Pennunostajista ja kuluttajan vastuusta

Nykyisin tuntuu olevan yleisesti tunnustettu tosiasia, että koirarotujen terveystilanteessa on parantamisen varaa ja geenipoolit ovat vaarallisen pienet. Jonkinasteinen konsensus vallitsee myös siitä, että kasvattajat ovat pilanneet koirarodut. Tai jos eivät kasvattajat, niin asialla ovat olleet ulkomuototuomarit ja rotuyhdistykset. Tai jos eivät he, niin joku muu kuin minä ne rodut kuitenkin on pistänyt tärviölle.

Tästä liikuttavasta yksimielisyydestä huolimatta uskaltaisin kuitenkin ehdottaa vaihtoehtoista syyllistä. Terva ja höyhenet nyt valmiiksi, sillä tosiasia on, että ajatus koiraroduista pilasi koirarodut.

Tai no, mitäpä sitä kursailemaan:

Ostajat ovat pilanneet koirarodut.

On helppoa paheksua kasvattajia, Kennelliittoa, koiranäyttelyitä – ketä tahansa muuta paitsi pennunostajia, meitä itseämme. Karu totuus kuitenkin on, etteivät kasvattajat viitsisi kymmeniä vuosia kasvattaa koiria, jotka eivät mene kaupaksi. Joku ne hermorauniot ja muotopuolet kuitenkin ostaa. Kukahan se mahtaa olla?

Bulldoggi-ihmisiä viehättää rodun menneisyys hurjana taistelukoirana, mutta kuitenkin he päätyvät ostamaan eläimen, jonka edessä härkä kuolisi korkeintaan nauruun tai myötähäpeään. Irlanninsusikoiran ostajien mielikuvissa väikkyy rodun kuvitteellinen uljas menneisyys susien kaatajana – ja sitten he ostavat hitaan ajamattoman jättiläisen, joka kuolee vanhuuteen kuusivuotiaana. Setterijengi puhuu kehän reunalla ylpeästi metsästyskoirista, mutta kumma kyllä kaupaksi menevät koirat muistuttavat äärimmäisen vähän niitä edelleen metsällä toimivia settereitä. Sileäkarvaiset noutajat, bullterrierit, tanskandogit, lunnikoirat, cavalierit, kiinanharjakoirat ja kymmenet muut menevät kaikki kaupaksi satojen tai tuhansien pentujen vuosivauhtia huolimatta rotuja vaivaavista vakavista terveysriskeistä.

Jostain syystä ihmiset eivät näköjään miellä ostopäätöstä poliittiseksi teoksi. Jos ostat pennun kasvattajalta X, olet käyttänyt demokraattista valintaoikeuttasi ja antanut hänelle sekä hänen ideologialleen äänesi täysivaltaisena. Pennun ostaminen on avoin valtakirja kasvattajalle jatkaa valitsemallaan tiellä. Pennun ostaminen on koiraharrastajan tärkein vaikutuskanava ja merkittävin tapa vaikuttaa siihen, millaisia koiria tulevaisuudessa tuotetaan. Unohtakaa Kennelliiton lautakunnat ja jalostuksen tavoiteohjelmat, ne ovat nappikauppaa sen vaikutus- ja ohjausvallan rinnalla, jota käytämme kun ladomme setelit kasvattajan kouraan. Joka ainoa ostamamme koira on julkinen JAA-ääni sen kasvattajan jalostustyön puolesta.

Ostin koiran säälistä pois huonosta paikasta.

Ostin tämän, koska lähiseuduilla ei ollut haluamani rodun muita kasvattajia.

Haluamassani rodussa ei ole terveempää kantaa.

Ostin tällaisen mulkosilmäisen lyttykuonon, koska en tajunnut rakenneongelmien laajuutta.

Niinpä niin. Oli syy mikä hyvänsä, pennun ostanut henkilö on ilmaissut tukensa koiran kasvattajalle, eikä sitä voi enää vetää pois vaikka myöhemmin hävettäisi ja kaduttaisi. Kasvattajat alkavat jalostaa terveempiä ja geneettisesti monimuotoisempia koiria välittömästi, kun me ostajat alamme vaatia ja ostaa vain sellaisia. Siihen asti kaikenlainen kasvattajien toiminnan moralisointi on enimmäkseen tyhjää sanahelinää.

Nykyään moni koiraharrastaja nyökyttelee innolla puheille hallituista roturisteytyksistä, rekisterin ulkopuolisten koirien käyttämisestä ja ostamisesta ja rotuunotoista. Nehän ovat juuri sitä, mitä rotumme tarvitsevat, ilman muuta kannatan – kunhan ne omituisen näköiset koirat ostaa joku muu. Koiraharrastajat paasaavat mielellään kasvattajille siitä, miten pitäisi kasvattaa parempia ja terveempiä koiria, mutta teot eivät vastaa sanoja. Kannatetaan teoriassa, mutta käytännössä ostetaan edelleen niitä samoja vanhan liiton rotukoiria samoista turvallisista linjoista samalla tutulla ulkonäöllä. Sopii siinä sitten surkutella, että voi nääs nääs kun paskat kasvattajat ovat ajaneet rotumme geneettiseen pullonkaulaan ja uutta verta ei enää saa mistään, sydämet pettävät, 12% sukusiitosprosentti kahdeksalta polvelta on rodussa matala ja 90 prosentilla kannasta aivot eivät mahdu pääkoppaan. Miten ihmeessä tähän nyt päädyttiinkään, oi ja voi!

***

Polemisointi sikseen, lupasin suureellisesti kirjoittaa joskus siitä, millainen on hyvä pennunostaja. Kuten alun palopuheesta voi päätellä, tehtävä osoittautui hankalaksi ja ajatukset suistuivat välittömästi sivuraiteille. Uskon useimpien kasvattajien kriteereiden olevan itsestäänselvyyksiä: hyvä pennunostaja ei laiminlyö tai piekse koiraa, maksaa sen ostohetkellä käteisellä, pitää yhteyttä kasvattajaan, harrastaa tai on harrastamatta sen mukaan mitä on ostohetkellä tullut luvattua ja on tunnettu tolkullisesta koiranpidostaan. Ja niin edelleen. Jos ei toteuta neljää viidestä peruskriteeristä (käteismaksusta voinemme tinkiä), saattaa olla ns. huono pennunostaja, ne muut ovat sitten niitä hyviä tyyppejä. Mutta millainen on kasvattajien mielestä ihan superhyvä, ihanteellinen pennunostaja?

Koska en tiedä asiasta kasvattajien näkökulmasta mitään, pyysin apua asiantuntijoilta. Avuliaat kasvattajat lähettivätkin lukuisia kriteereitä ja ohjeita ostajille, joiden asiakkuudesta kasvattajat käyvät suorastaan kilpailua. Aika moni tosin huomautti myös, että tällaiset ihmeostajat ovat vähän kuin tarujen yksisarviset: paljon niistä puhutaan, mutta harva on sellaisen päässyt omin silmin näkemään.

Älä kiinny alle luovutusikäiseen pentuun sen ulkonäön perusteella
Kasvattajien mukaan hämmentävän suuri osa pennunostajista haluaa jonkun tietyn värisen pennun. Pitää olla laikkua, brindleä, erivärisiä silmiä, jopa jotain tiettyä värivirhettä kysytään. Annapa olla, jos yleensä ruskeita pentuja tekevään rotuun tupsahtaa valkoinen pentu: kaikki huomaavat yllättäen, että juuri sen pennun kuva puhuttelee juuri heitä, että juuri tämä erikoisen värinen pentu tuntuu omalta.

Suurin osa kasvattajista ei erityisesti innostu pennunostajista, jotka tahtovat varata parin päivän ikäisistä marsunkaltaisista otuksista itselleen jonkun tietyn pennun. Koirissa on eroja. Ommistajissa on eroja. Ihanteellinen pennunostaja tajuaa, että kasvattaja yleensä tuntee pentujensa luonteen parhaiten ja että on kasvattajan omienkin intressien mukaista valita kullekin ostajalle sopivin pentu luonteen perusteella eikä sen, miten hyvin koiran väri sointuu olohuoneen sohvaryhmään.

All you need is love? No ei säännöllisistä kuukausituloista haittaakaan ole.
Tätä kirjoittaessa Facebookissa kiertää sydämeenkäypä vetoomus, jolla ulkomailla matkailevat ihmiset keräävät ystäviltä ja kylänmiehiltä rahaa tuodakseen matkoilla adoptoimansa kulkukoiran Suomeen. Koiran rokotukset ja muut tuontikulut ovat 450 euroa. Vaikka kannatankin kulkukoirien pelastamista, vetoomus sai aikaan lähinnä epäuskoisen tyrskähdyksen: 450 euroa, ja tyypit joutuvat keräämään sen Facebook-kolehdilla?! 450 euroa ei ole mitään sen rinnalla, mitä koira maksaa elinaikanaan. Sen eläinlääkärikulut, ruoat, hoitopalkkiot, kuljetuskustannukset, tuhot ja vakuutukset maksavat takuulla moninkertaisesti tuon summan jo vuodessa. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon enemmän joudut ehkä maksamaan vuokraa, koska monikaan vuokraisäntä ei pidä koirista.

Koiranomistaminen ei ole kallista, mutta ei se kyllä mitään halpaa lystiäkään aina ole. Kasvattajat yleensä toivovat, että pennunostajilla olisi sen verran rahaa, ettei tarvitse pistää pystyyn FB-kolehtia jos koiralta katkeaa jalka ja leikkauksen omavastuu on 500 e. Tonnin pennunostohinta on ns. pieru Saharassa: todelliset kulut alkavat siitä, kun tuot koiran kynnyksen yli kotiisi. Jos koiran ottajalla on suuria vaikeuksia saada kasaan edes ostohintaa, kasvattajalle saattaa juolahtaa mieleen ihmetellä, millä se koira on tulevaisuudessa tarkoitus huoltaa ja elättää.

Siitä puheen ollen, älä edes yritä tinkiä koiran ostohinnasta. Osamaksuunkin jotkut myyjät suhtautuvat varauksella. Siperia lienee opettanut tarpeeksi monta kertaa, että viimeisiä maksueriä on yllättävän työlästä saada tilille, kun koira on jo uudella omistajallaan ja etenkin, kun se ei enää viimeisen erän maksupäivnä olekaan söpö pentu vaan kaiken tuhoava ja sisälle paskova terminaattori.

Älä valehtele itsellesi, saati kasvattajalle
Osa kasvattajista myy lupaavia pentuja vain harrastaviin koteihin, ja osa pennunostajista taas pitää harrastuksenaan kaunistella harrastusaikeitaan tällaisille kasvattajille. Jos lupaat kasvattajalle käydä koiran kanssa rodunomaisissa kokeissa tai näyttelyssä, olisi tietysti mukava, että olisit myös valmis niin tekemään, vaikka joutuisitkin käyttämään siihen kesälomaviikonloput, jotka oikeastaan haluaisit viettää mökillä. On myös jonkinlaista itsepetosta ostaa lupaava pentu lajiin, jota voi harrastaa vain sellaisina vuodenaikoina, kun itse on kausityössä lähes kellon ympäri. Autottoman ei kannata esittää harrastavansa aktiivisesti lajia, joka vaatii välttämättä auton, jotta pääsisi edes harjoituksiin.

Kasvattajien mukaan on paljon pennunostajia, jotka haluavat pennun, jolla on mahdollisuuksia ja potentiaalia lajiin kuin lajiin. Tällaisia pentuja ei ole liiaksi, ja sellaisen myyminen ihmiselle, joka jättää koiran makaamaan sohvalle, on kasvattajalle suuri menetys. Vielä pahempaa on, jos ostaja ilmoittaa kasvattajalle haluavansa nimenomaan sen pentueen aktiivisimman ja vahvaluonteisimman pennun, ja paria kuukautta myöhemmin koko perhe on helisemässä, kun sellaiselle ei sitten keksittykään mitään järkevää tekemistä ja elikko on syönyt itsensä läpi gyproc-levystä naapurin puolelle.

Ymmärrä, että kasvattajalla on omaakin elämää
Ei liene kasvattajaa, joka ei toivottaisi potentiaalisia pennunostajia tervetulleeksi tutustumaan koiriinsa. Jos pentueessa on kymmenen pentua, tämä tarkoittaa käytännössä useita kymmeniä visiittejä parin kuukauden aikana. Osa katsojista ottaa mummit ja serkunkaimatkin mukaan, toiset tuovat koko suurperheensä ja ystävänsäkin. Kahvin ja pullan kulutus nousee tappiin ja kasvattajan kotia joutuu vieraiden vuoksi pitämään paraatikunnossa viikkokausia. Hyvät pennunostajat käyvät katsomassa pentuja, loistavat pennunkatsojat kysyvät etukäteen lupaa tulla kylään ja tuovat omat pullapitkot mukanaan. Jos he ottavat kuvia vierailunsa aikana ja haluavat julkaista ne internetissä, olisi tietysti mukavaa, jos niissä ei näkyisi kasvattajan pyykkivuoria tai synnytyksestä jääneitä verisiä pyyhkeitä keittiön pöydällä.

Hyvä kasvattaja on aina valmis neuvomaan kasvatinomistajiaan ja vastailemaan kysymyksiin, mutta järjen käyttö on tässäkin sallittua. Kasvattajien täytyy käydä töissä, kasvattaa omat lapsensa ja hoitaa omat koiransa. Jos Moppe karkaa toistuvasti tarhasta tai Peppi teki ripulit karvalankamattoon, ei välttämättä ole kovin kohteliasta soittaa kello kolmelta aamuyöllä. Samoin monta kertaa päivässä toistuvat ”arvaa mitä se nyt tekee” -tyyppiset päivitykset voinee säästää netin keskustelupalstalle.

Hyvä pennunostaja haluaa hyvän koiran, loistava pennunostaja omistaa jo täydellisen sellaisen

Minkä ikäisenä tämä narttupentu kannattaisi astuttaa, ettei tule kohtutulehdusta?

…tai on ainakin lukenut jonkun koirakirjan ja tietää, mitä on ottamassa. Jos pennunostaja kysyy, olisiko pentua parempi kurittaa Aamulehdellä vai Hesarilla ja tiedustelee, montako päivää menee sisäsiistiksi oppimiseen, aika moni kasvattaja tekee henkiset facepalmit. Neuvoja voi aina kysyä, mutta jonkinnäköiset koiran kanssa elämisen perustiedot olisi toivottavaa hallita ennen ostopäätöstä. Ei myöskään kerro kauhean hyvää potentiaalisesta ostajasta, jos tämä intoutuu kertomaan, miten huonokäytöksinen tämän edellinen koira olikaan.

Paraskin pentu on vasta aihio, lopputuloksesta vastaa paljolti omistaja

Fiksut pennunostajat tajuavat, että paraskin kasvattaja ja loisteliainkin yhdistelmä antavat pennulle vasta lähtökohdat, joista omistaja lähtee mmuokkaamaan haluamansa kaltaista koiraa. Paskasta ei saa timanttia eikä sököstä tervettä, mutta parhaankin pennun voi takuulla sössiä pilalle, jos omistaja tosissaan omistautuu asialle.

Inspiraation puutteessa lopetan listan tähän, mutta otan edelleen kasvattajilta mielelläni vastaan lisäkriteereitä loistaville pennunostajille. Huomaattehan, että ”toivon, että koiraa rakastetaan omana itsenään” ja sen sellaiset ovat mielestäni itsestäänselvyyksiä. Tuskinpa kovin moni ns. hyvä kasvattaja haluaa ehdoin tahdoin myydä koiraa paikkaan, jossa sitä pidetään huonosti.


Lisää aiheesta:

Miten löytyy hyvä kasvattaja?

Mainokset

Suomi-pentumainos-suomi -sanakirja

Pedigree Puppy

Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää, eli kuinka netin pentumainoksia luetaan.

Erinomainen luonne = oma koira paras koira!

Erinomainen sukutaulu = ja muuta maininnan arvoista koirassa ei olekaan. Liekö maailmassa kasvattajaa, joka sanoisi yhdistelmänsä sukutaulua huonoksi?

Erittäin lupaava pentu vapaana = luovutusikäinen pentu on aina lupaava, jos sillä ei ole kahta päätä tai persereikää otsassa.

Erittäin lupaavat nuoret vanhemmat = jostain syystä kasvattaja haluaa teettää pentuja pennuilla.

Huippusukuinen tuonti = kaikki mikä tulee ulkomailta on automaattisesti hienoa, eikö vain?

Huono suomi = 5kk chihu musta lyhyt karvainen poika .Eläilääkärin tarkastama ja lemmikipassi,madotetty,sirutetty.Oiken kiltti ja rejpas.Helsingissa 700 euro. Ostajille, jotka ovat joko raadollisia (ihan sama mistä koira on peräisin, kunhan sen saa halvalla) tai typeryksiä (kuulostaa luotettavalta ja kokeneelta kasvattajalta!).

Hyvin pidättyväinen = pakenee vieraita sohvan taakse. Esiintyy yleensä muodossa ”Bella ei suinkaan ole arka, se on vain rodulle tyypillisesti hyvin pidättyväinen.”

Jälkeläisnäyttö = yleensä muodossa ”Maxilla on jo lupaavaa jälkeläisnäyttöä” eli koiralla on ennestään pentuja, joista yksi on voittanut näyttelyssä rodun paras pentu -palkinnon.

Kasvateilla ei toistaiseksi ainuttakaan hylättyä koesuoritusta = …koska vain harvaa on ikinä viety kokeisiin.

Käyttölinjainen = tavallistakin sisäsiittoisempi.

Käyttöön ja näyttöön = Kasvattaja harrastaa pääasiassa näyttelyitä.

Käyttöön, näyttöön tai kainaloon = kasvattaja ei harrasta mitään koiriensa kanssa.

Maskuliininen uros = merkkaa sisään ja/tai rähisee.

Menestystä tullut myös maastokisoissa/agilityssä/jossain muussa kokeessa = maastokisoista SA / kilpailee kolmatta vuotta agilityn ykkösluokassa / käynyt kokeessa mutta pokaalia ei tullut.

Osamaksukin mahdollinen = kasvattaja on epätoivoinen.

Paperiton rotukoira = kasvattaja on 85% todennäköisyydellä ihme hiippari.

Pennut myydään eläinlääkärin tarkastamina, madotettuina ja sirutettuina = mutta ilman papereita.

Perusterve rotu = mikä tahansa sisäsiisteysongelmista autoimmuunitauteihin on mahdollista.

Pidättyväinen = arka.

Primitiivinen luonne = huonot hermot.

Menestyneet sisarukset = Sisaruksilla on menestystä, mutta jalostusyksilöllä syystä tai toisesta ei.

Menestyneet isovanhemmat/serkut/kummin kaiman kälyt = Jalostusyksilöksi on valittu meriitittömät eläimet ja toivotaan, että sukulaisten tittelit sokaisevat ostajan.

Vahva metsästysvietti = vinttikoira on ajanut metsässä jänistä, mutta ei aja viehettä.

Suoraselkäisiä wanhan hyvän ajan saksanpaimenkoiria = kasvattaja on myyntihenkinen ja tietää mistä tuuli puhaltaa.

Sukusiitosprosentti neljältä polvelta 0 = ja kymmeneltä polvelta 46,8%.

Sukusiitosprosentti on matala tämän rotuiseksi = koko rotu on järkyttävän sisäsiittoinen.

Täysin terve suku = koirille ei ole tehty terveystarkistuksia.

Tavoitteena tälle vuodelle BH pentueen jälkeen = kasvattajan lainan korot ovat erääntymässä ja pitää tehdä pentue nopeasti keskeneräisellä koiralla.

Tittelirivi = INT & FI & LT & EE & LV CH, FI & EE & LV KVA-m, CVM-09, JWW-10, PMJV-09, PMV-10 JV-09, HeW-10, HeW-11, MV-10 = rotua edustaa useimmissa kisoissa max. kolme yksilöä.

Typistetty = ostajille, jotka eivät näe koiraa korvilta ja hännältä.

Treenaa lajia X = ei tulla ikinä näkemään kokeissa.

Ulkosiitos = KoiraNetin sukutaulussa ei näy kahta kertaa samaa nimeä.

Viehevarma = vinttikoira jahdannut käsiviehettä maastotreeneissä.

Osa pennuista sijoitetaan = ja seuraavan kerran tapaatte käräjillä.

Miksi koirastani ei tullut remmirähjää – koirista ja koirankoulutuksesta yleensä

Kuva: Emmett @ Flickr

Remmirähjäysartikkelin kommenttiosastossa pyydettiin, että kun selvästi esitän koulutusgurua, niin miksen saman tien kerro salaista taikareseptiäni, jolla estetään koiraa kasvamasta remmirähjäksi. Melkoinen haaste, ottaen huomioon, etten ole koirankoulutuksen ammattilainen enkä mielelläni anna koulutusneuvoja, koska

a) ihmiset jättävät neuvot kuitenkin noudattamatta
b) ihmiset noudattavat niitä kirjaimellisesti lukematta koiraansa
c) joku vetää niistä herneen nenään.

En osaa neuvoa pomminvarmasti, kuinka koirasta kuin koirasta saisi kasvatettua kunnon koirakansalaisen. Vielä vähemmän osaisin kertoa, miten piintyneestä remmirähjästä kitketään ei-toivottu käytös pois. Sitä varten on liuta ongelmakoirakouluttajia, joista osa on varmasti parempia kuin toiset, mutta itseltäni ei riitä kompetenssia sille saralle. Ainoa asia, josta olen mielestäni pätevä kertomaan, on omien koirieni kehitys järkeviksi koirakansalaisiksi. Jokainen omistaja muokkaa tieten tai tietämättään koirastaan itsensä ja koulutusfilosofiansa näköisen, mutta monilta (itseni mukaan luettuna) menee usean koiran koko elinikä oppia, että sitä saa mitä vahvistaa, ja että useimmat koirien tavat ovat meidän muovaamiamme, hyvässä ja pahassa.

Ennen vanhaan riitti, että koira vartioi pihaansa, kuolasi isäntänsä saappaille ja ajoittain kävi töissä metsällä tai lammashaassa. Kaikenlaiset tunkeilijat piti karkoittaa ja parhaana pidettiin koiraa, jonka haukku raikui mahdollisimman kauas. Talutushihnasta ei kukaan ollut kuullutkaan. Nykyisin sen sijaan vaadimme koiriltamme aivan mahdottomia. Murtovarkaita ja epämääräisiä hiippareita saa ja pitää haukkua, postimiestä ei. Hurtta-merkkisen pehmulelun saa repiä, mutta sängylle asetettu design-tyyny pitää osata jättää rauhaan. Tassun antaminen on söpöä, jos tassut ovat siistit, mutta paheksuttavaa, jos koira on juuri rypenyt mutalätäkössä. Ulkona saa syödä ruohoa, mutta sisällä pitää jättää huonekasvit rauhaan. Koirapuistossa muille koirille saa haukkua, mutta lenkillä siitä saa huutia.

Lähipiirissä elää ajatusleikki Zeta Reticuli -planeetalla elävistä lonkerohirviöistä, jotka pitävät ihmisiä lemmikkeinään. Zetareticulilaiset puhuvat toisilleen kemikaalisignaalein ja elävät neliulotteisessa äänettömässä maailmassa. Yhteisen kielen löytäminen isäntiemme kanssa voisi siis olla varsin vaikeaa! Miltä sinusta tuntuisi, jos käsittämätöntä kemikaalikieltä erittävä lonkeroisäntä pakottaisi sinut aggressiivisen oloisen  Reiskan kanssa leikkikehään painimaan, koska ”ne tahtovat vain leikkiä ja selvittävät kyllä itse välinsä”? Tai jos zetareticulilainen välttämättä tahtoisi kylvettää sinut lannassa joka kerta, kun olet juuri käynyt suihkussa? Tai jos jokainen yrityksesi kommunikoida muiden ihmisten kanssa tukahtuisi siihen, että sinua ulkoilutetaan bring out the gimp -tyylisessä asussa, jossa puhuminen ja luonteva ruumiinkieli kävisivät täysin mahdottomaksi? Miten hyvin me suoriutuisimme siivon lemmikin virasta?

On hämmästyttävää, että koirat sopeutuvat kaupunkiolosuhteisiimme niinkin hyvin kuin useimmat niistä tekevät.

Hyvä hihnakäytös on temppu, ja sellaisena se pitää opettaa

Väittäisin, että suurin osa koirista reagoi vieraisiin lajitovereihin koettamalla pitää ne loitolla omasta laumastaan, ellei niille ole muuta opetettu. Hihnassa siivosti käveleminen on koulutuskysymys siinä missä tassun antaminen tai tunnistusnoutokin. Jos osaa opettaa pennun olemaan purematta ihmistä, osaa todennäköisesti opettaa pennun myös kävelemään hiljaa hihnassa. Useimmat ihmiset eivät vain kiinnitä hihnassa ääntelyyn läheskään niin paljon huomiota kuin hampaiden käyttöön tai edes vetämiseen.

Omille koirilleni on opetettu, että haukkuminen on sallittua lähinnä silloin, kun ne ovat vapaana. Sisällä tai hihnassa ei haukuta eikä riehuta. Jos tiellä tulee vastaan muita koirakkoja, koirani saavat katsoa niitä, mutta pysähtyä tai mölistä ei saa. Aivan sama, mitä muuta koira tekee, mutta matka jatkuu ripeästi pois ohitustilanteesta

Koulutus alkaa ensimmäisen kerran, kun viet uuden pentusi ulos, ja jatkuu sen koko elämän ajan

Pikkupentua on helppo komentaa, ja pikkupennun maailma romahtaa rangaistuksesta, jolle aikuiset koirat korkeintaan tuhahtaisivat säälivästi. Pentua on siis helpompi lahjoa, uhkailla ja huijata oppimaan hihnakäyttäytymisen salat kuin teini-ikäistä tai varttunutta koiraa. Valitettavasti ihmiset vain usein heräävät ajattelemaan remmirähjäystä vasta, kun ongelma on jo akuutti ja koira liki vuosikas tai vanhempikin. Väärin! Kuten useimmat asiat koirankoulutuksessa, remmirähjäyskin on helpointa kitkeä silloin, kun mitään remmirähjäystä ei vielä ole päässyt syntymäänkään.

Omat koirani eivät ole ikinä saaneet haukkua hihnassa, eivät edes pentuina. Ensimmäisestä kimeästä haukahduksesta kaikki kiva niiden elämässä loppui kuin seinään ja seurasi viisi minuuttia absoluuttista tylsyyttä tai jäätävää paheksuntaa (riippuen siitä, mitä koirankoulutusopasta olin sattunut juuri silloin lukemaan). Nameja pentuni saivat silloin, kun ne käyttäytyivät normaalitilanteessa normaalisti, eivät silloin kun poikkeustilanne on päällä. Normilenkillä palkkaan koiriani satunnaisin väliajoin vaikkapa hyvästä seuraamisesta tai kontaktin pitämisestä, mutta en ole ikinä käyttänyt nameja häiriötekijänä siirtämään koiran huomiota pois ohitettavasta koirakosta.

Koirani eivät ikinä tervehdi muita koiria hihnassa. En päästä yhtäkään vierasta koiraa niiden luokse, vaikka minun pitäisi olla töykeä mummoille, lapsille ja naapureille. Tuttuja koiria saa tervehtiä hillitysti, mutta kaikkinainen riekkuminen ja möykkääminen on kielletty niin kauan kuin hihna on kiinni pannassa. Aina tähän tietysti ei päästä, mutta ajatus on tärkein.

Jos kaikesta huolimatta vieras koira pääsee tulemaan iholle, minä kohtaan sen ja mahdollisuuksien mukaan karkoitan sen pois, oli kyseessä sitten puudelinpentu tai aikuinen rottweiler. Kovin lämpimiä naapurisuhteita en ole päässyt lähiseudun koiraihmisiin solmimaan, koska joudun säännöllisin väliajoin tiuskimaan naapurustolle pitämään kapiset rakkinsa pois omien hellanduudeleideni luota, mutta väliäkö hällä: koirieni tavoin minäkään en seurustele kuin harvojen ja valittujen ihmisten kanssa.

Opeta koira puhumaan koiraa – turvallisessa ympäristössä

Kaikki lienevät kuulleet juttuja siitä, kuinka koirista tulee vihaisia, jos ne eivät pääse moikkaamaan muita koiria lenkillä. Siitä en tiedä, koska omat koirani elävät natsikurissa kulmakunnan koirien tervehtimisen suhteen, mutta minunkin mielestäni koirat tarvitsevat kaltaistensa seuraa. Tässä vaiheessa ihmiset yleensä ajattelevat koirapuistoa, jota taas itse pidän light-juustoihin verrattavissa olevana perkeleellisenä keksintönä. Minun koirani leikkivät tuttujen koirien kanssa pelloilla tai metsissä – totta kai ilman hihnaa.

Ole reilu ja koirasi luottamuksen arvoinen

Käsi sydämelle: kuinka moni meistä on joskus pettänyt koiransa luottamuksen? Me hallitsemme niiden elämää kuin jumalat, ja valitettavan usein osoittaudumme arvaamattomiksi, äkkipikaisiksi jumaliksi. Säännöt muuttuvat kesken leikin: ensin koira ei saa tulla sänkyyn. Sitten se saakin, koska se on niin söpö ja omistajan jalkoja paleltaa. Sitten ostetaan uusi päiväpeitto, ja koira saa huutia, jos se hyppää kuraisilla tassuillaan sänkyyn. Tai vielä pahempaa: koira viedään koirapuistoon ottamaan turpaan vierailta sillä varjolla, että ”kyllä koirat selvittävät itse välinsä, leikkiähän tuo vain on”. Koirapuistosta ei pääse karkuun, ja omistaja seisoskelee hoomoilasena portilla ja katselee sakinhivutusta vierestä. Tekisi mieli komentaa muita koiria pois oman kimpusta, mutta kun ei kehtaa. Mitä ne muut minusta sitten ajattelisivat?

Johtajuudesta puhutaan paljon, mutta sen merkitys tuntuu olevan hukassa monelta. Johtajuus ei ole sitä, kuka menee ovesta ensin, vaan sitä, että olette koirasi kanssa saumaton tiimi, pelaatte samassa joukkueessa tilanteessa kuin tilanteessa. Hyvä johtaja kertoo selkeästi, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä, eikä muuta sääntöjä kesken kaiken. Koirat ovat laumaeläimiä, ja niillä on yleensä sisäsyntyinen tarve miellyttää omistajaansa. Ei ole niiden vika, että me olemme niin vaikeasti miellytettävissä.

Koiran tulisi voida luottaa siihen, ettei omistaja saata sitä epämukavaan tilanteeseen, jossa se joutuu tulemaan toimeen omillaan ilman ennakkovaroitusta. Hyvä pomo ei vaadi liikoja eikä oleta koiran olevan ajatustenlukija.  Omaa kiukkuaan ei pitäisi koskaan purkaa koiraan. Jos koira käyttäytyy väärin, ei pidä ajatella, että ”miksi oi miksi koirani on paska” vaan mennä itseensä ja pohtia, miksi on epäonnistunut kouluttajana kyseisen käytöksen suhteen. Toki on olemassa eläimiä, joita oikeasti vaivaa luonnehäiriö, mutta useimmat koirat eivät ole mitään saatanan sikiöitä, jotka testaavat tahallaan omistajansa hermoja tai jättävät huvikseen tottelematta käskyjä. Koiran käytökseen on aina joku syy.

Mieti ennen kuin ostat

Jos minulla olisi koirankoulutusideologia, se olisi varmaankin miksi tehdä asioita vaikeasti, jos ne voi tehdä helpolla. Siksi otin nartun. Nartut sopivat paremmin omaan käteeni ja niillä on vähemmän taipumuksia remmissä pullisteluun kuin uroksilla. Jos halajaa rotukoiraa, kannattaa valita rotu huolella ja kasvattaja vieläkin huolellisemmin. Jos pennun vanhempien luonnetestitulos on aivan onneton tai ylimaallisen korkea, mieti tarkkaan, kuinka paljon vaivaa haluat tulevaisuudessa nähdä mahdollisten käytösongelmien purkamiseen.

Jos haluat sekarotuisen, varaudu siihen, että karjalankarhukoiran ja saksanpaimenkoiran risteytyksellä voi olla suurempia taipumuksia remmissä rähjäämiseen kuin esimerkiksi greyhoundin ja irlanninsusikoiran kupeiden hedelmällä. Rescue-koiran kanssa ei ole mitään takeita mistään, ja kannattaa pohtia sitä tosiseikkaa, että kotimaiset koirat päätyvät yleensä kodittomiksi, koska niiden omistajat eivät ole syystä tai toisesta pärjänneet niiden kanssa.

Älä anna koiran tehdä päätöksiä

Sinähän se johtaja olet, joten koiran ei tulisi päättää juuri ikinä mistään. Pentu ei päätä, jäädäänkö lenkillä tuijottelemaan vieraita ihmisiä tai muita koiria. Sinä sen päätät. Jos annat pennun tehdä niin, vahvistat tietynlaista käyttäytymismallia. Koira ei myöskään saisi päättää, mihin suuntaan lenkillä mennään tai keiden kanssa seurustellaan. Jos aiot olla johtaja, käyttäydy kuten johtajan kuuluu ja huolehdi laumastasi kaikissa tilanteissa.

Ajatus koiran rankaisemisesta tuntuu useimmista epämukavalta. Itsekin kannatan positiivisia koulutusmenetelmiä, mutta jos tilanne vaatii, olen valmis vaatimaan koiralta opitun asian noudattamista. Avainsana on opittu. On typerää odottaa koiran tekevän sellaista, jota sille ei ole kunnolla ja kärsivällisesti ikinä opetettukaan, ja vielä typerämpää on rangaista koiraa, joka osaamattomuuttaan tai epävarmuuttaan jättää toteuttamatta omistajan tahtoa. Omat koirani olivat jo pentuina sen verran nössöjä, ettei niihin tarvinut kajota fyysisesti, ja rangaistus tarkoittaa tietysti eri koirille eri asioita. Rangaistus on sellaista, mikä on koirasta ikävää, tylsää tai ääritapauksissa kamalaa. Todella kiihtyneen koiran rankaiseminen on kuitenkin yleensä turhaa, koska kierrokset ovat liian korkealla, ja jo tämän vuoksi remmirähjäyksen korjaaminen vanhemmalla iällä vaatii kymmenkertaisesti aikaa ja vaivaa verrattuna pikkupennun koulutukseen.

Ota opiksesi

Olen aikanani omistanut remmirähjän, enkä tuolloin taittamattomuuttani saanut siitä kitkettyä huonoa käytöstä pois niin sitten millään. Opin kuitenkin koiraltani paljon, ja saan paljolti kiittää sitä nykyisistä hyvin (ainakin useimmiten!) käyttäytyvistä koiristani. Remmirähjääjältäni opin, että ongelmiin pitää varautua jo silloin, kun ajatus pennuista vasta kytee kasvattajan mielessä. Opin, että harva koira syntyy ongelmatapauksena – ongelmakoiraksi yleensä ajaudutaan omistajan suosiollisella avustuksella. Opin senkin, että koiranomistaminen ei ole helppoa. Ollakseen hyvä koiranomistaja ihmisen täytyy harrastaa ankaraa itsetutkiskelua, suunnitella, ennakoida, koettaa ajatella asioita kanssamme elävien avaruusolioiden eli koirien näkökulmasta. Minulle selvisi, että yksi teoria ei selitä kaikkea eikä yksi koulutustapa sovi kaikkiin tilanteisiin. Ennen kaikkea opin, että koirankouluttajaksi kasvetaan kantapään kautta. Täytyy tehdä virheitä, ennen kuin ne tunnistaa.

Linkkivinkki: vinttikoirien historiaa

Coursing-mosaiikki

Muinaisilla roomalaisilla oli hyvä maku koirien suhteen. Antiikin historiaan keskittyvässä Tempus omnia revelat -blogissa esitellään canis vertragus eli vertragi, nykyisten greyhoundien esiäiti parintuhannen vuoden takaa.

Mielenkiintoinen on myös samasta blogista löytynyt linkki senaattori Arrianuksen coursing-oppaan englanninkieliseen käännökseen, jota on 1800-luvun tyyliin höystetty Shakespeare-lainauksilla ja kilometrien mittaisilla alaviitteillä. Kääntäjän huomautuksista ja runolainoista huolimatta opas on huikeaa luettavaa. Arrianuksen opus oli aikansa A Care of the Racing Greyhound: täydellinen opas vinttikoiran valintaan, koulutukseen, jalostukseen ja metsästyskäyttöön.

Monet Arrianuksen neuvoista ovat täysin päteviä vinttikoirien omistajille vielä tänäkin päivänä. Arvon senaattori muistuttaa, ettei laumaa täysikasvuisia vertrageja pidä päästää vapaasti temmeltämään keskenään (kennelkoppia ei vielä tuolloin ilmeisesti tunnettu) eikä aikuisten saa antaa riehua pennun kanssa. Talvisin tulee välttää vapaana juoksuttamista jäätyneellä maaperällä varvas- ja tassuvaurioiden välttämiseksi, eikä alle kaksivuotiasta koiraa tule käyttää metsästykseen ennen kuin se on kehittynyt aikuismittoihinsa.

Arrianusta lukiessa havaitsee, että liki 2000 vuotta sitten ihmiset pähkäilivät samojen ongelmien kanssa kuin me nykyiset koiranomistajatkin ja lukivat vieläpä melkein samanlaisia koirankoulutusoppaita. Kaksituhatta vuotta sitten joku joutui jynssäämään ripulin yllättämän vertraginsa ulosteita mosaiikeistaan, joku toinen taas haki Arrianukselta neuvoa helteessä ylirasittuneen metsästyskoiran virvoittamiseksi (Arrianus suosittelee raakoja kananmunia ja rajoitettua juottamista). Arrianuksen omat koirat saivat nukkua sängyssä ja kerjätä pöydän ääressä – ne osasivat jopa antaa tassua. Opaskirja vaikuttaa niin järkevältä ja modernilta, että kaksituhatta vuotta katoaa ja tekisi mieli lähteä Arrianuksen kanssa vinttikoirakisoihin turisemaan vaikkapa siitä, kuinka paljon me molemmat inhoammekaan koirapuistoja.

Näin tehdään remmirähjiä – opas aloitteleville koiranomistajille

Onneksi olkoon, sinulla on pentu! Olet varmaan jo huomannut, että remmirähjäys on netin koira-aiheisilla palstoilla yksi yleisimmistä puheenaiheista. Näillä yksinkertaisilla ohjeilla saat takuuvarmasti omasta koirastasikin remmirähjän, ja voit liittyä asiaa nettipalstoilla voivottelevien sankkaan joukkoon!

  • Ihan ensimmäiseksi kannattaa ajatella, että on hirmuisen söpöä, kun pieni pentu koettaa haukahdella lenkillä vieraille koirille ja ihmisille. Onpa se innokas! Kyllä haukahtelu varmasti loppuu sitten isompana itsekseen, eikös juu?
  • Ota pentu varmuuden vuoksi syliin, jos lenkillä tulee toinen koira vastaan.
  • Anna pennun vetää ja kulkea lenkillä aina ensin. Näin koira törmää sinua ennen esimerkiksi kulman takaa yllättäen ilmestyviin toisiin koiriin, ja saa itse päättää, miten niihin kannattaa reagoida.
  • Käy säännöllisesti koirapuistossa nuoren koiran kanssa, koska pentuja täytyy sosiaalistaa. Koirapuistot ovat pennuille eräänlaisia vapaapainikehiä, joissa voi opetella ottamaan turpiinsa ventovierailta ja joista ei pääse karkuun. Narttukoirat oppivat, että jokainen lähestyvä uros on potentiaalinen seksuaalirikollinen.
  • Usko niitä, jotka sanovat, että koirista tulee vihaisia tai arkoja, jos ne eivät pääse hihnassa tutustumaan vieraisiin koiriin. Anna kaikkien vastaantulevien koirien tervehtiä omaasi, koska pentujahan täytyy sosiaalistaa!
  • Käytä fleksiä, että koirasi varmasti pääsee moikkaamaan sellaisiakin koiria, joiden omistajat jostakin syystä haluavat välttää remmirähjäyksen ja koettavat kiertää teidät mahdollisimman kaukaa. Sosiaalistetaan toki heidänkin koiransa!
  • Anna koirasi jäädä tuijottamaan lähestyviä ja ohi kulkevia koiria.
  • Edellisen tehokkaampi muunnelma on teeskennellä, että koirasi painaa ainakin tonnin etkä jaksa kiskoa sitä hihnasta eteenpäin. Anna koirasi käydä maahan makaamaan keskelle tietä, josta se voi kätevästi syöksähtää ohi kulkevan koirakon jalkoihin. Näin saat kätevästi tehtyä naapurinkin koirasta remmirähjän!
  • Tee jokaisesta ohitustilanteesta iso show. Koiralle pitää koko ajan puhua rauhoittavalla äänellä: ”Noh Musti, ei mitään hätää Musti, mennäänpäs nyt ohi Musti.” Näin koira oppii, että ohitustilanteissa on jotakin erityisen huolestuttavaa, kun omistajakin ne noteeraa. Kannattaa samaten pidätellä hengitystä, kiristää hihnaa, naksutella klikkerillä, heilutella lelua ja sylkeä hampaista koiralle nameja.
  • Voit myös pyytää koiran ojanpenkalle istumaan ja koettaa seisoa sen edessä, ettei se näe ohi kulkevaa koiraa. Ideana on tehdä toisten koirien ohittamisesta mahdollisimman iso ohjelmanumero.
  • Hommaa remmirähjälle koiralle kaveriksi toinen koira, ja pian sinulla on tuplamäärä remmirähjiä!
  • Älä koskaan anna koiran leikkiä muiden koirien kanssa ilman hihnaa, paitsi tietysti koirapuistossa.
  • Hankkiudu tilanteisiin, joissa pentusi joutuu tekemisiin teille molemmille ennestään tuntemattomien koirien kanssa, kunnes pentu saa pari kertaa niiltä turpiinsa. Sitten saat oikeuden käyttää remmirähjien omistajien yleisintä tekosyytä koiran käytökselle: ”sen kimppuun kävi pentuna isompi koira, ja nyt se pelkää”.
  • Ja luonnollisesti: anna koiran rähistä hihnassa, koske sen kimppuun kävi pentuna isompi koira ja nyt sitä pelottaa, eikä tilanteelle luonnollisestikaan voi enää koskaan tehdä mitään.

Helppoa kuin heinänteko, remmirähjien tekeminen. Ellei sinulla vielä ole koiraa, voit myös huvitella pelaamalla remmirähjäbingoa, jossa saat raksin ruutuun jokaisesta listan kohdasta, jota vastaantulevat koirakot toteuttavat. Suora bingorivi on lähes taattu. Suomen remmirähjäpopulaatio on siis tulevaisuudessakin turvattu.

Lisää aiheesta:

Team Kenzongos-blogissa innostuttiin pohtimaan remmirähjäystä tämän pakinan tiimoilta vakavamminkin – kannattaa käydä lukemassa.

Miksi koirastani ei tullut remmirähjää

Mitä koirakirjoissa ei kerrota, osa 2 – harmien ja hajuhaittojen ABC

Peeing Dog

A niinkuin anaalirauhaset. Koirilla on peräaukon molemmin puolin rauhaset, jotka saattavat tukkeutua ja alkaa haista. Ne pitää tyhjentää käsin. Toimenpiteeseen on syytä varustautua kumihanskoilla. Erite löyhkää mädälle sillille. Tarvitseeko enempää sanoakaan?

B niinkuin BARF, jota ei kannata kokeilla kerrostalossa, ellei halua löytää rasvaisia broilerinroippeita matosta ja luita sohvasta. Haisee. Toinen vahva kandidaatti B-kirjaimelle ovat biohajoavat kakkapussit, joilla on ikävä taipumus biohajota turhan aikaisin.

C niinkuin Canikur ja muut oikeasti tehottomat ripulilääkkeet. Jotkut koirat ovat melkein aina ripulilla, mutta nekin jotka eivät ole, kehittävät varmasti ripulin viimeistään pitkillä automatkoilla tai silloin, kun olet töissä. Ripulipaskan poistaminen karvalankamatosta maksaa mattopesulassa kuudestakympistä ylöspäin.

D niinkuin debaakkeli. Enemmän tai vähemmän kiihtynyt mielipiteenvaihto, joka yleensä seuraa muita listalla mainittuja asioita. Debaakkeliin voivat osallistua perheenjäsenet, vastaantulijat, mielipidepalstojen kirjoittajat, toiset koiranomistajat ja tuntemattomat mummot.

E niinkuin esinahan tulehdus. Uroskoirien omistajille saattaa napsahtaa tällainen nakki (no pun intended), koska koirien esinahan alle kehittyy helposti tulehduksia. Esinahan tulehduksen tunnistaa siitä, että siittimen päästä valuu vihertävää, etovan hajuista eritettä. Tulehdusta hoidetaan tavalla, joka muistuttaa asiaan vihkiytymättömien ihmisten mielestä kovasti koiran runk… masturboimista. Toimenpiteestä ei ikinä ole kuvia koirakirjoissa.

F niinkuin furunkuloosi. Sitkeä tassutulehdus, joka aiheuttaa koirien tassuihin (tai pahimmassa mahdollisessa skenaariossa vaikkapa peräaukkoon) rakkuloita ja haavaumia. Ihme kyllä tämä vaiva ei aiheuta hajuhaittoja, mutta lääkkeenä käytettävät rasvat leviävät tassuista ympäri kämppää.

G niinkuin gyproc-levy, josta energisimmät koirayksilöt syövät työpäivän aikana itsensä läpi naapurin puolelle ja aiheuttavat debaakkelin.

H niinkuin helminauhapaska. Ruohoa, narua tai extreme-tapauksissa sukkahousuja syötyään koira paskantaa katkeamatonta ketjua, jossa pökäleet ovat helminauhan lailla kiinni toisissaan. Luonnollisesti ketju jää roikkumaan koiran perseestä, koira saa hepulin ja paska kulkeutuu kaikkialle. Tämä tapahtuu usein julkisella paikalla, ja ketju pitää tietenkin poistaa käsin. Fiksu omistaja pitää mukanaan ylimääräistä kakkapussia poisto-operaatiota varten. H tarkoittaa myös halitoosia eli kalmalle löyhkäävää hengitystä, jolla moni koira sulostuttaa huoneilmaa. Katso myös kohta I.

I niinkuin ilmavaivat. Geneven sopimus kieltää kaasuaseet, ja vireillä onkin useita oikeusjuttuja siitä, koskeeko kielto myös koirien pitämistä ihmisasunnoissa.

J niinkuin juoksuaika. Kaksi kertaa vuodessa narttukoiran omistajat joutuvat katselemaan koiransa takapäähän kiinnittynyttä turvonnutta donitsia. Verta on joka paikassa. Kuten niin moniin muihinkin listan kohtiin, tähänkin liittyy hajuhaittojen uhka.

K niinkuin kuola. Muita kandidaatteja ovat karvat, joita on joka paikassa, sekä kusi (katso V – virtsa).

L niinkuin latu. Joka saamarin niemi, notko ja saarelma vedetään Suomessa laduiksi heti tilaisuuden tullen, eikä sinne enää sen jälkeen ole koirakoilla asiaa. Vapaana olevilla koirilla on ikävä tapa löytää tiensä ladulle vaikka umpimetsästä ja käydä siellä paskalla, josta usein seuraa debaakkeli. Hiihtäjät ja koiranomistajat eivät yleensä tule toimeen keskenään, paitsi että molemmat ryhmät halveksivat koirahiihtäjiä.

koira ja karvalankamatto

M niinkuin mattopesulan alennukset. Kuvassa Lempi poseeraa useaan kertaan pesulassa vierailleella karvalankamatollamme. Vinkki kaikille uusille koira ja karvalankamatto -yhdistelmän omistajille: kannattaa kysyä pesulasta könttäalennusta heti, kun pentu tulee kotiin. Muita vaihtoehtoja: molo, jonka vuoksi uroskoirista on usein hankala löytää soveliaita kuvia joulukortteihin, tai madot, joiden potentiaalista enemmän kohdassa sisäloiset.

N niinkuin nylkytys. Uroskoirat nyt vain ovat ällöttävämpiä kuin nartut. Tuttavaperheen kääpipinseriltä piti takavarikoida sille vartavasten annettu panotyyny, kun koira nylkytti hullunkiilto silmissä vehkeensä vereslihalle. Tähän liittyy myös vaihtoehtoinen S-kirjain eli siemenneste väärissä paikoissa kuten sohvissa ja matoissa, mutta asiasta harvoin keskustellaan sivistyneessä seurassa.

O niinkuin oksennus. Sitä riittää, ja kuten useimmat listan asiat, se haisee. Tutustu myös oksennuksen ja matojen yhdistelmään kohdassa S – sisäloiset.

P niinkuin paska. Ehtymätön luonnonvara. Haisee. Kahden koiranomistajan keskustelu kääntyy vääjäämättä ennemmin tai myöhemmin paskaan: minkä väristä, kuinka kiinteää, koska sitä viimeksi tuli ja minkä verran. Paska herättää kuitenkin kiihtymystä paitsi yleisönosastoilla keväisin niin myös koiranomistajissa silloin, kun metsästä löytyy paskaa, joka ei olekaan omaa tuotantoa. Esimerkiksi raksamiehen paska on monien koirien mielestä kerrassaan voittamaton gourmet-herkku. Talvisin raksamiehen paskan korvaa hiihtäjän paska. Jos koira syö kumpaakaan, seuraa yleensä debaakkeli. P voi myös tarkoittaa punkkia, joiden takia ei kannata nukkua kesäisin koiran kanssa samassa sängyssä, tai paskatanssia, joka on eräänlainen koiran nopeatempoinen rituaalitanssi, joka edeltää ulostamista.

Q niinkuin quart. Tilavuusyksikkö=1,136 litraa, joka on minimimäärä oksennusta tai löysää, limaista ulostetta matolla silloin, kun sitä vähiten osaa odottaa. Matosta ohi menneen eritteen määrä on aina enintään neljännesquart. (Q-kirjainta ehdotti terhi.)

R niinkuin ruskaa pakkasella. Ns. ruskaa pakkasella -tilanne syntyy, kun koirankakkapussissa on reikä, jota omistaja ei ole huomannut ajoissa, tai omistaja on erehtynyt käyttämään biohajoavaa pussia. Bubbling under: rapa, jota pitkäkarvaiset koirat kantavat sisään kilokaupalla, sekä ruvet, joita etenkin vinttikoirilla on jatkuvasti.

S niinkuin sisäloiset. Mikään ei kohota iloisen perhejuhlan tunnelmaa enempää kuin yllättäen matolle oksennettu vyyhti eläviä, vääntelehtiviä heisimatoja.

T niinkuin turpakäräjät. Debaakkelin äärimmäinen muoto. Vaihtoehtoisia valintoja: T niinkuin tiputtelu (ei kannata edes kysyä), T niinkuin tulehdus, T niinkuin täystuho.

U niinkuin uloste. Koska ulostetta on jo käsitelty, U voi tarkoittaa myös ummetusta, jonka kotihoitoon tarvitaan joskus kumihanskat ja rohkeata mielenlaatua.

V niinkuin virtsa. Riittoisaa ja haisevaa. Tästä on ihan oma blogikirjoituskin. V tarkoittaa teemaan sopivasti myös virtsankarkailua (steriloitujen narttujen ja vanhojen koirien vaiva).

Y niinkuin yskös. Moni koiraton ei uskokaan, mitä kaikkea koirat voivat yskäistä pihalle. Mikään ei herätä koiranomistajaa nopeammin kuin olohuoneesta kuuluva vaimea kakomisen ääni. Ylenanto eli oksennus alkaa tietysti myös Y-kirjaimella.

Zzzzzz niinkuin kovaääninen kuorsaus joka herättää koko huushollin. (Z-kirjaimen keksi Berry.)

Ä niinkuin ÄÄÄÄP!!! Kätevä yleiskielto tilanteisiin, jossa EI! tuntuu liian laimealta. Yleensä käytetään yskösten, väärässä paikassa suoritetun paskatanssin tai övereiden vetämisen keskeyttämiseen.

Ö niinkuin överit. Nimitys tilanteelle, jossa koira on päässyt käsiksi 25 kilon kuivamuonasäkkiin omistajan huomaamatta. Övereistä voi seurata yksi tai useampia tällä listalla mainituista asioista.

Kuten näkyy, vaikeat kirjaimet törkeästi ohitettu. Jos keksit hyvän puuttuvalla kirjaimella alkavan ällötyksen, ehdota sitä kommentissa ja lupaan lisätä sen krediittien kera. Lisää vaihtoehtoisia aakkosia löytyy kommenteista – kiitokset kaikille kuvottavia ehdotuksia keksineille, ja lisää saa toki ehdottaa.

Mitä muuta koirakirjoissa ei kerrota?

Osa 1: Sisäsiisteysongelmat
Osa 3: Ovatko sekarotuiset terveempiä kuin rotukoirat?
Osa 4: Kuinka roturulettia pelataan