästyttävämpää on huomata, että hot damn, jo viime vuonna levittämästäni entomofagian ilosanomasta on kaikessa hiljaisuudessa tullut jonkinasteinen trendi coolien hipstereiden keskuudessa. Hyönteissyönti goes ravintolapäivä! Sirkka-sandwichejä!

Ensi lauantain ravintolapäivässä halukkailla on mahdollisuus testata vaihtoehtoisia proteiininlähteitä käytännössä, kun Ravintola Ötökkä avaa ovensa Viikissä 19.5.2012.

Ötökän menu

Leipä päällisellä ja sirkalla 2 €

Sirkat:
Friteerattu sirkka
Valkosipulisirkka

Leivät:
Hapanleipä
Nokkosleipä

Leivänpäälliset:
Nokkospesto
Härkäpaputahna
Brie-juusto

Makeasti:
Hunajainen sirkkakeksi 1,5 €

Juomat:
Koivunlehtijuoma 1 €
Aroniajuoma 2 €

Oudon rannan hiekka suosittelee! (Ja suunnittelee ensi kesäksi lehtokotiloravintolaa, jossa tarjotaan muurahaisenmunakaviaaria.)

Ravintola Ötökkä löytyy osoitteesta Talonpojantie 15, Helsinki ja on osa Ravintolapäivän tarjontaa.

Perjantairuno: Oodi hiekkaravulle

Jokaisen meriakvaristin elämässä koittaa joskus hetki, kun elättejään tuijottaa lasin läpi silmästä silmänvarteen ja tulee tuumineeksi elämän ihmeellistä monimuotoisuutta.

Ode to a sand crab

A short ode to thee, my dear friend the crab
Whose life I once thought must be rather drab.
On the whole unexciting, most boring and bland
What joy could one find living life in the sand?

I walked by the shore and saw crabs by the score
And felt in my heart a great need to know more.
So I queried the crab, without being too forward
Of her constant displacement both seaward and shoreward.

She seemed quite surprised that I should inquire
Why crabs stay where they stay, rarely lower or higher.
We looked at each other eyeball to eyestalk,
And I listened intently as she started to talk.

“If we stray to high, we’re sure to be dried
So we make quite an effort to descend with the tide.
But with the fish in the surf, we must stay out of reach,
So we go with the tide when the tide moves upbeach.”

She went on with a sigh, “Ah, the things you should know.
You people, like crabs, should just go with the flow.
The waves bring us food, the sand’s a soft bed
We spend our time eating, preparing to shed.”

I pondered the crab and the crab’s view of fun,
Hiding out from the birds, and the fish, and the sun.
No family ties, no dad and no mum
And a diet consisting of diatom scum.

The difference between us is not so profound
My head’s in the air, and your head’s in the ground.
But Nature, I think, oft tends to repeat;
We all feed and respire, find mates, and excrete.

So what if my skin is so soft and you’re hardened,
You’d think such slight differences ought to be pardoned.
Where Nature’s concerned, there aren’t any norms
A life is a life, in all of its forms.

(Paul Siegel, Ph.D.)

Ensi kesänä sepikkäsafarille Mätäojan laaksoon

Yksi Euroopan uhanalaisimmista eläinlajeista sai tällä viikolla uutta toivoa, kun Uudenmaan Ely-keskus teki järkipäätöksen ja suojeli erittäin uhanalaisen halavasepikän elinalueen Vantaan Mätäojanlaaksossa. Taajaan soistuvasta rantametsästä koostuvan suojelualueen koko on 23,2 hehtaaria, joten kuoriaisella pitäisi olla tilaa temmeltää ja lisääntyä.

Halavasepikkää on tavattu koko maailmasta vain Suomesta, ja täältäkin vain muutamalta alueelta, joista Mätäojan laakso on merkittävin. Kyseessä on siis meidän vantaalaisten oma jättiläispanda, potentiaalinen superjulkkis, luonnonsuojeluyhdistysten maskotti – tai siis olisi, jos ihmiset jaksaisivat innostua kovakuoriaisista. Viime vuonna halavasepikkä oli joutua Vantaan kaupungin raivausvimman uhriksi, kun alueelta kaadettiin muutamia halavasepikän asuttamia puita leikkikentän tieltä. Puut kaadettiin siitä huolimatta, että Mätäojan laakso tiedettiin halavasepikän esiintymisalueeksi. Moni ei tiedä vieläkään, että naapurissa asuu superharvinaisuus.

Tarkastelemalla suojelualueen karttaa selviää, että harvinaisia eläimiä bongatakseen ei tarvitse lähteä Afrikkaan safarille. Mätäojan laaksoon pääsee paikallisbussilla, ja halavasepikän lisäksi alueella voi tavata myös harvinaisen laikkujumin tai pajusepikän, puhumattakaan muusta monimuotoisesta kosteikkofaunasta. Halavasepikkä on loistava esimerkki siitä, miksi kaupunkiryteikkö päihittää kaupunkipuistikon. Kaikkea luontoa ei tarvitse eikä kannata parturoida tai siistiä:

Halavasepikän esiintymä Vantaalla ei ole sattuma. Samalla pienellä alueella elävät useat muut harvinaiset puuhyönteiset. Alueen merki-tys perustuu sen historiaan ja siihen, ettei siitä ole tehty puistomaista. Hävittämällä katkenneita pajuja, raivaamalla ”ryteikköä” ja estämällä tulvia alueen lajisto tuhoutuisi nopeasti. (Jyrki Muona & Lena Brüstle)

Ensi kesänä otan eväät mukaan ja menen kaupunkisafarille moikkaamaan sepiköitä.

Lisää halavasepikästä: ymparisto.fi

Kuva: Pekka Sundell/Faunatica Oy

Vantaan kaupunki jyräsi jumit ja sepikät

Halavasepikkä (Hylochares cruentatus). Kuva: Jyrki Muona, Luonnontieteellinen keskusmuseo

Vantaan kaupungille kävi nolot: kaupungin viheralueyksikkö suoritti hakkuita kahden äärimmäisen harvinaisen kuoriaislajin esiintymisalueella. Mätäojan puisto Martinlaaksossa on yksi kahdesta halavasepikän tunnetusta esiintymisalueesta koko maailmassa, ja harvennushakkuuinnostuksessaan Vantaa tuli kerralla tuhonneeksi kymmenesosan halavasepikän pesäpuista. Alueella on tähän asti viihtynyt myös Euroopankin mittakaavassa harvinainen laikkujumi.

Vielä muutama vuosi sitten kuoriaisistaan ylpeä Vantaa julisti suojelevansa koko Mätäojan laakson. Alueelle teetätettiin ulkopuolisen konsultin johdolla hoitosuunnitelma, jossa pyrittiin sovittamaan yhteen alueen virkistyskäyttö ja luontoarvot. Sittemmin kuoriaiset ovat näemmä jotenkin oudosti pudonneet kartalta ja aluetta on virkistyskäytön nimessä siistitty rankalla kädellä.  Kyseessä on ilmiselvä luonnonsuojelurikos Sauli Niinistön hengessä:

Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää. (Sauli Niinistö Helsingin Sanomissa keväällä 1997)

Vantaan kaupungin hakkuissa oli varmasti kyse typerästä mokasta, mutta selvästi Suomen jumit, jäärät, nopsakit, pallokit, kärsäkkäät ja lukuisat muut öttiäiset tarvitsisivat oman puolestapuhujansa. Saimaannorppa ja liito-orava ovat onnekseen karvaisia, söpöjä ja helposti tuotteistettavissa, mutta näkisinpä päivän, kun Vantaan kaupunki vaihtaa vaakunaeläimekseen halavasepikän lohen tilalle.

Päivitys 2.2.2012: Tarina sai onnellisen lopun, kun Ely-keskus teki päätöksen halavasepikän elinalueen suojelemisesta.

Pakkaspäivänä pölypunkeista eroon? Olet myöhässä.

Pakkaslukemien laskiessa alle kymmenen alkaa monessa kodissa sota pölypunkkeja vastaan. Patjat, tyynyt ja peitteet raahataan vaivoja säästelemättä ulos pakkaseen, ja leutoina talvina voivotellaan, kuinka pölypunkit pääsevät estoitta mellastamaan ja lisääntymään vuodevaatteissa. Lapsikin tietää, että pölypunkki on pelottava vitsaus: juuri ja juuri paljain silmin erottuvat hämähäkkieläimet tunkeutuvat niin sanotusti suoraan iholle, majailevat kanssamme yhteisessä vuoteessa allergioita aiheuttamassa ja elävät syömällä ihostamme hilseillyttä kuollutta solukkoa. Lisäksi pölypunkki on pienestä koostaan huolimatta aivan törkeän ruma, suorastaan painajaismainen.

Yök.

Pölynimurikauppiaiden ja äitini kaltaisten siivousintoilijoiden suosikkitarinan mukaan patjojen ja tyynyjen paino kaksinkertaistuu kymmenessä vuodessa, kiitos vuodevaatteisiin kertyvien pölypunkkien ruumiiden ja eritteiden. Lapsena ajatus sai viskaamaan tyynyn kutsumattomine vieraineen lattialle ja nukkumaan ilman – aivan suotta. Juttu on täysin tuulesta temmattu. Suomessa tyynyihin kertyvistä punkkikalmoista ei tarvitse olla senkään vertaa huolissaan kuin ulkomailla, koska keskuslämmitys ja synteettiset materiaalit ovat hävittäneet pölypunkin asunnoistamme lähes sukupuuttoon jo vuosia sitten.

Kymmeniä vuosia jatkunut propaganda onkin siis täyttä tuubaa. Pölypunkkeja ei vilistäkään patjoissamme miljoonittain, ei ole vilistänyt enää vuosikausiin. Jo muutama vuosi sitten tutkija Juhani Itämies kertoi Kalevassa, ettei Oulun yliopiston eläintieteen laitokselle saapuneissa näytteissä ole näkynyt pölypunkkeja vuosikymmeniin. Terveystarkastajan kanssa suoritetussa päiväkotiratsiassa ei löytynyt punkin punkkia. Duodecimin lääkärikirjakin vakuuttaa pölypunkkien käyneen Suomessa niin harvinaisiksi, ettei niitä tahdo enää saada mistään edes tutkimuskäyttöön.

Vanha pölypunkkipelko istuu kuitenkin tiukassa. Martat eivät suostu asiaa uskomaan, Maikkarin Koti-sivustolla todetaan lähdettä mainitsematta vihollisen lymyilevän edelleen keskuudessamme, ja kodinkonekauppiaat tarjoavat uuden imurin ostajalle edelleen tuikitarpeellista pölypunkkisuodatinta. Erityiset allergiapotilaille tarkoitetut pölypunkkilakanat tekevät kauppansa paremmin kuin koskaan, vaikka pölypunkki on todennäköisesti syytön myös sen niskoille usein sälytettäviin selittämättömiin allergiaoireisiin. Moni on saanut allergiatestissä positiivisen tuloksen pölypunkille, mutta tosiasiassa allergiaoireet eivät vähene pölypunkkien määrän vähentyessä – siis edes siellä, missä ahtaalle ajettua pölypunkkia vielä tavataan. Positiivisen tuloksen aiheuttaakin usein pölypunkin sukulainen varastopunkki, jonka aiheuttamat allergiaoireet vaivaavat erityisesti varastoissa, viljamakasiineissa ja eläinsuojissa työskenteleviä. Usein allergiset oireet myös aiheutuvat pelkästä pölystä, vaikkei punkkeja olisi mailla halmeilla.

Suomessa pölypunkkejä löytyy nykyisin lähinnä eläinsuojista, vanhoista navetoista ja puulämmitteisistä mummonmökeistä. Keskuslämmitetyissä kodeissa niiden on talvisin lähes mahdoton elää, ja kesälläkin nykyaikaisen asunnon ilmankosteus jää yleensä punkkien kannalta aivan liian alhaiseksi. Pölypunkkien asemesta ihmisten kannattaisikin olla huolissaan toisesta, huomattavasti elinvoimaisemmaksi osoittautuneesta vihollisestamme: suomalaiset seinäludehavainnot ovat parinkymmenen vuoden tauon jälkeen moninkertaistuneet muutamassa vuodessa, ja maailmalla jo päihitetyksi luultu lude on parhaillaan tekemässä vahvaa comebackia.

Jo muinaiset roomalaiset… entomofagiaa aloittelijoille

Hesariinkin päätynyt hollantilainen tutkimus suosittelee hyönteisten syömistä keinona hidastaa ilmastonmuutosta.

Tutkimuksen yhteenvedossa mainitaan mm. Blaptica dubia, Acheta domesticus sekä terraarioharrastajille tuttu Tenebrio molior. Suomeksi sanottuna tutkimusryhmä siis kokkasi ruokaa mm. torakoista, kotisirkoista sekä jauhopukeista.

Hänen mukaansa jauhopukin toukat sopivat hyvin piirakoihin, mutta kotisirkat ovat parhaita niin makunsa kuin suuntuntuman puolesta.

Harmillisesti sekä Helsingin Sanomien jutusta että tutkimusyhteenvedosta puuttuivat reseptit, mutta Lena Huldenin tiedeblogista bongasin mm. tämän köyhän miehen proteiinijauheen ohjeen:

Hyönteisjauhojen valmistus

Laita puhdistetut hyönteiset leivinpaperille uunipellille. Paista 200° ja kuivata 1-3 tuntia. Valmiit hyönteiset ovat aika hauraat ja menevät helposti rikki. Jauha hyönteiset esim. kahvimyllyssä. Monitoimikone käy myös hyvin. Voit lisätä jauhetta melkein mihin tahansa ruokaan; laatikoihin, keittoihin leipään tai lihapulliin.

Jauhopukki, toukka ja kotelo... lautasella.

100 grammaa kotisirkkaa sisältää 121 kilokaloria, 12,9 grammaa proteiinia, 5,5 grammaa rasvaa, 5,1 g hiilihydraatteja, 75,8 mg kalkkia, 185,3 mg fosforia, 9,5 mg rautaa, 0,36 mg tiamiinia, 1,09 mg riboflaviinia ja 3,10 mg niasiinia.  Kotisirkan hyötysuhde ravintoaineena on huimasti parempi kuin esimerkiksi naudanlihan ja ne hyödyntävät laiduntamansa rehun tehokkaammin kuin perinteinen lihakarja.

Torakoiden tai heinäsirkkojen syöminen vaatii ehkä sisua ja ennakkoluulotonta asennetta, mutta jauhopukki on kuin luotu ihmisravinnoksi. Pliniuksen mukaan roomalaiset olivat hulluina jauhoilla ja viinillä lihotettuihin kovakuoriaistoukkiin, ja Amerikan alkuperäiskansat syövät jauhopukkeja vieläkin. Toukat ovat kuulemma meheviä ja aikuiset mukavan rapsakoita, joskin eläinkauppiaani mukaan täysikasvuinen jauhopukki on toukkaa köyhempi proteiinin ja hivenaineiden lähde.

Manataka-intiaanit suosittelevat:

Paistettua riisiä ja jauhomatoja

1 muna
1 tlk öljyä
2dl vettä
1 sipuli
4 tlk soijakastiketta
valkosipulijauhetta
2,5 dl pikariisiä
2,5dl jauhomatoja

Paista muna pannulla samalla sekoittaen niin, että munan rakenne rikkoutuu. Lisää vesi, soijakastike, jauhomadot, valkosipulijauhe ja silputtu sipuli. Anna kiehahtaa. Lisää riisi ja poista kattila liedeltä. Peitä kannella ja anna hautua.

Kuka tahansa jauhomatoja kasvatellut voi vahvistaa, että ne ovat poikkeuksellisen helppohoitoisia ruokaeläimiä. Meiltä unohtui kerran jauhomatoämpäri toukokuussa terassille, ja syyskuussa ämpärin kannen alta paljastui elinvoimainen ja monisatapäinen jauhopukkikanta. Kuoriaiset menestyvät jopa ilman ruokintaa, koska aikuiset syövät toisiaan ja toukat syövät aikuisten ulosteet. Kätevää!

Hyönteisistä voi tehdä muutakin kuin ruokaa. Vanhoina hyvinä aikoina Suomessa on poltettu viinaa muurahaisen munista (mistäpä yritteliäät suomalaiset eivät olisi viinaa poltelleet) enkä näe mitään syytä, miksei jauhopukin toukkia tai koteloita voisi käyttää samaan tarkoitukseen, jos touhu olisi laillista. 

Dactylopius coccus costa alias E120.

Entomofagia saattaa tuntua ajatuksena vastenmieliselle, mutta useimmat ihmiset syövät hyönteisiä jatkuvasti tietämättään. Valmisruokien ja makeisten lisä- ja väriaineet E904 ja E120 valmistetaan hyönteisistä tai niiden eritteistä. Välimeren viikunat mukavasti rouskuvine sisuksineen sisältävät siementen ohella lukemattomia viikunapistiäisten ruumiita. Sata grammaa pakastevihanneksia sisältää keskimäärin 30-60 kirvan tai vihannespunkin osaa ja suklaalevystä löytyy mitä todennäköisimmin jauhettua torakkaa.

Mitä kalliimmaksi ruoan hinta kohoaa, sitä houkuttelevammaksi hyönteisten käyttö ravintoaineena muuttuu – ellei kuluttajalle, niin taatusti ainakin valmisruokafirmoille. Ihmisille on todistetusti helppoa myydä mitä tahansa epämiellyttävää, kunhan pahennusta aiheuttavat ainesosat on huolella teksturoitu piiloon. Jos nykyisin HK:n ”lihapullissa” on puolet kanankauloja, ehkä tulevaisuudessa niissä on kärpäsentoukkia tai kulkisirkkaa. Kuka patentoi ensimmäisenä kätevän, lapsillekin maistuvan paneroidun bugetin?