Näin tehdään remmirähjiä – opas aloitteleville koiranomistajille

Onneksi olkoon, sinulla on pentu! Olet varmaan jo huomannut, että remmirähjäys on netin koira-aiheisilla palstoilla yksi yleisimmistä puheenaiheista. Näillä yksinkertaisilla ohjeilla saat takuuvarmasti omasta koirastasikin remmirähjän, ja voit liittyä asiaa nettipalstoilla voivottelevien sankkaan joukkoon!

  • Ihan ensimmäiseksi kannattaa ajatella, että on hirmuisen söpöä, kun pieni pentu koettaa haukahdella lenkillä vieraille koirille ja ihmisille. Onpa se innokas! Kyllä haukahtelu varmasti loppuu sitten isompana itsekseen, eikös juu?
  • Ota pentu varmuuden vuoksi syliin, jos lenkillä tulee toinen koira vastaan.
  • Anna pennun vetää ja kulkea lenkillä aina ensin. Näin koira törmää sinua ennen esimerkiksi kulman takaa yllättäen ilmestyviin toisiin koiriin, ja saa itse päättää, miten niihin kannattaa reagoida.
  • Käy säännöllisesti koirapuistossa nuoren koiran kanssa, koska pentuja täytyy sosiaalistaa. Koirapuistot ovat pennuille eräänlaisia vapaapainikehiä, joissa voi opetella ottamaan turpiinsa ventovierailta ja joista ei pääse karkuun. Narttukoirat oppivat, että jokainen lähestyvä uros on potentiaalinen seksuaalirikollinen.
  • Usko niitä, jotka sanovat, että koirista tulee vihaisia tai arkoja, jos ne eivät pääse hihnassa tutustumaan vieraisiin koiriin. Anna kaikkien vastaantulevien koirien tervehtiä omaasi, koska pentujahan täytyy sosiaalistaa!
  • Käytä fleksiä, että koirasi varmasti pääsee moikkaamaan sellaisiakin koiria, joiden omistajat jostakin syystä haluavat välttää remmirähjäyksen ja koettavat kiertää teidät mahdollisimman kaukaa. Sosiaalistetaan toki heidänkin koiransa!
  • Anna koirasi jäädä tuijottamaan lähestyviä ja ohi kulkevia koiria.
  • Edellisen tehokkaampi muunnelma on teeskennellä, että koirasi painaa ainakin tonnin etkä jaksa kiskoa sitä hihnasta eteenpäin. Anna koirasi käydä maahan makaamaan keskelle tietä, josta se voi kätevästi syöksähtää ohi kulkevan koirakon jalkoihin. Näin saat kätevästi tehtyä naapurinkin koirasta remmirähjän!
  • Tee jokaisesta ohitustilanteesta iso show. Koiralle pitää koko ajan puhua rauhoittavalla äänellä: ”Noh Musti, ei mitään hätää Musti, mennäänpäs nyt ohi Musti.” Näin koira oppii, että ohitustilanteissa on jotakin erityisen huolestuttavaa, kun omistajakin ne noteeraa. Kannattaa samaten pidätellä hengitystä, kiristää hihnaa, naksutella klikkerillä, heilutella lelua ja sylkeä hampaista koiralle nameja.
  • Voit myös pyytää koiran ojanpenkalle istumaan ja koettaa seisoa sen edessä, ettei se näe ohi kulkevaa koiraa. Ideana on tehdä toisten koirien ohittamisesta mahdollisimman iso ohjelmanumero.
  • Hommaa remmirähjälle koiralle kaveriksi toinen koira, ja pian sinulla on tuplamäärä remmirähjiä!
  • Älä koskaan anna koiran leikkiä muiden koirien kanssa ilman hihnaa, paitsi tietysti koirapuistossa.
  • Hankkiudu tilanteisiin, joissa pentusi joutuu tekemisiin teille molemmille ennestään tuntemattomien koirien kanssa, kunnes pentu saa pari kertaa niiltä turpiinsa. Sitten saat oikeuden käyttää remmirähjien omistajien yleisintä tekosyytä koiran käytökselle: ”sen kimppuun kävi pentuna isompi koira, ja nyt se pelkää”.
  • Ja luonnollisesti: anna koiran rähistä hihnassa, koske sen kimppuun kävi pentuna isompi koira ja nyt sitä pelottaa, eikä tilanteelle luonnollisestikaan voi enää koskaan tehdä mitään.

Helppoa kuin heinänteko, remmirähjien tekeminen. Ellei sinulla vielä ole koiraa, voit myös huvitella pelaamalla remmirähjäbingoa, jossa saat raksin ruutuun jokaisesta listan kohdasta, jota vastaantulevat koirakot toteuttavat. Suora bingorivi on lähes taattu. Suomen remmirähjäpopulaatio on siis tulevaisuudessakin turvattu.

Lisää aiheesta:

Team Kenzongos-blogissa innostuttiin pohtimaan remmirähjäystä tämän pakinan tiimoilta vakavamminkin – kannattaa käydä lukemassa.

Miksi koirastani ei tullut remmirähjää

Mainokset

63 thoughts on “Näin tehdään remmirähjiä – opas aloitteleville koiranomistajille

  1. Hei. Hyvä juttu. Jotta voisit osoittaa asiantuntijuutesi, ottaisin mieluusti vastaan ohjeet siitä, miten koirastani Ei tule remmirähjää. 🙂 🙂 T: Oilimarjatta

  2. Pelastit mun päiväni kiitos! Jos jokaisesta bingosta saisi vaikka 5 euroa olisin kohta miljonääri!

  3. Ihan hyvä, mutta haluaisin tietää miksi muka pysähtyminen reunaan ja koiran eteen meno, komentaminen ja näkyvyyden estäminen on huono juttu? Varsinkin jos vaihtoehtona on se, että koira repii itsensä toisen koiran luo rähjäten vaikka kuinka peffa pitkällä koitat pysäyttää? Vaikka siinä samalla kaataisikin/kamppaisi taluttajansa? Kuinka toisen koiran ohi sitten tulisi mennä? Vai pitääkö pysyä omassa pihassa jos koirassa on rähjääjän vikaa?

    Jo edesmenneen koirani kimppuun hyökkäsi koira sen ollessa vuoden vanha. Puri koiralleni kurkkuun vuotavan haavan ja minua jalkoihin kun puolustin koiraani ja potkin toisen pois. Sen jälkeen aivan kaikki koirat haukuttiin jo kaukaa lenkeillä. Ymmärsin menneisyyden vaikutuksen, mutta en todellakaan ajatellut sen olevan mikään oikeutus ja loppuun saakka yritin saada koiraani kaikin konstein lopettamaan toisille rähjäyksen. 12 vuotta siis, ei auttanut.

    Remmirähjäys tarttui kyllä perheen toiseenkin koiraan. Toisen nykyisistä koiristani istutan tien viereen odottamaan kun vieras koira ohittaa. Joskus menee ihan kivasti, joskus ei. Nuorempi koirani ei edes lenkkeile kuin pakon edessä tämän toisen kanssa ja hyvin käyttäytyy lenkeillä. Väittäisin roduillakin olevan merkitystä.

    Mielenkiinnolla odotan minäkin kuinka tulisi toimia ettei koirasta tule sitä rähjääjää.

    • Minusta hankalakin ohitustilanne on helpoiten ohi kaikilta, jos omistajat ottavat rähjäävät koiransa lyhyeen hihnaan ja kulkevat reippaasti toistensa ohi. Jos voimat tai ketteryys ei riitä sen vertaa, että saisi hihnalla estettyä remmirähjää ryntäämästä ohitettavan koirakon luo, henkilökohtainen mielipiteeni on, että koiran voi antaa pois tai ulkoilla jossain korvessa, missä ei aiheuta vaaratilanteita muille. Ensi kerralla kannattaa ottaa omalle fysiikalle paremmin sopiva ja pienempi koira. Kyllä hitossa koiran tulee olla hallinnassa ja omistajansa hallittavissa edes hihnassa.

      Ojanpenkalla odottelu on ihan jees, jos se oikeasti toimii niin, että istutettava koira todella istuu käskyn alla turpa kiinni ja riittävän kaukana ohittavasta koirakosta. Tähän mennessä tämä on onnistunut ehkä viideltä prosentilta vastaan tulleista ojanpenkkakoulukunnan kannattajista. Yleensä se ojanpenkalle raahattu koira kieppuu kuin väkkärä ja karjuu omistajansa kanssa kilpaa, mikä tekee ohitustilanteesta melko epäreilun (ja pelottavan) sille ohittavalle koirakolle. Mitä jos molemmat päättävät jäädä istuskelemaan ojanpenkalle? Se menee ensin, jonka hermot pettävät?

      • Tämä oli loistava kommentti! NIIN samaa mieltä! En voi käsittää sitä että koira istutetaan viereen ja sen ANNETAAN kuitenkin tuijottaa vastaantulevia koiria ja kaiken kukkuraksi kun tulemme kohdalle koira hyökkää koiriemme luo tai sitten jopa niin kun olemme ohittaneet tämän koirakon???
        Oma koirani ei koskaan ”sano” mitään jos se toinen koira ei aloita.. vastaa kyllä sitten kun se toinen tulee tarpeeksi iholle.. Ja kuinka monta kerta olenkaan ihmisille sanonut että mene vain ohi (sen räyhän kanssa) että tilanne on ohi paljon nopeammin..

      • Blogissa on kiva kyyninen asenne, joka jatkuu kommenteissa:

        ”koiran voi antaa pois tai ulkoilla jossain korvessa, missä ei aiheuta vaaratilanteita muille. Ensi kerralla kannattaa ottaa omalle fysiikalle paremmin sopiva ja pienempi koira.”

        Antaa pois? Koira ei ole mikään näyttelyesine, joka on kiva vain kun mitään ongelmia ei kohdata. Koiranomistajan velvollisuus on mahdollisimman pitkälle yrittää korjata omat virheensä. Harva eläimen omistaja välttää kaikki ongelmat, vaikka haluaisikin, ja minusta se juuri on vastuutonta, että tietämättömyydestä ja osaamattomuudesta koituvat ongelmat siirretään muille, aiheutetaan koiralle kodinvaihtojen myötä lisää ongelmia ja pahimmillaan koira joutuu piikille.

        Jos on varaa uuteen koiraan, on varaa myös hankkia asiantunteva kouluttaja auttamaan. Tämäkin blogiteksti olisi voinut keskittyä ongelmien ehkäisyyn ja korjaamiseen, jos sellaiseen on tietoa ja ymmärrystä. Koiran alistamisen ja hihnan kiristämisen sijaan koiraa voi myös totuttaa olemaan pelkäämättä ja provosoitumatta muista koirista aloittamalla harjoittelun tarpeeksi suuren etäisyyden päästä palkitsemalla neutraalista suhtautumisesta. Leijoniakin voi kouluttaa, vaikka ei ihan pentuna aloittaisikaan.

      • Koiranomistajan velvollisuus on mahdollisimman pitkälle yrittää korjata omat virheensä

        Näinhän todella on, ja jos on tullut hankittua koira, jota sen taluttaja ei saa pysymään poissa toisten koirien luota ”vaikka kuinka peffa pitkällä koitat pysäyttää”, niin ongelmalle olisi syytä tehdä jotakin. Jos omistajan voimat eivät riitä pitelemään koiraa, niin ihan hirveästi niitä vaihtoehtoja ei liene koulutusvaiheessa ole jo mainitsemieni korvessa ulkoilun tai koiran pois antamisen lisäksi. Ellet sitten suosittele piikkipantaa?

        Jos minulla ei olisi omia koiria, suhtautuisin varmasti tähänkin jeesusteluun kiltimmin, mutta sellainen koira jonka omistaja ei pysty pitämään sitä poissa omien lemmikkieni niskasta edes hihnassa tarvitsee uuden omistajan ennen kuin jollekin – mitä todennäköisimmin sille koiralle itselleen – sattuu vahinko.

        Tämäkin blogiteksti olisi voinut keskittyä ongelmien ehkäisyyn ja korjaamiseen, jos sellaiseen on tietoa ja ymmärrystä.

        Tämä nimenomainen blogiteksti – tai kirjoittaja – ei todellakaan halua keskittyä ongelmien ehkäisyyn, koska Oudon rannan hiekan innoituksena toimi turhautuminen tavanomaiseen tapaan ja keskustelytyyliin, jolla koiraongelmista yleensä puhutaan. Suomi on täynnä koulutusblogeja, joissa autetaan ongelmakoirien omistajia (ja onpa tässäkin blogissa aihetta sivuttu), eiköhän tänne mahdu yksi tai kaksi asiaa sarkastisesti käsittelevääkin kirjoittajaa. Koska tiedätkö mitä? Ne huonosti käyttäytyvät koirat ärsyttävät toden teolla. Ei se ole niiden vika, mutta siitä huolimatta ne ärsyttävät. Miksi meidän muiden pitäisi ymmärtää niiden omistajia jopa omissa henkilökohtaisissa blogiteksteissämmekin? Mehän palvelemme päivittäin mukavana, kilttinä ohitusharjoituskaverina näille kymmenille ojanpenkkakyttääjille, kohti sinkoilijoille ja puskarähjääjille, eikö se riitä?

        Kaikkia kunnia niille, jotka tekevät parhaansa korjatakseen koiransa ongelmallista käytöstä, mutta niin kauan kuin koiranne perseilee, sitä myös pilkataan täällä enemmän tai vähemmän hyväntahtoisesti niin paljon kuin sieluni sietää.

        Koiran alistamisen ja hihnan kiristämisen sijaan koiraa voi myös totuttaa olemaan pelkäämättä ja provosoitumatta muista koirista aloittamalla harjoittelun tarpeeksi suuren etäisyyden päästä palkitsemalla neutraalista suhtautumisesta. Leijoniakin voi kouluttaa, vaikka ei ihan pentuna aloittaisikaan.

        Haa, juuri tästä aiheesta on upouusi kirjoituskin: Koira ei ole delfiini. Olet kyllä ihan oikeassa, noin sen pitää mennä – mutta toisaalta, leijonavertauksesi ontuu samasta syystä kuin yleisempi delfiinivertaus. Montaako leijonaa käytetään kaupungin keskustassa tai edes lähiössä kolme kertaa päivässä hihnassa kusella? Toki ymmärrän, että jos kokee hihnan kiristämisen koiran alistamiseksi, ajatusmaailmani kuulostaa varmaan jonkinlaiselta tohtori Mengelen koirankoulutusmetodilta. 🙂

    • Hallinta!
      Omille koirilleni olen opettanut yksitellen käskystä sivullani kulkemisen, eri asia siis kuin seuraaminen katsekontakteineen. Hihna on löysällä ja koira kulkee ”matkalaukkuna” siinä vieressä niin kauan kunnes sanon ”vapaa”. Tätä käskyä on toteltava niinkuin muitakin käskyjä, ja opetusvaiheessa olen pitänyt huolen siitä että koira ymmärtää käskysanan merkityksen ensin ILMAN häiriöitä. Pysyvät hyvin nahoissaan vaikka vastaan tulisi reuhaava flexikoirakin koska tietävät että käskyjä noudatetaan ja hallitsen tilanteen – enkä anna niille kiihdyttäviä signaaleja kuten hihnan kiristys, höpöttäminen tai ennakoivat kiellot. Vauhti pysyy samana mutta koirien kuuluu tassutella sivullani penkan puolella.
      Koirani ovat niinsanotusti potentiaalisia remmirähjiä, ovathan ne saksanpaimenkoiria 😀

      • Minullakin on saksanpaimenkoira noin vuoden ikänen, olen sen neljäs omistaja joten koira on hieman hämillään, eikä oikein kunnioita ihmistä tai käskyjä ja on tieten remmirähjääjä. On hieman ongelmallista saada koira kulkemaan nätisti muiden koirien ohi remmissä ja tässä vaiheessa ei käskyt auta vaikka osaa ne. Vapaana ei vältämättä edes huomio toisia koiria. Osaisitko kertoa jotakin millä saisin tämän huonon tavan pois?

      • Koiraa näkemättä ei oikein osaa antaa tarkkoja neuvoja, mutta kuulostaa siltä, että koiralla on noin nuoreksi tapaukseksi ollut hieman liian vaiherikas elämä. Tuollainen koira tarvitsee varmasti kärsivällisyyttä, ja uskon, että remmirähjäys ei tässä ole se ensisijainen ongelma. Nuoren, useamman kodin kautta kulkeneen koiran kanssa aloittaisin suhteen luomisen kokonaan alusta. Olisikohan yhteisestä harrastuksesta apua? Jälki tai muu pk-puuhastelu opettaa yhteistyötä ja hallintaa niin koiralle kuin omistajallekin. Treeniporukoissa liikkuu myös osaavia kouluttajia (jos sitten myös niitä vähemmän osaaviakin), jotka varmasti osaavat antaa parempia neuvoja juuri sinun koirasi koulutukseen.

  4. Päivitysilmoitus: Muille koirille agressiivinen American Bulldog - Sivu 6

  5. Olen itse tarkkaillut samaa asiaa yrittäessäni lenkkeilyttää koiraani Helsingissä. Ainakin yli 80% koiran ulkoiluttajista on kivasti omaksunut kaikki nämä asiat ja tekevät omasta lenkkeilystäsi yhtä helvettiä. Olen jopa joutunut luopumaan koiran kanssa juoksemisesta omilla kotikulmilla kun jengi päästää ne maassa kyttäävät hurttansa juoksemaan suoraan eteeni ja siinä on turhan useasti ollut sellainen tilanne lähellä, että makaan naama auki asfaltilla. Oma koirani juoksee vierelläni ja ihmiset päästää omat koiransa hyökkimään meidän jalkoihin! Järjen käyttö sallittu! Ja siis eipä siinä mitään jos tämä olisi vain kerran lenkin aikana, voisin hyvin pysähtyä ja kävellä ohi, mutta kun se toistuu kymmeniä kertoja yhden 8km lenkin aikana.. Ja fleksejä ei saisi myydä laisinkaan, niihin tulisi olla erillinen lupa jossa vakuuttaa tietävänsä miten niitä käytetään aiheuttamatta vaaratilanteita muille ihmisille ja koirille. Jään vain yhä ihmettelemää, miten jengi voi olla niin kujalla niiden omien koiriensa kanssa.

  6. Kun ihminen pysähtyy toisen koiran ilmestyessä näköpiiriin, viestii pysähtyminen koiralle että ihminen pelkää. Jos ihminen pysähtyy ja jännittyy(esim. puristaa, ehkä myös kiristää hihnaa), kertoo ihminen olemuksellaan suunnittelevan jotain ohittavan koiran suhteen. Jos omistaja vielä vilkuilee ohittavaa ja omaa, viestii hän koiralleen epävarmuutta ja alistuneisuutta, mutta silmällä merkkaa kuitenkin kohdetta johon suunnataan energiaa. Jos koira on puolustushaluinen, terävä ja/tai epävarma, omistaja on edelläolevilla varmistanut että koira virittyy eliminoimaan kohteen yhdestä väärästä liitteestä. Mikäli koiran päälle on tullut joskus koira, voi koiran oletusarvon muuttaa alkamalla koirallensa johtajaksi ja pöllyttää vieraat koirat kauemmas, ennenkuin oma koira ehtii ensin.

    Jokainen koira osaa kulkea löysällä hihnalla ja vielä mennä toisesta koirasta ohi, kun se vaan vaaditaan koiralta. Oikealla tavalla. Korjaus onnistuu muutamassa viikossa mikäli omistaja on oppivainen ja koira hänelle sopiva.

    Haluaisin kysyä pakinan kirjoittajalta lupaa laittaa tätä linkkiä eteenpäin ja ehkä myös tulostaa tekstiä pentukurssilaisille.:=0

    Maria Seppänen

  7. Idea oli hyvä, mutta – totta helvetissä nostan chihuahuani tai jopa englanninspringerinpennun syliini jos vastaan tulee joku vihaisen oloinen koira jonka omistaja on kukkakeppi ja koira molossi. Laumanjohtajan tehtävä on suojella. Ja totta helvetissä käyn koirapuistossa mutta vahdin ettei muu sorsi mun koiraa. Ja totta helvetissä annan mun koirien olla tekemisissä tuntemattomien koirien kanssa, mutta vain ystävällisten sellaisten. Eli toi oli kyllä puoliksi hyvä ja puoliksi huono kirjotelma 😀

    • Ja sitten kun se molossi hyppää sun kaulaasi kiinni kun pitelet sitä chiuasi sylissä voit sen pienen ohi kiitävän hetken miettiä oliko tässä nyt järkeä. Anteeksi nyt että yleistän, mutta huonoiten käyttäytyvät remmirähjääjät vain löytyvät-tadaa-kääpiörodun edustajista. Mitä sitä panostamaan koiransa koulutukseen kun sen voi tiukan tilanteen tullen tunkee vaikka taskuunsa.

      • Kyllä niitä löytyy ihan kokoon katsomatta! Mikä ihme tiettyjä koiraihmisiä vaivaa aina pitää vetää tää koko asettelu keskusteluun? Onko tämäkin jotain ihmeen brassailua mitä mä en vain tajua? Mitä väliä sillä on minkä kokoinen se rakki on jos omistaja ei ole viitsinyt sitä kouluttaa?!
        Mulla on tällä hetkellä kolme lattiamoppia (tätä ennen ollut isoja koiria) ja kyllä käyttäytyvät kun on alusta asti viitsinyt tehdä asioille jotain ja vetää perusasiat kondikseen. Kaikki on riippuvaista siitä mitä se OMISTAJA on valmis tekemään elukkansa kanssa. Se ei riipu rodusta, ei koosta, ei sukupuolesta eikä oikein yhtään mistään vain ja ainoastaan OMISTAJAN viitselijäisyydestä. Mistä tahansa rakista saa remmiräyhän oli koko mikä tahansa, oli väri mikä tahansa, oli sukupuoli mikä tahansa jne. VIKA ON AINA OMISTAJASSA!!
        Jos jokainen katsoisi, että se oma rakki käyttäytyy ja saa sen elukkansa pidettyä hanskassa olisi kaikilla huomattavasti helpompaa! Näin kun vain ei ole oli koiran koko mikä tahansa.

    • Minulla on kaksi molossia… Sinun karvamoppis räyhää sieltä sylistä niin että karvakiehkurat pyörii, sinä vahvistat käytöstä pitämällä puudeliasi sylissä ja hokemalla hyvä Fifi, ei mitään hätää, ei se ruma ruttuinen iso paha koira sulle mitään tee, kun oot mun sylissä! Mun hirviö-molossini kävelevät välinpitämättömästi ohi niin että välttelevät katsomasta koiraasi, koska ne tietävät että voittaisivat tappelun sekunnissa, joten ei ole tarvetta haastaa… Entä jos joskus oikeasti olisit isäntä fifillesi ja hiljentäisit koirasi, sekä opettasit sille kuka laumaa johtaa?!?

      • No kyllä tässä kanssa hehkuu omistajan hyvä asenne. Stemppiä vaan asenne on tosi hyvin kohdallaan. Etkö ole ikinä kuullut, että vika on omistajassa EI siinä koirassa?

  8. Päivitysilmoitus: Miksi koirastani ei tullut remmirähjää – koirista ja koirankoulutuksesta yleensä | Oudon rannan hiekka

  9. Juuri näin! 😀 Loistavaa tekstiä, kiitos. Ihanaa kun joku ”uskaltaa” kirjoittaa näin. Yleensä näistä asioista kirjoittaa kukkahattu-tädit, jotka katsovat meitäkin kieroon kun lenkillä ei jäädä ihmettelemään muita (mutta eipä kyllä haukutakaan). Ja nuo flexi-koirakot… *huoh*

  10. Hauskasti muotoiltu juttu. Jäin vain miettimään, että oletko sitä mieltä, etteivät koirat saisi koskaan moikata toisiaan hihnassa? Itselläni on übersosiaalinen koira (rescue, kasvanut koirien keskuudessa ja puhuu hyvin koiraa), jolla on kova tarve tervehtiä näkemiään koiria. Lenkkeihimme kuuluu monia mukavia ihmisten & koirien välisiä kohtaamisia, joita edeltää luonnollisesti aina se, että minä kysyn omistajalta etukäteen luvan tervehtimiseen. Silloin tällöin saan vastaukseksi, että ”joo, mutta tää voi vähän rähjätä”. Kummasti sitä rähjäystä ei kuitenkaan koskaan tule, vaan koirat tervehtivät ystävällisesti toisiaan (ja koiran omistaja on yleensä ihmeissään) – tämä johtunee siitä, että koirani osaa lähestyä toista oikealla tavalla. Tällaiset kohtaamiset tuskin ainakaan pahentavat remmirähjäystä. Ehkä jopa auttavat siihen?

    • Jäin vain miettimään, että oletko sitä mieltä, etteivät koirat saisi koskaan moikata toisiaan hihnassa?

      Juu, olen. Hihnassa ei pääse väistämään, joten en viitsi altistaa koiriani edes potentiaalisesti ikävälle tilanteelle, vaikka suurin osa tervehtijöistä olisi mukaviakin. Lisäksi kaikenlainen hihnakäyttäytymiskoulutus on helpompi toteuttaa, jos säännöt ovat aina samat, ja omille koirilleni haluan opettaa, että hihnassa kaikki koirat ohitetaan välinpitämättömästi ja mahdollisimman eleettömästi. En kuitenkaan oleta, että kaikki tekisivät kuten itse teen, joten on tosi kiva jos tervehtimään pyrkivät koirakot kysyvät ensin lupaa.

    • Kyllä se itku sitten tulee kun se vastapuolen koira tikkaakin. Pahimmassa tapauksessa tulee vielä karvaat oppirahat ei pelkästään kukkarolle vaan myös koiralle. Monta tällaista tapahtumaa todistamassa olleena voin todeta, että en ikinä riskeeraisi omiani tuolla tavoin!

    • Jos päästät koirasi tervehtimään joitakin koiria, sen täytysi päästä kaikkien luo, koska se ei ymmärrä, miksi se pääsi katsomaan Fifiä, mutta Musti kierrettiin kaukaa.

  11. Todella hyvin muotoiltu juttu, josta tulee hyvin esille ne asiat, mitä esim. tuolla lenkkipolulla tapahtuu. Tässä kylässä näyttää kaikki olevan sitä mieltä, että koiran pitäsi tavata jokainen vastaan tuleva koira ja jos ei, niin siitä tosiaan näiden mielestä tulee vihainen koira. Itsellä on vielä hyvin dominoiva rotu ja hyvin kovapäinen sellainen, niin haluasin että minut ohitettaisiin vain. Pienien koirien omistajat oikeastaan ovat pahempia kuin jotenkin heillä ei ole mitään suojeluvaistoa tässä kohtaa, vaikka kyseessä on isokoira, jota ne eivät tunne. Huoh.

    Kuitenkin, hieno kirjoitus, joka käy myös kokeneemmallekin koiranomistajalle, joka miettii sitä, missä mahdollisesti olisi tehnyt virheen ja missä asioissa voisi olla parantamisen varaa.

  12. Sanonpa suoraan, että tämä on sarjassamme kehä III:n sisäpuolista vouhotusta…Muualla Suomessakin käyneenä voin kertoa, että siellä ihmiset vielä ymmärtävät että koira on sosiaalinen eläin eikä ole järkeä kieltää siltä lenkeillä kontakteja lajinsa edustajiin. Jos koirapuistot ovat ”huipputeorioittenne” mukaan pahoja paikkoja koiranne itsetunnolle samoin kuin remmissä tervehtiminen, niin kertokaa missä koirat tapaavat tarpeeksi lajitovereitaan kun ainakaan Helsingissä koiraa ei saa irti pitää?? Vai oletteko jopa sitä mieltä, että teidän eli ihmislauman seura riittää sille, huh huh..Olen kulkenut saksanpaimenkoiran kanssa 16 vuotta, lintukoiran kanssa 5 vuotta ja nyt kääpiökoiran kanssa 3 vuotta. Olen havainnut, että uusimman trendin mukaan koiralle syötetään kasapäin muroja joka ohituksessa, että koira ei huomaisi lajitoveriansa. En todellakaan aio alkaa ylensyöttää pientä koiraani pullukaksi. Koirani ei rähjää, mutta ilomielin sallin sille lajitoveriensa tervehtimisen niiden kanssa, joiden omistajille se sopii ja toivon, että tämänhetkinen ”trendi” ei kauaa kestä. Ei inhimillistetä eläintä liikaa, ei koiralle joka asiasta trauma iske kuten vauvoille…
    Otan kommentteja vastaan, jos koirakokemuksesi ylittää minun 24 vuoden kokemuksen, muita kommentteja en ota tosissani 😉

    • ”Koirani ei rähjää, mutta ilomielin sallin sille lajitoveriensa tervehtimisen niiden kanssa, joiden omistajille se sopii (…)”

      Tähän lisäisin vielä, että jos se sopii sille toiselle koiralle – kyllä sen näkee, milloin koira ei halua kohdata. Ihmettelen tässä keskustelussa vallitsevaa ehdottomuutta ja sarkastista piikittelyä kuten ”Kyllä se itku sitten tulee kun se vastapuolen koira tikkaakin.” Kyllä tässä maassa pitäisi olla tilaa sekä niille, jotka joskus moikkaavat lenkeillä ja niille, jotka eivät halua sitä koskaan tehdä. Jos joku sanoo antavansa koiransa silloin tällöin moikata, ei se tarkoita sitä, että tällainen henkilö on lupaa kysymättä ja päätä pahkaa usuttamassa koiraansa jokaista vastaantulevaa koiraa päin. Kun muistaa olla varovainen, pitää hihnan rentona, seurata oman ja toisen koiran eleitä ja tietenkin kysyä omistajalta, saako koira tervehtiä, satunnaiset iloiset moikkaukset ovat mahdollisia. Jotkut koirat vain osaavat sen jalon taidon – ja lukevat toisesta koirasta varmasti myös sen, haluavatko ne toista koiraa lähelleen.

  13. Päivitysilmoitus: Kesän jälkeen kurinpalautus | Hipsuvarvas & Mikki Hiiri

  14. Linkitin kirjoitukseni blogissani. Aivan mainio kirjoitus, kiitos! Ymmärrän, että remmissä rähjääminen on monelle todella iso ongelma, eikä tällöin jaksa lukea huumoripohjaista tekstiä aiheesta. Toisaalta ongelmien tarkastelu pilke silmäkulmassa voi myös olla erittäin antoisaa ja opettavaista. Itselleen pitää osata myös nauraa. Oma sakemannini ei ole (vielä, eikä toivottavasti myöhemmin koskaan) piintynyt remmirähjä. Kärsimme kausittain huonoista ohituksista, jos olen laiminlyönyt tarjota koiralleni sen vaatimaa mielekästä puuhaa leikin/tottelevaisuuskoulutuksen merkeissä. Olen itse huomannut, että jokaisesta koirani tekemästä ei-toivotusta eleestä saan pääsääntöisesti syyttää itseäni. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. En ole itse huomioinut koirani tarpeita, niin eihän tuo viitsi minua huvin vuoksi mielyttää. Kun koira saa mielekästä puuhaa, se ei enää vaivaudu keksimään ylimääräistä puuhaa itse.

  15. Ah ihan huippu tekstiä, vaikka koirapuistoilua en itse näe _ihan_ niin pahana. Tosin en sitä enää itsekään koirani kanssa harrasta kuin erittäin vähän, eli on sanomassa pointtinsakin.
    Paras kaikista on se, kun itse yrittää nätisti ohittaa toiset koira ilman rähjäystä ja kertoo selvällä suomenkielellä ettei me moikata ketään, niin niskaansa saa melkoisen määrän solvauksia/silmien pyörittely/päivittelyä siitä kuinka ”koirasi tarvitsee kavereita”, ”olet kauhea omistaja” -tyyliin. Raukat eivät tiedä paremmasta…

  16. Hyvä & hauska kirjoitus oivallisine pointteineen, MUTTA. Ymmärrän toki sarkasmin, mutta jäi vaivaamaan kirjoituksen takana piileskelevä asennevamma niitä kohtaan, joilla on koiransa kanssa käytösongelmia. Itse kovapäisen ja vaikeasti koulutettavan uroksen omistajana olen huomannut, että äänekkäimmät ivaajat ja arvostelijat ovat hyvin usein niitä, joilla on itsellään maailman lammasmaisimpia, ns. helppoja koiria ja näiden koirien kanssa koettujen onnistumisien oikeuttamana arvostellaan ja ivaillaan sitten niitä, jotka kohtaavat koiriensa kanssa koulutushaasteita. Hyvinkin tyypillistä on se, että ei keskitytä itse ongelmaan vaan ennemminkin ruotimaan sitä, miten omistajat kyvyttömyyttään/tietämättömyyttään/typeryyttään ovat epäonnistuneet koiransa hallinnassa. Koirapuistot ovat tätä ”asiantuntijapuhetta” pullollaan ja tyypillisimpiä kommentteja ovat juuri ”ei olisi ehkä kannattanut hankkia koiraa”, ”olisko kannattanut hankkia joku fifi ennemmin”. Näitä tuomioita lauotaan tuntematta koiraa tai sen omistajaa ja siten tietämättä taustoja. Usein omankaan koiran käytös ei suinkaan ole tahratonta, mutta sillä ei vaan ehkä satu olemaan esimerkiksi remmirähjäystä joka nyt totta vieköön on se räikein ongelma. Tottahan se on, että monien ihmisten ei olisi pitänyt hankkia koiraa alkuunkaan, mutta käytösongelman ilmeneminen ei vielä tarkoita sitä, että koiran kanssa on mokattu jotenkin aivan totaalisesti tai että hihnan toisessa päässä on joku ameeban kaltainen aivoton alkueliö.

    Siinä nyt ei tietenkään ole mitään ihmeellistä, että jonkun tietyn eläinlajin harrastajat haluavat päteä tiedoillaan ja taidoillaan, mutta ikävästi tämmöinen epäonnistumisen halveksiminen aiheuttaa semmoista ilmapiiriä, missä esimerkiksi koulutukseen hakeutuminen on jotenkin häpeällistä. Epäonnistuminen on häpeällistä, koska se todistaa kaikille muille, että minä en osannut ja hankinkin sen asteen verran liian vaikean koiran. Kaikista pahintahan se epäonnistuminen on silloin jos sattuu omistamaan sen pienen seurakoirafifin, koiran jonka piti olla ystävällinen kaikille, mutta joka haluaa silti kiipiä raatelemaan jokaisen ohikulkevan koiran kokoon katsomatta. Tällainen ilmapiiri ja asenne on niin hanurista, etteivät edes sanat riitä kuvaamaan. Sen johdosta naapurimmekin koiraa ulkoilutetaan vain takapihan rämeikössä. Ainiin, mutta sekin tietenkin johtuu vain heidän kyvyttömyydestään ottaa vastuuta omasta imbesilliydestään, eikö! Valitettavasti parhaalla tahdollakaan kaikki meistä eivät ole niin rohkeita, että uskaltaisivat omaehtoisesti tarttua epäonnistumisiinsa ja tehdä niille jotain – muiden paheksuvista katseista välittämättä. Siksi on joskus syytä ottaa silmä käteen ja tarkastella myös sitä, millaisessa ilmapiirissä ongelmakoiran omistaja joutuu toimimaan.

    Ja mitä tulee tuohon mainitsemaasi pelkoaggressioon, niin haluaisin sanoa, että mikäli ei ole koskaan omistanut pelkoaggressiivista koiraa ei pitäisi sanoa aiheesta mitään – ainakaan hupailumielessä. Omamme kimppuun kävi pentuna (ja kas kun me koiranomistajat emme hallitse maailmaa, kaikkea ei voi aina ennaltaehkäistä vaikka kuinka tahtoisi) iso aggressiivinen uros ja kas kummaa, koira saa nykyään totaaliraivarit vastaavanvärisiä isoja uroksia nähdessään. Ongelman kanssa on tehty paljon ja vielä enemmän töitä, mutta kun ongelma on laatuaan sellainen etteivät edes asiantuntijat tiedä siihen lopullista ratkaisua, olemme me aina toisinaan se koirakko jonka karvaisempi pää räyhää totaalitiloissa omistajan kammetessa holtitonta eläintään sinne ojan puolelle. Ja ei, koiramme ei räyhää kaikille ja osaa muissa tilanteissa käyttäytyä oikein mallikkaasti. Pelkotilan vastaehdollistaminen on vaan ihan saatananmoisen hankalaa hommaa eikä menetettyä luottamusta saa ehkä koskaan takaisin. Puolen vuoden jälkeen koira ei enää räyhää KAIKILLE samanlaisille/värisille koirille vaan vain joillekin ja töitä sen eteen on saanut tehdä. On toki niitä, jotka käyttävät pelkoa koiransa huonon käytöksen tekosyynä, mutta kyseessä on myös ihan todellinen ja usein elämänmittainen ikävä ongelma, jonka vuoksi leimaantuu huonoksi koiranomistajaksi ihan ilman yleistämistäkin.

    Koiran hankinta on valintakysymys, totta tosiaan. Itsekin olisin päässyt helpommalla valitsemalla koirakseni pehmeän nartun vaikkapa jostain seurakoirarodusta. Mutta kun halusin sen tietyn rodun edustajan, jonka kanssa voin harrastaa sitä tiettyä harrastusta. Olin täysin tietoinen, että koira on hankala kouluttaa ja sen ominaisuudet eivät aina palvele nykyistä käsitystä kuuliaisesti vasemman jalan vierellä askeltavasta kaupunkikoirasta. Toisaalta jotkut meistä pitävät haasteista ja kehittyminen koiranomistajana on tehty epäonnistumisista. Helppo koira ei olisi opettanut minulle koiranpidosta yhtään mitään ja tästä olen omalle umpiluulleni kiitollinen vaikka toisinaan tekisi mieli sitoa se lyhtypylvääseen ja unohtaa koko juttu. Toisaalta koiran kuin koiran kanssa tulee usein vastaan aikakausia, jolloin käytös ei ole sitä mallikkainta, esim. koiran saavuttaessa sukukypsyyden tai tullessa murrosikään. Koulutus on siten pitkäjänteistä hommaa, eikä tämän hetken tilanne koskaan tarkoita sitä, että näin tulee olemaan aina. Ehkä tosiaan se helppo koira on pennusta vanhuusikään aina mallikas koirakansalainen, mutta hiukankin umpiluisemman tapauksen kanssa mikään saavutettu taito tai käytösmalli ei tule hopealautasella.

    On hauskaa lukea sarkastisia kirjoituksia koiranomistamisesta ja siihen liittyvistä stereotypioista, mutta hirveän harvoin toisissa koiranomistajissa kohtaa aitoa ennakkoluulotonta ja myötätuntoista suhtautumista kanssaveljiä ja -sisaria kohtaan. Liian usein toisen kuunteleminen ja auttaminen unohtuu sinne itsekorostuksen, omakehun ja pätemisen alle. Jos kerran osaa, eikö asiallisinta olisi jakaa omaa tietämystään tuhahtelevan ivan sijaan? Älä käsitä väärin, pidän kirjoituksistasi ja jaan näkemyksesi 99%sti. En myöskään väitä, että tarkoituksesi olisi yksinomaan (tai ollenkaan) halveksia muita koiranomistajia. Kaikki kritiikkini ei myöskään kohdistu juuri sinun ajatuksiisi tai tekstiisi. Tämän postauksen sarkasmi ja vire vaan herätti ajattelemaan tätä ilmiötä vähän syvällisemmin. 🙂

    Ainahan rodun ja pennun valinta ei osu nappiin, vain täydellisessä maailmassa jokainen koiranomistaja saisi omaa osaamistaan vastaavan pennun. Itsekin sain sen asteen verran liian vaikean pennun, vaikka se ei tarkoitus kellään osapuolella ollutkaan. Sen sijaan, että eläisimme ilmapiirissä missä nämä fataalit valinnat ohjaavat koiranomistajan väistämättömään turmioon, voisimme yrittää rohkaista ihmisiä ajattelemaan, että koiran kouluttaminen ei ole koskaan liian myöhäistä tai mahdotonta. Että itse voi oppia ja kehittyä, omia taitoja voi kartuttaa ja hioa. Ja mikä tärkeintä, epäonnistuminen ei ole vain häpeällistä tai surkuhupaisaa. Itse ainakin haluaisin elää semmoisessa koirakulttuurissa, missä pahimmankin räyhääjän omistaja voi astella kaduilla toisten ulkoiluttajien joukossa sen sijaan, että syöksyy puskiin toisen koirakon nähdessään. Ehkäpä sitten meillä jonain päivänä voisi olla hieman vähemmän niitä paskamaisia räyhääviä ohikulkijoita?

    No, joka tapauksessa hyvä blogi, jään mielenkiinnolla seuraamaan kirjoituksiasi!

    • Hei kritiikin ääni, kiitos kommentistasi! Kuten olen toisessa kirjoituksessani sanonut, minullakin on ollut hankala pk-rotuinen remmirähjä (sekä myös aikanaan ylipehmeä ja ääniherkkä pelkopurija). Nämä koirat ovat opettaneet minulle, millaista koiraa en ainakaan halua, ja että ongelmiin ei ole koskaan liian aikaista (tai myöhäistä) tarttua. Kyllä, koira voi traumatisoitua sen lapsuudessa tapahtuneesta hyökkäyksestä, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö rähjäykselle voisi ja pitäisi koettaa tehdä mitään… ja se korjaaminen alkaa heti seuraavasta lenkistä sen pelkäävän pennun kanssa. Pelkotilan poistaminen vastaehdollistamisella kestää iät ja ajat, mutta möykkäämisen voi kieltää vaikka koira pelkäisikin.

      Ja kyllä, tämä kirjoitukseni on sarkastinen, mutta toisaalta, on äärimmäisen turhauttavaa nähdä, kuinka koiranomistajat tekevät kerta toisensa jälkeen samoja virheitä. Tässä kirjoituksessa nyt lienee listattuna ne yleisimmät, joita näkee ikkunani alta kulkevalla lenkkipolulla kymmeniä ellei satoja kertoja päivässä, ja melkein joka ainoa perusmoka olisi vältettävissä, jos omistajat keskittyisivät pentujensa mahdollisiin käytösongelmiin jo silloin, kun niitä ei vielä oikeastaan ole. Kyse ei ole pelkästään siitä ongelmakoirakosta, joiden lenkkeily on piinallista, vaan myös siitä, että tiheästi asutulla seudulla yksi remmirähjä luo uusia pelkotiloja ja jännittyneitä ohituksia myös niille kulmakunnan uusille pennuille (ja aikuisille). Remmirähjäävän koiran ohittaminen lähietäisyydeltä on ihan ju-ma-lat-to-man epäreilua epävarmalle koiralle, jolle on opetettu, että haasteeseen ei saa vastata eikä rähjäykseen reagoida. Oma myötätunto on kyllä siinä tilanteessa kokonaan oman koiran puolella.

      Haasteiden etsimisessä ei ole mitään pahaa, mutta meidän kaikkien koiranomistajien maineen ja mukavan yhteiselon vuoksi toivon, että ihmiset osoittautuvat haasteidensa vertaisiksi. Johon liittyen:

      Valitettavasti parhaalla tahdollakaan kaikki meistä eivät ole niin rohkeita, että uskaltaisivat omaehtoisesti tarttua epäonnistumisiinsa ja tehdä niille jotain

      Tässä on juuri sen haasteen tasolle nousemisen ydin. Jostain se uskallus on löydyttävä, ihan jo koirankin elämänlaadun kannalta.

      • Olet oikeassa, mutta oma pointtini oli, että koiraongelmia ja ongelmakoiria tulee olemaan aina ja sinänsä on turha haaveilla ideaalista. Pahinta on kuitenkin ongelmien häpeäminen ja väittäisin nähneeni useammankin puskaan syöksyvän remmirähjääjän kasvoilla vilahtavan syvän häpeän. Ja häpeäntunne on tuskin koskaan ratkaissut rähjäämisongelmia, pikemminkin pahentanut niitä. Sama häpeä myös estää monia ihmisiä tarttumasta niihin ongelmiin (vaikka pitäisi, tietenkin pitäisi, mutta kuten näemme niin silti moni ei sitä tee) ja mielestäni koirakulttuurissamme on monia piirteitä, jotka ruokkivat koiranomistajien häpeää. Itse tarkastelen asiaa sekä sinä koiranomistajana, jonka oma koira osaa käyttäytyä (pystymme oikein hyvin ilman köhinöitä ohittamaan toisia rähjääviä koiria) että sen remmirähjän kanssa kamppailevana – tiedän tasan kuinka raastavaa on nähdä sen vastaantulevan koiranomistajan paheksuva katse. Kun siinä tilanteessa ei kuitenkaan ole koko totuus koirastani ja minusta. Esim. pelkorähisijää ei aina saa haltuun kieltämällä, jos se niin helppoa olisi niin ongelmakoirakouluttajilla ei olisi töitä. Jotain mätää on myös siinä ilmapiirissä, joka sanoo että on parempi salata ongelmat koiransa kanssa kuin olla rehellinen ja altistua toisten koiranomistajien halveksunnalle. Okei, remmirähjää on vaikea piilottaa mihinkään, mutta pään pistäminen puskaan toimii varmasti hetkellisenä haavavoiteena…

        Ja tiedän kyllä hyvin, miten paskamaista on ohittaa läheltä remmirähjää epävarman nuoren koiran kanssa. Paskamaista on myös se, että monet koiranomistajat antavat omansa vaania, kyräillä, haastaa ja provosoida satoja metrejä ennen ohitustilannetta tekemättä koiralleen mitään. Ehkä koiranlukutaito on niin huono tai sitten ei kiinnosta – joka tapauksessa ko. tilanteet harmittavat kipakan teinikoiran omistajaa, tietyn ikäinen uros kun etsii haasteita joinakin päivinä vaikka puskista. Mutta minkäs teet, edelleen niin koiran omistamiseen kuin lapsien tekemiseen ei tarvita alkeellisintakaan koulutusta tai tietoutta.

        Itse asumme okt -rt-lähiössä missä koirat käyttäytyvät pääosin tosi hyvin. Joten en ehkä osaa kuvitella täysin, miten rasittavaa on elää jatkuvassa remmirähjien pommituksessa. En varmaan itsekään jaksaisi olla aina kovin armollinen ja ymmärtäväinen jos näin olisi.

      • Oli kyllä erittäin masentavaa kävellä pienen terrierin (remmirähjän) ohi, omistaja meni seisomaan koiransa kanssa tienviereen, ja oli täysin välinpitämätön koiransa rähjäyksestä. Kunnes olin puskan takana, noin 1min rähjäämisen alettua, kuulin vinkaisun ja näin omistajan toruvan koira, koira kuitenkaan reagoinut mitenkään, vaan jatkoi haukkumista vielä piiiiitkään. Niinkuin koira ymmärtäisi miksi se sai räyhätä äsken, mutta parin minuutin päästä? Järki hoi älä jätä.

  17. En ollenkaan ymmärrä, miksi on huono ja väheksyttävä asia, jos koiran ulkoiluttajat pyrkivät ohittaessa kiinnittämään koiran huomion äänellä, tai palkitsemaan lelulla tai namilla. Tai jos joku kouluttaa koiraansa ohittamaan klikkerillä naksutellen. Tai jos jonkun koira on sellaisessa vaiheessa, että ohittaminen rauhallisesti onnistuu jos koiran ottaa tien sivuun istumaan.

    Eikö ongelma ole ne, jotka eivät ole koskaan kouluttaneet koiralleen mitään toimintamallia ohituksiin, eikä ole yritystäkään kouluttaa?

    Oletko tietoinen, että artikkelisi leviää fb;ssä yhteyksissä joissa sitä käytetään perusteena rankaisulla, kolinapurkilla ja pet correctorilla kouluttamiseen (koska tekstissä puhutaan varsin sarkastisesti ja väheksyvästi palkkioiden käytöstä ja vihjataan niillä koulutamisen suoraan johtavan remmirähjäämiseen)?

    • Eikö ongelma ole ne, jotka eivät ole koskaan kouluttaneet koiralleen mitään toimintamallia ohituksiin, eikä ole yritystäkään kouluttaa?

      Kyllä, minusta ongelma ovat enimmäkseen tampiot koiranomistajat.

      Oletko tietoinen, että artikkelisi leviää fb;ssä yhteyksissä joissa sitä käytetään perusteena rankaisulla, kolinapurkilla ja pet correctorilla kouluttamiseen (koska tekstissä puhutaan varsin sarkastisesti ja väheksyvästi palkkioiden käytöstä ja vihjataan niillä koulutamisen suoraan johtavan remmirähjäämiseen)?

      Heh, olen lukevinani tässä kehotuksen itsesensuuriin, koska joistakin asioista ei ilmeisesti saa tehdä pilaa. En ollut asiasta tietoinen, mutta en aio myöskään potea asiasta syyllisyyttä. Kukin näkee tekstissä sitä mitä haluaa.

      Niin juu, ja *shock horror*, olen itsekin kouluttanut kolinapurkilla. Se oli silloin, kun vielä jaksoin nysvätä arkitottelevaisuutta apuvälineiden kanssa (lelut, naksutin, purkki, vesisuihku ja mitä näitä nyt onkaan). Nykyisin en jaksa. Minusta rankaisulla on edelleen ihan validi rooli koirankoulutuksessa, vaikka lukeudunkin pääosin kukkahattusakkiin. Arkitottelevaisuuden koulutuksessa tärkeintä on olla koiralleen reilu, ja toiseksi tärkeintä on saada koira tehokkaasti koulutettua. Pidän sekä pelkkään positiiviseen vahvistamiseen että liikaan rankaisukeskeisyyteen perustuvaa koulutustapaa huonona, koska useimmiten molempia ehtoja ei kummallakaan tavalla saada helposti täytettyä.

      • Korjaan hieman, että artikkeli leviää nimenomaan tulkittuna sillä tavoin, että se tukee ajatusta että pikkupennusta asti koulutus tehdään purkilla tai correctorilla. Koska ”näin teet koirastasi remmirähjän” kirjoituksessa annetaan ilmi, että ainakaan mitään lapsellisia lelujen tai namien heilutteluja ei uuden koiranomistajan kannata ottaa todesta, nehän juuri johtavat remmiräyhäämiseen. Itse asiassa tästä kirjoituksestasi saa kuvan, että ohituksia ei kannata kouluttaa, koska se on ”numeron tekemistä”. Toisaallahan olet kirjoittanut ihan muuta joten en usko että tämä on haluamasi kuva.

        Ei ole toki syytä itsesensuuriin, mutta ivallista näkökulmaa koiraansa eri tavalla kouluttaviin kannattaisi miettiä. En usko, että on rakentavaa luoda ilmapiiriä, jossa remmirähisijää kouluttavat jotka jo muutenkin usein häpeävät koiransa käytöstä, leimautuvat naurettaviksi lelun ja namin heiluttelijoiksi tai idiooteiksi jos he ottavat koiran tien sivuun istumaan.

  18. Päivitysilmoitus: Remmirähjäys: mikä siinä ojanpenkkataktiikassa oikein nyppii? | Oudon rannan hiekka

  19. Pakko oli kopsata tämä omaan blogiin, hyvin kirjoitat 🙂 Aluksi nauratti ja oli hyvä päivän piristys, kunnes kauhukseni tajusin että osahan näistä pätee MINUUN! Loistavaa, sait minut ajattelemaan 😀 Ja kyllä, täällä on remmirähjiä 🙂

    • Kiitoksia mukavasta palautteesta! Ja heh, lienen syyllistynyt itsekin lähes jokaiseen mokaan jonkun menneen tai nykyisen koirani kanssa, mutta niinhän sitä sanotaan, että Siperia opettaa. 😉

  20. Jos koira räyhää: lopeta koiran toiminta. Piste. Palkitse oikeasta käytöksestä. Piste. Tadaa!

  21. Suurin ongelmahan on remmirähjäävillä koirilla, että tilanne (ohittaa toinen koira) on liian vaikea niille ja murisemalla/haukkumalla/rähjäämällä ilmaisevat toiselle koiralle, että tarvitsevat etäisyyttä. Eli omistaja (eikä vastaantulevan koiran omistaja) osaa lukea, että kyseiselle koiralle vastaantuleva koira tulee liian lähelle ja todennäköisesti vielä koiran näkökulmasta näyttää että se toinen koira tulee aivan kohti, mikä on koiran näkökulmasta uhkaavaa ja näin ollen liian vaikea tilanne käsitellä yleensä pelkäävälle ja epävarmalle koiralle.

    Remmiräyhäthän on yleensä epävarmoja koiria, ei yleensä pelkästään aggressiivia. Tuossa tilanteessahan omistajan pitäisi tajuta kiertää vastaantuleva koira kauempaa, ettei oma koira joudu kohtaamaan pelkäämäänsä koiraa ja hätätapauksessa hyökkäämään sitä kohti (hyökkäys on paras puolustus), ja tätä pitäisi tehdä niin kauan että koira on varmempi ohittamaan lähempää toisen koiran.

    Mielestäni myös namien syöttäminen koiralle silloin kun koira on rauhallinen ja kauempana toisesta koirasta voi hyvin toimia, koska silloin koiralle tulee positiivinen mielleyhtymä toisiin koiriin. Tätähän voi tehdä koiran kanssa sitten aina vain lähempää toista koiraa (mutta vain niin läheltä, että oma koira pysyy rauhallisena). Tällaisen epävarman koiran kanssa ohittaminen rivakasti toisen koiran ohi läheltä on mielestäni tuhoon tuomittua, koska se lisää jo epävarman koiran epävarmuutta entisestään, kun joutuu liian vaikeaan tilanteeseen pakotettuna.

    Mielestäni näissä tilanteissa myös vastaantulevan koiran omistaja voisi myös ottaa huomioon että se räyhäävä koira tarvitsee etäisyyttä ja voisi tehdä asialle jotain (ottamalla etäisyyttä), eikä vain ohittaa sen metrin päästä, varsinkin jos näyttää että toisella koiralla ei ole mahdollisuutta päästä kauemmas vastaantulevasta koirakosta.

    Usein olisi hyvä kaikkien opiskella koiriensa eleitä ja oppia tuntemaan koiransa paremmin. Hyvä olisi myös ottaa vieraiden koirien käyttäytyminen ja eleet huomioon. Ei se aina ole koulutuksesta ja johtajuudesta kiinni, jos koira yksinkertaisesti pelkää ja sitä vahvistetaan 😦

    Mielestäni myös ei vastaantulevia koiria tosiaan saisi tavata (ellei ole tuttu), koska koira voi tällöin luulla että kaikki koirat pääsee/joutuu tapaamaan, ja tämä johtaa myös epävarmuuteen jos vastaantuleva on vaikka aggressiivinen koira.

    Itselläni on vuoden ikäinen vaativa uroskoira, jolla on remmiräyhääminen saatu lähes loppumaan.

  22. Luin tämän taas pitkästä aikaa, loistava kirjoitus, mutta pakko ihan ääneen pohtia että onkohan järki lisääntynyt tai mitä lie tapahtunut, muutamassa vuodessa on huomattavasti vähentynyt ne jotka yrittää päästä nuuhkimaan ohittaessa? Mä olen ainakin pannut merkille, että nykyään saamme hyvinkin rauhassa kävellä kahden terrierini kanssa, kun vaan ite ei reagoi vastaantulijaan mitenkään niin nekin harvemmin pyrkii luokse.

    Vuosia sitten, aloittelevana koiranomistajana, vein kerran koiran koirapuistoon. Se kesti n. 2min ja poistuimme pian takavasemmalle. ihan järkyttävä meininki.

    Olen niin ylpeä siitä, että kun vastaantuleva pk-rotuinen räkii kurkku suorana päällemme, niin yksikään ei ole päässyt koirieni iholle ja terrierini ohittavat löysällä hihnalla muut, vaikka toinen miten riehuisi. Eli ilmeisesti ihan kaikkea en ole tehnyt väärin 😀

  23. Älä käytä Flexiä:
    1. Niistä saa palovammoja
    2. Koira kulkee niissä täysin pois omistajansa hallinnasta
    3. Ne ovat aivan liian pitkiä, koiran kuuluu kulkea lähellä ihmistä.
    4. Ne aiheuttavat vaaratilanteita ohikulkijoille.
    5. Ei ole mukavaa, jos on saanut opeteltua juuri oikean hihnakäyttäytymisen, ja sitten tulee Flexikoira-Fifi, ja tulee täysin varoittamatta ”tervehtimään” Mustia, joka on juuri oppinut ettei koiria lähestytä hihnassa.
    6. Koirasi on 3m päässä sinusta kävelijöiden ja autoilijoiden yhteisellä tiellä, takaa lähestyy kovaa vautia mopoauto, jonka kuski kuuntelee kovalla äänellä musiikkia, eikä seuraa liikennettä, minkäs teet?

    Siinä kuusi syytä, tulkaa järkiinne.

    • Itse en kyllä ymmärrä tätä Flexin lynkkausta.

      1. Varmaan jos pitää siitä narusta kiinni? Mutta miksi niin tekisi? 😀
      2. Millä perusteella?
      3. Vapaana ulkoillessaan umpimetsässä koirani käy aika ajoin kauempana kuin Flexissä. En näe mitään haittaa siinä, että koira ei ole kokoajan ihmisen jaloissa, jos se on kuitenkin näköetäisyydellä ja kutsuttavissa luokse. Meille Flexi onkin jotain vapaanaolon ja hihnassakävelyn väliltä.
      4. Millaisia? Itse ainakin kutsun koirani Flexissäkin hihnaetäisyydelle, kun on potentiaalisia ohikulkijoita näkyvissä.
      5. No ei varmasti, mutta jos toimii kohdassa 4 mainitulla tavalla, niin tätäkään ongelmaa ei ole. Ei pidä yleistää.
      6. En päästä koiraani Flexissä kävelijöiden ja autoilijoiden yhteisellä tiellä sen pidemmälle kuin hihnassakaan. Flexin eätisyysominaisuudet ovat käytössä, kun ollaan rauhallisilla lenkkipoluilla, joilla kuitenkin on koira oltava kiinni.

      Olenhan niitä rasittavia Flexitapauksia nähnyt itsekin, mutta en kyllä ymmärrä miksi automaattisesti on kamala koiranomistaja, jos käyttää joskus Flexiä.

      Alkuperäinen blogiteksti oli kyllä hauska ja melko paikkansapitävä! 😀

      Itse en kuitenkaan koirapuistojakaan sentään noin paheksuisi. Me ollaan koirapuistoiltu todella paljon aika pienestä asti ja minulla on kyllä melkein pelkästään positiivista sanottavaa. Jos alkaa näyttää siltä, että ongelmia on tulossa, niin yksinkertaisesti poistutaan, eikä jäädä odottamaan, että koira kokee tilanteen jotenkin epämiellyttäväksi. Mielestäni potentiaaliset ongelmien aiheuttajat tunnistaa kyllä jo kaukaa.

      Viimeaikoina itselläni on ollut polvivaivoja, eikä pitkät lenkit ole onnistuneet, niin ollaan käyty paljon koirapuistossa. Koira saa tarvittavan liikunnan ja leikin, jota olisi muutoin kovin hankala järjestää. Kai tämäkin on jotenkin hirveän väärin ja minun olisi pitänyt jättää koira hankkimatta tms? 😉

      Lisäisin, että me koirapuistoillaan ympäri Tamperetta. En muiden kaupunkien koirapuistokulttuurista tiedä yhtään mitään.

  24. Mahtava kirjoitus! Itselläni on (mielipuolinen) remmirähjääjä, joka vaikuttaa aivan vesikauhuiselta piskiltä toisen koiran nähdessään –> hihnassa. Vapaana tavatessaan toisia koiria käy ehkä haistelemassa ja sitten jatkaa omia juttujaan. (?) Koulutuksessa ei tosiaan mennyt kaikki putkeen, itsepäinen- ja vaativa rotu, minulla ja miehelläni erinäkökulmat koirankoulutuksesta. Vaikka kuinka sovimme ennen koiran hankkimista pelisäännöt selviksi. Mieheni turhautui jo pentuvaiheessa koiraan. (esimerkki tapaus; olin opettanut koiralle että kun se ilmoittaa sillä olevan hätä se pääsee ulos… mieheni mielestä jos pentu yöllä sydäntäsärkevällä ulvonnalla ilmoittaa olevan hätä ei sitä tule viedä pihalle. Pidättäköön.) Tein parhaani lenkeillä, pentuna ei ollut suurempia ongelmia muiden koirien tai vieressä kävelemisen suhteen. miehelläni oli ”hieman” agressiivisempi tapa ohjeistaa koiraa…lopulta minä olin sitten ns syyllinen tähän rodun valintaan ja nyt 5 vuotias koiramme pääsee lenkille (muuallekin kuin pihallemme) vain jos minä vien sen. Kuljen yleensä paikoilla missä toisia koiria ei ole ja jos tulee vastaan pyrin kiertämään kauempaa. Koira tottelee minua muuten sanoisinko 98% on kiltti ja seurallinen. Olen ollut yhteydessä ties minne koirankoulutus kouluihin/oppaisiin, mutta nykyään moni käyttää nimenomaan nameja koiran koulutuksessa, joka ei vaan toimi meidän koirallamme. Se ei ole ollenkaan perso nameille ja ulkona sitä ei voisi namit vähempää kiinnostaa. Alan olla jo melko epätoivoinen, että saisin ikinä kulkea koirani kanssa esim keskustan läpi tai edes taajama-alueella, rauhassa, ilman tätä vauhkoontumista. Ottaisin mielelläni vastaan ehdotuksia ja ohjeita mitä voisin kokeilla.

    • Oletan, että olet jo käyttänyt hyväksesi kasvattajan ja muiden samaa rotua harrastavien neuvot? Jos koirasi on palveluskoirarotuinen, moni tuttava on saanut pk-lajien koulutuskentiltä varsin hyviä neuvoja arkielämäänkin, etenkin kun nykyisin ns. vanhan liiton kouluttajia alkaa olla onneksi vähemmistönä pk-puolellakin.

      Arvaan, että koirasi on aika iso ja sen pitäminen aloillaan on vaikeaa? Tuttua, itse taistelin aikanaan kanssani melkein samanpainoisen remmissä räyhäävän ja kiskovan newfoundlandinkoiran kanssa. En osaa neuvoa sen kummemmin, mutta itselläni auttoi tuolloin hallinta: koulutusvaiheessa koiralla oli kuonopanta, vedonestovaljaat ja tukeva nahkahihna. Jos mahdollista, olisin varmaan ulkoiluttanut sitä Hannibal Lecter -kärryissä – sen verran stressasin sen kanssa ulkoilemista. 🙂 Antoi edes hieman itseluottamusta, kun tiesi pystyvänsä hallitsemaan koiraa, ja tarpeeksi kun syrjäpolkuja kierrettiin ja ohituksia harjoiteltiin hihna lyhyellä ja no-nonsense -pikaohituksilla, koiran käytöskin parani. Samalla tietysti panostimme muutenkin koiran ja ohjaajan suhteen parantamiseen: enemmän peruskoulutusta, enemmän temppuja, nykyisin jo muodista poistuneita johtajuusharjoituksia sun muuta.

      Jos minulla olisi nykyisin paatunut remmirähjä, en ehkä jaksaisi enää kauhean pitkään yrittää sitä nameilla palkkaamista ja/tai kolinapurkilla pelottelua. Minusta siinä on vaarana, että ohituksista tulee entistä pahempi show. Jos koira on hallinnassa eli pystyn sen hihnassa hanskaamaan, tekisin ohituksista mahdollisimman pienen numeron ja keskittyisin kaikkeen muuhun koulutukseen, joka hitaasti mutta varmasti parantaa koiran käytöstä, luottamusta ja hallintaa arkielämässä. Uskon, että hyvät ohitukset ovat se viimeinen asia, joka vaikean koiran kanssa saadaan kuntoon, mutta jos ja kun koira on muuten aina hanskassa, luottaa ohjaajaansa ja osaa tusinan temppua ja tottisliikettä luotettavasti, se remmikäytöskin paranee ennen pitkää.

  25. paljon asiaa ja paljon ihmisiä joilla on niin täydelliset koirat, muiden koirat ovat hulluja omat parhaiten käyttäytyviä… huoh.. juuri tällaiset koiranomistajat jotka vielä asian suureen äänen tuovat esille saavat niskavillat pystyyn. nämä täydellisen koiran omaavat jotka eivät halua toisia koiria kohdata ovat varmastikin sitten näitä umpihankeen hyppääviä kun näkevät koiran tulevan vastaan? se kertoo kyllä yhtälailla omistajasta muillekin kuin myös omalle koiralleen.. eiköhän jokainen löydä oman tapansa toimia koiransa kanssa, tällaiset sarkastiset ja kyyniset viestit eivät asiaa miksikään muuta, päin vastoin kertovat enemmänkin juuri näistä täydellisen kasvatusmetodin omaavista omistajista, jotka varmaan kertovat lääkärillekin mitä lääkärin tulee tehdä.. asenteethan tässäkin ihmistä ohjaa. nämä koirankoulutusasiat ovat sellaisia mitä ei pidä yleistää: toisella toimii toinen ja toisella toinen – täydellisen koiran omistajan täydelliset ”neuvot” eivät ole lakiin kirjoitettuja eivätkä toimi kaikilla joten ei niitä voi täydellisiksi sanoa…

  26. Päivitysilmoitus: Meidän remmirähjä nyt | Lystikoira

  27. Minulla on 7kk uros chihu, käytän flexiä. Meillä mennään rauhallisilla alueilla esim metsä yms ilman hihnaa ja koira osaa hyvin sivulle odota seis vapaa ymsyms käskyt joten flexiä käytän vain keskustassa ja siinä samat säännöt. tietenkään koira ei mene siellä 4m päässä vaikka voisikin ellen anna lupaa. Esim pissatessa rämpii puskaan niin en tietenkään mene itse perässä. Myöskään meillä EI haukuta ja remmirähjistä ei välitetä. Kaikkien kanssa haluaisi leikkiä, mutta ohikulkeminen onnistuu silti. Mielestäni oli LOISTAVA teksti!

  28. Mitäs sitten tehdään kun omistajan paniikkihäiriö/sosiaalisten tilanteiden pelko on tehnyt koirasta remmirähjän? Kyseessä traumaperäinen paniikkihäiriö jota ei ollut koiraa otettaessa.

    • En ole asiantuntija, mutta omistajan varmaan kannattaisi hankkia ihan ensimmäiseksi apua omaan ongelmaansa, joka lienee vakavampi kuin koiran remmirähjäys pahimmillaankaan voi olla.

  29. Olipas virkistävän piikikäs kirjoitus. Asun Helsingissä ja minulla on nuori aikuinen bullmastiffi-uros (kastroimaton).
    Joka päivä tulee vastaan näitä ennakkoluuloisia etukäteenpanikoivia ihmisiä, jotka nykäisevät koiransa syliin heti, kun tullaan vastaan. Samoin rähjääviä flexi-ulkoilijoita. Ja näitä, jotka jää seisomaan ja tuijottamaan keräten samalla kierroksia ja jännästi, kun ollaan kohdalla, räjähtää.
    Koirani on varmasti keskivertoa massiivisempi verrattuna muihin lähialueen koiriin. Silti väitän, että olen yksi naapuruston rennoimmista koiranulkoiluttajista. Miksi? Koska tein paljon töitä heti pentuajoista lähtien ja nykyään yhteiselomme on mutkatonta ja huolettoman helppoa. Voin pitää koiraani turvallisin mielin irti, koska se tarkkailee minua ja ”kysyy” minulta, miten nyt tehdään, jos tulee epämääräinen tilanne. On mukavaa, kun voi sanoa koiralle puheäänellä, että odotapas hetki, jos se vaikkapa erkaantuu vähän liian kauas. Ei tarvitse karjua tai raivota. Vastaantulijat ohitetaan myös irti ollessa tienlaidassa rennosti kävellen eikä mulkoilla tai pullistella tai uhitella. Vastaantuleva koira saa murista, örveltää ja haukkua ihan rauhassa, meidän menoomme se ei vaikuta.
    Silti minun koirani on se, joka saa aikaan kauhistelua ja paheksuvia katseita, kun se sattuu olemaan vähän isompi ja ”hurjan näköinen”. Hihnassa raivoavat ja räksyttävät pienet seurakoirat taas ovat täysin okei, koska ne on niin pieniä ja söpöjä, kun ne hyppii ja haukkuu ohikulkijoille ja eihän niitä saa eikä tarvitse kieltää tai komentaa! Mutta auta armias, jos esim. minun koirani hyppisi ja haukkuisi ohittaville koirakoille…
    Koira on koira ja rähinä on huonoa käytöstä kokoon, rotuun, sukupuoleen ja ties mihin muuhun katsomatta.

  30. Nyt on pakko todeta, että harvinaisen tyhmä kirjoitus ja blogi kokonaisuudessaan. En saanut tästä mitään irti. Kiitos tyhjästä.

    • Blogeissa on se hyvä puoli, että voit itse tehdä paremman ja näyttää meille muille, miten homma tehdään kunnolla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s