Pennunostajista ja kuluttajan vastuusta

Nykyisin tuntuu olevan yleisesti tunnustettu tosiasia, että koirarotujen terveystilanteessa on parantamisen varaa ja geenipoolit ovat vaarallisen pienet. Jonkinasteinen konsensus vallitsee myös siitä, että kasvattajat ovat pilanneet koirarodut. Tai jos eivät kasvattajat, niin asialla ovat olleet ulkomuototuomarit ja rotuyhdistykset. Tai jos eivät he, niin joku muu kuin minä ne rodut kuitenkin on pistänyt tärviölle.

Tästä liikuttavasta yksimielisyydestä huolimatta uskaltaisin kuitenkin ehdottaa vaihtoehtoista syyllistä. Terva ja höyhenet nyt valmiiksi, sillä tosiasia on, että ajatus koiraroduista pilasi koirarodut.

Tai no, mitäpä sitä kursailemaan:

Ostajat ovat pilanneet koirarodut.

On helppoa paheksua kasvattajia, Kennelliittoa, koiranäyttelyitä – ketä tahansa muuta paitsi pennunostajia, meitä itseämme. Karu totuus kuitenkin on, etteivät kasvattajat viitsisi kymmeniä vuosia kasvattaa koiria, jotka eivät mene kaupaksi. Joku ne hermorauniot ja muotopuolet kuitenkin ostaa. Kukahan se mahtaa olla?

Bulldoggi-ihmisiä viehättää rodun menneisyys hurjana taistelukoirana, mutta kuitenkin he päätyvät ostamaan eläimen, jonka edessä härkä kuolisi korkeintaan nauruun tai myötähäpeään. Irlanninsusikoiran ostajien mielikuvissa väikkyy rodun kuvitteellinen uljas menneisyys susien kaatajana – ja sitten he ostavat hitaan ajamattoman jättiläisen, joka kuolee vanhuuteen kuusivuotiaana. Setterijengi puhuu kehän reunalla ylpeästi metsästyskoirista, mutta kumma kyllä kaupaksi menevät koirat muistuttavat äärimmäisen vähän niitä edelleen metsällä toimivia settereitä. Sileäkarvaiset noutajat, bullterrierit, tanskandogit, lunnikoirat, cavalierit, kiinanharjakoirat ja kymmenet muut menevät kaikki kaupaksi satojen tai tuhansien pentujen vuosivauhtia huolimatta rotuja vaivaavista vakavista terveysriskeistä.

Jostain syystä ihmiset eivät näköjään miellä ostopäätöstä poliittiseksi teoksi. Jos ostat pennun kasvattajalta X, olet käyttänyt demokraattista valintaoikeuttasi ja antanut hänelle sekä hänen ideologialleen äänesi täysivaltaisena. Pennun ostaminen on avoin valtakirja kasvattajalle jatkaa valitsemallaan tiellä. Pennun ostaminen on koiraharrastajan tärkein vaikutuskanava ja merkittävin tapa vaikuttaa siihen, millaisia koiria tulevaisuudessa tuotetaan. Unohtakaa Kennelliiton lautakunnat ja jalostuksen tavoiteohjelmat, ne ovat nappikauppaa sen vaikutus- ja ohjausvallan rinnalla, jota käytämme kun ladomme setelit kasvattajan kouraan. Joka ainoa ostamamme koira on julkinen JAA-ääni sen kasvattajan jalostustyön puolesta.

Ostin koiran säälistä pois huonosta paikasta.

Ostin tämän, koska lähiseuduilla ei ollut haluamani rodun muita kasvattajia.

Haluamassani rodussa ei ole terveempää kantaa.

Ostin tällaisen mulkosilmäisen lyttykuonon, koska en tajunnut rakenneongelmien laajuutta.

Niinpä niin. Oli syy mikä hyvänsä, pennun ostanut henkilö on ilmaissut tukensa koiran kasvattajalle, eikä sitä voi enää vetää pois vaikka myöhemmin hävettäisi ja kaduttaisi. Kasvattajat alkavat jalostaa terveempiä ja geneettisesti monimuotoisempia koiria välittömästi, kun me ostajat alamme vaatia ja ostaa vain sellaisia. Siihen asti kaikenlainen kasvattajien toiminnan moralisointi on enimmäkseen tyhjää sanahelinää.

Nykyään moni koiraharrastaja nyökyttelee innolla puheille hallituista roturisteytyksistä, rekisterin ulkopuolisten koirien käyttämisestä ja ostamisesta ja rotuunotoista. Nehän ovat juuri sitä, mitä rotumme tarvitsevat, ilman muuta kannatan – kunhan ne omituisen näköiset koirat ostaa joku muu. Koiraharrastajat paasaavat mielellään kasvattajille siitä, miten pitäisi kasvattaa parempia ja terveempiä koiria, mutta teot eivät vastaa sanoja. Kannatetaan teoriassa, mutta käytännössä ostetaan edelleen niitä samoja vanhan liiton rotukoiria samoista turvallisista linjoista samalla tutulla ulkonäöllä. Sopii siinä sitten surkutella, että voi nääs nääs kun paskat kasvattajat ovat ajaneet rotumme geneettiseen pullonkaulaan ja uutta verta ei enää saa mistään, sydämet pettävät, 12% sukusiitosprosentti kahdeksalta polvelta on rodussa matala ja 90 prosentilla kannasta aivot eivät mahdu pääkoppaan. Miten ihmeessä tähän nyt päädyttiinkään, oi ja voi!

***

Polemisointi sikseen, lupasin suureellisesti kirjoittaa joskus siitä, millainen on hyvä pennunostaja. Kuten alun palopuheesta voi päätellä, tehtävä osoittautui hankalaksi ja ajatukset suistuivat välittömästi sivuraiteille. Uskon useimpien kasvattajien kriteereiden olevan itsestäänselvyyksiä: hyvä pennunostaja ei laiminlyö tai piekse koiraa, maksaa sen ostohetkellä käteisellä, pitää yhteyttä kasvattajaan, harrastaa tai on harrastamatta sen mukaan mitä on ostohetkellä tullut luvattua ja on tunnettu tolkullisesta koiranpidostaan. Ja niin edelleen. Jos ei toteuta neljää viidestä peruskriteeristä (käteismaksusta voinemme tinkiä), saattaa olla ns. huono pennunostaja, ne muut ovat sitten niitä hyviä tyyppejä. Mutta millainen on kasvattajien mielestä ihan superhyvä, ihanteellinen pennunostaja?

Koska en tiedä asiasta kasvattajien näkökulmasta mitään, pyysin apua asiantuntijoilta. Avuliaat kasvattajat lähettivätkin lukuisia kriteereitä ja ohjeita ostajille, joiden asiakkuudesta kasvattajat käyvät suorastaan kilpailua. Aika moni tosin huomautti myös, että tällaiset ihmeostajat ovat vähän kuin tarujen yksisarviset: paljon niistä puhutaan, mutta harva on sellaisen päässyt omin silmin näkemään.

Älä kiinny alle luovutusikäiseen pentuun sen ulkonäön perusteella
Kasvattajien mukaan hämmentävän suuri osa pennunostajista haluaa jonkun tietyn värisen pennun. Pitää olla laikkua, brindleä, erivärisiä silmiä, jopa jotain tiettyä värivirhettä kysytään. Annapa olla, jos yleensä ruskeita pentuja tekevään rotuun tupsahtaa valkoinen pentu: kaikki huomaavat yllättäen, että juuri sen pennun kuva puhuttelee juuri heitä, että juuri tämä erikoisen värinen pentu tuntuu omalta.

Suurin osa kasvattajista ei erityisesti innostu pennunostajista, jotka tahtovat varata parin päivän ikäisistä marsunkaltaisista otuksista itselleen jonkun tietyn pennun. Koirissa on eroja. Ommistajissa on eroja. Ihanteellinen pennunostaja tajuaa, että kasvattaja yleensä tuntee pentujensa luonteen parhaiten ja että on kasvattajan omienkin intressien mukaista valita kullekin ostajalle sopivin pentu luonteen perusteella eikä sen, miten hyvin koiran väri sointuu olohuoneen sohvaryhmään.

All you need is love? No ei säännöllisistä kuukausituloista haittaakaan ole.
Tätä kirjoittaessa Facebookissa kiertää sydämeenkäypä vetoomus, jolla ulkomailla matkailevat ihmiset keräävät ystäviltä ja kylänmiehiltä rahaa tuodakseen matkoilla adoptoimansa kulkukoiran Suomeen. Koiran rokotukset ja muut tuontikulut ovat 450 euroa. Vaikka kannatankin kulkukoirien pelastamista, vetoomus sai aikaan lähinnä epäuskoisen tyrskähdyksen: 450 euroa, ja tyypit joutuvat keräämään sen Facebook-kolehdilla?! 450 euroa ei ole mitään sen rinnalla, mitä koira maksaa elinaikanaan. Sen eläinlääkärikulut, ruoat, hoitopalkkiot, kuljetuskustannukset, tuhot ja vakuutukset maksavat takuulla moninkertaisesti tuon summan jo vuodessa. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon enemmän joudut ehkä maksamaan vuokraa, koska monikaan vuokraisäntä ei pidä koirista.

Koiranomistaminen ei ole kallista, mutta ei se kyllä mitään halpaa lystiäkään aina ole. Kasvattajat yleensä toivovat, että pennunostajilla olisi sen verran rahaa, ettei tarvitse pistää pystyyn FB-kolehtia jos koiralta katkeaa jalka ja leikkauksen omavastuu on 500 e. Tonnin pennunostohinta on ns. pieru Saharassa: todelliset kulut alkavat siitä, kun tuot koiran kynnyksen yli kotiisi. Jos koiran ottajalla on suuria vaikeuksia saada kasaan edes ostohintaa, kasvattajalle saattaa juolahtaa mieleen ihmetellä, millä se koira on tulevaisuudessa tarkoitus huoltaa ja elättää.

Siitä puheen ollen, älä edes yritä tinkiä koiran ostohinnasta. Osamaksuunkin jotkut myyjät suhtautuvat varauksella. Siperia lienee opettanut tarpeeksi monta kertaa, että viimeisiä maksueriä on yllättävän työlästä saada tilille, kun koira on jo uudella omistajallaan ja etenkin, kun se ei enää viimeisen erän maksupäivnä olekaan söpö pentu vaan kaiken tuhoava ja sisälle paskova terminaattori.

Älä valehtele itsellesi, saati kasvattajalle
Osa kasvattajista myy lupaavia pentuja vain harrastaviin koteihin, ja osa pennunostajista taas pitää harrastuksenaan kaunistella harrastusaikeitaan tällaisille kasvattajille. Jos lupaat kasvattajalle käydä koiran kanssa rodunomaisissa kokeissa tai näyttelyssä, olisi tietysti mukava, että olisit myös valmis niin tekemään, vaikka joutuisitkin käyttämään siihen kesälomaviikonloput, jotka oikeastaan haluaisit viettää mökillä. On myös jonkinlaista itsepetosta ostaa lupaava pentu lajiin, jota voi harrastaa vain sellaisina vuodenaikoina, kun itse on kausityössä lähes kellon ympäri. Autottoman ei kannata esittää harrastavansa aktiivisesti lajia, joka vaatii välttämättä auton, jotta pääsisi edes harjoituksiin.

Kasvattajien mukaan on paljon pennunostajia, jotka haluavat pennun, jolla on mahdollisuuksia ja potentiaalia lajiin kuin lajiin. Tällaisia pentuja ei ole liiaksi, ja sellaisen myyminen ihmiselle, joka jättää koiran makaamaan sohvalle, on kasvattajalle suuri menetys. Vielä pahempaa on, jos ostaja ilmoittaa kasvattajalle haluavansa nimenomaan sen pentueen aktiivisimman ja vahvaluonteisimman pennun, ja paria kuukautta myöhemmin koko perhe on helisemässä, kun sellaiselle ei sitten keksittykään mitään järkevää tekemistä ja elikko on syönyt itsensä läpi gyproc-levystä naapurin puolelle.

Ymmärrä, että kasvattajalla on omaakin elämää
Ei liene kasvattajaa, joka ei toivottaisi potentiaalisia pennunostajia tervetulleeksi tutustumaan koiriinsa. Jos pentueessa on kymmenen pentua, tämä tarkoittaa käytännössä useita kymmeniä visiittejä parin kuukauden aikana. Osa katsojista ottaa mummit ja serkunkaimatkin mukaan, toiset tuovat koko suurperheensä ja ystävänsäkin. Kahvin ja pullan kulutus nousee tappiin ja kasvattajan kotia joutuu vieraiden vuoksi pitämään paraatikunnossa viikkokausia. Hyvät pennunostajat käyvät katsomassa pentuja, loistavat pennunkatsojat kysyvät etukäteen lupaa tulla kylään ja tuovat omat pullapitkot mukanaan. Jos he ottavat kuvia vierailunsa aikana ja haluavat julkaista ne internetissä, olisi tietysti mukavaa, jos niissä ei näkyisi kasvattajan pyykkivuoria tai synnytyksestä jääneitä verisiä pyyhkeitä keittiön pöydällä.

Hyvä kasvattaja on aina valmis neuvomaan kasvatinomistajiaan ja vastailemaan kysymyksiin, mutta järjen käyttö on tässäkin sallittua. Kasvattajien täytyy käydä töissä, kasvattaa omat lapsensa ja hoitaa omat koiransa. Jos Moppe karkaa toistuvasti tarhasta tai Peppi teki ripulit karvalankamattoon, ei välttämättä ole kovin kohteliasta soittaa kello kolmelta aamuyöllä. Samoin monta kertaa päivässä toistuvat ”arvaa mitä se nyt tekee” -tyyppiset päivitykset voinee säästää netin keskustelupalstalle.

Hyvä pennunostaja haluaa hyvän koiran, loistava pennunostaja omistaa jo täydellisen sellaisen

Minkä ikäisenä tämä narttupentu kannattaisi astuttaa, ettei tule kohtutulehdusta?

…tai on ainakin lukenut jonkun koirakirjan ja tietää, mitä on ottamassa. Jos pennunostaja kysyy, olisiko pentua parempi kurittaa Aamulehdellä vai Hesarilla ja tiedustelee, montako päivää menee sisäsiistiksi oppimiseen, aika moni kasvattaja tekee henkiset facepalmit. Neuvoja voi aina kysyä, mutta jonkinnäköiset koiran kanssa elämisen perustiedot olisi toivottavaa hallita ennen ostopäätöstä. Ei myöskään kerro kauhean hyvää potentiaalisesta ostajasta, jos tämä intoutuu kertomaan, miten huonokäytöksinen tämän edellinen koira olikaan.

Paraskin pentu on vasta aihio, lopputuloksesta vastaa paljolti omistaja

Fiksut pennunostajat tajuavat, että paraskin kasvattaja ja loisteliainkin yhdistelmä antavat pennulle vasta lähtökohdat, joista omistaja lähtee mmuokkaamaan haluamansa kaltaista koiraa. Paskasta ei saa timanttia eikä sököstä tervettä, mutta parhaankin pennun voi takuulla sössiä pilalle, jos omistaja tosissaan omistautuu asialle.

Inspiraation puutteessa lopetan listan tähän, mutta otan edelleen kasvattajilta mielelläni vastaan lisäkriteereitä loistaville pennunostajille. Huomaattehan, että ”toivon, että koiraa rakastetaan omana itsenään” ja sen sellaiset ovat mielestäni itsestäänselvyyksiä. Tuskinpa kovin moni ns. hyvä kasvattaja haluaa ehdoin tahdoin myydä koiraa paikkaan, jossa sitä pidetään huonosti.


Lisää aiheesta:

Miten löytyy hyvä kasvattaja?

Mainokset

20 thoughts on “Pennunostajista ja kuluttajan vastuusta

  1. Täysin samaa mieltä tuon polemisointi-osuuden kanssa!! 🙂 En ymmärrä miksi ostajan vastuuta ei painoteta enempää. Nykyään on äärimmäisen helppoa selvittää unelma-rodun taustoja ja kasvattajien taustoja. Ei pidä olla tyhmä tai piittaamaton. Samalla tavalla se pätee hyviltä kasvattajilta ostettuihin pentuihin kuin pentu-tehtaista ostettuihin jne. Hienoa tekstiä jälleen kerran. 🙂

  2. Todella hienoa luettavaa. Vaikken itse ole koiraihmisiä, niin samat asiat pätevät muidenkin eläinlajien kasvatukseen. Kaikenlaisia kyselijöitä niitä löytyy kissapiireissäkin!

  3. omassa rodussa kukaan hyvä kasvattaja EI myy osamaksulla, ne osamaksuostokset on vuoden-kahden sisään myynnissä uudelleen :/

    • Minä olen ostanut kaksi koiraa osamaksulla, toinen täyttää tänä vuonna 10 vuotta ja toinen täytti 3 vuotta. Molempiin on mennyt sitten rahaa eläinlääkärivisiiteillä sen verran paljon että kirvelee (rotu on kuitenkin perusterve, peruspystykorva: itselle osunut vain murphyn laki). Ei ole tullut edes mieleen myydä näitä, ja pilven päällekin pääsevät vasta sitten, kun elämänlaatu ei ole elämisen arvoista. Toivottavasti ei vielä pitkään aikaan (vaikka nuoremmalla onkin vakava sairaus, oireita ei vielä).

      • Tarkoitus ei ollutkaan dissata osamaksulla maksavia. Kysellessäni asiasta aika moni kasvattaja sanoi mieluummin myyvänsä koiran sellaiselle, joka maksaa koko summan kerralla kuin osamaksua ehdottavalle, jos molemmat kodit ovat yhtä hyviä. Onhan se heidän kannaltaan toki järkevää, mutta en usko, että monikaan laittaa kuitenkaan käteismaksua hyvän kodin edelle.

  4. Onhan se vain todettava, että niin kauan kuin ostajia löytyy, löytyy tuottajia. Eläinbisnes on kasvava rahasampo.

    Suomi on niin pieni maa, että eläinten jalostus tällä geenipoolilla täytysi lailla kieltää. Jopa ne ulkomaan tuonnit, joita siitoksessa käytetään kannan parannukseksi, ovat niitä näyttelyiden voittajia, joilla sitten tässä suppeassa kannassa astutetaan mahdollisimman moni…. Että silleen.

    Enkä väitä, että se sekarotuisenkaan pennun hankinta olisi sitten parempi valinta.

  5. Ei muuten ole ollenkaan itsestäänselvyys, että koiraa rakastetaan omana itsenään. Rodussa kuin rodussa on suuriakin vaihteluita yksilöiden kapasiteetissa ja henkisessä valmiudessa. Jos on haettu aktiivista ja terävääkin rotua, ja saadaankin se kaikkia pussaileva hippikoira, niin omistajan pettymys voi olla suuri. Toisaalta jos on etsitty sosiaalista ystävää ja saadaan se arka pelkopurija, niin morjes vaan, tuossa on ovi ja avoin tie…
    Mitä tulee itsestäänselvyyksiin, niin eikö rehellisyys kasvattajalle ja itsellekin ole juuri sitä?

    Täällä pari ajatusta aiheeseen liittyen:
    http://perradaunican.blogspot.fi/2011/03/rehellisyys-itsea-kasvattajaa-kohtaan.html

    • Ei muuten ole ollenkaan itsestäänselvyys, että koiraa rakastetaan omana itsenään

      Ei tietenkään. Sellaistahan menisi väittämään vain naiivi typerys.

      Itsestäänselvyys on kuitenkin se, että jokainen kasvattaja toivoo koiraa rakastettavan omana itsenään. Koko kirjoituksen loppuosan tarkoitushan oli listata asioita, joita kasvattajat toivovat pennunostajilta, enkä ikinä ole törmännyt kasvattajaan, joka oikein toivomalla toivoisi ostajan inhoavan tai halveksuvan koiraansa – oli sen luonne mikä hyvänsä. Kyseessä on itsestäänselvyys, vähän niin kuin kaikki kasvattajat toivovat myyvänsä koiria vain hyviin koteihin.

  6. Tuo ostajaehdokkaan varallisuuskohta iski minua piikillä kylkiluiden väliin. Olen käsittääkseni suht pätevä koiranomistaja ihan sillä perusteella, ettei koirani ole totaalinen basket case, mutta varallisuus on olematonta. Siinä mielessä minun ei olisi koskaan pitänyt ottaa koiraa. Sitten taas toisaalta, kun elää kädestä suuhun ja maksulliset huvitukset (ulkona syöminen, elokuvat, teatterit, koiraharrastukset) ovat vain haaveita niin koirani on pitänyt elämäni edes toisella raiteella. Lenkkeily koiran kanssa on maksutonta ja käy terapiasta siinä määrin, että pystyn olemaan avohoidossa osaston sijaan.

    Jos ostajaehdokas muuten tuntuu olevan oikeasti valmis ottamaan vastuun ja repimään eläinlääkärikäyntimaksut vaikka selkänahastaan ja antamaan koiralle rajattomasti rakkautta ja sopivasti rajoja, osa kasvattajista voisi jatkossakin jättää ostajaehdokkaan varallisuuden pienemmälle huomiolle, jotta meille köyhemmillekin jää mahdollisuus saada ihmisen paras ystävä.

    • Ei se ole ihmistäkään kohtaan oikein, jos koira kirjaimellisesti syö viimeisetkin lantit pussista ja eläinlääkärikäyntien kulut pitää selkänahasta repiä. Ihmisenkin on syötävä ja käytävä lääkärissä. Typerää ostaa persaukisena koira, jos jomman kumman terveys siitä kärsii – koiran tai omistajan.

  7. Hieno kirjoitus. Yleensä ihmiset perustelevat näkökulmiaan jutussakin mainitun yksittäistapauksen perusteella, ”kumminkaiman mopsi oli ihan terve”.

    Kennel-liitto tai kasvattajatkin ovat kovin yksipuolinen tietolähde, ei sitä autoakaan osteta pelkästään myyjän lupausten perusteella (toivottavasti ainakaan).

    Valitettavasti tutkimustulokset ja ns. kovat faktat ohitetaan ”kun ne ovat vaan niin ihania ne lyhytjalkaiset lyttykuonot”.

  8. Just joo, mutta 40 vuotta liian myöhään. Rodut on pilattu aikoja sitten. 70-80-luvulla netti oli tuntematonta tulevaisuutta, samoin koirien geenitestaus. Mikrosiruista ei kukaan edes haaveillut. Harva terveystutkitutti jalostuskoiransa. Mistä ostaja sai tietoa? Hamassa menneisyydessä kuviteltiin että kasvattajat ja tuomarit tiesivät jostain jotain. Ennen nettiaikoja pennut myytiin suhteilla, puskaradiolla ja lehti-ilmoituksin. Ilmoituksissa luki imelästi ”Ei rahasta, vaan rakkaudesta rotuun” ja alla pentujen multichamppioonivanhempien nimet ja tittelit. Ei ollut olemassakaan sanaa matadorijalostus, saati että mitään sellaista olisi tiedostettu. Jos kasvattajat eivät tiedostaneet, miten ostajat? Jos jotain terveysongelmia oli, kasvattajat vaikenivat niistä. Silloin tällöin tihkui tietoa, että se-ja-se oli astuttanut perheen kaksi narttua yhtaikaa, toinen näyttelyvoittaja, toinen joku pihtikinttu ruppana. Kun pentujen myyntiaika koitti, näyttelymenestyjällä oli yllättäen jättisuuri pentue. Rupukka oli synnyttänyt yhden värivikaisen. Jos kyseessä oli pieni ja peittäväkarvainen rotu, sitä parempaa koiraa ei tarvinnut välttämättä edes astuttaa, siltä vain lainattiin nimi, ja se palasi näyttelykehiin pentuajasta ihmeen hienosti palautuneena. Nykyään DNA-näytteet, mikrosirut ja pakolliset terveystutkimukset ja käyttökoevaatimukset estävät osan kasvattajien epärehellisistä aikeista. Tätä ennen ei monissakaan roduissa ollut muuta konkreettista infoa pennunostajalle, kuin näyttelytulokset. Tuomarit laittoivat koirat paremmuusjärjestykseen ja kärkijoukon synnyttämät pennut olivat kysyttyjä. Harva tavallinen koiranostaja aavisti, että tuomarit eivät tajua yhtään mitä tekevät. Kun tuomari oli sitä mieltä, että tämä ylimassava puolivuotias berni ja kohonneen aivopaineen takia silmät päästään tiputtava japaninchini ovat rodun huippuyksilöitä, niin nehän silloin olivat sitä.
    Tänä päivänä on kaikki tieto saatavilla, mutta monen rodun kohdalla saattaa olla myöhäistä.

  9. Olen kasvattanut koiria kohta viitisentoista vuotta ja tässä ajassa olen tullut huomanneeksi, että monet hyvin erilaiset pennun ostajat ovat hyviä, mutta ihan kaikkein parhaimpia ovat teini-ikäiset ensimmäisen koiran hankkijat, jotka ovat todella kauan toivoneet omaa koiraa. Näistä kaikista koirista on tullut melkeinpä kaikista ”ones a lifetime” koiria. Niiden kanssa on touhuttu ja höösätty vaikka kuinka paljon ja ostettu naksuttimet ja syötetty barffia ja usein teinin itsenäisyyden koittaessa koko perhe kiistelee siitä, kuka saa lopulta koiran pitää.
    Näyttelyihmisille olen kaikille sanonut, että ei näistä ole näyttelyyn välttämättä, vaikka ne hyviltä pentuina näyttäisivätkin. Jotkut ovat silti käyneet näyttelyssä oikein muotovalioksikin saakka ja jotkut harrastaneet muutakin, mutta ei se ole pääasia laisinkaan. Harrastaa mielestäni voi, jos ihminen ja eläin siitä nauttii, jos ei nauti, niin pelkkä lenkkeilykin on kivaa ja kasvattamilleni roduille ihan riittävää puuhaa. Useimmat vuokraamani emät ovat olleet meriitittömiä ja hyvin ovat pennut menneet kaupaksi. Yritän aina katsoa, että yhdistelmä olisi mahdollisimman uusi. Jos joku uros on saanut hyvät pennut, käytän mieluusti sen veljeä. Veljessä on sitten ihan omanlaisensa yhdistelmä geenejä.
    Aluksi jätin kaksi hienoa narttua pois jalostuksesta ihmisten mielipiteiden vuoksi. Kylläpä on harmittanut monesti jälkeenpäin. Sellaista virhettä en enää koskaan tule tekemään.
    Olen huomannut, että jos yhdistelmä on joka kerran sellainen, että voisin siitä jättää itsellenikin koiran, kaikki menevät helposti kaupaksi hyviin koteihin.
    Huono pennunostaja on mielestäni sellainen, joka hankkii koiran lapsen korvikkeeksi ja saatuaan sitten lapsen, hylkää koiran. Huono on myös sellainen, joka alkaa käyttämään huumeita ja ottaa koiran mukaan bileisiin. Ja sitten ärsyttävä pennunostaja on sellainen, joka haukkuu pitkin nettiä koiraa supersairaaksi heti ensimmäisen terveydellisen ongelman sattuessa, mutta ei vaivaudu kertomaan asiasta kasvattajalle laisinkaan… ei sellainen lemmikin omistajana välttämättä huono ole… hieman ärsyttävä vain kasvattajan näkökulmasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s